perjantai 7. toukokuuta 2010

Hykertelevää hyväntuulisuutta

 
Perjantai. Tänään oli viimeinen työpäivä ennen lukulomalle jäämistä. Ensi viikolla jatkuu arkkitehtuurin ja taidehistorian opiskelu, jota olen kyllä tehnyt koko kevään, mutta nyt intensiivisemmin. Mieli olisi ollut haikea, mutta onneksi tiedän että pääsen takaisin töihin heti pääsykokeiden jälkeen kesäkuussa. Järjestelin työpisteeni siistiin kuntoon, tein valmiiksi rästissä olleet tehtävät ja valmistelin paikkoja paluuta varten. Päivä meni nopeasti, kuten yleensä kaikki päivät. Tiedä häntä oliko koko talolla ylimääräinen annos kevättä rinnassa, vai mistä moinen hykertelevä hyväntuulisuus johtui, mutta iloitsin taas mielessäni saadessani olla osa tuota työyhteisöä. Kahvitunneilla kuului soljuva puheensorina ja iltapäivällä jo naurunremakka.

Lounaan jälkeen työkaverini (tai kaipa he ovat minulle jo työystäviä) piirittivät minut huoneeseen ja ojensivat pirteän paketin kiitokseksi tähänastisesta. En osannut odottaa mitään ”läksiäislahjaa”, sillä olin orientoitunut siihen, että takaisinhan minä vielä tulen. Mutta miten herkullisen kaunis paketti! Kirkkaassa pussissa oli oranssi pullo, jossa oli energisoivaa kasvosuihketta. Virkistää väsynyttä ihoa. Oiva tuote rankan lukupäivän lomassa. ;) Pussissa oli myös raikkaan mandariinin tuoksuinen huulivoide/kiille. Kokonaisuus oli suljettu rusetilla, jossa oli lisänä kaunis, pieni, paperinen ruusu. Tämä kera lämpimien halausten ja hymyjen; mitä sitä voi muuta tyttö enää toivoakaan! :) Työpäivän jälkeen sain vielä pyöräillä kotiin kirkkaassa auringonpaisteessa.

Kirjapinot ja monisteet odottavat lukijaansa, mutta pidän huolen myös riittävästä rentoutumisesta.

Ps. Luulen että tämänkin kuukauden mittaisen lukuloman aikana, alan kaivata töihin viimeistään sillä kolmannella viikolla… Nauttikaa keväästä! niin minäkin aion tehdä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti