lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannuksena

 
Juhannusaattona teimme kaiken mitä olimme suunnitelleetkin. Talviturkit heitettiin järveen, saunottiin, grillattiin hyvää ruokaa ja loppuillasta vietimme aikaa kavereiden kanssa. Sää oli aurinkoinen, vaikka odotimme illalla rankkasadetta. Harvnaisen kaunis ja lämmin juhannussää. Siitä nautittiin.

Ulkona syödessämme pihan oravakaverukset innostuivat tulemaan piiloistaan.



Uimarannalta löytyi sudenkorennon siipi.


Siskoni onnistui polttamaan selkänsä keskipäivän auringossa, vaikkei tarkoituksella aurinkoa ottanutkaan.


Keskikesän juhlan huumassa sitä katsoo luontoakin ihan erilailla ihastuksissaan kuin ennen.




Illalla vietimme pitkästä aikaa samanlaisen juhannuksen kuin lukioikäisinä, mukavaa yhdessäoloa, pihapelejä ja juhannuskokon katselua. Kaverini sanoja lainaten "legendaarista!"







Illassa oli ripaus taikaa.
 

11 kommenttia:

  1. Ja mukavaa oli! :) vaikka selkä vähän hellänä onkin.

    VastaaPoista
  2. Hieno juhannus teillä! Tollasta sen just pitää olla! olet saanut hienon otteen tuohon kuvaamiseen; tunnelmat välittyy ihan niinkuin tuossa edellisessäkin postauksessa.

    Minä olin vihdoin kotona ja nautin kans hienosta säästä ja keskikesän tunnelmasta.

    VastaaPoista
  3. tuike: Sanoppa muuta,pidän juuri tuollaisista juhannuksista. Nyt kun sattui vielä sääkin kohdilleen. Kiitoksia, nyt kesäaikaan on tullut kuvattua enemmän ja kyllä se silmä alkaa aika hyvin napata oikeanlaisia tilanteita :)

    Ensi viikolla onkin sitten teidän näyttelyn avajaiset :)

    VastaaPoista
  4. Huh, mitä tarkoitat? Näyttelyn? Tarkoitatko taideyhdistyksen? Ei minulla pitäisi muuta näyttelyä olla ennenkuin syksyllä. Apua, olenko unohtanut jotain????

    VastaaPoista
  5. tuike: Niin,Taideyhdistyksen,vai olenko nyt aivan pihalla?! :D

    VastaaPoista
  6. Hyviä kuvia olet napsinut oravasta! :) Meillä juhannusruusut ovat jo kukkineet.

    VastaaPoista
  7. Sini: Kiitoksia, nuo oravat ovat melko kesyjä ja uskaltautuvat kuvattaviksikin.

    VastaaPoista
  8. Kuvista välittyy mukavia yhdessäolon hetkiä.. Se on sitä parasta taikaa se :)) Ja kun luonto pistää vielä parastaan..voisiko sitä enempää enää toivoakaan!

    Mukavia kesäisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanaa teillä on ollut yhdessä, paljon puuhaa ja yhdessäoloa.Nuo on kyllä niitä piristäviä juttuja elämässä.

    Mukavaa heinäkuun alkua.

    VastaaPoista
  10. Voi että! Minä muistan kun lapsena leikittiin tuota kuminauhaleikkiä! :) Miten se nyt menikään, että jotain lorua lausuttiin ja samalla sekoitettiin narua ja.. jotenkin sillä tavoin :)

    VastaaPoista
  11. Marika: Mekin leikittiin tuota lapsena, ja meistä on kaveriporukalla mukava tehdä kaikkea kivaa vanhojen aikojen kunniaksi (silloin kun kaverit ympäri Suomea satutaan samaan paikkaan). En tiedä mikä on se oikea loru, mutta meillä se meni jotenkin "Yks,kaks,kolme, hä-mä-hä-mä-häk-ki" ja viimeisen sanan kohdalla piti olla "verkko" valmis. :) Verkkoon tai verkon pitelijöihin ei saanut koskea.

    VastaaPoista