lauantai 10. heinäkuuta 2010

Unelmista totta

Perjantaina saapui kirje. Vihdoin, kolmen vuoden yrityksen jälkeen toteutin unelmani. Pääsin opiskelemaan taidehistoriaa! :) Nämä kolme vuotta eivät kuitenkaan ole hukkaan heitettyjä. Päinvastoin, kasvua on tapahtunut monella tavalla. Valmistuin kuva-artesaaniksi, loin suhteita ja sain ihanan työpaikan ja vielä ihanammat työkaverit. Ja täytyy sanoa, että ikävä tulee työpaikkaa ja ihmisiä. He saavat kyllä tulevaisuudessa vielä aika ajoin kuulla minusta, etteivät aivan pääse unohtamaan olemassaoloani ;)
Mutta syksyllä avautuu elämässäni uusi ovi. Taidetta, niin vanhaa kuin uutta, arkkitehtuuria, esittävää ja abstraktia, ruusuikkunoita ja patsaita, maalauksia ja tutkimusta, luentoja ja persoonallisuuksia. Hurmioitumista! Ja tietenkin työtä opiskelujen muodossa. Alkuinnostus saattaa jossain vaiheessa vaihtua lumessa tarpomiseen, mutta unelmien eteen on tehtävä töitä ja minä olen valmis niitä tekemään. Tulevaisuus, here I come!



(Kuvat ovat jokunen vuosi sitten Latvian matkalta)

8 kommenttia:

  1. Voi ihanaa!!! Ja onneksi olkoon :))) Hienoa kun unelmat kantavat ja muuttuvat todeksi! Minä aloitan myös käsityötaiteiden opinnot syksyllä ja tuntuu tosi kivalta :))

    Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  2. Oi ONNEA! Ihanaa kuulla, että pääsit opiskelemaan rakastamaasi alaa!

    sinulla on ihanat työkaverit, mutta olet sinä itsekin tosi mukava ihminen: elämänmyönteisyys ja suvaitsevaisuus herättävät ihmisissä hyviä tuntemuksia.

    VastaaPoista
  3. minnamarika: Kiitos! Ja onnea itsellesikin syksyn opintoihin. Kuulostavat mielenkiintoisilta. :)

    VastaaPoista
  4. tuike: Kiitoksia! Minusta on helppoa olla elämänmyönteinen ja suvaitsevainen, kun ihmiset ympärillä ovat samanlaisia. Iänikuinen lause "Kohtele toisia kuin toivot itseäsi kohdeltavan" toimii hyvin omassa elämässäni :) Vaikka eteen tulee vastoinkäymisiä, ei niitä kannata jäädä liikaa murehtimaan, muuten elämä menee hukkaan.

    VastaaPoista
  5. Oi, miten ihana uutinen, olen iloinen puolestasi. Onnea ,onnea kovasti!!!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut opiskelupaikasta.On hienoa kun pääsee opiskelemaan juuri mieluisaan paikkaan.ja kovan yrittämisen jälkeen.
    Onnea vielä.

    mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  7. Tosi paljon onnea opiskelupaikasta. Tulin vastavierailulle blogiisi. Minäkin hurmioidun historiasta ja taidehistoriasta varsinkin. Viimeksi olin hurmoksissa Firenzessä..sinne olisi voinut vaikka jäädä..niin paljon siellä oli sielua hivelevää kaunista.

    VastaaPoista
  8. Seija: Minä en valitettavasti ole päässyt ihastelemaan Euroopan taidehistoriaa paikan päällä. Toivottavasti vielä tulevaisuudessa. Italia houkuttaisi varsinkin...ah!

    VastaaPoista