keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Opintomatkamuistelu

Maanantain pakkasaamu valkeni kauniista sinisestä hetkestä, harmaan raikkauden kautta vaaleanpunaiseen auringonnousuun. Bussi starttasi matkaan klo 8 Seminaarinmäeltä. Vaikka väsytti, ei malttanut ummistaa silmiään niin kauniilta aamulta.

Suuntasimme kohti Varkautta ja Mekaanisen musiikin museota. Lähestyessämme rakennusta ohjaajamme sanoi, että olemme menossa paikkaan joka varmasti jakaa mielipiteitä. Hieman myöhemmin huomasimme miksi.

Rakennus oli upeassa vanhassa kartanossa(?) ja paikka oli täynnä todella mahtavia ja mitä erikoisimpia soittimia. Mekaanisen musiikin museo on Suomen ainoa ja Pohjoismaiden suurin. Saimme nähdä kuinka sata vuotta vanhat (ja ylikin) soittimet yhä toimivat ja miltä ne kuullostavat. Kaikki tämä kuullostaa hienolta (ja sitä olikin), mutta se mielipiteitä jakava asia, tai itse asiassa henkilö, oli meitä "opastanut" museon omistaja. Saksalaisen aksentin omaava herra kysyi ensitöikseen onko meillä huumorintajua tai kuulummeko tiettyihin uskonlahkoihin.

(kuvat Mekaanisen musiikin museo)

Kun kierros alkoi osa taisi hieman järkyttyä; sen sijaan, että olisimme saaneet tietoa museon toiminnasta tai historiasta, saimme kuulla voimakkaita poliittisia ja yhteiskunnallisia mielipiteitä samalla, kun herra näytti kuinka soittimet toimivat. Jos ryhmäläisillämme oli henkilökohtainen suojamuuri ympärillään (tiedättehän, sellainen joka pidetään tuntemattoman ihmisen kanssa; ei tulla liian lähelle yms.) niin ne menivät rikki jo ensimmäisen 10 minuutin aikana. Oli vaikeaa suhtautua huumorilla asioihin, joille hän ei itsekään nauranut, sen lisäksi että hänen äänenvoimakkuutensa oli todella korkea. Osa ryhmäläisistämme näytti ahdistuneelta eikä uskaltanut katsoa häntä silmiin. Jotkin jopa pääsivät tai joutuivat, katsojasta riippuen, osaksi tätä performanssia, itseni mukaan lukien. Käytän itsestäni sanaa pääsin, sillä alkujärkytyksen jälkeen osasin suhtautua mieheen, tanssimaan muutaman pyörähdyksen ajan valssia vanhan tsekkoslovakialaisen musiikkilaitteen soidessa.

Jos omistajan persoonasta pääsee yli, tai sanotaanko että sen kanssa tulee toimeen, yli siitä ei todennäköisesti pääse, on museokokemus hieno. Ei voinut kuin ihmetellä musiikkilaitteiden hienoutta ja sitä mekaniikkaa joka niihin sisältyy. Radio tietysti tappoi mekaanisen musiikin 1930-luvulla, mutta onneksi noita laitteita on vielä tallessa. Jukeboksista saimme kuulla ihanaa vanhaa Edith Piafia.
Mekaanisen musiikin museon jälkeen jatkoimme Varkauden museoon, jossa samassa rakennuksessa sijaitsee sekä kulttuurihistoriallinen museo että taidemuseo. Rakennus oli jälleen kerran upea. Keltainen vanha tehtaan hotelli oli minusta mitä parhain paikka museolle. Tilat eivät toki olleet suuret. Alakerrassa oli taidemuseon ja yläkerrassa kulttuurihistoriallinen. Täytyy sanoa, että kulttuurihistoriallinen näyttely Varkauden historiasta oli melko raskas. Paljon tekstiä seinillä ja olisin toivonut vitriineissä oleville esineille pienet numerot viereensä, joissa selviää selkeästi mikä esine on minkäkin niminen. Näyttelyssä oli hyviäkin puolia. Lattiaan oli teipattu suuret valokuvasuurennokset Varkaudesta ja yhteen huoneeseen oli rakennettu pieni hirsiterassi. Kivoja piristyksiä oli, mutta ei-varkautelaiselle voi olla raskasta alkaa lukea huone toisensa perään tekstitauluja seiniltä. Huomautan tässä välissä että museoilla on melko erilaiset budjetit, eikä yleensä kovin päätä huimaavat, joten sekin tekee osansa. Saavutettavuuden kannalta liputan Varkauden museota, sillä siellä oli hankittu pyörätuoli-ihmisille hissi, jotta pääsee toiseen kerrokseen portaita pitkin. Vanhoihin rakennuksiin edes jonkinlaisen hissin saaminen on haasteellista.

Varkaudesta suuntasimme kohti Heinävettä ja Valamon konservointilaitosta. Saavuimme juuri oikeaan aikaan, sillä taivas oli upea ja laskeva aurinko valaisi puhtaanvalkeasta lumesta nousevan Kristuksen kirkastumisen kirkon kauniisti. Kahvittelimme kahvila-ravintola Trapesassa ja kameran mukaansa ottaneet kuvasivat kirkkoa. Olisi ollut mukavaa käydä katsomassa kirkkoa sisältä, mutta se huono puoli näissä aikataulutetuissa ohjelmissa on: kaikkea ei ehdi tehdä.

Valamon konservointilaitoksen toiminnasta meille kertoi vastikään johtavan konservaattorin Helena Nikkasen manttelin perijäksi siirtynyt Riikka Köngäs. Itse konservointia emme nähneet, mutta valokuvia ennen ja jälkeen konservoinnin, sekä infrapuna- ja uv-valokuvauksen jälkeen. Nämä paljastavat enemmän mitä silmä voi näyttää. Näillä kuvausmenetelmillä pääsee kurkistamaan näkyvän maalikerroksen alle. Suuren ryhmäkoomme vuoksi kävimme vain pikaisen kierroksen itse konservointitiloissa, jossa oli erilaisia maalauksia paremmassa ja hieman huonommassa kunnossa. Valamon konservaattorit pystyvät tekemään ihmeitä.
(kuva Rauni Keskinen, museot.fi)

Maanatai-iltana kävimme vielä Joensuun taidemuseossa. Uusrenessanssirakennus oli jälleen kerran mieleeni. Joensuun Seudun Osuuspankin 100-vuotisjuhlanäyttely oli hienosti rakennettu. Vanhojen taitelijamestareiden (kuten Schjerfbeck, Gallen-Kallela, Westerholm) teosten sekaan oli ripustettu moderneja ja abstraktejakin teoksia. Alussa ripustus herätti kummastusta, mutta pienen katselmuksen jälkeen teokset keskustelivat keskenään onnistuneesti. Tämä museo oli positiivisin yllätys museokierroksellamme.
(kuva täältä)

Tiistaiaamu lähti käyntiin suuntaamalla Pohjois-Karjalan museoon. Museo ei ollut perinteisessä museorakennuksessa, vaan Carelicum-rakennuksessa jossa on monta kulttuuritoimijaa. Museossa pääsimme keskelle täydellistä toimintaa, sillä museo on suljettu perusnäyttelyuudistuksen vuoksi. Lattioita oli auki, seiniä maalattiin, sähköjä asennettiin, erilaisia rakenteita ja materiaaleja oli pitkin käytäviä. Tämä oli mielenkiintoisin museopaikka. Saimme todellisen näkymän siitä, mitä näyttelyrakentaminen pitää sisällään, näyttelykäsikirjoituksesta toteutukseen. Kahden kuukauden päästä on avajaiset, ja pitänee joskus mennä katsomaan valmis näyttely.
(kuva museot.fi)

Joensuusta matka jatkui kohti Kuopiota ja Kuopion taidemuseota. Tähän en osannut suhtautua "vierain silmin", kun siellä on niin monta kertaa käynyt. Intendentti Marianna Huttunen kertoi taidemuseon historiasta ja meneillään olevasta Pauno Pohjolaisen näyttelystä, kun taas museomestari kertoi omista vastuualueistaan ja työstään.

Opintomatkan viimeinen kohde oli Kuopion museo, jossa sijaitsee sekä luonnontieteellinen että kulttuurihistoriallinen näyttely. Tässä oli samanlainen suhtautuminen kuin taidemuseossa, tuttu paikka. Oli kuitenkin mukavaa tutkailla muiden reaktioita kun istuimme kuuntelemassa museon taustaa ja toimintaa hämärässä savutuvassa ja varsinkin ilmeitä, kun menimme kuuluisaan mammuttihuoneeseen. Siihen huoneeseen ei kyllästy koskaan. Pääsimme myös silittelemään joulunäyttelyn karhunpentuja Beniä ja Miniä.

(kuvat Kuopion museo)

Opintomatka oli mukava ja hyödyllinen; pääsi tutustumaan museoiden toimintaan kokonaisvaltaisesti ja tämä vahvisti sitä tunnetta, kuinka joskus olisi hienoa olla museossa töissä.
Kotimatkalle lähdettiin väsyneinä, mutta mukavia kokemuksia ja tietoa rikkaampana. Parituntinen bussimatka meni nukkuessa.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen opintomatka! Itse olen opiskellut taidehistorian perusopinnot Helsingissä ja silloin teimme myös yhdessä ison opintokäynnin ja tykkäsin kovasti. Jäi mieleen monta asiaa siitä reissusta. Mainitsemissasi kohteissa en ole käynyt.

    VastaaPoista
  2. Sini: Oli kyllä mukava reissu. Keväällä olisi ilmeisesti tiedossa toinen samanmoinen, mutta vielä ei ole selvää minnepäin Suomea. Ainahan se on mukavampaa käydä katsomassa käytäntöä kuin lukea vain kirjoista.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen matka teillä.Paljon näkemistä ja tuntui olevan kuulumistakin.

    Valamo olisi mielenkiintoinen paikka.Sinne ollaankin aikeissa mennä käymään.

    Mukavaa viikkoa näin joulukuun merkeissä.

    VastaaPoista
  4. Ihana matka!!Te olittekin Joensuussa yötä, tuttu kaupunki minulle, heh. Minä luulin ihan että samana päivänä kierrätte, mutta olette saaneet varmasti ihan rauhassa tutustua . kokemisen arvoista.

    VastaaPoista
  5. JaanaElina: Valamo on kyllä kaunis paikka. Kaunis sää ja paukkupakkanen tekivät vierailusta vielä kiehtovamman,vaikka pikavisiitti olikin.

    Mukavaa viikkoa sinnekin!

    Liisa: Joensuu oli kyllä erittäin positiivinen yllätys museotarjonnaltaan. Emme sentään samana päivänä kaikkia museoita kiertäneet. Taisi olla kolme museota/paikkaa per päivä. Enempää ei olisi kyllä jaksanutkaan. Matkan jälkeen väsytti kiitettävästi ja tuntui että on matkattu tarpeeksi vähäksi aikaa, mutta huomenna on taas matkattava Kuopioon joulukonserttiin, josta lisää sitten myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  6. Voih, niin haikein mielin katselin kuvia itäisestä Suomesta ja luin tekstiäsi. Varkautta lukuunottamatta nuo kaikki ovat minulle niin tuttuja paikkoja.

    Kerrottiinko teille, että Carelicum oli ennen museo/kulttuurikeskukseksi tuloaan ollut pankkirakennus? Joensuun taidemuseo on minulle se rakkain museo noista käyntikohteistanne. Ja Valamo on aina vaikuttava.

    Tulipa mieleen, että pitäisi suunnata Kuopion museoihin lasten kanssa etenkin, kun mammutit ja sukupuuttoon kuoleminen ovat olleet meillä keskustelun keskeisaiheita viime viikkojen aikana.

    VastaaPoista
  7. Tuollaiselle opintomatkalle minäkin haluaisin osallistua!

    Olipas erikoinen opas mekaanisen musiikin museossa ;o) Jostain syystä en ole koskaan sattunut pysähtymään siellä, ajanut vain ohi, ollut kiire muualle. Varkauden museokin on näkemättä.

    Mutta Valamossa olen käynyt monet kerrat ja ollut kerran talkoolaisenakin siellä. Se on aina vaikuttava paikka. Hieno tuo auringon punertama kirkko!

    Kävitte varmaan myös Joensuun taidemuseon Madonna-huoneessa, eikö ollutkin ihana?!

    Kuopion museoissakin pitäisi käydä... siellä olen aina vain pysähtynyt ortodoksiseen kirkkomuseoon.

    Kiitos tästä museokierroksesta!

    VastaaPoista
  8. Itä-Suomi museoineen on minulle käymätöntä aluetta, kiitos katsauksesta!

    VastaaPoista
  9. lumiomena: Jep,saimme kuulla Carelicumin olleen ennen pankkirakennus. Siellä oli kamalanmoinen tohina päällä, mutta kaikesta kaaoksesta huolimatta suunnitelmat ja rakennelmat näyttivät niin mielenkiintoisilta, että pitää saada käytyä siellä sitten kun näyttely on valmis.

    Kuukki: Kyllä,ikonihuone oli rakennettu todella upeasti! Musiikki oli loistava lisä ja lisäsi tunnelmaa. Tosin huone ei ole kovin saavutettava jos ajattelee pyörätuoli-ihmisiä, mutta ehdottomasti suosikkihuoneeni. :)

    Ortodoksisessa kirkkomuseossa on meneillään perusnäyttelyn uusiminen ja koko rakennus on remontissa,mutta ensi vuonna pitäisi avautua uudistettu museo, joten tervemenoa käymään sielläkin! (mainostan voidessani entistä työpaikkaani ;) )

    Kaisa Kyläkoski: Mukavaa tuoda uusia asioita esille muille :) Ja mukavaa kun ihmiset jaksavat lukea tällaisia hieman pidempiäkin tekstejä.
    Kiitos kommentoinnista ja vierailusta! :)

    VastaaPoista