torstai 31. maaliskuuta 2011

Yleisöluento: Kirsi Neuvonen

 
Jyväskylän kansalaisopisto järjesti eilen yleisöluennon, jossa taidegraafikko Kirsi Neuvonen kertoi teoksistaan ja työskentelynsä lähtökohdista. Joudun tunnustamaan, etten ennen tätä tiennyt Neuvosesta juurikaan muuta kuin sen, millaista grafiikkaa hän tekee.
Luentosaliin astuessa tulijoita vastaanotti iloinen ja aurinkoinen persoona. Illan väsymys katosi ennen kuin Neuvonen oli edes aloittanut luentoaan.

Elämäni ei ole pikkuasioista kiinni, vaan suloisista sattumisista, 2009, etsaus, akvatinta, pehmeäpohja, 20x25 cm

Neuvonen (s. 1960) on kotoisin Keuruulta, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Jyväskylässä. Hän meni 16-vuotiaana Savonlinnan kuvataidelukioon, jossa viehättyi metalligrafiikasta, vaikka aluksi menetelmissä käytettävät kaasut, hartsit ja hapot jännittivät. Neuvonen piti opintojensa aikana Keuruulla näyttelyn varmistaakseen onko hänestä taiteilijaksi. ”Taidetta ei tee täysin itselle, vaan se on tehty jaettavaksi.” Matka jatkui Lahden muotoiluinstituuttiin, jossa grafiikan tekeminen vahvistui. Nyt viimeisimpinä vuosina Neuvonen on suorittanut yrittäjyyden ja johtamisen erikoisammattitutkinnot, sillä hän korostaa tiedotuksen ja viestinnän olevan taiteilijan työssä tärkeää. Vaikka töitä alussa tehdään konkreettisesti yksin, tulee myöhemmissä vaiheissa mukaan muun muassa vedostajat, kehystäjät, kuljettajat, galleristit jne.

Neuvosella on ollut vedostajia vuodesta 1989 lähtien. Hän jakaa työskentelyn kahteen osaan: itsenäiseen luovaan työhön ja käsityöläisiin (mm. vedostajat). Neuvonen kiitteleekin vedostajiaan, sillä ilman heitä hänellä ei olisi mahdollisuutta tehdä niin paljon. Laskujensa mukaan hän on tehnyt 1016 työtä, Lahden muotoiluinstituutin 2. vuosikurssilta lähtien.

Neljännes melonia vatsan päällä, 1986, 90ed, etsaus, akvatinta, kuivaneula, 20x40cm

Oli mukavaa kuulla kuinka grafiikan tekeminen on kehittynyt mustavalkoisista värillisiin teoksiin. Neuvosen teokset muuttuivat värillisiksi vuonna 1986, jolloin ensimmäinen värillinen grafiikanlehti oli ”Neljännes melonia vatsan päällä”. Hän oli mukana ryhmässä, joka kehitti värillistä metalligrafiikkaa. ”Frida Kahlon äitiyspuku” vuodelta 1993 oli ensimmäinen neljällä laatalla tehty värillinen teos. Kehitys oli huimaa ja vuonna 1995 Neuvonen teki ensimmäiset terästetyt laatat, jolloin värit pysyivät puhtaampina. Näin hän sai luotua ihmishahmoille luonnollisen ihonsävyn. ”Banaanipuu” ja ”Päärynäpuu” ovat ensimmäisiä esimerkkejä. Neuvonen sanoi terästämisen olleen ”paras keksintö, kun värit tulevat sellaisina kuin toivoo”.

Frida Kahlon äitiyspuku, 1993, 90ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 40x20cm

Banaanipuu, 1995, 70ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 25x40cm

Neuvonen käyttää tekemisensä pohjana usein jotain teemaa, jonka mukaan hän alkaa teoksiaan suunnitella. Henkilökohtaisia suosikkejani ovat vuonna 1999 valmistunut ”Arkeologisia kaivauksia” sekä vuonna 2004 samaisella polymeerigravyyri tekniikalla toteutetut teokset. Taidehistorian opiskelijana nuo antiikista ammentavat teokset kiehtovat äärimmäisen paljon.

Leijona, 1999, 70ed, etsaus, akvatinta-pehmeäpohja-polymeerigravyyri, 40x60cm

Runotar, 2004, 50ed, akvatinta, polymeerigravyyri, 53x79 cm,

Sanataidetta ja aikakäsityksiä” teema vuonna 2005 oli Neuvosen käsitetaiteellinen vaihe, jolloin hän opetteli muun muassa kultaamisen. Kehitys on jatkunut vuosi vuodelta ja ”Maaginen mittauspiste” näyttely (2009) toi teoksiin tarinalliset nimet ja interaktiivisuuden. Nettisivulla www.totuusvaitehtava.fi yleisöllä on mahdollisuus kirjoittaa tarinoita teosten pohjalta, ja olla näin osallisina teoksiin.

Aika kultaa muistot, 2005, 1 ed, muottiin valettu paperimassa, kaiverrus, lyöntikulta, 140x120 cm,

Neuvosen nettisivut ovat todella kattavat ja onnistuneet. Laaja tuotanto on esillä jo vuodesta 1982, jolloin hän vielä opiskeli Lahdessa. ”Kaiken mitä olen tehnyt, tunnustan tehneeni”. Tämä on hienoa ja rohkeaa, sillä vaikka osa taiteilijoista peittelee opiskelija-aikaisia töitään, ne kuitenkin näyttävät uran kehityksen hienosti.

Museomuistoja, 1982, 12 ed, serigrafia

Faabelit: Ruusutarhan kuningatar, 2010, 70ed, etsaus, akvatinta, kopiosyövytys, 25x30 cm

Luento oli todella mielenkiintoinen ja Neuvosesta jäi positiivinen ja aurinkoinen kuva. Taiteilijasta jolla on jalat maassa, joka kulkee ajan hermolla ja omaa säkillisen luovuutta ja määrätietoisuutta sekä halua kehittyä, ei voi olla pitämättä. Edessäni istuva nainen sanoikin: ”Suomessa ei taida olla yhtäkään henkilöä, joka ei haluaisi Neuvosen töitä seinälleen.” Mielestäni hän on oikeassa. Tuotannosta löytyy kaikille kaikkea.

Kuvat: copyright Kirsi Neuvonen
 

10 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoisella luennolla olet ollut! Minäkin uskon, että Neuvosen töistä löytyy mieleisiä teoksia kaikille suomalaisille. Minä rakastan erityisesti hänen "mekkojaan". Tuo Frida Kahlon äitiyspuku on hurjan koskettava.

    VastaaPoista
  2. Katja/Lumiomena: Sanoppa muuta! Olen iloinen näin jälkikäteen, että väsymyksestä huolimatta jaksoin lähteä kuuntelemaan.
    Samaa mieltä, äitiyspuku koskettaa syvältä, varsinkin kun on lukenut Kahlon elämäkerran ja katsonut elokuvan.

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo aika kultaa muistot! Olen parhaillaan Helsigissä ja aikomuksenani on hankkia iso pino lyöntikultaa, jolla ryhdyn tekemään kokeiluja. Toivottavasti se käyttäytyy kuin oikea kulta. Olethan tietoinen huomisista näyttelyn
    avajaisista Keski-Suomen museossa? Mene ihmeessä, voit tavata muutaman tutun siellä.

    VastaaPoista
  4. lehtori Louni: Vai sinulla on lyöntikultaprojekteja tulossa. Odotan mielenkiinnolla mitä niistä tulee.
    Olen tietoinen näyttelyn avajaisista, ja odotan niitä malttamattomasti. Mielenkiintoinen näyttely! Siirsin jopa junailujani Siilinjärvelle siten, että ehdin käydä avajaisissa. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä odotellaan postausta näyttelyn avajaisista.

    Mutta Neuvosesta.( Tietty kateellinen taas ihanista mahdollisuuksista, joita sinulla siellä opiskelukaupungissa on ;-( )

    Niin, että harva taiteilija saavuttaa tuoolaisen aseman, että jokainen haluaisi neuvosen seinälleen. Tarkoitan, että tekee omaleimaista TAIDETTA ja saat suuret joukot innostumaan. Kuvataide jos mikä on vaikea laji, jos haluaa saada töitään kaupaksi niin, että elää. Neuvonen on pystynyt; luovuus on riittänyt jatkuvaan uudistumiseen ja aiheiden moninaisuuteen. Tykkään kovasti ja onhan minullakin se oma Neuvoseni.

    T.Tuike

    VastaaPoista
  6. Siis olen nyt aivan 'hurmioitunut' tässä itsekin!
    Juuri kun kirjoittelin blogissani ruusutarhan projisoinnista ja merkityksestä, löydän profiilista tuon elämän merkityksen ajatuksen!

    Ja sain tutustua ihastuttavaan taiteilijaan, Kirsi Neuvoseen. Olen varmaan elänyt jossakin hämärässä, kun en tiedä mitään nykytaiteilijoista.
    Kiitos, jos saan avullasi tutustua uudestaan taidemaailmaan!

    Annoit minulle uutta näköalaa ja laajuutta, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Tuli mieleen...hurmioituneenakin, että
    haittaako sinua, jos nostan blogisi esille omassa blogissani ja kerron Kirsi Neuvosesta? Hänen Ruusutarha-maalaus on kuin suoraan minun fantasiastani!

    metsätonttu

    VastaaPoista
  8. Tuike: Olen iloinen Jyväskylän kulttuuritarjonnasta ja tapahtumista. Koulun postilistalle tulee hyviä taidejuttu-ilmoituksia, mutta kun on aktiivinen niitä löytää itsekin :)

    Nykyään on kyllä yhä vaikeampaa nousta suuremman yleisön tietoisuuteen, oli taiteenlaji mikä tahansa. Minulla ei ole omaa Neuvosta. Vielä.


    Metsätonttu: Tervetuloa lukijaksi! Hienoa jos saan jakaa samaa hurmioitumisen tunnetta ruudun sillekin puolelle :)

    Toki saat nostaa tekstejäni esille blogissasi, siitähän hyödymme molemmat, ajatusten vaihdosta :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos!

    Joten tutustuin minua puhuttelevaan Neuvosen työhön 'Ruusutarhan kuningatar'. Mutta mukava seurata muutenkin sinun juttujasi ja tutustua kulttuuriin laajemmin.

    Vähän olen metsistynyt...

    VastaaPoista
  10. Metsätonttu: metsätontut kai saavatkin olla vähän "metsistyneitä" ;)

    VastaaPoista