lauantai 30. huhtikuuta 2011

Opintomatka: Osa 1


Hälsningar från Sverige!

Ruotsin ekskursio oli mitä mahtavin ja kulttuuria on kahmittu pään sisään mahdollisimman paljon. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, ei liian kuuma, eli mitä mainioin reissusää. Tukholmassa kevät oli ehtinyt jo pitkälle, puut vihersivät kirkkaana. Jaan matkakertomuksia hieman päivien, ja myöhemmin mahdollisesti erilaisten teemojen mukaan, jotta yhdestä teksistä ei tulisi mahdottoman pitkä.

Kohteisiin tutustuminen alkoi keskiviikkoaamuna Tukholman Skogskyrkogårdenilla, Metsähautausmaalla. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1920 ja sen suunnittelivat arkkitehdit Gunnar Asplund ja Sigurd Lewerentz. Skogskyrkogården kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin ja se on kokonaisuudessaan uniikki rakennusmuistomerkki ja maisemataideteos. Skogskyrkogården toimi esimerkkinä 1900-luvun hautausmaille luonnon ja arkkitehtuurin yhteistyönä.



John Lundqvist: Resurrection Statue at the Holy Cross, 1930

Gunnar Asplundin suunnittelema Metsäkappeli oli valitettavasti kiinni, mutta rakennus on kaunis jo ulkoakin toscanalaisella portiikillaan, jossa ulkotila muuttuu pikkuhiljaa sisätilaksi.


Metsäkappelilta lähti pitkä polku hautausmaan perälle, jossa portaiden päässä oli Greta Garbon hautakivi.




Skogskyrkogårdenilta matka jatkui pieneen ja äärettömän kauniiseen Mariefredin kaupunkiin, jossa meitä odotti Gripsholmin renessanssilinna. Bo Jonsson Grip rakennutti linnan alueelle alun perin linnakkeen vuoden 1380 tienoilla. Nykyinen linna on nimetty linnakkeen mukaan. Linnake kuului Gripin perheelle aina siihen saakka, kunnes Kustaa Vaasa vuonna 1526 takavarikoi linnakkeen perheeltä itselleen ja puretutti sen rakentaakseen tilalle oman linnansa, Gripsholmin linnan. 1700-luvulla Kustaa III rakennutti linnaan teatteritornin, joka nykyisin on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä teattereita kyseiseltä ajanjaksolta.


Valitettavasti linna oli suljettu kävijöiltä, emmekä päässeet katsomaan Ruotsin valtion kansallista muotokuvakokoelmaa, mutta linnassa oli ihastelemista ja tutkimista ulkopuolellakin. Sisäpihalle sisältä kantautui musiikkia ja siellä ilmeisesti oli meneillään teatterin harjoitukset.





Mariefredista suuntasimme Strängnäsin tuomiokirkkoon. Kolmilaivainen, tiilinen kirkkorakennus edustaa arkkitehtuurin goottilaista tyylisuuntaa. Kirkolla on ollut useita rakennusvaiheita, mutta ensimmäiset aloitettiin vuoden 1250 tienoilla. Laajennuksia tehtiin 1300- ja 1400-luvuilla.



Tuomiokirkon upea alttarikaappi on käsityötaidon taidonnäyte ja peräisin Brysselistä 1490-luvulta. Alttarikaappi on lahjoitus arkkipiispa Cordt Roggelta.


Kirkon koskettavin kohtaaminen oli Willem Boyn suunnitteleman Prinsessa Isabella monumentin (1580) luona. Isabella oli Juhana III:n tytär, joka kuoli Gripsholmissa 1566.


2 kommenttia:

  1. Ihana reissu,paljon katsomista ollut.

    Mukavaa Vapunpäivää.

    VastaaPoista
  2. JaanaElina: Kyllä,mitä ihanin. Ja niin paljon jäi vielä näkemättäkin.

    VastaaPoista