sunnuntai 28. elokuuta 2011

Ravintola Kallavesj

 
Nettisivut osoitteessa www.ravintolakallavesi.fi

Kuopion keskustassa, Käsityökadulla sijaitseva lounasravintola Kallavesj sai kesän alussa uudet omistajat. En ollut aiemmin käynyt Kallavedessä, mutta ystäväpariskunnan ottaessa uuden suunnan elämälleen, päätin käydä testaamassa lounaspaikan. Ravintola sijaitsee kauniissa, 1800-luvulla rakennetussa, keltaisessa rakennuksessa. Ravintolan paikalla on aikoinaan ollut Lignell&Piispanen likööritehtaan toisen perustajan, August Piispasen asuinhuoneisto. Seinä- ja kattorakenteissa on yhä aistittavissa tuon ajan henkeä. Itse ihastuin varsinkin kauniisiin kattorosetteihin.

Lounasta saa viikkolla klo 10.30-15.00 välisenä aikana. Itse poikkesin paikalle yhden jälkeen ja ihmisiä käveli sisään tasaista tahtia koko ajan. Lounastajat tuntuivat viihtyvän, niin minäkin. Vilpittömän iloinen palvelu, henkilökunnan tervehdykset ja kuulumisien vaihdot saivat olon tervetulleeksi vaikka tiedän, että keittiön puolella on vilske ja vilinä. Hikikarpalo ohimolla ei menoa haittaa, henkilökunnalla on aikaa asiakkailleen. Minua miellyttää myös tieto siitä, että ruokaideoita kehitellään koko ajan ja perjantai-iltapäivän ehdoton herkku oli ruistaikinapohjainen feta-sipulipiiras! Vaikka ravintolaa ei vielä ole markkinoitu catering-paikkana, on tilauksia kuulema tullut. Nettisivut ovat suunnitelmissa/työn alla, ja ne ovatkin nykypäivänä tärkeä markkinointikanava, odotan lopputulosta. Itse en löytänyt aiempien omistajien ajalta netistä kovinkaan paljon tietoa. Ravintolan voi varata yksityistilaisuuksia varten, mihin se myös sopii puitteidensa puolesta mainiosti.








Lopuksi lainaan Mikko Kuustosen sanoja, jotka kiteyttävät Kallavesj-ravintolan palvelun ja ilmapiirin: "Ystävällisyys tulee aina moninkertaisena takaisin - ja vaikkei tulisikaan, niin elämä on mukavampaa". Psst. Kuustonen on myös ottanut ravintolan "omakseen".
 

6 kommenttia:

  1. Ei taida tulla nettisivuja ja ruuan taso laskenut, että varmaan lopettaa tai vaihtuu omistaja. Nykyisellä ruuan hinta/laadulla entisen omistajan tasoon tottuneet, kuten meidän perhe ja tuttavat äänestävät jaloillaan muualle.

    VastaaPoista
  2. Kattavat nettisivut ovat kyllä olleet toiminnassa jo hyvän tovin osoitteessa: http://www.ravintolakallavesi.fi/

    Tuolta löytyy muun muassa joka viikolle lounaslista.

    Lopettamista tai omistajan vaihdosta en ihan heti usko. Ruokalistaa ja ravintolan toimintaa kehitetään koko ajan. Oletteko antaneet uusille pitäjille rakentavaa palautetta? Eihän voi olettaa minkään muuttuvan jos ei kerro minkä haluaisi muuttuvan, vai mitä?

    VastaaPoista
  3. Ruoan tasoa saisi parantaa, on huonontunut edellisiin omistajiin verrattuna.

    VastaaPoista
  4. Sanon saman kuin edelliselle: Palautetta, niin hyvää kuin rakentavaakin kannattaa antaa. Sitä tarvitsemme me kaikki kehittyäksemme. Ruokavinkkejäkin kannattaa heitellä, jos Sinulla on jokin lemppari mielessäsi.

    VastaaPoista
  5. Ensivisiitti tehty, ja aivan mainio paikka. Edellisen omistajan ajasta en tiedä, mutta nykyinen isäntä on persoonana kerrassaan mainio.

    Ruoka maistui niin aikuisille kuin lapsille. En ole ennen tavannut voileipäkakkua salaattipöydässä, mutta nytpä oli, ja vei kielen mennessään. Mitähän muuta persoonallista tuolta löytääkään. Voi kun pääsisi useammin käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla että viihdyitte. Minusta on hienoa että he uskaltavat kokeilla,esimerkiksi vaikka sitä voileipäkakkua salaattipöydässä. Ja omistajat tekevät paikasta viehättävän :)Tervemenoa uudelleen!

      Poista