torstai 6. lokakuuta 2011

Performansseja

 
Kirsi Pitkäsen Kupla-performanssista muistui mieleeni Kirsin pitämät performanssitunnit edellisessä koulussani.



Tunneilla tehtiin kaikkea hauskaa ja päätöntä. Muodostettiin tuoleista veistosryhmä, ryhmänä tuli ilmaista vartalolla muun muassa karvaista viivaa, punaista palloa, vihaista koiraa jne. Tunnit rohkaisivat esiintymään, poistivat estoja ja lisäsivät ryhmähenkeä.



Yksi mukavimmista tehtävistä oli tehdä postitaidetta. Jokaiselle arvottin ryhmän sisällä henkilö, jolle tuli lähettää postin kautta jotain käsintehtyä taidetta. Toinen mieleenpainuvin kerta oli se, kun levitimme aulan täyteen paperia ja tehtävänä oli maalata koko paperi täydessä hiljaisuudessa. Aluksi hiljaisuus tuntui vaikealta, mutta lopulta rentouttavalta. Osa maalasi pensseleillä, osa käsillään ja osa jaloillaan.
Ruoka-aika koitti ja aulan halki alkoi kulkea toisia opiskelijoita, jotka ihmettelivät ääneen meidän touhujamme. Emme saaneet vastata. Osa uskaltautui mukaan maalaamaan.


Flash mob tempaus ei tainnut tapahtua performanssikurssilla, mutta niiden tuntien innoittamana. "Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennalta sovittuna ajankohtana jotain odottamatonta. Tapahtumat suunnitellaan yleensä internetin välityksellä, jossa kerätään osanottajia ja sovitaan aika, paikka ja tehtävä asia." (Wikipedia)

Ryhmän sisällä syntyi ajatus pilkkimisestä. Kuopion torilla on/oli maahan upotettuja valaisimia, jotka näyttivät ihan pilkkirei'iltä. Kokosimme kasaan ryhmän, jonka tarkoituksena oli mennä pilkille Kuopion torille toukokuun loppupuolella 2009. Pilkkiminen kesti muistaakseni kolme minuuttia, jonka jälkeen jokainen lähti paikalta omille teilleen.
Tempaus herätti huomiota. Lapset ja lapsiperheet olivat innoissaan, osa uskaltautui mukaan pilkille. Vanhempi väestö ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja tiukkoja kysymyksiä sateli: "Mitä te teette?, Miksi?, Onko tämä joku mielenosoitus?, Vastustatteko pilkkimistä?"



Suomessa flash mobbeja tehdään jonkin verran, maailmalla suurieleisestikin. Eniten taidan pitää tanssiteemaisista flash mobeista, vai mitäs pidätte näistä:







Tässä yksi hienoimmista "jäätymisistä" Grand Central Terminalissa New Yorkissa.


 

8 kommenttia:

  1. Vähän ois hauska osallistua tollaseen jäätymiseen! Eiköhän pistetä vireille Jyväskylässä vastaava... ;)

    Tanssiversioista mulle on jäänyt mieleen tämä, joka tuli joskus netissä vastaan.
    http://www.youtube.com/watch?v=7EYAUazLI9k

    VastaaPoista
  2. Ellu: Jos joku ilmottelee mitä ja missä, niin ihan mielelläni osallistun. Nuo on tosi kivoja.

    VastaaPoista
  3. hauskalta näyttää edellisten performanssituntien sato! viehätyin kuvista erityisesti nurmikkoseinää vasten istuskelusta ;-)

    VastaaPoista
  4. kenkä: Hih,kuvia ottaessa oli kyllä hauska meininki. :)

    VastaaPoista
  5. oi vitsit että näyttää ja kuulostaa ihanalta! Pitää tulla kattoon noi videot sitte ajan kanssa. Sulla on kyllä kivoja kaikki tämmöset merkinnät :) Mukava tulla lueskelemaan.

    VastaaPoista
  6. Eveliina: Mukavaa kun viihdyt. Sinulla on taide omissa hyppysissäsi :) Pidän kädenjäljestäsi.

    VastaaPoista
  7. Mä olisin juuri sopivan hullu osallistumaan kanssa noille tunneille! Vitsi, teillä on ollut hauskaa!

    VastaaPoista
  8. Kultsin kämppä: Alussa olo tuntui tyhmältä,mutta kun koko ryhmä heittäytyi mukaan,uskaltautui itsekin heittäytymään. :)

    VastaaPoista