tiistai 25. lokakuuta 2011

Taidetta jakokaapeissa

 
Tampereen kaupunki on ymmärtänyt pienellä eleellä piristää kaupunkilaisten ja vierailijoiden arkea. Taidetta jakokaapeissa järjestettiin nyt kolmatta kertaa, jossa kaksikymmentä taiteilijaa on saanut teoksensa esille sähkönjakokaapin kylkeen. Paitsi että kaappien ilme piristyy huomattavasti, sähkölaitos on ollut kiitollinen kaappien pysyessä puhtaina.

Taidekaappisarja on esillä ensi vuoden syksyyn saakka. Itse pidän siitä, että nuoret taiteilijat saavat oivan mahdollisuuden olla töidensä kautta esillä, kuten ystäväni Kristian Tuomainen, jonka piirustus sarjasta "Elämäni susikoira Roina, 2010" sijaitsee Aleksanterinkadulla.



Lisää jakokaappitaiteesta ja niiden sijaintipaikoista täältä.

Tämän idean soisi leviävän jokaiseen kaupunkiin ja pitäjään.

Jalkaisin blogissa on esitelty viime vuoden jakokaappitaidetta.

Ps. Jakokaappi-ideaa hyödynnetään nyt myös historian välittäjinä. Lisää Historiaa jakokaapeissa -hankkeesta.
 

12 kommenttia:

  1. Kiva, pitääpä käydä itsekin taas Tampereella jakokaappikierroksella! Tukholmassa on myös harrastettu samaa, samoin esim. Turussa.

    Heräisiköhän Jyväskylän taideyhteisö tähän joskus?

    VastaaPoista
  2. kenkä: Jyväskyläkin voisi heräillä samanlaiseen arkielämän piristykseen. Ja tilanne on kaikille onnistunut, kun sähkölaitos saa pidettyä kaapit puhtaina ja kaupunkilaiset saavat ihastella taidetta.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että tuo jakokaappi-idea on rantautunut Tamperellekin. Pitää kuitenkin muistaa, että alkuperäinen idea jakokaapeista on Helsingistä peräisin, jossa se on ollut jo monet vuodet. Idean kehitti Magdalena Åberg.

    VastaaPoista
  4. Hiillostaja: Hatunnostot siis Helsinkiin ja Magdalena Åbergille! Joka on minulle uusi nimi. Googlaamalla kotisivut,löytyi mielenkiintoisia lapsikuvauksia.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, tuo idea saisi levitä ympäri Suomen! En tiennytkään/huomannutkaan, että Helsingissä se on ollut jo käytössä. Olenko liikkunut siellä silmät ummessa ;-)

    VastaaPoista
  6. Kuukki: Jos ne vain eivät ole mahtuneet sinun matkasi varrelle.

    VastaaPoista
  7. Tässä linkki Helsingin katugalleriaan:
    http://www.helen.fi/energia/katugalleriat.html

    VastaaPoista
  8. Idean keksijä teki ohikulkijoille palveluksen. Tukholmassa oli 2010 sponsoroitu kilpailu jossa etsittiin taidetta jakokaappeihin - Gör om mig, sanoi jakokaappi. "Hur vackert kan ett elskåp bli?" http://elskap.fortumkampanj.se

    VastaaPoista
  9. kenkä: Ihanaa kun minulla on noin valveutuneita lukijoita :) Kiitos linkkivinkistä. Alkaahan noita jakokaappikaupunkeja löytyä.

    VastaaPoista
  10. Olen itsekin huomannut nämä jakokaapit mitkä on tuunattu hienolla tavalla taiteellisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini: Tämä ilmiö saisi levitä laajemmalle Suomeen. Onhan näitä nyt aivan erilaista ihastella kuin tavallisesti töhrättyjä.

      Poista