torstai 8. joulukuuta 2011

Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin

 
Kävin luennon jälkeen katsomassa Galleria Beckerissä Päivi Hintsasen näyttelyn Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin. Mielenkiinto näyttelyä kohtaan heräsi näyttelyjulisteesta, jossa rikkinäisen sateenvarjon alla seisoi silinterihattuinen mies. Halusin kurkistaa tuohon satumaahan.

Tutustuin ensimmäisen kerran Hintsasen teoksiin Kuopiossa Galleria Carreessa, jossa oli viime vuonna näyttely Hiljaisia harhoja. Taiteilijalla on hyvin omaleimainen ja tunnistettava tyyli.


Näyttelyssä on nimensä mukaisesti, kuvituksia olemattomiin kertomuksiin, sillä teokset ovat ilman tarinoita. Kuvat kuitenkin tarjoilevat ravintoa mielikuvitukselle, sillä valokuvaa, maalausta, arkistomateriaaleja ja skannattuja pintoja yhdistelevät pigmenttimustevedokset ovat mielenkiintoisia.

Näyttelyn ihastuttavin hetki tapahtui ”Taivaanhoidon tietokirja osa II” sarjan kohdalla, jossa taiteilija oli sulkenut pulloihin erilaisia säätiloja. Poutapäivä, myrsky, ukkonen ja se sykähdyttävin, ydintalvi. Pullon sisällä leijailivat lumihiutaleet kirpeässä pakkassäässä. Tuollaista säätä toivoin. En tiedä asuiko pullon sisällä myös haltija, sillä gallerian ikkunan kohdalle ehtiessäni taivaalta laskeutui sakeana pilvenä suuria valkoisia lumihiutaleita, kuin tilauksesta.


Pullojen korkit kiinnittivät myös huomioni. Osa oli suljettu kevyellä korkilla, osa paksulla korkilla ja ukkonen vahvalla ruuvikiinnityksellä, jotta salamat eivät olisi karanneet.

Viimeisen huoneen puutarhasarja ei sykähdyttänyt, en saanut niistä tarinoita, eivätkä ne suuremmin herättäneet mielenkiintoani. ”Unohdetun puutarhan vaiheet” jäivät minullekin unohdetuiksi. Sen sijaan huoneen viimeinen sarja ”Dokumentaatiokuvia puutarhan kasvateista” herätteli horroksesta. Kasvattien katseet porautuivat syvälle, ne koskettivat ja kauhistuttivat. Kasvoissa oli jotain kiehtovaa ja samalla pelottavaa.



Näyttelyn yleisilme oli tumma ja synkkä värimaailma, joka toi satumaailmaan mystisyyttä. Teoksilla oli oivaltavia ja nokkelia nimiä, osa ei avautunut heti, osa ei ollenkaan ja osa ihastutti kaikesta huolimatta! Näyttely on esillä 14.12. saakka, jos haluatte käydä kurkistamassa olemattomiin kertomuksiin. Kotiin tarttui postikorttien muodossa Ydintalvi, Poutapäivä – erittäin kaunis ja Ukkonen, sekä Kuopion näyttelyssä ihastuttaneet Haalistunut kaiku ja Muualle.


 

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Noista kasvoista tulee mieleen yksi kirja, joka kertoi oman elämän tarinoinnista.
    Onkohan häneltä sellainen?

    VastaaPoista
  2. Metsätonttu: Nyt en osaa valitettavasti vastata kirjakysymykseen. Muistatko kirjan nimeä? Heräsi kiinnostus.

    VastaaPoista
  3. Se oli näitä kasvatuskirjoja, Jyväskylässä niitä painettiin, muistan vain kun kirjan kannessa oli tuollainen kuva. Se innosti minua tekemään isompien oppilaiden kanssa kuvankäsittelyssä omasta kuvasta kahden kuvan kanssa. Tuli hauskoja kokonaisuuksia. Lapset tykkäsivät. Tyssäsi sitten siihen, että rehtori sanoi, että tulee liian kalliiksi värikuvia printata...harmitti. Siihen se koneelle kuivui se muste kai lopulta.

    Valitettavasti olen noita kirjoja jakanut opettajatovereilleni, kun läksin.
    Siinä kirjassa kehotettiin tekemään omasta elämästä tarinaa, siihen ohjausta.

    VastaaPoista
  4. Metsätonttu: Vau, kuulosti hyvältä tuo oppilaiden kanssa taiteilu, mutta valitettavan usein hyvät ideat kaatuvat rahan puuttumiseen/loppumiseen. :/

    VastaaPoista