tiistai 31. toukokuuta 2011

Giuseppe Arcimboldo - Vertumnus

 Italialainen, Milanossa syntynyt taidemaalari Giuseppe Arcimboldo (1527-1593) tuli tunnetuksi vihannesten, kukkien ja esineiden täyttämistä muotokuvistaan. Hänen maalaustyylinsä edustaa manierismia, renessanssin ja barokin väliin jäävää aikakautta.

Hans von Aachen maalaama muotokuva Itävallan keisari Rudolf II:sta. Kuva täältä.

Itävallassa, Prahassa Arcimboldo toimi keisari Maximilian II:n sekä myöhemmin tämän pojan Rudolf II:n hovimaalarina 26 vuoden ajan. Keisarit arvostivat Arcimboldoa ja hänen taituruuttaan suuresti, mikä näkyy muun muassa siinä, että Rudolf II vahvisti Arcimboldon suvun aateluuden vuonna 1580. Vanhuuden päivillään vuonna 1587, hän pyysi keisari Rudolf II lupaa palata kotimaahansa, ja lupa sallittiin, mutta keisari pyysi häntä maalaamaan vielä palveluksen lopettamisen jälkeenkin. Arcimboldo maalasikin noin vuonna 1591 yhden kuuluisimmista töistään Vertumnuksen, ja lähetti sen Prahaan Rudolf II:lle vuonna 1592. Seuraavana vuonna 11. heinäkuuta 1593, Arcimboldo kuoli.

Giuseppe Arcimboldon maalaus Vertumnus, esittää Rudolf II:sta. Maalaus sijaitsee Ruotsissa, Skoklosterin linnan kirjastossa. Kuva täältä.

Kuuluisa maalaus esittää Rudolf II:n Vertumnuksena, joka oli antiikin Rooman kasvimaailman ja muodonmuutoksen jumala. Kuva koostuu kokonaan hedelmistä, kukista ja vihanneslajeista, jotka kuvaavat neljää vuodenaikaa. Koko vuoden kasvit ovat täydellisessä harmoniassa kokoontuneet ihannoimaan keisaria, joka Vertumnuksena hallitsee niitä kuin jumala. Kaikki, mutta ennen muuta Rudolf itse, piti maalausta erittäin suuressa arvossa.

Skoklosterin museokaupassa on Arcimboldon maalauksen pohjalta tehty kolmiulotteinen toisinto.

Skoklosterin linna.

Euroopassa käyty kolmikymmenvuotinen sota vuosina 1618-1648, aiheutui katolisen ja protestanssien uskon ristiriidoista, mutta laajeni lopulta muun muassa Ruotsin ja Ranskan pyrkimykseen rajoittaa Habsburg-suvun hallitseman keisarikunnan valtaa. Sodan tuloksena Ruotsi sai sotasaaliina Rudolf II taidekokoelmat, joihin kuului myös Arcimboldon Vertumnus. Nykyisin maalaus sijaitsee Carl Gustaf Wrangelin rakennuttamassa Skoklosterin linnassa, Mälaren järven rannalla Ruotsissa. Wrangel toimi kolmikymmenvuotisessa sodassa ratsuväenkapteenina katolisia vastaan.

Lähteet:
Kriegeskorte, Werner 1991, Giuseppe Arcimboldo. Taschen, Saksa.
Wikipedia
 

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Karyatidi ja atlantti

 
Arkkitehtuurin ja kuvanveiston yhteistyönä ovat syntyneet karyatidit ja atlantit.

Kuva täältä.

Karyatidi on naishahmoinen kuvapatsas, jollaisia antiikin ja renessanssin arkkitehtuuri käytti tavanomaisten pylväiden sijasta lähinnä ulkotiloissa. Nimitys tulee Lakonian Karyaista, jossa Artemis Karyatis jumalatarta palvottiin mm. nuorten naisten esittämin tanssein. Suomessa karyatideja voi tavata ainakin Ateneumin fasadissa.

Juha Ylitalon ottamasta kuvasta näkee kaksi Ateneumin karyatidia (arkkitehtuuri ja piirustus) hieman lähempää.

Atlantti Riian vanhassa kaupungissa.

Miespuolinen kannattajapatsas on nimeltään atlantti. Sana tulee kreikan kielen sanasta Atlas, joka tarkoittaa taivasta kannattelevaa taruhenkilöä. Atlantteja käytettiin jonkin verran hellenistisessä arkkitehtuurissa, mutta erityisen suosittuja ne olivat barokin aikana.

Suomessa atlantteja voi tavata ainakin vakuutusyhtiö Kalevan talossa (Erottajankatu 2, Helsinki). Patsaat ovat Robert Stigellin veistämät.

Lähde: Taiteen pikkujättiläinen
 

torstai 26. toukokuuta 2011

Vuosi paketissa

 
Ensimmäinen vuosi taidehistorian ja museologian parissa ovat takana. Eilen palautin viimeisen esseen. Vuosi on pitänyt sisällään muun muassa seuraavanlaisia kokonaisuuksia

Taidehistoria:

- Taiteen historia I
- Taiteen historia II
- Estetiikka ja taiteenteoria
- Suomen ja naapurimaiden taiteen historia
- Ruotsin ekskursio
- Taideteostutkimus
- Kolmas valtakunta ja kulttuuri

Museologia:

- Kulttuurin käsite ja kulttuuriperintö
- Tallennus ja dokumentointi
- Itä-Suomen museoekskursio
- Museo ja yleisö
- Keski-Suomen museoekskursio
- Museopedagogiikka

Muut:

- Johdanto tieto- ja viestintäteknologiaan
- Esseekurssi Peshekhonovin ikoniverstaan ikoneista
- Yleisöluentoja

Nyt lomaillaan viikon verran ennen alkavia kesätöitä.
 

Kirpparilta osa 2

 
Kaupungin toiselta laidalta löytyi seuraavaa.

Koru 2 euroa, Indiska-huivi 1 e.


Vihreä jakku 3 euroa.


Noin 1,5 litran emalikattila, 2,50 euroa.


Vappu Lepistön Kuvataiteilija taidemaailmassa 0.30 euroa ja Pikku Prinssi 3,90 euroa.


 

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kirpparilta

 
Kävimme tänään kirpparilla, mutta itse en löytänyt mitään. Niinpä laitan tänne pari aiempaa ostosta.

Hame, 4 euroa.


Perhoshihainen paita, 4.50 euroa.


K löysi Debbie Harryn (Blondie) LP:n 5 eurolla. Huomautan että meillä ei ole LP-soitinta, emmekä ole aiemmin Harrya edes kuunnelleet. Levy lähti mukaan kansitaiteensa vuoksi. K on H.R. Gigerin taiteen ystävä, joka on tehnyt Harrylle tämän Koo Koo levyn kansikuvan.


 

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Sunnuntai

 
Sunnuntain kunniaksi tein sämpylöitä, joihin lisäsin hyppysellisen auringonkukan siemeniä. Iltapäivän kruunaa Ruotsi-Suomi loppuottelun uusinta. Kyllä niitä hetkiä vain jaksaa fiilistellä. ;)





Mukavaa sunnuntaita!
 

lauantai 21. toukokuuta 2011

Mona Lisa music

 
Da Vincin Mona Lisa on saanut vuosisatojen aikana osakseen huomiota monelta suunnalta. Tässäpä muutama kappale, jotka on omistettu tuolle salaperäisen hymyn omaavalle kaunottarelle.

Nat King Cole - Mona Lisa



Panic! At The Disco - The Ballad Of Mona Lisa



Britney Spears - Mona Lisa


 

perjantai 20. toukokuuta 2011

Rembrandt: Claudius Civiliksen salaliitto

 
Ruotsin opintomatkalla Nationalmuseumissa ihastelin Rembrandtin valonkäsittelyä maalauksessa Claudius Civiliksen salaliitto.

Kuva täältä.

Rembrandtin maalaus The Conspiracy of the Batavians under Claudius Civilis, tehtiin vuosina 1661-1662 Amsterdamin kaupungintaloon. Alunperin maalaus oli huomattavasti suurempi ja tänä päivänä kaikki mitä siitä on jäljellä, on keskipaneeli. Miksi maalaus siirrettiin paikaltaan kaupungintalon galleriasta vuonna 1663, ja korvattiin Rembrandtin oppilaan Juriaen Ovensin työllä, on edelleen epäselvää. Yhden selityksen mukaan taiteilija poisti sen itse tehdäkseen muutoksia, toisen mukaan kaupungin päättäjät, jotka tilauksen olivat tehneet, pitivät työtä liian naturalistisena.

Maalauksen aihe on otettu klassisen roomalaisen kirjailijan Tacituksen kuvauksesta, jossa batavianit kapinoivat johtajansa Claudius Civiliksen kanssa roomalaisia vastaan. Tämä teema nähtiin Rembrandtin aikalaisten rinnastuksena Hollannin vapautumiseen Espanjan ylivallasta 1600-luvun alussa.

Tehtävän kuvittaa sekalaisia kohtauksia Tacituksen teksteistä sai alun perin Govert Flinck, mutta hänen kuolemansa jälkeen tehtävän saivat Rembrandt, Jan Lievens ja Jacob Jordaens.

Rembrandtin maalaus kuvaa Tacituksen kertoman ensimmäistä kohtausta, jossa Claudius Civilis pitää juhla-aterian hänen salaliittoystävilleen, jossa he vannoivat valan tuhotakseen roomalaiset. Kuten Tacituksen tekstissä, tämä tapahtuu yöllä ja Claudius on kuvattu yksisilmäisenä.

Rembrandt käytti tähän työhön kokeellista sivellintekniikkaa lisäten maalia siveltimellä ja palettiveitsellä, ja vaikuttavaa valonkäsittelyä, jossa valo heijastuu piilotetuista lampuista. Maalauksen luonnos on nyt Münchenissä ja röntgenkuva paljasti, että Rembrandt muutti joidenkin alueiden kompositiota, kun työ oli vielä kesken. Maalaus, jonka näemme tänään, siirrettiin uudelle kankaalle vuonna 1782 kuninkaallisen Akatemian kuraattorin Eric Hallbadin toimesta.

Maalaus, joka on ollut kuninkaallisen Akatemian omistuksessa vuodesta 1798, on ollut talletettuna Nationalmuseumiin vuodesta 1864. Se saapui Ruotsiin 1700-luvun aikana sen jälkeen, kun se oli myyty Amsterdamin huutokaupassa vuonna 1734. Sen hankki yksityiskeräilijä, Nicholas Cohl, Viron Ösel saarelta, jota silloin vielä hallitsi Ruotsi. Perinnön kautta se tuli Ruotsiin, lopulta Henrik Wilhelm Peillin hankkimana, joka oli Hollannin reformoidun kirkon kappalainen Tukholmassa. Maalaukselle on annettu uudet kehykset 1600-luvun esimerkkien mukaan. Nämä korvasivat 1800-luvun kultaiset kehykset jotka olivat loppuun käytetyt.

(teksti vapaasti suomennettu Nationalmuseumin esitteestä The Conspiracy of the Batavians by Rembrandt)

Maalaus painui verkkokalvoilleni näyttelykäynnin jälkeen niin voimakkaasti, että koulutehtävääni varten Ilja Repinin teoskirjaa selaillessani seuraava maalaus hyppäsi esiin.


Kuva täältä

Ilja Repinin Kokous vuodelta 1883 osoittaa, että Repin on nähnyt Rembrandtin maalauksen Civiliksen salaliittolaisista. Valon kuvaamisessa ja sommitelmassa on paljon yhtäläisyyksiä.

Repin on kuvannut maalauksessa vallankumouksellisten narodnikkien salaista kokousta, joten aihekin tuo yhtäläisyyksiä Rembrandtiin. Maalaus kulkee myös nimellä Lampun valossa tai Nihilistien kokous.

Lisää Rembrandtin maalauksesta täältä.
 

torstai 19. toukokuuta 2011

Lasinaiset

 
Edellisen postauksen croquis-piirroksista tuli mieleeni lasitaulut,joita en olekaan täällä vielä esitellyt. Nämä ovat vanhoja koulutöitäni. Hyödynsin kahta croquis-piirrosta töiden mallina ja sommittelin lasinauhat/tikut lasille piirrosten mukaan.




 

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Hurmion takana

 
Täällä tuli kysely omasta kiinnostuksestani ja matkastani taidehistorian maailmaan. En pidä opiskelualavalintaani mitenkään huippusalaisena tietona, joten muistellaanpa hieman vuosia taaksepäin.
Olen aina pitänyt piirtämisestä ja käsillä tekemisestä ja tiesin jo nuorena, että haluan olla taiteen kanssa tekemisissä tavalla tai toisella. Haaveet tulevaisuuden ammatista ovat muuttuneet arkkitehdistä sisustussuunnittelijaksi ja kuvaamataidonopettajasta taidehistorioitsijaksi.


Taidehistoriasta kiinnostuin edellisessä koulussani, jossa oli aivan äärettömän inspiroiva ja innostava taidehistorian opettaja. Pärjäsin kursseilla ja tarinat maalausten takana ja niiden tulkitseminen alkoivat kiehtoa siinä määrin, että päätin hakea opiskelemaan taidehistoriaa. Nyt alkaa ensimmäinen vuosi olla pulkassa, enkä ole katunut päivääkään valintaani. Tulevaisuudessa kiinnostavat museotyöt tai taidehistorian opetus.


Blogini nimi ”Hurmioitunut” juontaa juurensa vuoteen 2008 ja taidehistorioitsija, tietokirjailija Anna Kortelaiseen. Hän oli Kuopion yliopistolla puhumassa aiheesta ”Mitä narrimaisuutta puhua siitä mitä rakastaa!”, jolloin tutustuin herraan nimeltä Stendhal. Kortelainen avasi Stendhalin syndroomaa sanoin: ”Yliannoksen kaunista taidetta kokenut potilas kärsii sydämentykytyksistä, pyörrytyksestä, huimauksesta ja on hiukan sekaisin.” Kortelainen kiteytti Stendhalin syndroomassa sanoiksi tuntemukseni äärimmäisen kauniista taide-elämyksestä. Perustin blogini juuri avatakseni tuollaisia taidekokemuksia, ja mikäs olisi ollut osuvampi nimi kuin lainata Kortelaisen kirjan nimeä ”Hurmio: Oireet, hoito, ennaltaehkäisy”.


Mieluisinta taidesuuntaa ja aikakautta on hankala nimetä, sillä kaikki kaudet kiinnostavat ja haluan tietää niistä enemmän. Antiikki, renessanssi, kirkot ja kirkkotaide taitavat kuitenkin kiehtoa eniten. Nykytaiteen kanssa olen saanut kamppailla ymmärtääkseni, ja ylipäänsä halutakseni ymmärtää sitä. Aiemmin mainituissa kirkot ovat kokonaistaideteoksia, antiikkiin yhdistyy arkeologia ja rakennustaide ja renessanssi on täynnä mestariteoksia. Aika jolloin perspektiivin, anatomian ja öljyvärin kehittyminen sekä yksilön taitojen arvostus heräävät.

Kiitoksia mielenkiintoisesta kysymyksestä. :)
 

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Sydämeltään taiteilija

 
Olen saanut töiden kautta tutustua mitä ihanampiin ihmisiin, ja Jaana ja Tarmo Suihkonen ovat yhdet heistä. Tämä ravintolayrittäjäpariskunta jaksaa hymyillä, heitä on helppo lähestyä ja ruoka, arvatenkin, on herkullista. Tämä teksti ei kuitenkaan käsittele ruokaa vaan toista aisteja hivelevää osa-aluetta: taidetta.


Taisi olla vuosi 2009 kun olin lopettelemassa silloista työsuhdettani ja kerroin Tarmolle hakevani opiskelemaan taidehistoriaa. Keskustelun edetessä hän päästi minut kurkistamaan ravintolan kabinettiin ja hämmästys oli melkoinen. Tilassa oli taulu toisensa perään maalauksia seinänvierukset pullollaan. Kysyttyäni Tarmon taiteilijakoulutuksesta sain hämmästyä lisää, hän on täysin itseoppinut. Voitto on kuulema aikoinaan tullut koulujen välisestä piirustuskilpailusta.

(Talvimaisemassa tuulahduksia Pekka Haloselta)

Ihmettelin kuinka maalaukset olivat sinne kabinetin kätköihin jääneet, kun niistä saattoi olla iloa muillekin. Huomasin Tarmon olevan töittensä suhteen hieman vaatimaton, mutta kannustin häntä tuomaan töitänsä esille. Vaimo Jaanan mukaan Tarmo on aina ollut taiteellisesti lahjakas ja hän oli se, joka osti Tarmolle aikoinaan ensimmäisen öljyvärisetin joululahjaksi vuonna 1994. Sittemmin Jaana on toiminut Tarmon kannustajana ja muusana.


(Viidakkotunnelmia kuin Henri Rousseaun teoksissa)


Lamavuodet 90-luvulla toivat ongelmia ja huolia Suihkosillekin, jonka seuraksena Tarmo alkoi purkaa tuntojaan siveltimen välityksellä kankaalle. Olisi voinut luulla, että paha olo purkautuu kankaalle synkästi ja tummin värein, mutta Tarmo ikuistikin kankaalle yhden hänen ja Jaanan yhteisen intohimonsa: Italian. Tämän jälkeen Italia-aiheisia töitä onkin syntynyt paljon. Välimerelliset, raikkaat värit, pittoreskit kujat ja tunnelmat ovat mielestäni Tarmoa parhaimmillaan. On uskomatonta katsella värinkäyttöä ja siveltimenvetoja kankaalla henkilöltä, joka ei ole käynyt päivääkään taidekouluja tai opetellut väriteorioita. Tarmo käyttää ja sekoittaa rohkeammin värejä kuin minä koskaan osaisin, vaikka kuva-artesaanin titteli onkin taskussani. Avopuolisoni K sanoikin: "Eipä taiteilijaksi koulussa opetella", ja olen tietyllä tavalla samaa mieltä. Joko taitoa on tai sitä ei ole.


(Kuvaan on piilotettu Jaanan profiili)


Juuri itseoppineisuus on yksi Tarmon maalausten viehätysvoimasta. En haluaisi ohjailla hänen tekemistään, sillä tuntuu että jotain hänen hengestään menisi rikki. Juuri sääntöjen, tyylien ja teorioiden vaikuttamattomuus hänen tekemiseensä tekee töistä ainutlaatuisia. Ne eivät rajoita häntä, hän maalaa juuri niin kuin parhaaksi näkee ja tuntee. Silti voin löytää hänen töistään yhtymäkohtia taidehistorian klassikoihin ja mestareihin.

(Tämä Firenzen Ponte Vecchion silta on ehdottomasti suosikkini, vaikka se ei olekaan kehystettynä taikka esillä.)

Suihkoset ovat menettäneet sydämensä Italialle ja sinne he suuntaavatkin aina kun mahdollista. Tarmo maalaa ulkoilmassa kuten impressionistit aikoinaan tai luonnostelee näkymiä luonnoslehtiöönsä. Haikeana olen kuunnellut heidän tarinoitaan lukemattomista Italianmatkoista, sillä sinne tahtoisin joskus itsekin. Tarmon maalauksia voi vielä hetken ihailla nykyisen ravintolan seinillä, mutta Suihkosille puhaltavat uudet tuulet ja he siirtyvät kesäkuussa Kallavesj ravintolan omistajiksi Kuopion keskustaan. Luulenpa että Tarmon maalauksia saadaan ihailla myös tulevan ravintolan seinillä. Hänen taidoistaan kertoo myös se, että italialainen ravintola Trattoria Scavolino tilasi häneltä maalauksen kadusta, jonka varrella ravintola sijaitsee.
 

perjantai 6. toukokuuta 2011

Riimukivet

 
Ruotsin opintomatkalla törmäsimme useisiin riimukiviin. Tässä muutamia esimerkkejä.


Riimukivet ovat rautakaudelta ja varhaiskeskiajalta peräisin olevia kivipaasia, joissa on skandinaavisella kielellä tehtyä riimukirjoitusta. Useissa riimukivissä on myös kuvia, kuten eläinaiheista koristelua.
(Wikipedia)


Suuri osa skandinaavisista riimukivistä on pystytetty 900-luvun lopun ja 1100-luvun välisenä aikana. Tämän ajan riimukivien kieli ja sisältö ovat hyvin yhtenäiset: riimukiviä pystytettiin vainajien muistomerkeiksi, joissa ilmaistiin, kuka tilasi eli antoi kirjoittaa riimut, kenen muistoksi ja (useimmiten) miten tilaaja ja vainaja olivat sukua toisilleen. Joskus seuraa tietoja vainajasta, paikasta jossa hän toimi tai kuoli taikka hänen kuolintavastaan.


(Riimukivi Strängnäsin tuomiokirkon kivijalassa/seinässä)

Erilaisia teorioita on esitetty siitä, miksi riimuja hakattiin kiviin. Koska lyhyen ajan kuluessa 900-luvulla 1100-luvun alkuun pystytettiin huomattava määrä riimukiviä, kristillisellä käännytystyöllä on täytynyt olla keskeinen merkitys niiden valmistamisessa. Monet riimukivet on jo varhaisena aikana siirretty pois alkuperäiseltä paikaltaan kirkon yhteyteen. Tämä viittaa siihen, että vihityn kirkkomaan puuttuminen olisi ollut syyna kivien laatimiseen. Riimukiven avulla vainajan suku olisi halunnut osoittaa julkisesti lojaalisuutta kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan. (Rosala Viking Centre)



Kivet jaksoivat herättää mielenkiintoa aina kun niitä kohdalle sattui.

Lisää riimukivistä täältä.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Opintomatka: Osa 3

 
Perjantaina oli oppiaineittain jatkuvaa ohjelmaa Tukholmassa. Taidehistorioitsijoilla se tarkoitti sitä, että jokainen sai valita haluamansa museokohteen kiinnostuksensa mukaan. Minä suunnistin Nordiska Museetiin ja Nationalmuseumiin. Aika olisi varmasti riittänyt useampaankin kohteeseen, mutta halusin ottaa viimeisen matkapäivän hieman rauhallisemmin kuin aiemmat. Ja kahdessa isossa museossa sain ajan kulumaan hyvin.


Nordiska Museet on Ruotsin suurin kulttuurihistoriallinen museo. Sen perusti kielentutkija, opettaja ja kulttuurihistorioitsija Artur Hazelius. Hän aloitti esineiden keräämisen vuonna 1872. Museo on perustettu tämän kokoelman ympärille.

Näyttelyt oli rakennettu hienosti ja pidin varsinkin interiööreistä ja niiden toteutustavoista. Tunteita herättävin näyttely oli saamelaisista kertova näyttely, jossa otettiin esille saamelaisten rankka historia, ketään syyttelemättä, mutta kertomalla faktat. Valokuvasarjassa oli kuvattu nykyisiä saamelaisia, jotka osoittivat ettei saamelaisuus näy päällepäin, vaan jokainen vaalii kulttuuriaan omalla tavallaan. Näyttelyssä oli myös eräänlainen ääni/musiikkiseinä, jossa nappeja painamalla alkoi soida saamelaisia lauluja, joikuja ja juttuja. Yhteen "kappaleeseen" ihastuin niin paljon että soitin sen kolme - neljä kertaa: Tana - Old memories vuodelta 1974.

Myös Table settings, Swedish folk art ja Traditions -näyttelyt olivat huikeita.


Nordiskalta kävelin Nationalmuseumiin, jota odotin innolla, sillä sen taidekokoelmaa oli kehuttu, eikä suotta. Itse rakennus oli jo portaikkoon astuessa upea. Seinämaalauksia ja ylimmässä kerroksessa kuuluisia kipsiveistoksia, kuten Milon Venus ja Laokoon-ryhmä.

Design in Sweden 15001740 oli upea ilmestys huonekaluja, tekstiilejä, hopeaa ja erilaisia esineitä monelta vuosisadalta.

Lust & Vice näyttely oli, noh, oli erilainen... En tiedä pystyikö kukaan kävijöistä katsomaan teoksia punastelematta. Nationalmuseumin esitteessä kysyttiinkin: Onko näyttely kaikille? Vastauksena oli: Ei ole syytä miksi vanhemmat eivät voisi tulla näyttelyyn lastensa kanssa, heidän vain tulee varautua vastaamaan noloihin kysymyksiin!

Shimmering silver näyttelyssä oli uusia ja vanhoja hopeaesineitä museon kokoelmista. Tilaan tulvi suurista ikkunoista luonnonvaloa, joka heijasteli eri vuorokauden aikoina eri lailla esineiden pinnalla. Näyttely oli osa museon "Museum in a new light" projektia.

Yläkerran perusnäyttelyssä ihastelin eniten ranskalaisia 1800-luvun teoksia Monét'lta, Manet'lta, Renoirilta, Degasilta ja monelta muulta impressionismin ihmemieheltä. Ihastusta herättivät myös muun muassa Rembrandt ja Rubens, Boucher ja Watteau, Cranach...

Lucas Cranachista pääsemme aasinsillan kautta Ruotsin 30-vuotiseen sotaan, jossa maa otti sotasaaliina taideaarteita haltuunsa Münchenissä vuonna 1632 ja Prahassa vuonna 1648. Münchenistä vietiin Baijerin vaaliruhtinas Maximilian I:n kirjastokokoelma ja noin 20 pientä maalausta sekä 40 suurta teosta. Prahan sotasaaliiksi saatiin Rudolf II:n kokoelmat, 470 maalausta ja 69 veistosta. Nationalmuseumissa on näitä teoksia, mutta museo ei pidä niistä kovinkaan suurta ääntä (ymmärrettävästä syystä). Teosten hankintavuosi kuitenkin paljastaa niiden alkuperän. Museon näyttelyjä kiertäessäni huomasin, että varsinkin Lucas Cranachin ja Jan Massyksen teoksia on paljon noista sotasaaliista.

Lisää aiheesta mm. täältä.

Omatoimisten museokierrosten jälkeen suunnistimme satamaan ja palasimme ilta/yölaivalla Suomeen. Matka oli upea ja unohtumaton, paljon ehdin nauttia nähtävyyksistä ja kohteista, mutta paljon jäi vielä näkemättäkin. Ruotsin opintomatkan yksityiskohdista saatte kuulla varmasti vielä myöhemminkin.
 

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Opintomatka: Osa 2

 
Torstai oli opintomatkakokonaisuuden raskain päivä, sillä kohteita oli paljon. Aloitimme Sigtunan vanhalla kaupungilla, jossa vierailimme Maria-kirkossa. Seuraavat otteet ovat kirkon esitteestä.



Maria-kirkko on Sigtunan vanhin rakennus. Kirkko yhdistää varhaiskeskiajan kauppa- ja luostarikaupungin nykypäivän Sigtunaan ja sen maailmanlaajuisiin yhteyksiin.
Dominikaanimunkit alkoivat 1230-luvulla rakentaa nykyistä Maria-kirkon kuoria sekä luostaria, joka sijaitsi etelään päin kirkosta. Kirkon vihkimispäiväksi lasketaan 15. elokuuta 1247/48 (Marian taivaaseenastumispäivä). 1250-luvun puolivälissä oli myös kirkon laiva valmis. Silloin Ruotsissa käytettiin ensimmäistä kertaa tiilenteko- ja polttotekniikkaa. Kuori edustaa romaanista tyyliä kun taas kirkon keskilaiva on esimerkki varhaisgotiikasta, nk. Mälarinlaakson-gotiikasta.

Suuren alttarikaapin vanhimmat veistokset ovat 1300-luvulta. Näitä täydennettiin ja kaappi sai nykyisen ulkomuotonsa 1400-luvun puolivälissä. Alttarikaappi on valmistettu Pohjois-Saksassa.


Pohjoisen sivulaivan alttarikaappi on valmistettu Ruotissa - ehkäpä Sigtunassa 1400-luvulla. Vasemman puoleisessa ovessa on Pyhä Eerik, Barnara ja torni sekä apostoli Pietari. Keskellä Maria Magdala, kohtaus ristiinnaulitsemisesta, Maria vasemmalla ja Johannes sekä Pyhä Olavi oikealla. Oikean puoleisessa ovessa on apostoli Paavali, Alexandrian Katariina sekä apostoli Jaakob.


Uskonpuhdistuksen myötä 1530 kuningas Kustaa Vaasa määräsi luostarin purettavaksi ja Maria-kirkon Sigtunan seurakunnan kirkoksi. Tämän seurauksena muut Sigtunan kirkot raunioituivat vähitellen. Romaanisten harmaagraniittikirkkojen rauniot ovat 1100-luvulta. Kustaa Vaasa rakennutti itselleen rakennuksia ja Sigtunan kirkot olivat oiva rakennusmateriaali. Paksu kivimuurimateriaali toimi hyvin muun muassa puolustustarkoituksissa.








Sigtunasta siirryimme Skoklosterin linnaan, jossa saimme opastuksen rakennuksen historiasta, Wrangelista, upeasta kirjakokoelmasta (jonne ei yleensä tehdä opastuksia) ja asuinhuoneista, puhumattakaan esineistä, joilla on paljon tarinoita kerrottavanaan.
Linnan rakennutti suurvalta-ajan kukoistavimmalla kaudella, vuosina 1654-1676 ruotsalainen sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangel. Barokkilinnan suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Caspar Vogel, Jean de la Vallée sekä Nicodemus Tessin vanhempi. Linna ei kuitenkaan ehtinyt koskaan valmistua, sillä Carl-Gustaf Wrangel kuoli 1676. Kun tieto Wrangelin kuolemasta saavutti rakennustyöntekijät linnassa, he lopettivat työnsä heti arvellen, että palkat saattavat jäädä maksamatta. Myös linnaan rannan puolelle suunniteltu rakennus ja barokkipuutarhat jäivät toteuttamatta.



Skoklosterissa on kolme asekokoelmaa: Wrangelin, Brahen sekä Bielken kokoelmat. Omistajasuvut ovat vuosisatojen kuluessa keränneet taidetta, tekstiilejä, taide-käsitöitä, kirjoja sekä keramiikkaa ajalta 1550-1850. Linnan juhlasali, josta piti tulla yksi Pohjois-Euroopan suurimmista, ei valmistunut koskaan, vaan se on säilynyt asussa mihin työntekijät sen jättivät kesällä 1676. Työkalut ja rakennustelineet ovat yhä paikoillaan.
Vuonna 1967 linna irtaimistoineen myytiin Ruotsin valtiolle, ja siitä lähtien se on toiminut museona.
(Wikipedia)



Joen rannalla on havaittavissa jäänteet satamalaiturista, ja toinen ryhmänvetäjistämme kuvailikin vesireittiä 1600-luvun moottoritieksi, sillä vesiteitse pääsi nopeiten paikasta toiseen. Skokloterista pääsee aina avomerelle saakka, joten laivayhteydet muuhun maailmaan olivat hyvät.



Skoklosterista suuntasimme Uppsalaan ja jokainen sai valita vierailukohteensa oman kiinnostuksensa mukaan. Itse suuntasin Ruotsin kirkon kansallispyhäkköön, Uppsalan tuomiokirkkoon. Ja täytyy kyllä sanoa että paikka sai sanattomaksi, jo pelkän kokonsa puolesta. Ihastelu jatkui tuomiokirkon museossa, joka sijaitsee pohjoistornissa kolmessa eri kerroksessa. Museo esittelee muun muassa kirkkotekstiilejä ja sakraaliesineitä varhaiskeskiajalta sekä kuninkaallisten haudoista löydettyjä aarteita.


Ranskalaista gotiikkaa edustava kirkko on Pohjoismaiden suurin kirkko. Kirkon pituus on 118,7 m, ja sen torni kohoaa samoin 118,7 metrin korkeuteen. Useimmat Ruotsin kuninkaat ja kuningattaret kruunattiin kirkossa vuoteen 1719 asti. Nykyään kirkossa vihitään kaikki Ruotsin piispat sekä Uppsalan hiippakunnan papit ja diakonit virkaansa.
Tulipalo on runnellut tuomiokirkkoa sen historian aikana muutamia kertoja, ja sitä on huomattavasti muuteltu korjaustöiden yhteydessä. Kirkon muoto ja suuruus ovat kuitenkin säilyneet jokseenkin samanlaisina.



Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä on Ruotsin silloisten maakuntien vaakunoita, mukaan lukien Suomen, Hämeen, Karjalan ja eräiden muiden Suomen alueiden. Kirkon kello Storan on Ruotsin suurin kirkonkello.

Kirkkoon on haudattu monia Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia:

* Kustaa Vaasa
* Juhana III puolisonsa Katarina Jagellonican kanssa
* Emanuel Swedenborg
* Eerik Pyhä
* Carl von Linné

(Wikipedia)


Kustaa Vaasan, kuningatar Katarina av Sachsen-Lauenburgin ja kuningatar Margareta Leijonhufvudin hautamuistomerkki. Muistomerkin on suunnitellut Willem Boy, joka on sunnnitellut myös Prisessa Isabellan muistomerkin Strängnäsin tuomiokirkkoon.



Tässä vaiheessa iltapäivää alkoi väsymys jo painaa, mutta matka jatkui. Suuntasimme Gamla Uppsalan miljööseen, jossa näimme kivikirkon ja kuuluisat kuningaskummut.

Gamla Uppsala on pitäjä ja Uppsalan kaupungin entinen keskusta Uplannissa Ruotsissa. Se sijaitsee 5 km Uppsalasta pohjoiseen. Vanhassa Uppsalassa on laaja tasanko, jossa on vanha kivikirkko ja kolme valtavaa hautakumpua kansainvaellusajalta (400-500-luvulta), jotka kuuluvat Ruotsin tunnetuimpiin muinaisjäännöksiin.


Ruotsin arkkipiispanistuimena vuoteen 1273 asti toiminutta vanhan Uppsalan kirkkoa alettiin rakentaa luultavasti jo 1000-luvulla, mutta se saatiin valmiiksi 1100-luvulla. Kivikirkkoa saattaa olla edeltänyt puukirkko ja mahdollisesti paikalla on aiemmin sijainnut pakanallinen temppeli. Vuoden 1240 tulipalon jälkeen osa kirkosta hävitettiin, mutta kuisti ja sakaristo lisättiin.


Kolmea Vanhan Uppsalan suurta 400-500-luvuille ajoitettua vierekkäistä hautakumpua kutsutaan kuningaskummuiksi. Niitä pidetään Ruotsin vanhimpana kansallisena symbolina ja niillä on jopa kuvitettu Ruotsin kansallisidentiteetistä kertovien kirjojen kansia.


Kumpujen uskottiin pitkään sisältävän myyttisten ensimmäisten Ynglinga-kuninkaiden jäännökset, kuten Yngligatal-runon perusteella on päätelty. Tulkintaa ei nykyisin pidetä uskottavana ja uudemman tutkimuksen mukaan ainakin yhteen kumpuun onkin haudattu nainen tai nainen ja nuori mies. (Wikipedia)


Paluumatkalla Tukholmaan kävimme vielä katsomassa Linnés Hammarbytä.
Carl von Linné (1707–1778, vuoteen 1757 Linnaeus) tunnetaan parhaiten luonnontieteilijänä, joka loi perustan kasvien ja eläinten tieteellisille nimistöille. Hänen kiinnostuksensa luonnontieteitä kohtaan oli herännyt jo kotona, sillä hänen isänsä harrasti puutarhan hoitoa ja harvinaisten kasvien keräämistä. Linné jatkoi muiden tehtäviensä ohella luonnontieteiden tutkimista koko elämänsä ajan. Hän oli perustamassa vuonna 1739 Ruotsin tiedeakatemiaa ja hän oli myös sen ensimmäinen esimies.


Uppsalassa toimiessaan Linné jatkoi luonnontieteellisiä tutkimuksiaan ja julkaisi useita siihen liittyviä teoksia. Hän perusti sinne myös kasvitieteellisen puutarhan ja luonnontieteellisen museon. Vuodesta 1758 Linné asui Uppsalan lähellä olevalla Hammarbyn tilalla, jonne hän istutti kauniin puutarhan ja rakennutti erityisen rakennuksen kokoelmiaan varten.
(Lisätietoa täältä.)


Kesällä paikka on varmasti kaunis. Kevät oli kuitenkin vielä aluillaan eivätkä kaikki kasvit olleet vielä heräilleet kukoistukseensa. Valkovuokkoja oli paljon suurena mattona ja nekin alkoivat illan hämärtyessä sulkea terälehtiään.

Voin kertoa että hotelliin päästyä uni tuli välittömästi...