sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Jiří Anderle

 
Jiri Anderle: Beatrice a Dante, 1987, etsaus, pastelli, vernis mou.

Jiří Anderle (s.1936) on tsekkiläinen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Näin ensimmäisen kerran Anderlen teoksen Keski-Suomen museon näyttelyssä vuosi sitten, jossa esiteltiin Heikki Tuomisen kokoelman helmiä. Teoksessa oli jotain renessanssin taiteelle tyypillistä ja yhden teoksen perusteella kirjasin taiteilijan nimen muistiin. Googlasin Anderlen muita teoksia, mutta ne eivät sytyttäneet samalla tavalla.

Jiri Anderle: Gioconda a imperator, 1979, etsaus.

Jiri Anderle: Boy with a Fruit Punet (after Caravaggio), 1982, vernis mou, mezzotinto, pastelli, kuivaneula.

Renessanssiteemaa taiteilija on käsitellyt töissään 1970- ja 80-luvuilla. Henkilöiden sivuprofiilit, ihmisvartalon tutkiminen, renessanssimestareiden lainaaminen ja kauniin ja ruman yhdistäminen kiehtovat minua, sillä juuri renessanssi on yksi lempiaikakausistani taiteen historiassa. Anderle on saanut kuviin painostavan tai mystisen tunnelman hienosti ja värittänyt osaa teoksistaan pastellivärein. Usein grafiikassa pidän siitä, että mitä yksityiskohtaisempi teos on sitä parempi se on (minun mielestäni). Tämä osoittaa että teoksen tekemiseen on mennyt aikaa ja vaivaa, kuten vanhoilla mestareilla. Ja yleensä kaikki viittaukset taiteen historiaan, oli kyseessä millainen teos tahansa, herättävät positiivisen mielenkiintoni.

Jiri Anderle: Bestia triumphans II, 1984, etsaus, vernis mou.

Anderlen taidokkuus on huomattu myös maailmalla, sillä teoksia on kokoelmissa ympäri maailmaa: mm. Tukholman Nationalmuseumissa, Firenzen Uffizi galleriassa, Japanissa Osakan taideyliopistossa, New Yorkissa Metropolitan museossa, Moskovassa Pushkinin museossa, Pariisissa Pompidou-keskuksessa ja Hampurin taidehallissa.

Jiri Anderle: Naked, 1965, etsaus.

Jiri Anderle: Master Sun about Poetic Art, etsaus.

Grafiikan teoskuvat täältä.

Anderle kuvaa tyypillisesti ihmisen ahdistusta ja yleistä ajattomuutta. Nykyisin hänen työnsä ovat siirtyneet lähemmäs abstraktia taidetta. Tässä 2000-luvun maalauksia.

Jiri Anderle: Scream, 2001, akryyli kankaalle, 150x110 cm.

Jiri Anderle: Distant Ancestor, 2001, öljy kankaalle, 150x150cm.

Jiri Anderle: Dialogue, 2002, akryyli kankaalle, 90x120cm.

Maalauskuvat täältä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti