tiistai 7. helmikuuta 2012

Sunnuntaikirppis

 
Toiset lähtivät äänestämään, me lähdimme kirpparille (olin käynyt antamassa ääneni jo ennakkoon). Tosin saalis ei ollut kovin kummoinen kolmea elokuvaa ja yhtä tutkimuskirjaa lukuun ottamatta. Joitain kivoja juttuja näkyi, mutta hinta oli väärä, kyseiselle esineelle ei ollut tilaa tai tarvetta. Hyllyjen välissä oli silti mukavaa tutkimusmatkailla.


















 

12 kommenttia:

  1. Voi! Tuo punainen emalikattila varmaan voisi lähteä minun mukaani!

    Muuten, saanko tulkita karttaasi kulttuurisesta Hurmioituneen näkökulmasta tässä avoimesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätonttu: Siellä oli paljon kivoja emalijuttuja.

      Mielellänihän minä tuloksia kuulen jos olet jotain karttaa minulle laatinut :)

      Poista
  2. No niin, kurkkasinpas karttaasi ja varmaan aivan sinun näköinen se oli. Sinulla on tuollainen suuren yleisön palveleva kartta, hyvin vuorovaikutteinen. Kauriissa Auringon lisäksi on Merkurius ja Neptunus, kaikki luovuuden huoneessa. Kauris on velvollisuutta ja vastuuta harteillaan kantava, Neptunus lisää hienotunteisuutta ja vaistonvaraisuutta, Merkurius intoa oppimiseen ja opettamiseen. Kyllä olet varmaan ihan oikeassa paikassa opiskeluinesi ja ehkä tulet palvelemaan yhteiskuntaa opettamalla tai kulttuurijohtajan ominaisuuksissa. Kuu Vesimies, halua laajentaa näkemyksiä, Jousimiestäkin kartalla, mikä tekee matkustamisintoa, mutta viihdyt perheen ja sukusi parissa myös. Sinulla on Mars Kaloissa, joskus ehkä vähän hidasta päättää oman elämän tien suunnista. Olet nouseva Neitsyt, analysoit, aherrat ja suhtaudut tietyllä kriittisyydellä asioihin. Hyvä ystävä ja auttaja varmaan olet, huomioit toiset ja väsytät joskus itsesi aika lailla.

    Näin pikaisesti silmäiltynä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätonttu: Vau,kiitos tulkinnasta! Kyllä löydän itseni tuosta tulkinnasta niin hyvässä kuin pahassa. ;P Mukavaa kun joku osaa tulkitakin niitä karttoja ja kaikenlaisia merkkejä.

      Poista
  3. Tuttu kirppis! Olen käynyt tuolla aina, kun käyn Jkylässä. Toivottavasti kuvat on Jkylästä:-) Olispa ensi kerralla aikaa tavata vaikka kahvilla käynnin merkeissä.

    Ihania tavaroita. Noi piirongit, voih! Ja muutamat muutkin ihanuudet olet bongannut!

    T. Tuike

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuike: Kyllä,kuva on Jyväskylästä ja tuo on varmasti se tunnetuin kirppari täällä,kun on niin suuri. Piironkeja ihastelin minäkin,vaikka ne eivät meille mahdukkaan.
      Noh,minä asustelen täällä vielä ainakin kolme vuotta,että jos poikasi(?) ei ole ihan heti vaihtamassa paikkakuntaa,niin eiköhän ne ehditä nähdä. Luulen että sinulla on paljon tekemistä täällä käydessäsi,joten ei stressiä. Ilmoittelet kun sinulle sopii,niin käydään kupposella kuumaa ja turistaan mukavia. :)

      Poista
  4. Voi nyt mulle tuli kirppareita ikàvà. Tààllà kun niità ei ole...ainakaan mun làhimailla :( Ei ehkà koko italiassakaan, en tiedà. Toisaalta tààllà on niin kaikenlaista, ettà kirppikset voisivat olla just niità KIRPPUtoreja eikà kivoja vanhoja muille tarpeettomia tavaroita, joista halutaan eroon ja muutama euro kiitokseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciacy: Suomessa en osaisi olla ilman kirppareita. Täällä on niin tottunut siihen, että paikkakunnalta kuin paikkakunnalta löytyy jokin kirppari, josta saattaa löytyä kaikkea kivaa.

      Italiassa ei olla sitten ymmärretty kirpparin positiivista merkitystä,tai sitten ihmiset eivät halua luopua tavaroistaan kerran ne ostettuaan ;P

      Olisi hauskaa tutustua muiden maiden kirpparitarjontaan. Toisaalta, näin telkkarista ohjelman (Silkkitie 30 päivässä), jossa Uzbekistanin kirpparitarjontaan tutustumaan mennyt "juontaja/matkaaja" sai todella negatiivisen vastaanoton. Nainen tuli kieltämään kuvaamisen kirpparilla ja kyseli kuvaajan motiivia. Nainen sanoi että kuvaajat haluavat näyttää maailmalle vain kuinka köyhää maassa on, vaikka se ei pidä paikkaansa. Kameraryhmä poistui paikalta ja oli saanut kuulla, että siellä omaa omaisuutta myydään vain silloin, kun on äärimmäinen hätätila ja myymiseen ns. alennutaan. Siellä kirpparilla ei ole siis aivan samanlainen merkitys ja mukava "vaihtotalousidea" kuin täällä Suomessa. Siellä heidän käsitys kirpparista on myydä tusinatavaraa toreilla, jota on tuotu Kiinasta, eli kaikenlaista pikkukrääsää.

      Poista
  5. Kiitos, tää oli kiva kierros! Muilla paikkakunnilla vierailu piristää aina. Fiilis, ei niinkään se ostaminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultsin kämppä: Ajattelin laittaa kurkistuskuvia kirpparista,kun minusta itsestäni on kiva kurkkia muiden kirpparikierroksia ja löydöksiä :) Ja vaikkei itse paikanpäälle pääsisikään.

      Poista
  6. Kaikenlaista kivaa oli tuolla kirppiksellä! Olen viime aikoina vähän vältellyt kirppiksiä, kun kaikenlaista tavaraa on paikat täynnä ja muistaakseni tarkoitukseni oli vähentää sitä ;-D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Täälläkin olisi tarkoitus tyhjennellä kaappeja ja hyllyjä tavarasta. En voi kuitenkaan vastustaa kirppareita,joten sitten täytyy olla tiukka itsekuri kierrellessä ettei osta mitä tahansa. ;P

      Poista