sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivänä

Korkataan joulukuu vihdoin ja viimein. Hengissä täällä ollaan,mutta kamppaillaan teknisten ongelmien kanssa. Läppärini sanoi sopimuksensa irti, joten vieraiden koneiden kanssa ollaan nyt tekemisissä hetken aikaa. Tilannetta hankaloittaa se, että koneen mukana meni kuvankäsittelyohjelma, joten bloggaaminen on jäänyt. Onneksi kuvat ja tiedostot saatiin pelastettua, nimittäin koulutehtävien palautuspäivä alkaa uhkaavasti lähestyä, eikä kaikkien tehtävien uudelleen kirjoittaminen olisi houkutellut lainkaan.

Itsenäisyyspäivää vietettiin tottakai Linnan juhlia katsellen,mutta tällä kertaa päivään mahtui paljon muutakin. Jyväskylän itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja muu ohjelma meni tällä kertaa ohitse, vaikka olisin halunnut ollakin kulkuetta kuvaamassa. Tämä tilaisuus oli kuitenkin tärkeämpi.

Itsenäisyyspäivän aurinkoinen pakkassää kruunasi nimittäin siskoni esikoispojan ristiäiset. Sain itselleni toisen kultaisen kummipojan.
Ristiäisvieraat yllätettiin totaalisesti heti ristiäisten jälkeen, sillä siskoni ja tämän kihlattu saivat siunauksen avioliitolleen. Pari oli mennyt salaa naimisiin. Päivä oli siis tuplaonnea täynnä! Sylin täydeltä onnea koko perheelle vielä kerran <3
Kummilusikan sijaan päätin tällä kertaa antaa pienokaiselle hieman toisenlaisen lahjan, Suojelusenkelin. Taulusta lisää myöhemmin.

Nyt on lunta ja ensimmäiset lumityötkin tehty.  

2 kommenttia:

  1. Ihana itsenäisyyspäivä! Ja kummilapset, ne vasta ihania ja rakkaita ovatkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Päivä oli tosiaan yllätyksellinen. Kummilapset tuovat iloa :)

      Poista