tiistai 26. kesäkuuta 2012

Museokirppis

Kuopion taidemuseossa alkoi tänään kirppis, joka jatkuu sunnuntaihin 1.7. saakka. Saavuin paikalle neljän jälkeen, jolloin sain kuulla että suurin osa myytävistä oli jo mennyt. Enkä ihmetellyt. Taidemuseo möi muun muassa vanhoja kehyksiä. Kirpparituotot käytetään taidemuseon yleisötyöhön. Jäljellä oli vielä joitain julkaisuja, julisteita, astioita (mm. kiva ruusukuppisarja) ja ihastuttava Prinsessa-tuoliksi nimetty nojatuoli, joka ilmeisesti toimitti virkaansa Prinsessa ja valtakunta -näyttelyssä.
 

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Myllyn kesänäyttely

Myllyssä (luovien alojen keskus) on meneillään kesänäyttely. Kahdeksan taiteilijaa on tuonut näyttelyyn teoksiaan, jotka poikkeavat toisistaan ja tarjoavat näin varmasti jokaiselle jotakin.
Sinikka Kososen teokset olivat täydessä kierteessä. Kierteessä 2 ja Kierteessä 3 kuvasivat naisen rintoja ja materiaaleina oli hyödynnetty rottinkia, tekstiiliä ja paperimassaa. Vaaleanpunaisen kulmauksen kruunasi Kierrätetty, jossa morsian oli kellahtanut päälaelleen, jalat kohti kattoa ja helma kohti korvia. Kokonaisuudesta tuli hieman surkuhupaisa vaikutelma, ja synkkyyttä lisäsi Kierteessä 2 teoksen mielikuva rintasyövästä. Harmaat muhkurat olivat saaneet huutavat ja pelokkaat kasvot.
Jenni Turusen työt olivat tutulla musteella ja tussilla toteutetut (Silhuetti ja Veden alta). Teosten hahmot oli asetettu selät toisiaan vasten. Näistä välittyi melankolia ja jopa ripaus pelokkuutta. Hahmot olivat kuin unenomaisia harhoja valuvan musteen joukossa. Herkkiä ja kauniita.
Tuija Matelan teokset sukelsivat tanssiin ja liikkeen tunnelmaan. Aihe ei Tuijan tuntevalle tullut yllätyksenä, sillä Tuija elää ja hengittää tanssia. Ensivilkaisulta harmonisen harmaa Lento näytti lähemmäs astuessa kauniisti siveltimenvedot sekä muun muassa sinisen ja punaisen eri sävymaailman. Viereisellä seinällä oli yllätys ja vaikka aihe oli edelleen tanssin maailmasta, värimaailma oli täydellisen erilainen kuin mitä Tuijalta olen aiemmin nähnyt. Voimakkaan sininen Virta vangitsi katseen niin kauniilla tanssijan asennolla kuin juuri sillä sähköisellä värilläänkin. Tuija kuvaili tunnetta jonka tanssija saa esiintyessään lavalla ”vaikka tanssii selin ja yleisöä ei näe, sen yleisön katseen tuntee”. Ja tämä on kyllä aivan totta. Olen iloinen että hän on purkanut liikkeen voiman kankaalle. Hassua kyllä, vaikka en sitä hänelle aiemmin sanonut, jotenkin odotin milloin hän maalaisi jotain tanssin maailmasta. Toivottavasti hän kulkee vielä tanssin virrassa.
Jyrki Heikkinen oli näyttelyn ainut miestaiteilija. Piirrosinstallaatio Olevaisten yhteys oli toteutettu vesivärein ja akryylein. Sarjakuvamainen seinä kuvitti hetkiä, jotka eivät välttämättä avaudu ensi katsomalla. Ne laittoivat tutkimaan ja miettimään mahdollisia symboleja ja niiden merkityksiä. Viivankäyttö oli persoonallinen ja ilmeikäs. Ihmishahmot olivat pikemminkin rujoja kuin kauniita mikä teki kokonaisuudesta mielenkiintoisen.
Ulla-Mari Lindströmin digitaalinen värivedossarja Mircowaves sai ihastumaan. Yhdeksän mikroskooppimaista nestekuvaa veivät mennessään. Värit, muodot, kuplat ja linjat vetivät mukaan pinnanalaiselle tutkimusretkelle. Oliko kuvissa vesiväriä, jäätä, lehden ruoteita, siveltimenvetoja… Yksittäistä kuvaa tuijottaessa valokuvamaisuus katosi ja muuttui grafiikaksi tai piirrokseksi. Moniulotteinen kokonaisuus, joka toimi. Tuttavani ilmaisi sarjaa katsoessaan ”Se ei ole mitään, mutta aivot muodostavat jotain hyväksyäkseen sen”. Oivaltavasti tiivistetty.
Keskellä näyttelytilaa hallitsi Nanna Hännisen installaatio Strange Object Observatorium 1: Master of the Universe. Tämäkin oli pienoinen yllätys, sillä olin tottunut näkemään Hänniseltä valokuvateoksia. Aluksi kokonaisuus oli vain kokoelma erilaisia härveleitä, mutta tarkkaavaisuus palkittiin kun pulloista valuvaa mustetta ja vettä alkoi seurata. Vesiastioista löytyi myös kuvayllätyksiä. Yhden astian pohjalla uiskenteli Hokusain kuuluisa suuri aalto. En tiedä olivatko kuvat laminoituja vai onko niiden tarkoitus vettyä ja haurastua veteen. Rauhoittavaa ja meditatiivista.
Viimeisen seinämän takana oli ihanaa värien ilotulitusta. Ulla Remes ja Outi Kuma uskaltavat käyttää värejä. Remes oli tuonut näyttelyyn Ilon, joka kieltämättä sai hyvälle tuulelle. Maalauksessa oli käytetty akryylivärejä sekä tussia. Vesivärimäinen keveys yhdistettynä paksuihin punaisiin struktuuripisteisiin loi voimaa ja energiaa. Musta kaupunkimainen ruudukko sen sijaan antoi teokselle jämäkkyyttä ja kerroksellisuutta. Teoksen oikeassa reunassa hurmasi veteen laskeva aurinko. Sarjan teoksia on kuulemma lisää Kuopion taidemuseon näyttelyssä Love. Remes on kuulemma voimakkaammin menossa kolmiulotteisempaan suuntaan ja jään odottamaan innolla tulevia teoksia.
Outi Kuman maalaus Kunnes rakkaus lopulta löysi meidät, on täydellinen pari keskustelemaan väreistä Remeksen teoksen kanssa ja päinvastoin. Kuma käytti teoksensa yhteydessä ilmaisua ”värien arkeologiaa” ja sitä tässä hehkuvassa kuvassa kyllä on! Päällimmäisten värikerrosten alta kuultaa alla olevat värikerrokset ja sävyt, joka tekee teoksen katselusta arkeologiaa. Hehkuvuutta lisäävät myös paikka paikoin kimalteet, jotka välkehtivät valossa oikeasta kulmasta katsottuna. Mielenkiintoa antaa myös vastavärien käyttö: punainen – vihreä, sininen – oranssi, jotka kertovat omaa tarinaansa. Punainen symboloi yleisesti länsimaissa rakkautta, intohimoa ja voimaa ja vihreä puolestaan liitetään kateuteen, luontoon, elinvoimaan ja hedelmällisyyteen ja toisaalta myrkkyyn. Sininen mielletään muun muassa rauhallisuuden, lempeyden ja hengellisyyden väriksi, oranssi puolestaan liitetään iloon, menestykseen ja vetovoimaan. Kaikki edellä mainitut värisävyt värittävät tarinaa Kunnes rakkaus lopulta löysi meidät.
Näyttely osoitteessa Minna Canthin katu 4 (4. krs), 70100 Kuopio, 31. heinäkuuta 2012 saakka.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Herkkuja ja hyvästit

Päätetään Pariisi-postaukset herkullisiin tunnelmiin. Maison Georges Larnicol oli suklaanystävän taivas. Miltei heti oven edessä kohosi suuri suklaasta valmistettu Eiffel-torni! Puodista löytyi myös muun muassa suklainen laiva sekä väripaletti, jossa macaron-leivokset toimittivat maalien virkaa. Täältä tuliaisiksi tarttui kuitenkin suklaan sijasta macaron-leivoksia.
La Cure Gourmande oli puolestaan keksimonsterin paratiisi. Kauniisti asetellut keksit ja ihaniin vanhanaikaisiin purkkeihin lajitellut pikkuleivät olivat itsessään jo herkullinen ja visuaalinen kokemus. Täältäkin sai keksien lisäksi muun muassa suklaata ja kotiin vein pienen metallirasian, joka sisälsi pieniä mantelisydämisiä suklaa"oliiveja". Molemmat herkkukaupat olivat vierailun arvoisia vaikkei mitään olisi ostanutkaan.
Pääsimme myös kokemaan hieman elokuvatunnelmia Café des 2 Moulins'ssa (kahden myllyn kahvila), joka muistetaan Amélie-elokuvasta. Nimi on tullut kahden Montmartren myllyn, Moulin Rougen ja Moulin de la Galetten mukaan. Elokuva on värittänyt kahvilan sisustusta Amélien kuvilla ja vessassa oli myös pieni "Amélie-näyttely". Kahvilassa on hyödynnetty paljon peilejä, joten pieni tila tuntuu avarammalta ja valoisammalta.
Tuliaisia.
Kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet olla mukana Pariisin matkallani :) Voi olla että tunnelmia ja kuvia muistellaan vielä tulevaisuudessa, mutta nyt palataan takaisin Suomeen.
 

torstai 14. kesäkuuta 2012

Espace Dali Montmartre

Espace Dali Montmartre oli viimeisen Pariisipäivän loistava kohde: tarpeeksi pieni museo, jotta sen ehti kiertää rauhassa ennen lentokentälle lähtöä, mutta kuitenkin paljon mielenkiintoista nähtävää.
Salvador Dalikin on niitä taiteilijoita, jolta miltei jokainen tietää ainakin yhden maalauksen (esimerkiksi Muiston pysyvyys) vaikkei nimeltä maalauksia tietäisikään. Itselleni tuli yllätyksenä, että Dali on tehnyt paljon myös pronssiveistoksia joita museossa oli hyvin esillä. Pariisin Dali-museossa esiteltiin harvinaisempia teoksia, sillä ne kuuluisimmat sijaitsevat Espanjassa. Itse asiassa pidin tätä mielenkiintoisempana kuin niiden kuuluisimpien teosten katselua, sillä näitä teoksia harvemmin näkee taidekirjoissa.
Museossa oli menossa opastuskierros, jossa museon nainen ilmeisesti esitti lapsille kysymyksiä töistä samalla kun hän kertoi hieman niiden tarinaa. Dali on ollut taitava kopioimaan ja hyödyntämään taidehistorian klassikoita, kuten Marat'n kuolema, Milon Venus ja Amor&Psyke.
Surrealismin mestarilla on riittänyt mielikuvitusta.
Saint George and the Dragon, pronssia, suunniteltu 1977, ensimmäinen valu 1984. Metamorfoosit ovat mielestäni surrealismin suola. Tässä veistoksessa lohikäärmeen siivet muuntautuvat liekeiksi ja kieli on kainalosauva, tyypillinen dalimaisuus. Taustalla nainen on kohottanut kätensä voiton merkiksi. Nainen symboloi surrealistista taidetta, taiteen voittoa.
Vision of the Angel, pronssia, suunniteltu 1977, ensimmäinen valu 1984. Teoksessa Jumalan voimaa ja ylivaltaa kuvaa peukalo, josta kaikki elämä nousee (puiden muodossa). Vieressä istuva enkeli edustaa meditatiivista henkeä, jonka siivet lepäävät ja tukevat kainalosauvaan. Vaikka ihminen on yhteydessä Jumalaan, Jumalan tietoisuus on silti korkein.
Snail and the Angel, pronssia, suunniteltu 1977, ensimmäinen valu 1984. Tiedetään että yksi Dalin pakkomielteenomaisista fetisseistä kohdistui etanoihin, koska se sisältää sekä pehmeän (eläin) että kovan (kuori). Etana, joka yleensä symboloi matelevaa ajan kulkua, on saanut selkäänsä siivet ja ratsastaa sujuvasti aalloilla. Siivekäs Jumalan sanansaattaja, joka pystyy rajattomaan nopeuteen, antaa etanalle liikkeen lahjan koskettamalla sen selkää pienin askelin. Tämä oli mielestäni yksi kauneimmista museon veistosten kuvauksista.
Kappelin lavastus rakennettiin vuonna 1955, joka on valmistettu kartonkipäällysteisestä kipsistä. Mallina on ollut yksi Ranskan vanhimmista romaanisista kirkoista, joka sijaitsi Montmartrella; Saint Pierre de Montmartre (vihitty käyttöön vuonna 1147). Kappeli on jäänne Montmartren historialliselta museolta, joka oli rakennuksessa ennen Espace Dalia. Museo esitteli Montmartren historiaa lavastamalla muun muassa Toulouse-Lautrecin työhuoneen. Kappeli sai jäädä paikalleen sen historiallisen, esteettisen ja visuaalisen arvonsa vuoksi. Siinä toteutuu myös optinen harha. Kappeli näyttää syvemmältä kuin se todellisuudessa onkaan, sillä katto on madallettu perältä ja lattia on nouseva. Pylväät korostavat korkeusvaikutelmaa. 

Todella piristävä lisä isojen museoiden joukkoon! Lähtiessä sai vielä paremman mielen lukiessa portaikon seinältä Dalin vastauksia toimittajien ja utelioiden kysymyksiin :) "Dalin lentäviä lauseita"