sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Taiteen evoluutio

Jyväskylän taidemuseossa käynnistyi perjantaina luentosarja, joka liittyy museon vaihtuviin näyttelyihin Checkpoint Leonardo ja Uusikubismi. Taiteen evoluutiosta oli puhumassa kuvataiteilija Mikko Ijäs, joka oli luonut hämmästyttävän hienon PowerPoint-esityksen, jollaisia olisi mukava seurata yliopistonkin luennoilla.
Willendorfin Venus, n. 24 000 - 22 000 eaa., 11.1cm, kalkkikiveä. Veistosta säilytetään Wienin luonnonhistoriallisessa museossa. Kuva täältä.
Ijäs on kiinnostunut muun muassa neurologian mahdollisuuksista selvittää miksi ja miten taide vaikuttaa meihin. Luento oli melko pintapuolinen mikä on ymmärrettävää kun kyseessä oli kaikille avoin luento. Se kuitenkin sai ajattelemaan ja pohtimaan ihmisen roolia taiteen tekijänä. On ristiriitaista ja samalla hieman huvittavaa, että pisin taiteen historian osuus, esihistoriallinen taide, johon kuuluu esimerkiksi kalliomaalaukset, sivuutetaan taidehistoriassa usein vain taidekirjojen ensilehdillä siirryttäessä nuorempaan taiteeseen. 
Lascaux'n luolamaalauksia n. 17 000 - 15 000 eaa. Kuva täältä.
Miksi taide sitten aikoinaan syntyi? Tässä tulee muistaa, että taide sellaisena kuin me sen tunnemme ja käsitämme, on ollut olemassa vasta 1500-luvulta lähtien, jolloin renessanssi loi muun muassa mittausjärjestelmiä ja perspektiivisääntöjä. Ihmisen alkuperäinen kiinnostus taiteen tekemiseen liittyy suurempien ryhmien yhdessäoloon, monimutkaisten sosiaalisten rakenteiden ja toimintatapojen syntyyn, uskonnon, luonnonvoimien ja myyttien vaikutukseen sekä ennen kaikkea tietoisuuden eri tasoihin, kuten unitiloihin ja transseihin. Taiteen olemassaolo on todiste siitä, että ihminen haluaa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. 
Leonardo da Vinci: Vitruviuksen mies, n. 1490, 34.4 × 25.5cm, kynä ja muste paperille. Kuva täältä.
Se miten koemme maailman vaikuttaa siihen miten teemme taidetta. Taide on kehittynyt koko ajan ihmisen rinnalla ja samalla on pyritty hakemaan ja löytämään uusia tapoja ilmaista itseä. Nykyihminen hallitsee taiteen säännöt ja tekniikat, joten hän voi keskittyä ilmaisemaan sekä näkyvää että näkymätöntä maailmaa rikkomalla rajoja ja kokeilemalla uutta. Todellisuuden näyttäminen on helppoa esimerkiksi valokuvauksen keinoin, mutta mielikuvien luominen näkyväksi on vaikeampaa, jolloin taiteella on suuri rooli. 1900-luvun taide toi mukanaan muun muassa abstraktismin, ei-esittävän taiteen. Teokset, joista ihminen ei voi hahmottaa kasvoja tai muutakaan esittävää, käänsi katseen sisäänpäin, tunteisiin. Ei-esittävä taide antoi esittävyyden sijasta tilaa väreille, jossa ne vaikuttivat mielikuviin ja mielipiteisiin kokonaisuudesta. Punaista energiaa, keltaista iloa, mustaa surua, vihreää eloa ja valkoista puhtautta. Värejä yhdistelemällä luotiin tunteiden vuoristoratoja. 
Mark Rothko: White Center (Yellow, Pink and Lavender on Rose), 1950. Kuva täältä.
Aikoinaan vihasin abstraktia taidetta, koska en ymmärtänyt sitä. Taidehistoria opetti puolestaan ymmärtämään sen, ettei sen tarkoituskaan ollut olla ymmärrettävää sanan varsinaisessa merkityksessä. Aloin katsoa teoksia toisella tavalla. Miltä värit tuntuvat, mitä ne tuovat mieleen, millainen olo teoksen edessä on. Abstrakti taide parhaimmillaan vaikuttaa syvemmälle kuin esittävä taide, koska siinä ei ole kysymys järjestä vaan tunteista. Nämä tunteet vaikuttavat aivojen eri alueilla, joita nykyaikaisen neurologian on mahdollista tutkia. Jään mielenkiinnolla odottamaan Mikko Ijäksen tulevaa väitöskirjaa. 

Taidemuseon tulevia luentoja voi käydä katsomassa täältä.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Olenkin miettinyt, että mistä johtuu se, että joku juttu on vaan oma ja joku toinen ei. Ja sitten voi tietysti opetella pitämämään jostakin, mutta se on sitten jo eri juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Minä olen opetellut ymmärtämään esim. sitä abstraktia taidetta, jonka myötä on tullut välillä se pitäminenkin. Mutta se että ymmärtää miksi jollain tyylillä on maalattu/maalataan, auttaa katsomaan teosta uusin silmin ja kenties pitämään siitä. Toisaalta ei-esittävät teokset vaativat ainakin itselläni oikeanlaisen mielialan, jotta teoksiin jaksaa keskittyä enemmänkin kuin "tässä on värejä" tyyppisesti :P

      Poista
  2. Musta tuntuu että monet ihmiset jotka sanovat vihaavansa vaikkapa juuri abstraktia taidetta tai nykytaidetta tai mitä vaan, ovat ihmisiä, jotka eivät koskaan ole menneet livenä niiden teosten äärelle. Se, mikä taiteessa on niin hienoa, on se että se herättää ajatuksia, saa tuntemaan asioita (oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia). Juuri viimeksi kävin katsomassa Reidar Särestöniemen maalauksia ja voi että kun ovat livenä aivan erilaisia moniulotteisine maalauspintoineen kuin kirjan sivulta katsottuna. Siinä parhaimmillaan kokee unohtumattoman elämyksen, kun tulee kyyneleet silmiin ja sitä vaan vaikuttuu niin perin pohjin. Eikä musta edes se ole tärkeää että "ymmärtää", kunhan vaivautuu katsomaan niin saa kyllä elämyksiä aivan varmasti. Säälin tosi paljon ihmisiä, jotka ei vaivaudu, heiltä jää monta hienoa juttua kokematta kun pitää se sisäinen persulainen taidenäkemys päästää ääneen.. naurattaa ne, mutta tavallaan kyllä ärsyttääkin että voi olla niin ahdasmielistä porukkaa.. :D

    Ja sit vielä asiasta kukkaruukkuun, oon aika kyllästynyt "taidejargoniin" jota näyttelykritiikit viljelevät, tuntuu jotenkin väärältä että taidepuhetta laaditaan vaan toisille taidepuheen ymmärtäjille ja kuitenkin taiteen suurin anti olisi siinä, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua siihen, sen kokemiseen ja käyttämiseen - ja puhumiseen.

    Terveisin toinen taidehistorian opiskelija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aini: Superpaljon kiitoksia hyvästä kommentista. Puhut täyttä asiaa. Kun antaa teoksille (ja itselle) aikaa vaikuttaa voi kokea äärimmäisen kauniita ja pysäyttäviä hetkiä. Olet oikeassa siinäkin että paras taide vaikuttaa juuri tunteisiin, ei järkeen, siten taidetta ei tarvitse "ymmärtää".
      Ja vaikka kuinka olisi taidekirjojen sivuilla kuluttanut puhki jonkin teoksen, se EI OLE KOSKAAN samanlainen kuin kuvissa. Itse olen tämän todistanut kuvatessani museoiden teoksia. Ihan harmittaa kun niitä värejä ei saa tallennettua oikein,mutta se vain todistaa että taidetta pitäisi mennä katsomaan paikanpäälle.
      Toivon että kun meitä tulevaisuuden taidehistorioitsijoita ja -kriitikoita alkaa ilmestyä kulttuurikentälle, niin ymmärtäisimme kirjoittaa ajatuksia näyttelyistä ja taiteesta kaikelle kansalle. Sehän lukijoita kannustaisi menemään katsomaan taidetta ja näyttelyitä kun tietäisivät mitä ovat menossa katsomaan.

      Poista
  3. Oih ja voih Mark Rothkoa. Yksi niin äärimmäisen hyvä esimerkki teoksista, jotka eivät välttämättä juuri pelkkinä kuvina viehätä, mutta elävänä nähtyinä jotain aivan käsittämättömän upeaa, vaikkei sitä oikein järjellä itselleen saisi selitettyä. Omista taidekokemuksista ehdottomasti yksi parhaimmista liittyy juuri Rothkoon, hänen "Punaisiin töihinsä" ja niiden selittämättömään viehätykseen, joka yllättää ja ihastuttaa joka kerta. Abstraktissa taiteessa yksi ihana seikka onkin juuri se, ettei tunnereaktiota/esteettistä kokemusta voi selittää välttämättä järjellä (esim. aihe tai konteksti), vaan se vetoaa juuri tuohon "ymmärtämättömyyteen" kaikessa ihanuudessaan. Ihania taide-tekstejä, voi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja: Sinäpä sen sanoit. Välillä on ihana kietoutua taiteeseen jota ei osaa eikä tarvitse selittää miksi se kiehtoo vaan vain heittäytyä sen vietäväksi. Se taidekirjojen kulutetuinkin teos on aina erilainen livenä nähtynä kuin taidekirjoissa, sillä värejä ei saa koskaan tallennettua kuviin täysin oikein, saati siveltimenvetoja <3. Itse en ole Rothkoa livenä nähnyt.

      Poista