maanantai 22. huhtikuuta 2013

Interaktiivisuus ja osallistavuus museoissa

Mariana Salgado, Aalto-yliopiston tutkijatohtori, oli kertomassa museologian seminaarissa kuinka museokävijöitä saisi aktivoitua ja lisättyä heidän osallistuvuutta. Hän käytti esimerkkinä Designmuseon Esineiden salatut elämät -näyttelyä, jossa oli esillä museon kokoelmista löytyneitä esineitä vuosilta 1974-2008. Näyttelystä tehtiin verkkoon interaktiivinen kartta, johon kerättiin kävijöiden omia ajatuksia ja näkemyksiä esineistä. Kokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun MediaLabin kanssa.

Salgado järjesti työpajoja, joissa lapset ja nuoret saivat työskennellä esineiden kanssa käyttäen apunaan musiikkia, runoutta, valokuvausta ja piirtämistä. Työpajoissa tuotettu materiaali tuotiin mukaan näyttelyyn, jossa kävijät saivat kommentoida näyttelyn esineitä ja työpajan tuotoksia, toisten kävijöiden kommentteja, näyttelyä kokonaisuudessaan sekä pohtia tulevaisuuden designia.

Projekti ja näyttely mahdollistivat museokokoelmien saavutettavuuden uusille kävijöille (lapset, nuoret ja virtuaaliyhteisöt) eri aikoina (ennen näyttelyä, näyttelyn aikana ja sen jälkeen) ja eri näkökulmista (museokävijät ja henkilökunta). Parantamalla näyttelyn saavutettavuutta rinnakkain asetettiin erilaisia näyttelyn työpajoissa tuotettuja materiaaleja (videot, runot, musiikki ja piirustukset). Kaikki nämä vaihtoehdot mahdollistivat museokävijöille erilaisia työkaluja parantaa museokäyntikokemusta.  

Työpajoihin osallistujat saivat mahdollisuuden toteuttaa itseään hyväksi tuntemallaan tavalla, toiset taiteellisesti ja toiset musikaalisesti. Esineitä alettiin katsoa uusista näkökulmista muun muassa runouden kautta. Toisten kommentit ja tuotokset rohkaisivat myös muita jakamaan ajatuksensa. Museovieraat saivat jättää myös kysymyksiä henkilökunnalle, joka vastasi esimerkiksi esineiden historiaan liittyvissä kysymyksissä. Esinemuistelu ja tarinoista kertominen auttoivat esimerkiksi muistisairaita kävijöitä kun taas suomalainen ja ulkomaalainen näkökulma esineistä saattoi poiketa huvittavan paljon toisistaan.

OpenGLAM

Toinen Salgadon esille nostama teema oli OpenGLAM (Galleries, Libraries, Archives and Museums), joka perustuu avoimeen sisältöjen ja tietojen jakamiseen. Yhteisön jäsenet haluavat myös rohkaista avoimeen keskusteluun avoimuudesta, kulttuuriperinnön käytöstä ja uudelleenkäytöstä. Sivusto mahdollistaa muun muassa aineistojen katselun, suosittelun, jakamisen, linkityksen ja sovellusten tekemisen.

Van Gogh museolla on Flickr-tili, jossa he kannustavat kävijöitään lataamaan kuvia tai videoita van Gogh museorakennuksesta, museokauppatuotteista, perjantai-illan tapahtumistaan ja muista museoon liittyvistä tapahtumista. Näin museon henkilökunta ja museokävijät jakavat yhteisen virtuaalimaailman.
Museoiden tulee keksiä ja kokeilla keinoja ollakseen vuorovaikutuksessa yleisön ja kävijöiden kanssa. Tämä herättää laajempaa mielenkiintoa museoita kohtaan ja inspiroi kävijöitä luomaan museoista uudenlaisia mielikuvia.
________________________________

Edellinen seminaaripostaus digitaalisesta kulttuuriperinnöstä täällä.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Intianminttu: Toivottavasti nämä uudet tuulet pikkuhiljaa puhaltavat myös museoiden sisälle. Itse ainakin pitäisin tuollaisesta vuorovaikutuksesta että saisi jakaa esimerkiksi kuvia.

      Poista