torstai 30. toukokuuta 2013

Forum Romanum

Tiesin jo ennen Roomaan lähtöä että tulen yllättymään joidenkin nähtävyyksien mittasuhteista. Toiset olivat pienempiä kuin olin kuvitellut ja toiset suurempia. Forum Romanum oli jälkimmäistä. Ennen matkaa suoritettu Rooman topografia ja rakennushistoria kurssi auttoi hahmottamaan raunioita ja niiden tarkoitusta. Yllätyksen tuotti myös luonto, sillä Forumin olivat raunioiden lisäksi vallanneet erilaiset kukkakedot. Miespuoliset ryhmämme vetäjät saivat kahden viikon aikana tottua siihen että 10 naista haluaa välillä keskittyä pieniin ja kauniisiin asioihin, kuten kukkien ja eläinten kuvaamiseen ;) Nostan herroille hattua sillä jaksoivat hienosti naislauman väsyneemmätkin hetket.
Forum Romanum oli antiikin Rooman politiikan, kaupan ja oikeuslaitoksen keskus jossa harjoitettiin paitsi uskonnollisia menoja myös prostituutiota. Ennen Forumille laskeutumista oli hyvä tarkastella aluetta lintuperspektiivistä ja hahmottaa kokonaisuutta.
Forumin lisäksi odotin innolla Via Sacran näkemistä ja olihan se hieno tunne kävellä tietä jota jo antiikin ihmiset ovat kulkeneet. Via Sacra johti Capitoliumin Juppiterin temppeliltä Colosseumille.
Fokaan korinttilainen pylväs on 13,5 metriä korkea.
Fokaan pylväs on niitä harvoja, jotka ovat pysyneet pystyssä valmistumisestaan asti. Pylväs on viimeinen Forumille asetettu monumentti, joka pystytettiin vuonna 608 jKr. Bysantin keisarin Fokaan kunniaksi.
Septimus Severuksen valkoisesta marmorista valmistettu triumfikaari oikealla.
Septimus Severuksen triumfikaari on Forumin parhaiten säilyneitä monumentteja. Se pystytettiin vuonna 203 jKr. Septimus Severuksen valtaannousun kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Reliefit, jotka ovat suurelta osin kuluneet, kertovat keisarin voitosta Parthiassa ja Arabiassa. Kaaren yläosan kirjoituksessa oli alun perin Septimuksen lisäksi hänen poikiensa Caracallan ja Getan nimet, mutta Septimuksen kuoltua Caracalla murhasi Getan ja poistatti veljensä nimen.
Vasemmalla Saturnuksen ja oikealla Vespasianksen temppelin rauniot. Taustalla Tabularium.
Saturnuksen temppeli käsittää korkean tasanteen, kahdeksan pylvästä ja osan palkistoa. Paikalla oli Saturnuksen temppeli jo vuonna 497 eKr. mutta se jouduttiin rakentamaan uudelleen useita kertoja. Nykyiset rauniot ovat vuodelta 42 jKr. Saturnus oli roomalaisessa mytologiassa sadonkorjuun jumala. Hän hallitsi hyvinvoinnin ja rauhan leimaamana kulta-aikana, jolloin ei ollut orjuutta, yksityisomaisuutta, rikollisuutta eikä sotia. Tämän vuoksi Saturnus vetosi etenkin alempiin yhteiskuntaluokkiin ja orjiin. Saturnuksen hallituskautta muistettiin joka vuosi 17.-23. joulukuuta Saturnalia-juhlassa, johon kuului uhreja ja juhla-aterioita. Juhlaviikon ajaksi normaali yhteiskuntajärjestys käännettiin päälaelleen. Orjat saivat syödä ja juoda isäntiensä kanssa (joskus jopa isännät tarjoilivat heille). Senaattorit ja muut korkea-arvoiset roomalaiset luopuivat aristokraattisista toogistaan, joilla he yleensä erottuivat  alemmista ryhmistä ja pukeutuivat tasa-arvoisemmin. Tuomioistuimet ja koulut suljettiin juhlan ajaksi, vankeja ei saanut rangaista eikä sotia julistaa.

Vespasianuksen temppelistä on jäljellä enää kolme pylvästä, osa temppelin sisähuoneesta sekä tasanteesta. Se valmistui vuonna 87 jKr. Temppeli kärsi merkittävistä vaurioista keskiajalla ja erityisesti 1300-luvulla, jolloin paavi Bonifatius VIII ja Nikolaus V muokkasivat Forumia uudelleen. Tämä johti muun muassa temppeli molempien kulmien purkamiseen.

Tabularium oli Rooman valtakunnan valtionarkisto joka rakennettiin 78 eKr. Sen päälle rakennettiin vuosina 1582-1605 Palazzo Senatorio, joka on Rooman nykyinen kaupungintalo.
Saturnuksen temppeli oli uskomattoman korkealla. Portaiden kiipeäminen temppeliin on mahtanut olla kokemus.
Vestan temppeli.
Vestan neitsyet eli vestaalit olivat kotilieden jumalattaren Vestan papittaria antiikin Roomassa. Vestaaleja oli yhteensä kuusi ja ehdolle asetettavan tytön tuli olla iältään kuuden ja kymmenen välillä eikä hänellä saanut olla ruumiillisia tai henkisiä vammoja. Tytön tuli lisäksi olla vapaiden Rooman kansalaisten tytär. Vestan neitsyeksi valittu antoi siveyslupauksen ja palveli tehtävässään 30 vuotta. Kymmenen ensimmäistä vuotta kuluivat vestaalin tehtävien opetteluun, seuraavat kymmenen vuotta tehtävien hoitoon Vestan temppelissä ja viimeiset kymmenen tehtävien opettamiseen seuraajille. Yksi Vestan neitsyistä toimi papitarten johtajana, Virgo Vestalis Maximana.
Vestaalien tärkein tehtävä oli vartioida ja ylläpitää Vestan temppelissä palavaa pyhää tulta. Tämän lisäksi he osallistuivat uhrimenojen valmisteluihin ja esiintyivät juhlissa Rooman valtakunnan pappiskollegion johtajan seurassa. Vestan neitsyet saivat useita etuoikeuksia ja heitä kunnioitettiin suuresti, mutta samalla heiltä edellytettiin tehtäviensä moitteetonta hoitoa. Roomalaiset uskoivat että Rooman menestys oli riippuvainen tulesta, ja siksi sen sammumista pidettiin tuhon merkkinä.
Vestaalit asuivat temppelin vieressä sijainneessa kolmikerroksisessa talossa, jossa oli 50 huonetta ja keskellä puutarhapiha, joka on nykyään täynnä ruusuja.
Antoniuksen ja Faustinan temppeli.
San Lorenzo in Mirandan kirkon barokkifasadi on ottanut osakseen antiikin Antoniuksen ja Faustinan temppelin portiikin. Keisari Antonius Pius vihki temppelin edesmenneelle puolisolleen Faustinalle vuonna 141 jKr. Keisarin kuoltua se omistettiin pariskunnalle yhteisesti. 1000-luvulla siitä tehtiin kirkko, koska uskottiin, että San Lorenzo oli tuomittu kuolemaan tällä paikalla. Nykyinen kirkko on peräisin vuodelta 1601.
Romuluksen temppeli.
Tiiliverhoillusta betonista valmistettu pyöreä Romuluksen temppeli on rakennettu varhain 300-luvulla jKr. Alun perin sillä on ollut tukenaan myös kaksi pitkää hallia, mutta holvit ovat aikaa sitten romahtaneet. Oikeanpuoleinen halli on osittain säilynyt ja sisäänkäynnin edessä seisoo edelleen kaksi pylvästä. Vasemmanpuoleinen korinttilaispylväs on tehty Flavianusten aikaan noin vuonna 90 jKr. Pronssiovet ovat alkuperäiset ja ne saatiin Septimus Severuksen rakennuksesta.
500-luvulta lähtien temppeli on ollut Santi Cosma e Damianon kirkon eteisenä. Myös itse kirkko toimii antiikin ajan rakennuksessa, Vespasianuksen Rauhan forumin salissa.
Forumin vaikuttavin nähtävyys on järisyttävän suuri Konstantinuksen ja Maxentiuksen basilika. Rakennuksen juurella tuntee itsensä muurahaisen kokoiseksi. Rakennus oli antiikin Rooman suurin basilika. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 308 jKr. keisari Maxentiuksen aikaan. Konstantinuksen syrjäyttäessä hänet Mulviuksen sillan taistelun jälkeen vuonna 312, massiivisen hankkeen rakentamista jatkettiin uuden keisarin toimeksiannosta. Rakennusta käytettiin Rooman muiden basilikojen tavoin tuomioistuinten toimitilana ja liikeasioiden hoitoon.
Rakennuksessa oli suuri päälaiva ja kaksi sivulaivaa, joista pystyssä seisoo enää pohjoinen sivulaiva. Päälaivassa oli kolme valtavaa ristiholvia, joiden ruoteet lähtivät kohoamaan yhtä lailla vaikuttavista monoliittisista korinttilaisista pylväistä. Näistä viimeinen jäljellä ollut siirrettiin vuonna 1613 Santa Maria Maggioren kirkon aukiolle. Basilikassa oli myös Konstantinus Suurta esittävä massiivinen patsas, jonka marmoriosia (pää, käsi, jalka) on koottu Capitoliumin museoiden Palazzo dei Conservatorin pihalle. Vierailumme aikaan rakennuksen seiniä oltiin ilmeisesti kunnostamassa ja veistoksen osat oli huputettu rakennustelineiden keskelle.

Forum Romanum oli yksi mukavimmista reissun kierroksista, vaikka se oli myös matkan kuumin päivä. Itsensä tunsi pieneksi ja Forumin suureksi ja pitkäksi historian näyttämöksi.

4 kommenttia:

  1. Tuolla me emme käyneetkään, joten hyvä kun tuli nyt esille:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Roomassa olisi kyllä niin paljon nähtävää että kaikkea ei mitenkään ehdi nähdä edes kahden viikon reissulla. Mutta sain nähdä kaikki haluamani kohteet, joten ne käymättä jääneet eivät jääneet harmittamaan, mikä on minusta tärkeintä. Seuraavalla kerralla voi sitten tutustua vähän muihinkin kuin "pakollisiin" kohteisiin ;)

      Poista
  2. Olisi kyllä minunkin aika käydä uudestaan Roomassa! Olen käynyt siellä vuosikausia sitten ensimmäisellä interraililla eivätkä silloin taide, arkkitehtuuri tai rauniot vielä kiinnostaneet niin paljon... Nyt olisi tarkempi mielikuva siitä, mitä haluaisin nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Samalla voisit todeta kuinka kaupunki on muuttunut, vai onko se. Taiteen ystävälle Rooma on kyllä käymisen arvoinen kohde, kuin myös Firenze, jonne haaveilen myös joskus pääseväni.

      Poista