maanantai 27. toukokuuta 2013

Saluti da Roma!

Täällä sitä jälleen ollaan, Suomessa, kotona. Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen taidehistorian opiskelijoiden kahden viikon pinnanalainen Rooma-kurssi suoritettu. Aika hurahti liian nopeasti. Täytyy myöntää että vaikka Suomessa on ilmeisesti ollut aurinkoisemmat ja lämpimämmät säät kuin Roomassa, olisin voinut jäädä sinne vielä yhdeksi viikoksi. Tavallista viileämmät säät auttoivat kuitenkin jaksamaan kävelyn ja kiertelyn paikasta toiseen. En tiedä kuinka saan koskaan kerrottua sitä kaikkea ihanaa mitä saimme kokea, mutta yritetään. Postauksia tipahtelee sitä mukaa kun saan kuvia järjestettyä ja energiaa paneutua aiheisiin. Pitkät päivät verottivat ja kroppa kaipaa hieman lepoa ja univelkoja takaisin.
Pinnanalaisella Roma obscura -kurssilla tutustuimme muun muassa pimeään ja pyhään, kirkkoihin ja katakombeihin sekä muuhun näkyvään ja näkymättömään kulttuuriperintöön. Kömmähdyksiltäkään ei vältytty kun osa ryhmästä aiheutti hälytyksen paavin poikakoulussa etsiessään tietä Vatikaanin museosta bussipysäkille....!
Rooma oli minulle mukulakivikatuja, mustarastaan laulua, gelatoa, viiniä, hyvää ruokaa ja seuraa, tunnelmallisia kadunkulmia ja aukioita, mykistävää taidetta, kauniita kirkkoja ja ihmettelyn aiheita.

12 kommenttia:

  1. Roomaa ei voi tarpeeksi ylistää, on se vaan niin ihana kaupunki! ♥ Olin siellä viimeksi vasta viime kesänä, mutta ikävä takaisin on jo kova. Niin kuin aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: Rooma oli Pariisia helpompi lähestyä, sillä jonkinlainen kielen ymmärtäminen ja puhuminen auttoi tutustumaan kulttuuriin paremmin.

      Poista
  2. Ei mitään lepoa, vaan heti kuvia ja tarinoita tänne ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Malttamattomuus ;P Tuolla reissulla kyllä oppi kärsivällisyyttä, sillä kaikki ei tapahtunut aivan pohjoismaisella mentaliteetilla.

      Poista
  3. Rooma on kuin yksi suuri, huikea museo. Pidän Roomassa myös sen pienuudesta. Sekin tekee siitä helpommin lähestyttävän kuin esim. juuri Pariisista. Jään innolla (yritän olla kärsivällinen ;)) odottelemaan tulevia postauksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen: Tuo on muuten totta että se historiallinen keskusta on hyvin hahmotettavissa jalkaisin eikä välimatkat kohteelta toiselle ole liian pitkiä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mine: Kyllä, kaupunki jätti positiivisen fiiliksen. Haikea oli lähteä.

      Poista
  5. En edes voi kertoa, etten ole Roomassa vielä käynytkään. Sitäkin suuremmalla syyllä odotan raportteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Paljon tulen varmaan esittelemään kirkkoja, sillä niitä kierreltiin eniten. Katsotaan kuinka alan ryhmittää postauksia.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kari: Kiitos! Nyt pitäisi saada kuvat, paikat ja päivät järjestykseen.

      Poista