sunnuntai 4. elokuuta 2013

Palokkajärven kierros

Sunnuntai-iltapäivänä toteutettiin listalla ollut ulkoilulenkki kun pyöräilimme Palokkajärven ympäri (12 km). Kierros on kevyt ja suht tasainen. Maisemat vaihtuvat joki- ja järvimaisemista asfalttiteiden ja asutusalueiden värittämiksi.  Asfalttiin on merkitty pyöräilyreitti jota seuraamalla ei voi ajaa vikaan. Pyöräilystä innostuneet voivat käydä suunnittelemassa pyöräilyreittejä esimerkiksi Jyväskylän pyöräilyseuran sivuilla. Lenkit näyttivät alkavan 13:sta kilometristä aina Helsingistä Jyväskylään ulottuvalla (312 km) reitillä. Meidän kierros oli ajateltu ihan vain leppoisaksi sunnuntaipyöräilyksi ja matkalla näytti tältä:
Nyt nauttimaan ilta-auringosta ja Eeva-Kaarina Volasen elämäkerrasta parvekkeelle --> 

Miten olette viettäneet sunnuntaita?

10 kommenttia:

  1. Mukava päivä näytti teillä olevan. Meillä sunnuntaiaamu alkoi pitkällä hotelliaamiaisella. Neljän päivän koristurnauksen päättyminen Tampereella (taustajoukoissa toki vaan), finaalipelin jännittämistä, liikutuksen kyyneleitä näiden meidän 12-vuotiaiden voittaessa yllättäen mutta ansaitusti kultamitalit, parin tunnin kotimatka kauniissa elokuisessa maisemassa, kesäsade kotipihaan tultaessa. Ensi viikko vielä lomaa. Päivä säilyy mielessä vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Teillä ollut sitten ihan urheilullinen viikonloppu. Onnittelut pelaajille kultamitaleista! Automatkailut aurinkoisissa illoissa ovat ihania (toki päiväajelut myös jos autossa on hyvä ilmastointi). Nauti viimeisestä lomaviikostasi, toivottavasti sekin säilyy vielä aurinkoisena. :)

      Poista
  2. Kyllä Suomen kesä on ihana, ainakin tällaisella kelillä! Olisi mukava vielä lomailla, mutta huomenna alkavat taas työt. Mutta jemmassa on yksi lomaviikko, ehkäpä pidän sen puolukka-aikaan :-)

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Totta, Suomen kesä on ihana! Vaikka odotan innolla myös lämpimiä syysiltoja. Ensimmäisiä kynttilöitäkin on jo parvekkeella polteltu. Puolukkaan taidan itsekin tänä syksynä piipahtaa kun saimme ihan omat marjapoimuritkin mustikkametsän jälkeen.

      Poista
  3. Kesä<3 Ihania kuvia taas kerran. Onneksi pääsen loppuviikosta mökille (hyttysten joukkoon poimimaan vadelmia :D) ja nauttimaan luonnosta. Mihin tämä kesä oikein katosi?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Culturelle: Tämä kesä on kyllä ollut mitä ihanin kun on ehtinyt tavata sukulaisia ja ystäviä. Pari olisi vielä näkemättä, mutta ne ehkä tässä elokuun aikana. Hei, elokuuhan on vielä kesäkuukausi! Toivon ainakin että lämpimiä päiviä ja iltoja on vielä luvassa.
      Ihanaa mökkireissua! Toivottavasti et tule aivan syödyksi itikoiden keskellä... Olisi hauskaa kurkistaa kuvien kautta mökkielämääsi ;)

      Poista
  4. Hauskaa että fillarireitti on merkitty asvalttiin! Siitä on ikiaikoja, kun olen viimeksi pyöräillyt noissa maisemissa, kun olen yleensä liikkeellä jalan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenkä: Pidän kävelystä metsäisissä ympäristöissä, mutta itse tulee noustua pyörän selkään asfalttiviidakossa kun sillä hurauttelee paikasta toiseen nopeasti.

      Poista
  5. Sulla se riittää energiaa kuin DURACELL pupulla, ensin kävit leikkimässä hiekkalinnassa ja nyt vinhaa pyöräilyä Suomen suvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Ei ehdi kesälomalla tosiaan kyllästyä kun on ollut tekemistä. Kaikki onneksi mukavaa ja hyvässä seurassa :)

      Poista