perjantai 16. elokuuta 2013

Valon murteet

Pitkästä aikaa valokuvanäyttely. Galleria Ratamossa on meneillään Valon murteet - Luovan valokuvauksen keskus ry:n jäsennäyttely. Sateinen viikko on pitänyt minut tiukasti sisällä askarrellen ja mökkihöperyyden ehkäisemiseksi torstain kuivana hetkenä oli pakko päästä johonkin näyttelyyn. Valokuvanäyttelyitä tulee katsottua harvakseltaan, sillä kuvataide on edelleen enemmän ominta alaa.
Galleria Ratamo toimii näyttelytilana hyvin ja pidän valoisuuden ja tehdasmaisuuden yhdistämisestä. Ensisilmäyksellä näyttelyn teokset näyttivät tummilta ja synkiltä. Teemana toiminut "valon murteet" oli laittanut kuvaajat tutustumaan valon käsitteeseen, mitä se kenellekin merkitsee ja kuinka sitä voisi ilmaista. Aluksi tuntui etten saanut teoksista kiinni siten kuin olisin halunnut. Mitä pidemmälle etenin sitä enemmän aloin löytää teoksista jotain joka kiinnosti.
Maija Keskinen: Nimeämätön, kromogeeniset värivedokset.
Maija Keskisen Nimeämätön kuvasarja hehkui jumalallista valoa. Kuvissa suihkun alla oleva pellavapäinen lapsi on kuin enkeli ylhäältä säteilevän valon alla. Keskinen oli yhdistänyt valon veteen ja saanut kuvansa hehkumaan. Kokonaisuus olisi kenties jäänyt hieman tylsäksi ilman oikean alakulman otosta, jossa valonsäteiden takaa pilkottaa tummat kasvot ja katse. Rinnastin kuvat hyvään ja pahaan. Suihkuun riisuudutaan, mennään peseytymään, ollaan haavoittuvia ilman suojaavia kerroksia. Vesi puhdistaa, mutta on jokaisesta itsestään kiinni puhdistautuuko liasta henkisesti vai fyysisesti. Tähän olisi sopinut myös sanonta "vesi vanhin voitehista".
Vicki L. Snellman: Slide, pigmenttivedos.
Vicki L. Snellmanin Slide sai viettämään kuvan edessä pidemmän tovin. Kyllä, ensimmäinen ajatus kuvan nähdessä on että siinä on liukumäki, mutta mikä kuvassa sitten koukutti. Ensimmäiseksi kuvittelin että liukumäen pintastruktuuri toi mieleen vedestä nostetun kalastusverkon, mutta mielenkiinto tarttui vastaväreihin, punaiseen ja vihreään. Vihreä. Mistä tuo vihreä heijastus liukumäen pintaan oli tullut? Aloin keskittyä kuvan alareunaan ja kokonaisuus muuttui toisenlaiseksi. Nyt kuva näytti siltä kuin olisi katsonut sateisen ikkunan läpi metsänreunaan, jonka yläpuolella hohti valkoinen taivas. Liukumäki muuttui kolmiulotteisemmaksi ja koko kuva sai syvemmän merkityksen. Tämän selvittäminen piti otteessaan.
Mikko Hietaharju: ETSII-TOIMII-sarja.
Mikko Hietaharju. Yksityiskohta sarjasta ETSII-TOIMII.
Mikko Hietaharjun ETSII-TOIMII-sarja erottui ripustuksen muodollaan muista ja oli kodikkaan näköinen. Sarjaa yhdistivät ihminen, ranta ja vesi. Huomioni kiinnittyi erityisesti keskellä alhaalla olevaan kuvaan, jossa taivas ja vesi oli häivytetty näkymättömiin. Kosteassa hiekassa näkyi vain ihmisten heijastukset ja valo hohti kauniisti rantalomailijoiden vartaloista. Ristiriidan kuvaan tuo keskellä oleva mieshahmo joka erottuu muista pukeutumisellaan. Hänellä on housut ja paksun näköinen takki, kun muut ovat uima-asuissa. Tämä tuo vahvan paikallinen vs. turistit ajatuksen.  Paitsi valo ja henkilöiden vaatteet myös katseiden suunnat tuovat kuvaan mielenkiintoa ja jännitettä. Jokaisen katse eroaa toisesta ja jokaisella on kuvassa oma toimintansa.
(ylhäältä alas) Veikko Havimo: Puutarhasta. Himmee; Puutarhasta. Valo; Puutarhasta. Himmee; pigmenttivedos.
Veikko Havimo: Puutarhasta. Valo, pigmenttivedos.
Veikko Havimon kuvasarja erottui puolestaan väreillä. Synkkien ja mustavalkoisten otosten jälkeen oli virkistävää nähdä värejä. Pidin etenkin herkästä Puutarha. Valo. kuvasta, joka abstraktiudessaan muistutti maalausta. Konstruktivismi yhdistettynä impressiivisen herkkään väritulkintaan. Tämä sai ajatukset niihin aurinkoisiin sunnuntaiaamuihin kun saa nousta auringonpaisteeseen, ei ole kiire mihinkään ja juot aamukahvia yöpaidassa. Tämä on taiteen parhaita puolia, mielikuvat ja tunnelmat jotka saavat hymyilemään. 
Maija Holma: Balladi standardista, 2012, hopeagelatiinivedokset kierrätetyille A4-arkeille.
Maija Holma. Yksityiskohta sarjasta Balladi standardista.
Maija Holma oli valjastanut sarjalleen mielenkiintoisen tekniikan. Balladi standardista oli toteutettu hopeagelatiinivedoksina kierrätetyille A4-arkeille. Katse tutki papereiden tekstejä ja yhdessä kuvassa oli yhdistetty Novgorodin Volkhov hotellin varausviesti tarinaan: "Kun ukonilma oli jatkunut pitkään ja rajusti kumisuttanut ukkosen peltiin kerroit, että sinua tullaan etsimään (---)". Kokonaisuus oli synkkä, tunnelma uhkaava ja pelottava. Valo sijaitsi jossain tavoittamattomissa ikkunoiden ja ristikoiden takana. Ripustuksesta olin iloinen, sillä siinä oli hyödynnetty nurkkaa hienosti; kokonaisuus otti paikan haltuun.
Pekka Suomäki: Parhaaseen heinäntekoaikaan, 1-3, valokuva, lumisadepallo. Alkuperäinen järjestys.
Pekka Suomäki: Parhaaseen heinäntekoaikaan. Kokeilin vaihtoehtoista järjestystä.
Pekka Suomäki erottui ehdottomasti eniten kuvasarjallaan Parhaaseen heinäntekoaikaan. Lumisadepallojen sarja ja kehotus Saa koskea! laittoivat suun hymyyn ja ravistelemaan palloja innokkaasti. Pallojen ravistelu meinasi harhauttaa kokonaisuudesta ja kuvien katsomisesta. Sarjassa oli kuvattu teiden varsilla olevia julisteita, joissa sanotaan "Tehkää parannus" ja "Valitse Jeesus". Keskimmäisessä palossa oli sen sijaan kuvattu revitty juliste. Sarjan nimi ja kuvat eivät yhdistyneet itselleni punaiseksi langaksi, mutta jäi miettimään viitataanko tällä suviseuroihin ja osuuko ne päällekkäin heinäntekoajan kanssa. Palloja ravistamalla sai kuvan peittymään lumisateella, jolloin ravisteli samalla sekä kuvaa että ajatusta. Koska lumisadepalloihin sai koskea, huomasin miettiväni oliko näkemäni sarja siinä järjestyksessä kuin taiteilija oli sen asetellut. Palloja on käynyt ravistelemassa yksi jos toinenkin eikä olisi ihme jos ne olisivat sekoittuneet. Tämän vuoksi halusin kokeilla miltä sarja näyttäisi jos keskimmäisen ja oikean reunan pallot vaihtaisivat paikkaa. Etualalle tuli revityn julisteen sijaan "Valitse Jeesus", jolloin kokonaisuuden luonne muuttui täysin. Pallojen pohjassa oli kuitenkin numerot 1-3 ja jätin ne numerojärjestykseen. Ja siinä järjestyksessä sarja tuntuikin paremmalta (vähemmän ahdistavalta).
Timea Mucsi: Nimetön 1-8, 2012, mustevedokset akryylilevylle.
Timea Mucsi. Yksityiskohta Nimetön-sarjasta.
Timea Mucsin kahdeksanosainen Nimetön sarja leikki valolla ja heijastuksilla. Mucsiin tutustuin opiskelujen kautta ja tiesin että hän tekee taidetta, mutta en tiennyt että hän työskentelee valokuvan parissa. Valoisa sarja kylpee auringonsäteissä ja se koostuu heijastuksista, joita juomalasi ja lasinsirpale heittävät valkoiseen puupintaan. Kokonaisuudesta olisi saanut mielenkiintoisemman karsimalla osan kuvista pois, sillä se tuntui välillä toistavan itseään. Pidin eniten kuvista joissa juuri heijastuksille oli annettu tilaa, jolloin lasit esineinä kadottivat merkityksensä. Kolmanneksi alimmassa kuvassa varjokuvaan näytti heijastuvan kuin leveä valkoinen tie, joka johtaa ylös kohti taustalla häämöttävää vuorenhuippua. Vuorenhuipulla säteilee valonlähde, aurinko tai tulivuorenpurkaus. Viereisen lasinpalasen heijastus näyttää kuin käännetyltä revontulitaivaalta. Mucsin sarja tuntui "omalta", sillä kiinnitän itsekin paljon huomiota juuri varjokuviin ja heijastuksiin.

Valon murteet -näyttely paljastui alun synkkyyden jälkeen värikkääksi kokonaisuudeksi, jossa valoa ja sen sävyjä on tutkittu monesta kulmasta. Toiset tuntuivat itsestään selviltä, toiset liian alleviivaavilta, mutta joukosta löytyi myös valokuvan ja kuvataiteen rajamailla liikkuvia teoksia sekä hymyilyttäviä että koskettavia yksityiskohtia.

Valon murteet Galleria Ratamossa 1. syyskuuta 2013 saakka.

6 kommenttia:

  1. Tykkäsin etenkin noista Maija Holman kuvista. Kiva sarja. Helsingissä olisi ollut heinäkuussa tosi mielenkiintoinen valokuvanäyttely, mutta emme vain revenneet. Oli niin paljon muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Maija Holmalla oli kyllä mahtava tekniikka ja vangitseva sarja.
      Aina ei repeä näyttelyihin vaikka kuinka haluaisi, se on totta.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia kuvia, moni unohtaa että Suomalaista huippu krafiikkaa saa kotiin edullisesti taide ym. postimerkkien muodossa. Syyskuussa ilmestyvissä merkeissä juhlistetaan taiteilija Eero Järnefeltiä, jonka syntymästä on kulunut 150 vuotta. Teresa Moorhousen suunnitteleman pienoisarkin 1. luokan postimerkeissä on kuvattu kaksi Järnefeltin tunnettua työtä Ateneumin taidekokoelmista. Raatajat rahanalaiset vuodelta 1893 kuvaa realistisesti kaskenpolttoa ja torpparien oloja. Vuonna 1895 valmistuneeseen Metsämaisema-tauluun on kuvattu näkymä Kolin Räsävaarasta jylhine kalliomäntyineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Grafiikkaa suosin itsekin ja sitä löytyy kotoa ja sitä on ostettu myös lahjaksi.
      Kyseiset Järnefeltin maalaukset ovat erittäin tuttuja taidehistorian peruskursseilta. Kaski (raatajat rahanalaiset) maalauksen maisemissakin olen käynyt pariin otteeseen täällä.

      Poista