keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Valon tuoja

Pekka Kauhanen ja Valon tuoja. Luonnoksen vieressä on havainnekuva katsojasta. Kuva: Sirpa Räihä/HS. Kuva täältä.
Helsingin Kasarmitorille sijoitettavan Talvisodan kansallisen muistomerkkikilpailun voitti Pekka Kauhasen teos Valon tuoja. Aloite muistomerkin pystyttämisestä tuli Talvisotayhdistykseltä. Hankkeen suojelijana toimii presidentti Martti Ahtisaari. Palkintolautakunta vaikuttui puhuttelevasta ja uudenlaisesta sotilasmonumentista, joka symbolisoi talvisotaa onnistuneesti. Myös koko herätti huomiota, sillä veistoksesta on tarkoitus tehdä 10 metriä korkea ja se valaistaan sisäpuolelta. Ruostumattomasta teräksestä valmistettavan veistoksen pyöreän jalkaosan sisäpuolelle tulee myös vanhoja valokuvia talvisodan ajalta. Katseluaukot kiertävät pallomaista muotoa. Veistoksen reiät eivät taiteilijan mukaan symboloi kuitenkaan luodinreikiä vaikka ne ensimmäiseksi katsojalle tulevatkin mieleen. Reikiä on yli 300 ja niiden on tarkoitus keventää sotilaan olemusta ja samalla ne antavat valolle aukot tulla esiin, Veistos on tarkoitus paljastaa vuoden 2015 aikana.
Pekka Kauhanen: Valon tuoja. Kuva Martti Kainulainen/Lehtikuva. Kuva täältä.
Mitä mieltä olette Valon tuojasta?

6 kommenttia:

  1. Hurja kooltaan tämä tuleva patsas. Kasarmitori kun ei ole itse kooltaan mitenkään valtava. Hieno idea kyllä tuo patsaan valaistus. Olen kulttuurin ystävä mutta ehkäpä patsaan pystytys voisi odottaa parempaa taloudellista tilannetta kun Lastensairaalaankin yritetään epätoivoisesti kerätä varoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen: Minusta on hienoa että aloite tuli juuri Talvisotayhdistykseltä itseltään ja teoksen rahoittavat Talvisotayhdistyksen lisäksi valtio ja Helsingin kaupunki. Taloudellinen tilanne on tiukka, sitä ei käy kieltäminen ja toivottavasi ainakin Lastensairaala saadaan valmiiksi!

      Poista
  2. Hui, minusta se on jo pelottavan suuri, jos tuohon malliin on uskominen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Kyllä, se on suuri. Ei muuten taida Suomessa kovin monta noin isoa muistomerkkiä olla....?

      Poista
  3. Valontuoja nimenä on muuten raamatussakin monesti mainitun langenneen enkelin eli saatanan nimi. Wikipedia sanoo näin: "Kirjaimellisesti 'valontuoja', lat. lux 'valo', ferre 'kantaa', 'tuoda'. Lucifer tuli latinaan suoraan kreikan samaa tarkoittavasta sanasta, joka on Septuagintassa muodossa εωσφορος (translitteroituna eōsforoz, transkriptio eosforoz (SFS 5807); eri lähteissä usein Eosphorus tai Eosforos).
    Sanaa käytetään Raamatussa babylonialaiseen kuninkaaseen viitattaessa (Jesaja 14:12). Myöhempien tulkintojen ja teosten kuten Jumalainen näytelmä myötä Luciferin ajatellaan olevan viittaus Saatanaan enkelinä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa onko Kauhanen ajatellut teosnimen tuota puolta. Luulen kuitenkin, että hän on ajatellut valon tarvetta pitkän ja pimeän talvikauden aikana ja lohtua, kun teoksessa on viittauksia talvisotaan. En ole seurannut viimeisimpiä uutisia teoksesta, missä vaiheessa teos on ja aiotaanko se vielä toteuttaa....

      Poista