sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Visavuori osa 1

Visavuori sijaitsee Valkeakosken Sääksmäellä ja se on kuvanveistäjä Emil Wikströmin (1864-1942) museona toimiva taiteilijakoti ja ateljee. Visavuoressa on myös Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen (1920-1999) Kari-paviljonki, jossa voi tutustua Karin tuotantoon ja vaihtuviin näyttelyihin.

Emil Wikström: Ain' yhä ajattelevi (Väinämöinen), 1907-1908, pronssi.
Vierailin museossa ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 2010 tai 2011 ja paikka vei sydämeni lopullisesti. Olemme aina vierailleet museossa varsinaisen turistikauden ulkopuolella, koska hiekkatien varressa oleva lipunmyyntikoju on aina ollut tyhjä. Liput olemme hakeneet Kari-paviljongista samalla kun olemme katsoneet sen vaihtuvat näyttelyt.
No mikä tässä paikassa sitten kiehtoo? Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy kauniiseen luontoon, sillä rakennukset sijaitsevat kallion laella, josta on upeat näköalat ympäröivälle järvelle. Toiseksi huomion vievät kansallisromantiikan hengessä rakennettu hirsinen taiteilijakoti ja keskieurooppalaista jugendia edustava ateljee. Keltainen ateljeerakennus valmistui vuosina 1893-1912, johon suunniteltiin myös tähtitorni ja Suomen ensimmäinen pronssivalimo. Asuinrakennus valmistui vuonna 1902. Rakennukset ovat säilyneet kauniisti alkuperäisessä asussaan ja Wikströmin kädenjälkeä saa ihastella veistosten lisäksi muun muassa rakennusten takoissa.
Taiteilijakodit ovat aina hienoja kokemuksia. Niissä pääsee taiteilijaa lähemmäs ihmisenä kun taiteilijamyytin luoma verho avautuu. Wikströmin käsistä ovat syntyneet muun muassa kaikkien tuntemat Lyhdynkantajat Helsingin rautatieaseman julkisivussa sekä Säätytalon päätykolmion veistokset. Itseäni miellyttivät kuitenkin eniten nämä lempeät ja herttaiset lapsiveistokset, joihin oli tallennettu viattomuus, herkkyys, uteliaisuus ja rakkaus. Kansallisromantiikan hengessä syntynyt Karjala-innostus näkyi rakennusten yksityiskohdissa ja veistosten Kalevala-aiheissa.  
Emil Wikström: Luonnoksia Zachris Topeliuksen muistomerkkiin, Vaasa 1915, kipsi.
Emil Wikström: Tukinuittaja, 1890, kipsi.
Kattoikkunoista tulvi runsaasti luonnonvaloa työtilaan ja voin vain kuvitella kuinka Wikström on valmistanut täällä veistoksia luonnon ympäröimänä. Ahkeroinut ateljeessa, pistäytynyt ulos ihastelemaan avautuvia näkymiä, istuutunut talvipuutarhaan juomaan kupposen kahvia tai leikkimään lastensa kanssa.
Talvipuutarhan valoisa nurkkaus. Pöydällä veistos Viattomuuden uni vuodelta 1892.
Emil Wikström: Mielikki, 1912, kipsi. Taiteilijan nuorin tytär.

Työhuoneen toisella puolella parvella sijaitsevat Wikströmin veljen tekemät urut ja portaikon yläpuolella seisoo tutunnäköinen veistos. Louvressakin ihastelemani Samothraken Nike Wikströmin versiona. Tuo siivekäs torso vangitsi olemuksellaan edelleen.
Parvella sijaitsee myös ovi tähtitorniin, mutta ulos asti ei tällä kertaa päässyt, sillä ovi oli lukossa. Tornin muoto oli tutkimisen arvoinen.
Tähtitornin kupolin alla.
Visavuori noudattaa kokonaistaideteoksen virkaa, sillä taiteen ja Karjala-innostuksen lisäksi Wikströmin intohimona oli puutarhanhoito. Itse en ole vielä päässyt paikalle kesän vehreimpään aikaan, mutta Visavuoressa järjestetään myös puutarhakierroksia. Wikström suunnitteli puutarhasuunnitelmansa itse ja taiteilijan aikaisesta perennakannasta on säilynyt nykypäivään noin kolmasosa.
Ensimmäisen kerran pääsin vierailemaan museossa anopin saattelemana ja kiitos hänen, Visavuoresta tuli välittömästi yksi lempparimuseoistani, jossa voisin ihailla rakennusten, taiteen, arkkitehtuurin ja sisustuksen lisäksi upeaa luontoa. Kyllä Suomesta vain löytyy kauniita kulttuurikohteita kun osaa vain etsiä, tai eksyä, paikalle. Olen haaveillut paikasta parina kesänä jopa kesätyöpaikkana (olisiko ihanampaa paikkaa!), mutta homma vaatisi autoa, sillä Visavuorelle ei pääse julkisilla kulkuvälineillä.

Visavuori on avoinna nyt kevätkaudella (1.2.-31.5.) tiistaista sunnuntaihin klo 10-16 ja kesäkaudella (1.6.-31.8.) joka päivä klo 10-18. Ateljeerakennuksen vanhassa valimossa sijaitsee museokahvila (testattu ja hyväksi havaittu) ja museopuodista voi ostaa itselleen Wikströmin veistosten kipsikopioita, kuten esimerkiksi yllä nähdyn Mielikin.

Visavuoresta ovat aiemmin kirjoitelleet muun muassa Laura, Tillariina sekä Culturelle.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Interaktiivisuus ja osallistavuus museoissa

Mariana Salgado, Aalto-yliopiston tutkijatohtori, oli kertomassa museologian seminaarissa kuinka museokävijöitä saisi aktivoitua ja lisättyä heidän osallistuvuutta. Hän käytti esimerkkinä Designmuseon Esineiden salatut elämät -näyttelyä, jossa oli esillä museon kokoelmista löytyneitä esineitä vuosilta 1974-2008. Näyttelystä tehtiin verkkoon interaktiivinen kartta, johon kerättiin kävijöiden omia ajatuksia ja näkemyksiä esineistä. Kokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun MediaLabin kanssa.

Salgado järjesti työpajoja, joissa lapset ja nuoret saivat työskennellä esineiden kanssa käyttäen apunaan musiikkia, runoutta, valokuvausta ja piirtämistä. Työpajoissa tuotettu materiaali tuotiin mukaan näyttelyyn, jossa kävijät saivat kommentoida näyttelyn esineitä ja työpajan tuotoksia, toisten kävijöiden kommentteja, näyttelyä kokonaisuudessaan sekä pohtia tulevaisuuden designia.

Projekti ja näyttely mahdollistivat museokokoelmien saavutettavuuden uusille kävijöille (lapset, nuoret ja virtuaaliyhteisöt) eri aikoina (ennen näyttelyä, näyttelyn aikana ja sen jälkeen) ja eri näkökulmista (museokävijät ja henkilökunta). Parantamalla näyttelyn saavutettavuutta rinnakkain asetettiin erilaisia näyttelyn työpajoissa tuotettuja materiaaleja (videot, runot, musiikki ja piirustukset). Kaikki nämä vaihtoehdot mahdollistivat museokävijöille erilaisia työkaluja parantaa museokäyntikokemusta.  

Työpajoihin osallistujat saivat mahdollisuuden toteuttaa itseään hyväksi tuntemallaan tavalla, toiset taiteellisesti ja toiset musikaalisesti. Esineitä alettiin katsoa uusista näkökulmista muun muassa runouden kautta. Toisten kommentit ja tuotokset rohkaisivat myös muita jakamaan ajatuksensa. Museovieraat saivat jättää myös kysymyksiä henkilökunnalle, joka vastasi esimerkiksi esineiden historiaan liittyvissä kysymyksissä. Esinemuistelu ja tarinoista kertominen auttoivat esimerkiksi muistisairaita kävijöitä kun taas suomalainen ja ulkomaalainen näkökulma esineistä saattoi poiketa huvittavan paljon toisistaan.

OpenGLAM

Toinen Salgadon esille nostama teema oli OpenGLAM (Galleries, Libraries, Archives and Museums), joka perustuu avoimeen sisältöjen ja tietojen jakamiseen. Yhteisön jäsenet haluavat myös rohkaista avoimeen keskusteluun avoimuudesta, kulttuuriperinnön käytöstä ja uudelleenkäytöstä. Sivusto mahdollistaa muun muassa aineistojen katselun, suosittelun, jakamisen, linkityksen ja sovellusten tekemisen.

Van Gogh museolla on Flickr-tili, jossa he kannustavat kävijöitään lataamaan kuvia tai videoita van Gogh museorakennuksesta, museokauppatuotteista, perjantai-illan tapahtumistaan ja muista museoon liittyvistä tapahtumista. Näin museon henkilökunta ja museokävijät jakavat yhteisen virtuaalimaailman.
Museoiden tulee keksiä ja kokeilla keinoja ollakseen vuorovaikutuksessa yleisön ja kävijöiden kanssa. Tämä herättää laajempaa mielenkiintoa museoita kohtaan ja inspiroi kävijöitä luomaan museoista uudenlaisia mielikuvia.
________________________________

Edellinen seminaaripostaus digitaalisesta kulttuuriperinnöstä täällä.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Blogit museoita tukemassa

Joensuun taidemuseossa.
Edelliseen postaukseen ja museologian seminaariin liittyen Suomen museoliiton blogissa viestintäpäällikkö Seppo Honkanen on tiivistänyt yhteen esitykseen median ja viestinnän muutoksen, jota suosittelen katsottavaksi myös museossa työskentelevien ja museotyöstä/museoista kiinnostuneiden.
Joensuun taidemuseossa.
Joensuun taidemuseossa.
Itse kiinnitin huomiota kohtaan "ajatuksia, ideoita ja ehdotuksia museoalan viestijöille" ja tarkemmin tähän: "Blogien merkitys trendien luojina kasvaa koko ajan. Kannattaisiko tiedottaa myös suositummille bloggareille? Kutsua heidät museoon?
Louvressa.
Kuopion taidemuseossa.
Varsinaisia "museobloggaajia" on vähän, mutta itse olen henkilökohtaisesti erittäin kiinnostunut tästä kehityssuunasta. Näin myös kävijät pääsevät osallistumaan näyttelyyn/museoon ja osallistamaan itseään uudella tavalla. Blogien ja bloggaajien merkitys on suuri ja näkyvyys laajaa, mutta ainakin itse haluan säilyttää sananvallan enkä toimia vain museoiden "mainoskanavana". Tämä tarkoittaa sitä että saa sanoa suoraan mikä näyttelyssä/museossa oli hyvää ja mikä huonoa. Tästä luulisi hyötyvän myös itse museon ja saavan mahdollisia kehitysvinkkejä.
Keski-Suomen museossa.
Joten ei kun museoväki bloggaajia värväämään!

Digitaalinen kulttuuriperintö

Museologian 17. valtakunnallinen seminaari Jyväskylässä oli valinnut tämän kevään teemakseen "Lumemenneisyyden" eli museot ja virtuaalimaailman.

"Tietotekninen kehitys vaikuttaa väistämättä myös museoiden toimintaan ja siihen, miten tallennamme kulttuuriamme. Hurjimmissa kuvitelmissa museo on korvattu täysin virtuaalisella vaihtoehdolla, mutta toisaalta fyysisissä museoissa riittää yhä kävijöitä. Kuinka uusi tekniikka sulautuu museoiden perinteisiin? Mitä niistä yhdessä syntyy? Millaisia uusia näkökulmia voimme saada kulttuuriperinnöllemme? Mikä tekee eron virtuaalisen ja konkreettisen museokokemuksen välille? Näiden kysymysten pohjalta tahdomme luoda keskustelua vuoden 2013 seminaarissa."

Seminaarin aloitti erittäin mielenkiintoisella puheenvuorollaan Ari Häyrinen (FT, kulttuuriteknologi) otsikolla: "Olet mitä selaat - pohdintoja digitaalisen kulttuuriperinnön luonteesta". 

"Digitaalinen kulttuuriperintö kietoutuu muutokseen ja sen seurauksiin. Museoiden täytyy luoda tästä digitaalisesta vyyhdistä jonkinlainen käsitys voidakseen olla osa sitä tuottajina ja tallentajina. Millaisessa sisällöntuotantokilpailussa museo voi menestyä ja millaisessa ei? Paljonko maksaa ilmainen Facebook? Mitä tehdä jos rahaa ei ole, mutta sisältöjä pitäisi tuottaa? Onko ihmisellä oikeus tulla unohdetuksi? Onko verkkoyksityisyys luksusta, josta voivat nauttia vain harvat ja valitut? Mille yhtiölle museot haluavat tuottaa lisäarvoa? Millaisia seurauksia voi olla 'puhtaasti teknisellä' ratkaisulla?"
Virallinen ja vapaa digitaalinen kulttuuriperintö

Museon suurin kompastuskivi virtuaalimaailmassa on tekijänoikeus ja yksityisyyden suoja. Verkkoon luodaan niin sanottuja virallisia digitaalisia kulttuuriperintöjä, joiden rinnalla kulkee samanaikaisesti vapaa Internet. Virallinen digitaalinen kulttuuriperintö on museoiden luomaa, esimerkiksi verkkonäyttelyt ja avoimet tietokannat. Näihin ei kuitenkaan kuka tahansa pääse kajoamaan vaan ne on tarkoitettu katseltaviksi, ei kosketeltaviksi, samoin kuin museoesineet näyttelyissä. Ne ovat museoiden ylläpitämiä, hallinnoimia, organisoimia ja esinekeskeisiä. Niihin kerätään tietoa, joka on viime kädessä museon hallinnoitavissa.
Tämän virtuaalimaailman rinnalla kulkee vapaa Internet, joka tuottaa epävirallista, kutsuvaa, organisoimatonta, leikkisää, ristiin linkitettyä, anarkistista ja ihmiskeskeistä kulttuuriperintöä. Sen tuottama tietomäärä on moninkertaista verrattuna viralliseen, mutta kerätyn ja välitetyn tiedon taso vaihtelee eikä verkkoon ladattu aineisto ole yksin kenenkään hallinnoitavissa.
Virallinen digitaalinen kulttuuriperintö. Rembrandt van Rijn: Omakuva (mustan baskerin kanssa), 1660. Kuva täältä.
Virallinen digitaalinen kulttuuriperintö koostuu muun muassa tietokannoista ja portaaleista, jotka tarjoavat pääsyn muihin verkkopalveluihin. Vastapainona vapaa kulttuuriperintö koostuu muun muassa käyttäjien kotisivuista ja blogeista. Hakukoneet pitävät erityisesti vapaasta kulttuuriperinnöstä, sillä se on ihmiskeskeistä ja sisältää runsaasti ristiin linkityksiä eri sivustojen kesken.
Vapaa digitaalinen kulttuuriperintö. Homer Rembrandt. Kuva täältä.
Häyrinen käytti havainnollistavana esimerkkinä c64-nettisivua, joka on vapaiden käyttäjien luoma virtuaalimuseo, joka haluaa kerätä, tallentaa ja jakaa tietoa Commodore 64:stä ja sen peleistä. Käyttäjät ovat vapaaehtoisia ja aktiivisia tuottamaan sivustolle esimerkiksi pelintekijöiden haastatteluja ja erilaisia artikkeleja. Museoiden henkilökunta ei voi koskaan kilpailla vapaiden käyttäjien kanssa, sillä he tuottavat tietoa jatkuvasti suuria määriä. Museoiden organisoitu dokumentointi ja luettelointi ei vetoa suureen yleisöön vaan se on tehty sisäistä käyttöä varten.

Google, Facebook

Googlen Goggles results on mobiilisovellus, jonka avulla voi etsiä esineiden tietoa verkossa. Ohjelma tunnistaa kuvan ja antaa esinetiedot reaaliajassa. Haku toimii esimerkiksi teksteihin, logoihin, taideteoksiin ja tunnettuihin kohteisiin/rakennuksiin. Museoissa tätä voisi tulevaisuudessa hyödyntää hakemalla tietoa esimerkiksi yksittäisistä taideteoksista, mutta taidemuseoväki todennäköisesti pyörittelee päätään, koska teoksia ei saa tekijänoikeudellisista syistä kuvata.


Google Glass on puolestaan tietokone jota käytetään silmälasien tapaan. Nenälle asetetaan rillit, jotka toimivat sekä näyttönä että tallentavana kamerana. Tallentamalla kuvaa lasien avulla tavallinen museokäynti muuntuu virtuaalinäyttelyksi. Toisella puolella maailmaa laseillaan näyttelyä tallentava henkilö voi näyttää Internetin välityksellä kaiken näkemänsä myös kotona istuvalle ystävälleen. Kuulostaa hyvältä kävijän näkökulmasta, mutta osa museoväestä pyörittelee tässäkin varmasti päätään.
Google Glass. Kuva täältä.
Facebook mainostaa itseään ilmaisella rekisteröinnillä, mutta mitä ilmainen todellisuudessa tarkoittaa? Vaikka käyttäjän ei tarvitse luovuttaa rahaa, hän maksaa (ja hänen oletetaan maksavan) käytön henkilökohtaisella nettikäyttäytymisellään. Yksityisenä käyttäjänä tässä voi piillä myös riskejä, mutta eri organisaatioiden kesken Facebook on hyvä kanava verkostoitua, linkittyä keskenään ja jakaa tietoa nopeasti suurelle ja laajalle yleisölle. Hetki sitten sain kuulla että Suomeen verrattuna Saksassa Facebookin yksityiset käyttäjät esiintyvät erittäin harvoin omilla nimillään.

Osallistavuus

Museon kävijät ja Internetin käyttäjät ovat ja haluavat olla aktiivisia osapuolia. Museot usein pelkäävät kontrollin menetystä ja vääränlaisen tiedon leviämistä verkkoon. Brooklynin museo on uskaltanut olla erilainen ja on antanut nettisivujensa kuvien käyttöoikeuden vapaaseen käyttöön. Ne leviävät ja niitä levitetään. Samaisilta sivuilta löytyy linkit myös museon Facebook, Twitter, Instagram, Flickr, YouTube ja blogi-sivuille. Museo siis haluaa olla aktiivisesti osallisena verkossa ja näin myös lähellä sekä Internet-käyttäjiä että museokävijöitä.
Antamalla Internet-käyttäjille mahdollisuus tuottaa tietoa museosta, näyttelyistä tai yksittäisistä teoksista museo luo laajemmat vaikutusmahdollisuudet yleisöönsä. Seminaarissa heräsi kritiikkiä vapaana tuotetun tiedon laadusta, mutta myös vahvaa uskoa siihen että käyttäjistä löytyy asiantuntemusta ja halua korjata inhimillisiä virheitä. Tämän huomaa esimerkiksi keskustelupalstoilla, joissa kävijöillä on (melko voimakaskin) tarve korjata ja tarkentaa tietoja. Eikö ihmisillä ole luontainen halu olla oikeassa?

Aitous

Häyrisen puheenvuoro virtuaaliympäristöistä ja verkkonäyttelyistä herätti huolta myös aitouden merkityksestä. Joku kommentoi että tulevaisuuden museokävijöille aitous ei enää merkitsisikään samaa kuin nykyisille kävijöille, koska kaiken tiedon saa verkosta. Onko aitous kadottamassa merkityksensä? Itse olen täysin päinvastaista mieltä. Minusta tulevaisuudessa aitous vain korostuu, koska kaiken tiedon ja kuvamateriaalin tulee todennäköisesti saamaan verkosta. Aitous on tietyllä tapaa harvinaisempaa ja siksi haluttavampaa. Kukaan ei kieltänyt aidon museonäyttelyn vaikuttavuutta ja sen kokemista, sillä se tulee aina olemaan erilainen kuin virtuaalimaailma. Museoon mennään eri tarkoituksessa ja eri sisältöä etsien kuin virtuaalimaailmaan. Kaikki tietävät ja ovat nähneet Mona Lisan, mutta silti Louvressa on aina jonot kyseisen maalauksen eteen. Se on se aito kokemus ja teos.
Väkeä Mona Lisan edustalla Louvressa.
Lopuksi muistutan jo aiemmin mainitsemastani Google Art Projectista, jossa nyt myös Ateneum on mukana. Museoystävällinen projekti, josta hyötyvät myös virtuaalikävijät.


_________________________

Kaikki seminaarin esitykset tulevat myöhemmin myös verkkoon katsottaviksi, josta ilmoitan myöhemmin.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Rooman matka lähestyy

Nyt on enää vajaa kuukausi Rooman matkaan. Tänään oli taas Rooma-info, jossa kävimme läpi tulevia kohteita. Tiedossa on ohjelmaa aamusta iltaan (esimerkiksi ensimmäisenä varsinaisena opintopäivänä klo 9-19), joten kenenkään on turha odottaa mitään shoppailureissua. Tosin museokaupat taitavat olla monen kurssilaisen heikko kohta... Kahden viikon aikana vierailukohteisiin kuuluu muun muassa:
Forum Romanum. Kuva täältä.
Aukiot ja forumit:

Forum Romanum
Largo di Torre Argentina
Forum Boarium
Campo dei Fiori 
Campus Martius
Campidoglio
Santa Maria Maggiore ja sen Paolina kappeli kuuluu omiin esittelykohteisiini. Kuva täältä.
Kirkot ja basilikat:
 
Santa Maria Maggiore
Santa Francesca Romana
Santa Maria in Aracoeli
Santa Maria in Cosmedin
Santa Maria in Domnica
Santa Maria della Concezione dei Cappuccini
Santa Maria della Vittoria
Santa Maria della Pace
Santa Maria dei Monti 
Santa Sabina
Santa Pudenziana
San Clemente
San Giovanni in Laterano
San Paolo fuori le mura
San Pietro in Vincoli
Santo Stefano Rotondo
Santi Quattro Coronati
Pantheon
Pietarinkirkko
Santa Maria della Concezione dei Cappuccinin luilla koristeltu krypta. Kuva täältä.
Priscillan katakombit. Kuva täältä.
Katakombit, haudat ja mausoleumit:

Calixtus
Cecilia Metella
Priscilla
Santa Costanza & Sant'Agnese Fuori le mura
Vatikaanin nekropoli
Antiikin aikainen tie, Via Appia. Kuva täältä.
Tiet:

Via Appia
Clivus Scauri
Gian Lorenzo Bernini: The Rape of Proserpina, 1621, Galleria Borghese. Kuva täältä.
Museot, galleriat + muut nähtävyydet:

Vatikaanin museot
Capitoliumin museot
Villa Giulia
Galleria Barberini
Galleria Borghese
Crypta Balbi
Colosseum
Circus Maximus
Borghesen puistossa on tarkoitus pitää piknik-hetki. Kuva täältä.
Ostia Antica. Kuva täältä.
Rooman ulkopuolella:

Cerveteri
Ostia Antica

Mukaan on pakattava ainakin mukavat kengät, aurinkovoidetta ja hattu/huivi. Kamera, täysi akku ja tyhjät muistikortit ovat itsestäänselvyys.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Valinnainen erikoiskurssi tutkimuskentältä

Jos minulta kysyttäisiin mikä opiskelussa on parasta, sanoisin että tämä. Se että pääsee osalliseksi jotain sellaista, mikä muuten olisi kenties mahdotonta. Keski-Suomen museon Valamon ikonit -näyttely mahdollisti Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen järjestää käytännönläheinen kurssi museonäyttelyn dokumentoinnista ja esineinventoinnista. Valamon ikonit -näyttely sulkeutui eilen (14.4.) ja me valtasimme tänään pienen opiskelijaryhmän kanssa museon suuren taidehallin. Intensiivikurssia olivat vetämässä taidehistorian professori Heikki Hanka, yliopistonopettaja Helena Lonkila ja Saana Tammisto. Tämän lisäksi ohjeistusta antoi myös museon oma henkilökunta.
Grafiikanvedokset olivat tulleet Valamon luostarista ilman paspiksia, mutta Keski-Suomen museo lahjoitti ja lähettää ne takaisin paspisten kanssa.
Tehtävämme oli purkaa näyttely yhdessä museohenkilökunnan kanssa ja valokuvata, mitata ja pakata ikonit ja grafiikanvedokset, jotta ne voitaisiin palauttaa Valamon luostariin. Museon henkilökunta vastasi näyttelyn suurista ja vaativista teoksista ja me opiskelijat saimme tehtäväksemme huolehtia grafiikanvedosten ja pienempien ikonien pakkaamisesta. Kuinka virkistävää ja mukavaa tällainen käytännön tekeminen onkaan luennoilla istumisen sijaan! Tosin tähänkin kurssiin kuuluu luento-osuus ja kirjallinen kurssitehtävä.
Leimat ja muut merkinnät tallennettiin myös.
Alkukäynnistymisen jälkeen, kun jokaiselle oli hahmottunut mitä tehdään, kuinka tehdään ja kuka tekee mitäkin, homma alkoi sujua mukavaan tahtiin. Tilan koko antoi työrauhan sekä henkilökunnalle että meille opiskelijoille, eikä tarvinnut pelätä että siirtäessä teoksia törmäisi johonkin. Järjestimme hallin toiseen päähän työpöydät siten että jokaisella toiminnolla oli oma pöytänsä. Seiniltä irrotetut ja kuvaukseen tulevat teokset olivat yhdellä pöydällä, kuvaus yhdellä ja mittaamiselle sekä pakkaamiselle oli omat pöytänsä. Mukavaa liukuhihnahommaa, jossa jokaisella oli oma tehtävänsä, vaikka päivän aikana tapahtui hieman kiertoa työpisteiden kesken.
Isot ikonit painoivat ja tarvitsivat nosto- ja siirtovoimaa.
Museon henkilökunta pakkasi suuret teokset.
Kuvauksessa tallensimme teoksesta yleiskuvan sekä yksityiskohtia leimoista, kirjoituksista tai muista löytämistämme merkinnöistä. Pakkauksessa käytettiin happovapaata silkkipaperia ja/tai kuitupaperia (joka oli minulle uusi tuttavuus), kuplamuovia, voimapaperia ja suurimmat teokset saivat pinnalleen vielä pahvia. Paketin pintaan kiinnitettiin lappu, josta käy ilmi kuvapuoli ja teoksen nimi sekä numero. Osa oli tällaisissa hommissa ensimmäistä kertaa, ja siihen nähden saimme mielestäni erittäin turvallisia ja hyvin pakattuja paketteja aikaiseksi. 
Minusta pakettimme olivat turvallisia ja informatiivisia.
Maanantain ryhmämme pakkasi puolet grafiikanvedoksista ja tiistain ryhmälle jäi loput.
Seinät tyhjenivät pikkuhiljaa.
Suuri kiitos museon henkilökunnalle ja ohjaajille! Tällaisille kursseille olisi kysyntää varmasti jatkossakin :)

Näyttelyn avajaistunnelmia voi käydä muistelemassa täällä.