tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kasvihuoneen lumoissa

Suunnitellessamme Helsingin reissua huomasimme että siitä oli tulossa varsin luontopainotteinen.  Korkeasaaren ja Luonnontieteellisen museon lisäksi halusimme nähdä myös Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan. Ulkona oli kylmä tuuli, mutta sisällä tarkeni ohuessa paidassa sillä lämpöä ja kosteutta riitti. Vaikka olen vasta viime aikoina oppinut pieneksi viherpeukaloksi, kasvit ovat aina olleet kiehtovia. Muistan kuinka lapsena selasin Eino Kärjen Värikuvakasviota, jossa oli kauniisti piirretyt kuvat, mutta harmikseni tuo teos on sittemmin hukkunut jonnekin. Saman sarjan lintukirja oli myös viehättävä. Korkeita palmuja ja eksoottisia kasveja oli mukava kasvihuoneissa katsella, mutta yritin tunnistaa myös tuttuja lajeja vaikken kaikkien nimiä muistanutkaan.
Japaninkäpypalmu (Cycas revoluta).
Paavalinkukka (Saintpaulia ionatha).
Ensimmäisen kerran näin rahapuun (Crassula ovata) kukkivan.
Oikealla papyruskaisla (Cyperus papyrus).
Lummehuoneen intianlootus (Nelumbo nucifera) palautti mieleen Monet'n puutarhan.
Kauniisti rönsyilevä lumikuningatar (Coelogyne cristata).
Kamelia (Camellia japonica).
Tämä kolibrikukka (Strelitzia reginae) oli vierailun ehdoton suosikki. Muistan ihastuneeni tähän viime keväänä Roomassa, mutta en koskaan muistanut sitä kuvata.
Kolibrikukan viereen oli merkitty "elävä fossiili" nimikkeellä oleva havupuun näköinen australianwollemia (Wollemia nobilis). Tämä on sukunsa ainoa elävä edustaja ja sen tunnettu kasvupaikka on Wollemin kansallispuistossa Australiassa. Laji löydettiin sattumalta vuonna 1994 ja ennen kyseisen kasvin löytymistä suku tunnettiin vain varhaiselta liitukaudelta, yli 65 miljoonaa vuotta vanhoista fossiileista.
Kasvihuoneissa kulkeminen oli niin sanotusti kevyttä, sillä tekstejä ei juurikaan ollut tieteellisiä nimiä lukuun ottamatta. Tämä tarjoaa ehdottomasti enemmän informaatiota kasveja tunteville, mutta tällaisellekin maallikolle kokemus oli vierailun arvoinen. Erityisesti uhanalaiset ja elävät fossiilit olivat mielenkiintoisia.

Tänään kotona:
Krysanteemi (Chrysanthemum).
Perhoskämmekkä (Phalaenopsis).
Joulukaktus (Schlumbergera x buckleyi) on tainnut muuttua kukinnaltaan kevätkaktukseksi.
Kyllä tämä kukkiva vihreys piristää loskaista harmautta. Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa pitänee vierailla seuraavan kerran kun ulkonakin on jotain katseltavaa.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Olen tainnut viimeksi päiväkoti-ikäisenä tuolla käydä, olisikohan aika mennä uudestaan? Kesää odotellessa voisi olla ihan kiva pistäytyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Culturelle: Minulle tämä oli ensimmäinen kerta ja ajattelin juuri noin että harmauden keskellä olisi kivaa käydä "viidakossa" :)

      Poista