lauantai 12. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 3/5

Perjantai.
Aamulla yliopistolle piirtämään sight-size metodilla. Tästä kurssista lisää myöhemmin.
Iltapäivällä toivoin että olisin katsonut aamulla säätiedotusta vähän tarkemmin että olisin osannut valita oikeanlaiset kengät.
Intensiivinen piirustuspäivä toi mukanaan päänsäryn jonka puitteissa kaaduin päiväunille. Päikkäreistä pidän kyllä muutenkin.
Illalla vielä Voice of Finlandia.

2 kommenttia:

  1. Katso illalla Teemalta New Yorkin katumuodin kuvaaja (Bill Cunningham New York, USA 2011) on dokumenttielokuva Manhattanin rakastetuimpiin hahmoihin kuuluvasta katuvalokuvaajasta, joka pitää New York Timesissa suosittua muotipalstaa nimeltä On the Street. Yli 80-vuotias Bill Cunningham on paitsi muotien ja trendien tarkkailija myös korvaamattoman arvokas kulttuuriantropologi, jota kiinnostavat niin Manhattanin suurimmat julkkikset ja valovoimaisimmat tähdet kuin suurkaupungin erikoisimmat kummajaiset. Hänelle muoti on kadulla. "Me kaikki pukeudumme Billiä varten", toteaa jopa Voguen päätoimittaja Anna Wintour. Dokumentin Manhattanin legendasta, yksityiselämäänsä tarkasti varjelevasta vaatimattomasta miehestä on ohjannut Richard Press.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryArt: Kiitos taas vinkistä! Se tuleekin sopivasti tuon New York, rakkaudella -leffan jälkeen. Saa nähdä jaksanko valvoa dokkarin läpi, mutta menee ainakin tallennukseen. :) Siellä tulee yön pikkutunneilla vielä pari video/mediataiteilija Jani Ruscican teostakin.

      Poista