lauantai 29. maaliskuuta 2014

Jumalanpalvelus ja estetiikka

Terveiset taas Helsingistä! Taideyliopisto ja Hymnologian ja liturgiikan seura järjestivät Jumalanpalvelus ja estetiikka -seminaarin Musiikkitalossa 26.-27.3.2014. Kaksi pitkää mutta antoisaa päivää ovat nyt takana ja sain muutamasta luennosta lisäpotkua graduaiheeseeni, joka siis käsittelee 2000-luvun luterilaista kirkkotaidetta.

Moderni luterilainen kirkkotila näyttäytyy minulle valoisana ja avarana tilana, mutta estetiikkaa kirkoissa on mielestäni niukasti. Omassa ajatusmaailmassani kuljetan jatkuvasti mukana ortodoksisen kirkon esteettisesti rikasta kirkkotilaa, joka tietyllä tavalla vääristää suhtautumistani luterilaiseen kirkkotilaan ja tämä täytyy ottaa huomioon. Tämän vuoksi seminaarin aihe oli erittäin mielenkiintoinen, sillä siellä selvisi esimerkiksi se että Miia Leinosen ja Kati Niemelän vuonna 2012 tekemän kyselytutkimuksen mukaan luterilaisen seurakunnan jäsenet kaipaavat jumalanpalveluksiin lisää elämyksellisyyttä. 
Tarkoituksenani ei ole tällä kertaa kirjoittaa auki jokaisen esitelmän sisältöjä, mutta nostan esiin muutamia aiheita jotka olivat itselleni merkityksellisiä. 

Horst Schwebel, professori emeritus, TT h.c. (Helsingin yliopisto), Marburg: Church Building as Built Liturgy. Professori Schwebel puhui siis itse kirkkorakennuksesta rakennettuna liturgiana. Kirkko eroaa muista rakennuksista vain käyttötarkoituksensa kautta. Historia tuntee tapauksia joissa protestanttinen kirkko on muutettu esimerkiksi ravintolaksi tai konserttisaliksi, joten on totta että loppujen lopuksi käyttötarkoitus määrää pyhän tilan luonteen. Schwebel peräänkuulutti taiteilijoiden, tässä tapauksessa arkkitehtien, vapautta luoda kirkkojen ulkoasu, mutta tärkeimmät funktiot kuten alttari ja urut on otettava huomioon. Hän puhui myös perinteisen teologisen liturgian rinnalle nousseista mystiikan, luonnon ja valon liturgiasta.

Miikka Anttila, TT: "Usko näkee maailmassa pelkkää Jumalan hyvyyttä" – Lutherin estetiikka. Tämä oli yksi mielenkiintoisimmista puheenvuoroista, sillä ensikuulemalta ei ajattele Lutherin olleen erityisen esteettinen, sillä hän ei koskaan varsinaisesti edes kirjoittanut estetiikasta. Usko ja esteettisyys on usein asetettu vastapareiksi vaikka se ei todellisuudessa ole niin. Estetiikka eli kauneus ilmenee luterilaisuudessa esimerkiksi vanhurskautena, sillä Jumalan vanhurskaus on yhtä kuin Jumalan kauneus. Estetiikkaan liittyy aina aistillisuus ja mielikuvitus. Luther puolusti mielikuvitusta, sillä taiteilijoiden maalatessa Raamatun tapahtumia evankeliumit ovat niukkasanaisia kuvailemaan tapahtumien ympäristöjä. Luterilainen aistillisuus ilmenee myös ehtoollisessa (Kristuksen ruumis ja veri), usko ruumiin ylösnousemukseen ja inkarnaatiossa (Jumala tullut Kristuksessa ihmiseksi). Anttilan mukaan uskonnollinen kokemus voi lähteä jostain aivan muusta kuin Kristuksesta, mutta se voi päätyä siihen.

Serafim Seppälä, professori, Itä-Suomen yliopisto: Liturginen liike. Seppälä rinnasti ortodoksisessa
jumalanpalveluksessa tapahtuvan konkreettisen liikkeen henkiseen ja mystiseen liikkeeseen. Liike on osa jumalanpalvelusta itseään, sillä siihen kuuluu esimerkiksi kumarrukset, suitsuttaminen, ristin ja ikonin kunnioittaminen suutelemalla sekä pieni ja suuri saatto. Estetiikkaan Seppälä viittasi muun muassa sanomalla ettei kauneus ole vain jumalanpalveluksen kuorrutus vaan se voi parhaimmillaan olla jopa syvintä antia. Tämä liturginen liikkuminen tekee ortodoksisessa uskossa Jumalan eläväksi.

Hannu-Pekka Björkman, professori, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Liturginen draama idän kirkossa. Björkman liittyi vuonna 2000 ortodoksiseen uskoon mutta koki näyttelijän ammattinsa olevan ristiriidassa vanhojen kirkkoisien opetusten kanssa. Björkman viittasi puheenvuorossaan Tertullianukseen (n. 155-225), joka piti teattereita ja näytelmäkirjallisuutta synnillisinä, sillä hänen ajatuksissaan ne liittyivät epäjumalan palvontaan. Tertullianuksen tekstien tutkiminen ja toisaalta sen ymmärtäminen, että yksi uskonnon sisällöistä on ihmisten yhteys ja vuorovaikutus sekä fyysisellä että henkisellä tasolla, joten teatterillakin on myös hengellinen tarkoituksensa, ovat tuoneet Björkmanille helpotusta. Hän jatkoi Serafim Seppälän aloittamaa ajatusta liturgisesta liikkeestä liturgiseen draamaan käyttämällä esimerkkinä Danielin kirjan kolmatta lukua, jossa Babylonian kuningas Nebukadnessar passitti kolme miestä tuliseen pätsiin koska he eivät suostuneet palvomaan kultaista epäjumalan kuvaa. Miehet kuitenkin selvisivät vahingoittumattomina. Tätä draamaa on todistetusti esitetty Venäjän kirkossa, sillä Pietarin Venäläisen taiteen museosta löytyy suurikokoinen pronssipata jonka reunat on muotoiltu liekkimäisiksi. Björkman saa siis olla huoletta ammattinsa kanssa, ei se näyttelijän ammatti ole niin kaukana liturgisesta draamasta kuin voisi aluksi kuvitella.
Minusta oli yllättävää kuinka avoin, ekumeeninen ja ennakkoluuloton tunnelma seminaarissa oli. Toisaalta kaikki olivat tulleet puhumaan juuri estetiikan puolesta eivätkä sitä vastaan. Yksi happaman oloinen marja löytyi yleisön joukosta, jonka kärkkäät kommentit antoivat mielikuvan että henkilö oli astunut ihan väärään seminaariin.  
Toisena seminaaripäivänä saimme kuulla myös urkumusiikkia kun Sibelius-Akatemian urkumusiikin professorina toimiva Olli Porthan piti tilassa Organo-salin matinean. En ole koskaan liiemmin välittänyt urkumusiikista kun usein se kuulostaa korviini enemmän "huutamiselta" kuin musiikilta. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin että urkumusiikkikin voi olla kaunista kuunneltavaa. Elämykseen vaikuttivat englantilaiset 1820-30-luvulta peräisin olevat urut, Olli Porthan ja Oskar Lindbergin kappale Gammal fäbodpsalm från Dalarna. Urkupillit puhaltelivat ilmaan kevyen pehmeitä sointuja. Muilla uruilla soitettuna saimme kuulla Harri Wessmanin Credon, Girolamo Frescobaldin Toccata per l´elevazionen sekä Johann Sebastian Bachin Fantasia G majorin.


Mukavat kaksi seminaaripäivää, joiden ansiosta löysin uusia lähteitä gradua varten. Pidän erittäin paljon Hannu-Pekka Björkmanin kirjoitustyylistä ja ekstrana uskaltauduin kysymään häneltä seminaarin jälkeen, että onkohan mahdollisesti tiedossa lisää kirjallista materiaalia Valkoista valoa ja Kadonneet askeleet kirjojen jatkoksi. Ilokseni sain kuulla että ensi kuun loppupuolella ilmestyy kirja nimeltä Välähdyksiä peilissä. Sitä odotellessa.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kuluttakaa kulttuuria!

Jyväskylän yliopiston museologian opiskelijat järjestävät vuotuisen valtakunnallisen museologian seminaarin 2.-3.4.2014 Jyväskylän Seminaarinmäellä.

Kevään 2014 aiheina ovat osallistava museo sekä vapaaehtoisuus ja pääsymaksuttomuus museoissa. Seminaarissa tullaan käsittelemään vapaaehtoistoimijoiden roolia sekä pohtimaan kulttuuriluotsi- ja museon ystävät -toimintojen mahdollisuuksia. Kulttuurikaveritoiminta auttaa madaltamaan kynnystä osallistua kulttuuritapahtumiin, mutta kuinka pitkälle museo voi toimia vapaaehtoisvoimin?

Museoiden talous on toinen kovasti keskustelua herättänyt aihe. Pohdimme, mitä vaikutusta pääsymaksuttomuudella on museoihin? Voidaanko pääsymaksutulot korvata esimerkiksi museokaupalla?

Näihin aiheisiin linkittyvät puheenvuorot ja paneelikeskustelu muodostavat kaksipäiväisen seminaarin, joka on kaikille avoin maksuton tapahtuma. Myös jo perinteeksi muodostunut iltajuhla järjestetään ensimmäisen seminaaripäivän päätteeksi, sijaintina tänä vuonna Keski-Suomen museo.
 
Tervetuloa museologian seminaariin Jyväskylään! 
Vielä on viikko (30.3.2014) aikaa ilmoittautua maksuttomaan tapahtumaan. 

Aiempien vuosien seminaariaiheita voi käydä muistelemassa täältä:

 
 





Pimeämpi kaupunki

Pitäisi useammin kuvata pimeässä. Kaupunki on ihan erinäköinen valaistuna.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Karvainen kuparilehti

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa iski taas pieni huonekasvikuume. Aloin miettiä että olen saanut perhoskämmekät kukoistamaan jo useamman vuoden, joulukaktuskin kukkii hieman viileämmässä huoneessa upeasti ja onnenbambu sen kun rönsyilee, että kenties olen ollut luultua parempi viherpeukalo. Siksipä otin ilolla vastaan K:n mummon lahjoittamat pistokkaat. Kasvin nimeä hän ei muistanut, mutta pienellä googletuksella oletan tämän olevan kuparilehti (Episcia)? Maltillisesti vettä ja paljon valoa, siinäpä ensiohjeet kasvin hoitoon. Saa nähdä kuinka tämän kanssa käy. Joku saattaa vielä muistaa erikoisen lihansyöjäkasvikokeilun, mutta kyseinen yksilö ei selvinnyt talven yli. Kuinka tuommoiselle saa ruokaa keskellä talvea....? Toivotaan että tämän kuparilehden kanssa käy paremmin, sillä onnellisena se tekee jopa pieniä punaisia kukkasia.
Joku muukin on alkanut näemmä istutuspuuhiin, 
sillä kaupasta olivat kaikki punaiset saviruukut loppuneet.

Mites siellä? Joko alkaa peukalot vihertää ja puutarha-asiat kiehtoa?

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Haalariagenttina kirpparilla

Minusta tehtiin haalariagentti kun nuoremmalle kummipojalle oli tilauksessa etsiä kirpparilta keväthaalari pihaleikkeihin. Loppujen lopuksi löysin niitä peräti kaksi. Yleensä silloin ei löydä mitään jos lähtee etsimään jotain tiettyä asiaa, mutta näköjään nuo lastenvaatteet tekevät poikkeuksen.
Nämä eivät siis jää itselle, mutta esitellään silti kun näitä sinne kirppareille alun perin lähdettiin metsästämään. Vasemmalla Jonathanin välikausihaalari 4,90 euroa ja oikealla Lotta&Lassi välikausihaalari 9 euroa. Harvemmin tulee lastenvaatteita osteltua että en tiedä kyseisten merkkien normaalia hintatasoa, mutta tilauksen tekijä ilmoitti puhelimitse että saan luvan kiikuttaa ne kassalle.

Tässä vielä omaan kotiin päätyneitä uusia ja vähän vanhempia löytöjä:
Manuel Vicentin Matissen morsian 2 euroa. Nimensä mukaisesti liikutaan taidepiireissä:

"Matissen morsian on sukellus taiteen alamaailmaan, museoiden ja huutokauppakamarien takahuoneisiin, jotka ovat täynnä myrkyllisiä intohimoja. Gallerioiden kätköissä lempi leiskuu ja aarteet vaihtavat omistajaa.
Julia on elämänhalua pursuava nuori nainen, joka ei tiedä että hänellä on vain muutama kuukausi elinaikaa. Kun Julian mies pyytää taidekauppias Míchel Verdanoa viihdyttämään sairasta vaimoaan, hän ei tiedä leikkivänsä tulella. Julian elämä alkaa sekoittua taulujen elämään ja taulujen energia siirtyä Juliaan. Voiko taulun vuoksi vaikka tappaa?"

Jules Vernen (1828-1905) Matka maan keskipisteeseen 3 euroa. Klassikkokirjassa oli niin upea mustavalkokuvitus luomassa tunnelmaa että halusin sen hyllyyni. Muistan pitäneeni tarinasta jo lapsena kun herrasmiesleijona Phileas Fogg seikkaili television piirrossarjassa. Minusta on huomionarvoista että Verne kirjoitti mm. avaruusaluksista, lentolaitteista ja sukellusveneistä ennen kuin niitä oli edes olemassa.
Tsaikka-laseja on alkanut tupsahdella vastaan yllättävän usein (onko nämä jotenkin pois muodista?) ja alkuperäisessä (80-luvun) pakkauksessa olleet yksilöt maksoivat yhteensä 18 euroa. Eivät omalla mittapuullani ole mikään varsinainen löytö, mutta hintansa väärtejä kun vertaa että uudet maksavat Iittalan verkkokaupassa 49,80 euroa. Myyjä oli kirjoittanut hintalappuun herttaisesti "2 kpl Iittalan Taiska-laseja". :D Kuvassa pidikkeet näyttävät hieman kellertäviltä ja tummentuneilta, mutta ovat luonnossa ihan kirkkaat.
Uudempaa tuotantoa oli Iittalan 0,3 L:n Taika-kulho 10 euroa. Tämä sarja jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen etenkin sinisenä ja valkoisena.
Eccon kevätkengät 14 euroa. Näiden kohdalla olisi voinut tehdä pienen riemunkiljahduksen, sillä olin suunnitellut ostavani kevätkengät, mutten ollut ehtinyt vielä kauppoihin kiertelemään. Nahka on jämäkkää ja ostaessa näiden pintakin oli aivan sileä. Omassa käytössä olen saanut pintaan jo hieman elämää ja käytössä nahkakin pehmennee. Pitäisi vain huoltaa pinta asiaan kuuluvilla voiteilla.
Sitten niitä kevätkenkiä alkoikin löytyä... Nämä toiset ovat Lacosten ja maksoivat 4,50 euroa. Eivät yhtä priimakunnossa kuin Eccot, mutta erittäin siistit ja vähän käytetyn näköiset. Sama hoitotoimenpide pitää tehdä näillekin.
Se niistä kevätkenkäkeleistä sitten... 
Iltapäivästä lähtien on satanut lunta eikä loppua näy. Noh, jääpä aikaa tehdä se kenkähuolto...
Miltäs siellä ruudun toisella puolen näyttää? Iskikö takatalvi?

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Bussiyllätys ja yllätyslahjoja

Viikonlopun Savon vierailu oli ihanan rento ja mitään varsinaisia suunnitelmia ei ollut, yhtä sukulaisvierailua lukuun ottamatta. Sain jopa kokea positiivisen yllätyksen bussimatkalla kun Kuopion liikenteen kuski hämmästytti ystävyydellään. Yleensä valitsen mieluummin Pohjolan liikenteen kuin Kuopion liikenteen mukavampien bussikuskien vuoksi, mutta tällä kertaa hintavertailun vuoksi päädyin Kuopion liikenteeseen. Ja se mikä aiheutti matkustajissa hymyilyä oli se että bussikuski jätti matkustajia taajama-alueella jopa bussipysäkkien väleissä! Kuski kommentoi savolaiseen tyyliin "kun eihän tässä mikkään kiire oo". Eikä ollutkaan, ihan oltiin aikataulussa ja aika ajoin kuului kysymys "Jääkö kukaan sen ja sen kadun risteykseen". Varsinkin vanhemmat rouvat kiittivät kun pääsivät lähemmäs kotiovea. Ihan mahtavaa palvelua! Tämä tosiaan palautti positiivisen kuvan kyseistä yhtiötä kohtaan. Kyllä sillä on väliä kuka siellä ratin takana sompailee.
Yllätyksenä sain viikonloppuna myös lahjoja ystäviltä. Neulomukset tulivat sukulaisvierailun tuloksena, korvikset ovat ulkomaantuliainen ja Aino Suholan italiaksi käännetty runokokoelma Amami per rendermi forte (Rakasta minut vahvaksi) on lahja Italia-innostuksen jakavalta ystäväpariskunnalta.

Toivottavasti aurinkoa jatkuu koko viikon että se jaksaisi sulattaa viikonloppuna tipahtaneen lumikerroksen. Hyvää alkanutta viikkoa! Nyt kahvikupin voimalla kurssitehtävien pariin -->

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Jotain vanhaa, jotain uutta

Aurinkoiset päivät tuovat inspiraatiota myös kirpparikierroksille. Tässäpä lähiaikojen löytöjä.
Tsaikka-laseja sain joululahjaksi ja ajattelin kartuttaa kokoelmaa kun hintakin oli maltillinen, 6.90 euroa. Alla näkyvä kangas on uusi Lapuan Kankureiden Ilomantsi-pyyhe. Olen rakastunut tuohon kuosiin ja ostin sen myös oranssina.
Yhtenä päivänä kirpparilla puraisi tyttöenergia ja tämä satsi lähti samasta paikasta. Cd:t 1-3 euroa ja Hynttyyt yhteen dvd 3 euroa. Myyjäkin sai ilmeisen hauskat nostalgiamuistot laskuttaessaan Hynttyyt yhteen-sarjasta huudahtaen "Muistan tämän, tämä oli hyvä!!".
Vetoketjut (0.50 ja 0.70 euroa) on tarkoitus tuunata joskus hiuskoristeiksi ja aina jos eteen sattuu edullisia Disney-elokuvia ne lähtevät mukaan. Kaunotar ja kulkuri maksoi 3 euroa. Usein nämä lastenelokuvat ovat kirppareilla todella huonossa kunnossa. Hyllystä löytyy kuitenkin jo Robin Hood, Pinocchio ja Dumbo. Lähinnä kartutan leffahyllyä vain oman lapsuuden elokuvilla. Napeilla oli hintaa yhteensä vajaan euron ja ne vaihdoin alla olevaan mekkoon.
Sininen mekko/tunika 7 euroa, vihreä retromekko 12 euroa ja nahkavyö 2.50 euroa. Vihreässä mekossa oli niin kuluneet ja halkeilleet muovinapit (ja kaksi puuttui) että ne meni vaihtoon. Molemmat ovat kivoja, mutta varsinkin tuo keväänvihreä on ihana!
Nämä eivät ole kirpparilta, mutta laitetaan tähän löytöjen jatkoksi. Nyt on minullakin oikeat silmälasit hengettömien kaverina. Ja näkyypä kirkkaasti, ilman päänsärkyä!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Georgios Voittaja

Naistenpäivänä vietettiin Keski-Suomen museossa jo 15. kertaa ikoninäyttelyn avajaisia. Tällä kertaa teemana oli Pyhä Georgios Voittaja - Pyhä Yrjänä. Näyttelyn avasivat museon intendentti Erkki Fredrikson sekä arkkipiispa Leo. Näyttelyn esineet on saatu lainaan yksityishenkilöiden lisäksi Valamon luostarista, Valamo-säätiöltä, Suomen ortodoksisesta kirkkomuseosta, Pohjanmaan museosta, Helsingin- ja Jyväskylän ortodoksisesta seurakunnasta sekä Hollolan evankelis-luterilaisesta seurakunnasta.
Kerrataanpa taustatiedoksi Georgioksen tarina: legendan mukaan Pyhä Georgios, tai länsimaisittain Pyhä Yrjänä, surmasi lohikäärmeen joka oli uhkaamassa kuningas Selbiuksen tytärtä. Uroteko sai kuningas Selbiuksen ja hänen alamaisensa kääntymään kristinuskoon. Kun keisari Diocletianus alkoi vuonna 303 vainota kristittyjä Rooman keisarikunnassa, Georgios puolusti uskoaan ja uskonveljiään keisarin tahtoa vastaan.
Georgios kuitenkin mestattiin 23. huhtikuuta 303 ja parisataa vuotta myöhemmin päivästä tuli pyhimykseksi julistetun Georgioksen muistopäivä. Georgios Voittaja on kuvattu ikoneissa sotilaana jo 600-luvulta lähtien, mutta 1100-luvulla häntä alettiin kuvata ratsailla surmaamassa lohikäärmettä.
Pyhä Georgios Voittaja, tempera puulle, 1700-luvun lopulta.
Georgios Voittajan metalli-ikoneita (messinkiä, kuparia, pronssia) 1600- ja 1900-luvuilta.
Äkkiseltään voisi kuvitella että kun on nähnyt yhden Georgios Voittajan, on nähnyt ne kaikki. Tai näin ainakin itse etukäteen ajattelin (Georgios, keihäs, hevonen, lohikäärme). Näyttelyä on kuitenkin elävöitetty varsin onnistuneesti. Mukana on maalattujen (riisallisten ja riisattomien) ikonien lisäksi painokuvaikoneita, pieniä metalli-ikoneita, pääsiäismunia, keskiaikaisia veistoksia, yksi grafiikanvedos, reliikki, keramiikkaikoni sekä muun muassa norsunluusta ja hopeasta sekä emaloidusta kuparilevystä valmistettuja ikoneita. Näiden lisäksi teemaa on väritetty myös etiopialaisilla Georgios Voittajan kuvilla ja ikoneilla, jotka ovat kuvaustavaltaan herttaisen naivistisia. Pidin itse erityisesti katolisesta perinteestä muistuttavien keskiaikaisten veistosten tuomista kokonaisuuteen maalattujen ikonien rinnalle. Kaikki ammentavat yhteisestä legendasta.
Lasivitriinissä upea Hollolan keskiaikaisen kivikirkon Pyhä Yrjänä ja lohikäärme-veistosryhmä 1800-luvun alkupuolelta, tiettävästi pohjois-saksalaista tekoa. Lainattu Hollolan kirkosta.
Erkki "Pitti-poika" Lahden  tekemä Pyhä Yrjänä ja lohikäärme-veistos 1800-luvun lopulta.  Veistos poikkeaa kuvaperinteestä, sillä tässä Pyhä Yrjänä puhaltaa torveen ja on saanut siivet selkäänsä. Lisäksi valkoisen hevosen sijaan hänen ratsunsa on ruskea. Lainattu Pohjanmaan museosta.
Pyhä Georgios Voittaja ja arkkienkeli Mikael, kaksipuoleinen ikoni 1700-luvulta. Lainattu Valamon luostarista.
Hellyyden Jumalanäiti, vasemmalla ylhäällä Teodoros Stratelates ja oikealla Pyhä Georgios, tempera puulle, 1880.
Pyhä Georgios Voittaja, maalattu puulevylle jossa on rasvakuppisyvennys. Leningradilaisen naistaiteilijan maalaama, 1980-luvulta. Lainattu Valamo-säätiöltä.
Pyhä Georgios Voittaja, kullattua metallia, meripihkaa, korukiviä, kiotakaappi, 2000-luvulta Georgiasta, Tbilisistä.
Taustalla Helge Dahlmanin kovalevylle maalaama Pyhä Georgios Voittaja, 1959. Lainattu Suomen ortodoksisesta kirkkomuseosta.
Arkkipiispa Leo tarkastelee 1700-luvun Pyhän Georgios Voittajan ikonia, joka on sijainnut alun perin Käsnäselän rukoushuoneessa Salmissa. Tempera puulle, basma messinkiä. Lainattu Suomen ortodoksisesta kirkkomuseosta.
Jyrki Poudan maalaamia ikoneita. Ylhäällä Pyhä Georgios sekä Pyhät Sergei ja Herman Valamolainen vuodelta 1976, alareunassa vasemmalla Pyhä Georgios 2000-luvulta, alhaalla keskellä Pyhä Georgios vuodelta 2013. Oikeassa alareunassa piispa Arsenin Pyhä Georgios 1990-luvulta. Kaikki ovat temperamaalauksia puulle.
Etiopialaisia ikoneita ja matkaikoneita 1900- ja 2000-luvuilta.
Ortodoksisesta kirkkotaiteesta kiinnostuneelle Jyväskylä on varsin mukava paikka asua, sillä joka kevät pääsee nauttimaan erilaisesta ikoninäyttelystä. Aiempien vuosien näyttelytunnelmia voi käydä muistelemassa täällä, täällä ja täällä.

on esillä Keski-Suomen museossa 27. huhtikuuta 2014 saakka.

Kansallistunnetta nostamassa

Palataanpa vielä kerran Helsinkiin. Reissuun mahtui myös pari suunnittelematonta museokäyntiä kun ylimääräistä aikaa näytti hieman olevan, joten kävimme katsomassa Kansallismuseon ja Ateneumissa Wardin. Ateneumiin on turha yrittää kameran kanssa ujuttautua, joten tunnelmakuvia Kansallismuseosta olkaa hyvä. Tämä oli muuten ensimmäinen kertani myös Kansallismuseossa, mikäli muistini ei ole pyyhkäissyt jotakin lapsuuden opintomatkaa mielestäni. Jo kansallisromanttinen rakennus itsessään on näkemisen arvoinen.
Tulijat vastaanotti Emil Wikströmin veistämä graniittikarhu. Wikströmin tuotantoon oltiin tutustuttu jo aiemmin Visavuoressa.
Keskihallin kattoholveissa on Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1928 maalaamat Kalevala-aiheiset freskot.

Aloitimme kronologisesti esihistoriaosuudella. Täällä oli hauskinta bongailla arkeologisia löytöjä jotka ovat toimineet malleina Kalevala-koruille. Sieltä löytyi mm. "tuttuja" rannekoruja ja sormuksia. Leväluhdan suosta löytyneet ihmisten pääkallot sen sijaan aiheuttivat hieman epämiellyttäviä tuntemuksia. Oletteko muuten huomanneet että kontekstitiedoilla on tällaisissa tapauksissa paljonkin merkitystä? Tieteellisiä asioita (esim. pääkallon muotoa, kokoa) esittelevissä näyttelyissä kallot osaa ottaa "esineinä", mutta esimerkiksi hautalöytöjen yhteydessä kallot ovat jotenkin kammottavampia. Vaikka sama ruumiinosahan siinä on kyseessä!
Siinä se nyt on, kirjoista tuttu hirvenpäätä esittävä kiviveistos Huittisista.
Pyhää Birgittaa esittävä veistos Padasjärven kirkosta. Veistos on vamistettu mahdollisesti Saksassa 1400-luvun puolivälissä.
Minä olisin todennäköisesti saanut kulumaan sen puolitoistatuntisen pelkästään näissä kirkollista taidetta esittelevissä huoneissa.
Museon yksi ehdottomista vetonauloista on tämä suuri Pyhän Barbaran alttarikaappi Kalannin kirkosta. Alttarikaapin on valmistanut 1420-luvulla Meister Francke, joka kuului Hampurin dominikaaniluostarin veljestöön. Keskiosan veistokset kertovat Neitsyt Marian elämästä ja sivuovien maalaukset Pyhän Barbaran legendasta.
Yksityiskohta Pyhän Barbaran alttarikaapista. Neitsyt Maria vapauttaa ritari Teofiluksen sopimuksesta paholaisen kanssa.
Neitsyt Maria Raision kirkosta. Valmistanut Liedon mestari n. 1320-1330.
Ratsumiesten haarniskat ja kolmikymmenvuotisen sodan aika 1620-1650.
Vaikka aseet eivät sinänsä juuri kiinnostakaan, oli ihailtava sitä koristelua ja käsityötaitoa 
mikä niihin liittyi.
Koristeellisia miekkoja 1620-1690.
Melkoinen aarrekammio oli tämä hopeisia esineitä ja astiastoja sekä koruja esitellyt osuus. Kultaiset kalkki ja pateeni olivat Kustaa III:n lahjoitus Koiviston kirkolle vuonna 1777. Tämä oli toinen kerta kun näin kultaisen ehtoolliskaluston. Ensimmäisen kerran hämmästelin täydellistä kultaista ehtoollisastiastoa Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmissa. Kyseinen astiasto oli tosin koristeltu rikkaammin, sillä esineissä oli muun muassa rubiini- ja smaragdiupotuksia.  
Kustaa III:n lahjoittamat kultainen ehtoollismalja ja ehtoollisleipälautanen.
Entisaikojen maksuvälineitä: oravannahka, itämaisia, englantilaisia ja saksalaisia kolikoita sekä viikinkiaikainen vaaka ja punnuksia. Enpä muistanut että sana "raha" tarkoitti alun perin juuri nahkaa. Näin sitä muistia virkistetään.
Kuninkaitten huone.
Eri säätyjen elämää esittelevät huoneet olivat myös upeaa katsottavaa. 
Etenkin yllä oleva kuninkaitten huone oli hienosti rakennettu ja värimaailmaltaan onnistunut kokonaisuus.
Porvariston huoneissa viehättivät erityisesti kakluunit.
Jakkarilan kartanon sali.
Jos jokin sai miltei haukkomaan henkeä niin se oli ehdottomasti Jakkarilan kartanon sali. Rokokootyylisen salin vuonna 1763 käsinmaalatut pellavatapetit on siirretty 1900-luvun alussa Porvoossa sijaitsevasta Jakkarilan kartanosta. Paitsi seinillä olevat paimen- ja metsästysaiheet myös suurikokoinen kattomaalaus aiheuttaa hämmästystä. Kattomaalauksen reunoja kiertää kaide, joka kehystää ylös pilviin avautuvaa maisemaa. Tässä vinkkejä myös nykysisustajille jos tilat tuntuvat matalilta ;) Lisätietoa salin maalauksista täältä.
Jakkarilan kabinetti. Anna Kristina Stillman on ommellut kaksiosaisen keltaisen silkkipuvun vuonna 1765. Asu on ns. nuorikon puku eli sitä on käytetty häitä seuranneena päivänä.
Toinen upea ilmestys oli valtaistuinsali. Valtaistuimen lisäksi salissa on kaikkien Suomen keisareitten ja keisarinnojen muotokuvat 1800-luvulta. Täällä se historia heräsi todella eloon. Kun on kuvista katsellut Emanuel Thelningin maalausta Porvoon valtiopäivien avajaiset ja näki nyt itse sen saman valtaistuimen baldakiineineen "elävänä", niin olihan se hieno tunne. Aleksanteri I on todella istunut tuolla kyseisellä valtaistuimella kun Suomesta vuonna 1809 tuli autonominen suuriruhtinaskunta.
Kullatun puisen valtaistuimen on valmistanut Pietarissa vuonna 1797 Christian Meyer. Oikealla Aleksanteri I:n muotokuva.
Yllä olevan kuvan huoneessa näyttelyrakentaminen oli kesken, mutta Suomen sortokausista muistutti Eetu Iston Hyökkäys vuodelta 1899. Maailmanmuodista ja suomalaisesta tyylistä kertoi Albert Edelfeltin puolisolle, Anna Eliselle (Ellanille), kuulunut silkkipuku. Puku hankittiin pariisilaiselta Maison Bérthier'ltä vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn tehtyä vierailua varten.
Tove Janssonin muumihahmoja 1950-luvun lopulta, Atelier Fauni.
 Matkaseurueemme toisen osapuolen ehdottomin suosikki oli tämä mintunvärinen kupla, jossa "ajamista" sai kokeilla itse. Ilo oli ylimmillään vaikka vauhtia olisi kuulema saanut olla enemmän. Toimiva ja hauska keino vähän vanhempienkin museokävijöiden aktivoimiseen!
Puolitoistatuntinen ei mitenkään riittänyt kunnolliseen museokierrokseen, sillä kolmessa kerroksessa ja useassa huoneessa olevat näyttelyt olisivat ansainneet rauhallisemman kierrostahdin. Katseltavaa jäi siis toiseenkin kertaan.

Löytyykö teiltä Kansallismuseon suosikkisalia tai lempiesinettä?