maanantai 20. huhtikuuta 2015

Liikkeelle! - Uuteen kotiin

Kun vierailimme Vapriikissa katsomassa Pyhiinvaeltajia sekä Kivimuseon kokoelmia, harmitti ettei Postimuseon ja Rupriikin yhteinen Liikkeelle! - Uuteen kotiin -näyttely ollut vielä avautunut. Tämä on nimittäin ollut kalenterissa siitä saakka, kun kevättalvella kuulin että tällainen näyttely on tulossa.
Rajapitäjiä evakuoidaan jatkosodan alettua, Ruokolahti. 26.6.1941. Kuvaaja Erkki Tiitola. Vapriikin kuva-arkisto.
Kyseessä on siis sekä Karjalan evakoista että humanitäärisistä syistä Suomeen muuttaneista pakolaisista kertova näyttely. Inhimillinen näkökulma kertoo kodin jättämisen tuskasta ja uuden kodin rakentamisesta. Vaikka Karjalan evakkojen tarina on lähellä sydäntäni, minusta on hienoa että tähän on nostettu mukaan myös aina ajankohtainen pakolaisnäkökulmakin.

Näyttelyyn on tuotu kaikille yhteneväisiä teemoja, kuten musiikki, ruoka, käsityöt, pukeutuminen ja koristautuminen sekä viestintä. Timo Wrightin teoksessa Pitkä matka kotiin näyttelijä Vesa Vierikko lukee tarinoita pakolaisten ja evakoiden kokemuksista. Näyttely esittelee myös historiallista kuvamateriaalia Karjalan evakoista. 

Näyttely avautuu tulevana perjantaina 24.4.2015, mutta on onneksi avoinna marraskuun 15. päivään saakka, jotta minäkin ehdin tämän katsomaan. 
Evakkoja junavaunussa Tampereen asemalla, Kuvaaja E. M. Staf. Vapriikin kuva-arkisto.
Tampereen kulmilla viikonloppuna kuljeksiville tiedoksi, 
että näyttelyssä on tapahtumapäivä nyt lauantaina 25.4.2015 klo 11-16.

Vapriikin pihalla:

• Kello 11–16 Linjuriajelua yleisölle vanhalla postibussilla (Vapriikin sisäänpääsy)
• Kello 11–15 SPR:n pakolaisteltta. SPR:n vapaaehtoisia tavattavissa.
• Kello 11–15 Evakkokuorma. Kangasalan Karjalaseurasta vapaaehtoisia tavattavissa.

Vapriikin Auditoriossa:

• Kello 12–13 Professori Marjatta Hietala: Mitä kirjeet kertovat evakkojen arjesta ja Karjalan kaipuusta? -luento.
• Kello 13–14 FT Tarja Raninen – Siiskonen: Vieraana omalla maalla: evakkouden tuskaa ja vahvistuvaa karjalaisuutta -luento.
• Kello 15 ja 16 muusikko Anne-Mari Kivimäki livesäestää haitarilla Sijaton sielu -mykkäelokuvan.

Työpajassa:

• Kello 11–15 Lempiruokaa – muistoja kodista -työpaja. Yleisö taiteilee lempiannoksen eri materiaaleista osaksi yhteisötaideteosta. Nonstop-työpajan ohjaa kuvataiteilija Pauliina Pesonen.
• Kello 12–14 Pirtanauhatyöpaja. Nonstop-työpajan ohjaa Taito Pirkanmaa ry.

Näyttelyssä Liikkeelle! – uuteen kotiin:

• Kello 13 ja 15 Tietoiskuopastus ja mahdollisuus tavata näyttelyssä mukana olevia henkilöitä.
Myös sunnuntaina 26.4.2015 näyttelyyn on opastus kello 13.

Liikkeelle! - Uuteen kotiin -näyttely Vapriikissa 24.4.-15.11.2015.

Mikäli joku teistä osallistuu tapahtumapäivään tai käy katsomassa näyttelyn, 
tulkaahan huikkaamaan ajatuksia ja tunnelmia minullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti