perjantai 17. heinäkuuta 2015

Huominen ja eilinen olivat yhtä kaukana

Pysähdytään hetkeksi kulttuuririentojen parista omaan elämään. Edelliset kaksi viikkoa olivat miltei yhtä hurlumheitä, eikä käynyt kuulkaa mielessäkään ottaa aikaa gradulle missään vaiheessa. Nyt ollaan onneksi pikkuhiljaa palattu ruotuun ja homma näyttää ihan kivalle. Liikaa jos hehkuttaa, sitä helposti tuudittautuu siihen liikaan hyvänolontunteeseen eikä hommat etene.
Sitä hyvää oloa on kuitenkin pitkästä aikaa jäänyt ihan makustelemaan. Viime yönä en saanut unta ja tuijottelin vieressä olevaa kirjahyllyä. Jotain iltalukemista. Katse löysi pienen Tove Janssonin kirjasen, Näkymätön lapsi. Kirppariostos, joka oli jäänyt lukematta kauan aikaa sitten. Muumeja. No sehän olisi ihan kevyttä iltalukemista.
Avasin kirjan ja hymyilin. Ensimmäisen sivun jälkeen tiesin, että tähän jää koukkuun:

"Kulkeminen oli ollut kevyttä, sillä selkäreppu oli melkein tyhjä eikä ollut huolta mistään. Nuuskamuikkunen oli tyytyväinen metsään ja ilmaan ja itseensä. Huominen ja eilinen olivat yhtä kaukana, mutta juuri tällä hetkellä aurinko helotti koivujen välissä kirkkaan punaisena ja ilma oli vilpoinen ja leuto."
Joskus voi käydä ilmeisesti niin, että kirjassa kuvattu hetki on samanlainen kuin omasi. Aurinko ei tosin helottanut koivujen välistä, mutta huolta ei ollut mistään ja ilma oli vilpoinen ja leuto. Oleminen tuntui kevyeltä ja olin tyytyväinen itseeni. Mietin miksen ollut aiemmin lukenut Muumeja. Osaan ulkoa jokaisen tv-sarjan jakson, mutta Janssonin kieli on juuri sellaista josta nautin ja jota olen pitkään kaivannut. Kuvailevaa ja kaunista:

"Hän laskeutui selälleen sammalikkoon ja katsoi kevättaivaalle. Sen laki oli kirkkaan sininen ja rannat puiden latvojen yläpuolella merenvihreät. Ja hänen kevätsävelensä alkoi liikehtiä jossain hatun alla. Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa."
Vaikka Muikkunen on kirjassa kärttyisämpi kuin sarjassa, hänestä on silti tunnistettavissa se elämästä ja hetkistä nauttiminen:

"Nuuskamuikkunen seisoi märässä sammalikossa ja kuunteli. Puron täytyy tulla mukaan minun lauluuni, hän ajatteli. Kertosäkeeksi ehkä.
Samassa kivi irtosi padosta ja muutti veden säveltä oktaavin verran.
-Tuo ei ollut hullumpaa, sanoi Nuuskamuikkunen ihaillen. Juuri tuollaiselta sen pitää kuulostaa.
Uusi sävelkorkeus kesken kaiken - noin vain. Eiköhän minun pidä tehdä purosta aivan oma laulunsa."
Huomasin, että valvominen sai aikaan nälän tunteen, joten hain näkkileipää ja siirryin kirjan kanssa parvekkeelle. Luin kappaleen, makustelin sitä mielessäni ja samalla murustelin syliini näkkileivän palasia. Jäin tuijottamaan risteyksen liikennevaloja. Ennakoivat valot laskivat sujuvasti ohitseen satunnaisesti risteystä lähestyvät autot. Tuijotin maisemaa ihan tuijottamisen ilosta. Ilma oli kirjan kuvailun mukaisesti leuto ja viileä, nyt jo sen verran hämärä, että jonkin järven rannalta olisi varmasti saanut hyviä kuvia. Mietin tarttuvani hetkeen ja lähteväni kameran kanssa pyöräilemään. Olen nimittäin osittain luvannut itselleni käydä kuvaamassa ulkona kesän aikana joko todella aikaisin tai todella myöhään. Nyt olisi ollut se todella myöhä. Tunsin olevani pienen hetken oman elämäni Nuuskamuikkunen. Kunnes parvekelasia vasten alkoi kopsahdella muutama suurikokoinen hyönteinen, yksi näytti kimalaiselta ja toisella oli perässään sen verran pitkä pistin, että ajatus jäi toteuttamatta.
Naureskelin mielessäni: miksi jotkin asiat vain kuulostavat paremmilta kirjan sivuilla kuin oikeassa elämässä? Janssonin sanoin: huominen ja eilinen tuntuivat olevan yhtä kaukana toisistaan, mutta päädyin kuitenkin odottamaan huomista peiton alle.

8 kommenttia:

  1. Mikäpä sen ihananpaa kuin keskikesän yön hiljaisuus ja hetki täydellistä mindfulness tunnelmaa. Aivan kuten ilmaisit sen, tarttua hetkeen, juuri niin. Piti oikein googlettaa... suomeksi näkyy mindfulness olevan tietoisuustaito. Ruotsiksi ei ole nimeä tälle. Ruotsissa on alettu käyttämään mindfulness taitoa ja terveydenhoidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Kesäyöt ovat ihania. Varsinkin silloin kun alkaa oikeasti miettiä kuinka hienoa se on, että aurinko on laskenut ja silti on valoisaa.

      Poista
  2. Onhan se niin, että oikeassa elämässä useimmiten on niitä häiriötekijöitä, jotka kirjan sivulta puuttuu? Mutta niiden ei kannata nousta liian suureen osaan, jotta itse asia ei jäisi nauttimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Noinhan se on, ei pidä kiinnittää liikaa huomiota oikean maailman häiriötekijöihin. Mutta toisaalta niistä häiriötekijöistä saa välillä sopivasti maustetta kokonaistunnelmaan, sillä esim. kuvistakin jää puuttumaan äänet ja rajaus vääristää kokonaisuutta.

      Poista
  3. Kuva yllätys, nuuskamuikkunen :) Kivaa luettavaa ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja: Kiitos. :) Nyt harmittaa, että jätin jokin aika sitten ostamatta kirpparilta toisen Muumi-kirjan kun ajattelin, että "onhan siellä kotona jo yksi". Näissä on ihanaa tekstiä!

      Poista
  4. Huikaisevan kauniit kuvat sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Kiitos ♥ Muutaman kerran olen kirpparireissuilla pysähtynyt kuvailemaan kesää. Tuntui etten varsinaisesti ole ehtinyt huomioida ja tallentaa tätä vuodenaikaa tarpeeksi, joten pyöräillessä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja katsoa kukkiakin oikeasti vähän lähempää. Nuo parvekkeelta avautuvat auringonlaskut ovat kyllä parasta mitä tiedän, ja tiedän myös kaipaavani ehkä eniten juuri niitä jos tästä nykyisestä jonnekin tulevaisuudessa muutamme.

      Poista