sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kesäjuhlissa

Niin se vain heinäkuu heilahti elokuuksi. Vietin viikon ajan täydellistä tietokonehiljasuutta, joka alkoi tahattomasti sillä, että mökkipaikassa ei vain ollut nettiyhteyttä. Ajattelin sitten samalla sipaista kokonaisen viikon ilman some-yhteyksiä, kun hyvin oli sujunut siihenkin saakka. Ja tekipä kyllä hyvää! Kaikki ovat kaikkien kanssa paljon enemmän läsnä. Tästä johtuen olen autuaan tietämätön mitä te muut blogimaailman ystävät olette viikon aikana puuhanneet, mutta selailen päivityksiänne läpi verkalleen.

Tässä tuli yllättäen autoiltua pienimuotoinen Suomi-kierros, kun hypättiin kesäjuhlien jälkimainingeissa mökkeilemään Etelä-Karjalaan. Mikä ihaninta, ei tarvinnut itse ajaa vaan sai nauttia kesäisistä maisemista. Ja aurinkoa saatiin koko viikoksi! Retkikohteet kulkivat: Jyväskylä - Siilinjärvi - Nilsiä - Taipalsaari - Imatra - Lappeenranta -(pysähdys Hollolassa ja Hauhossa)- Valkeakoski - Hämeenlinna - Aulanko - Iittala - Jyväskylä. Matkan varrelta ajattelin poimia teille kohokohtia ja muutaman kirpparivinkin kaupan päälle. 
Aloitetaan purkaminen niistä kesäjuhlista, joiden vuoksi sinne Pohjois-Savoon aluksi suunnattiin. Koska kyseessä ei ollut oman suvun tapaaminen, minusta oli hauska tunnelmoida "ulkopuolisena" toisenlaisia kesäjuhlia. Jokainen suku tekee omannäköisensä tapaamisen, vaikkei varsinaisesti mitään ihmeellistä tehtäisikään. Tähän päivään mausteensa antoi sveitsiläinen vivahde.
Aurinkoa toivottiin, ja olihan sitä, mutta silloin tällöin ryhmä kasaantui autokatokseen pitämään sadetta. Onnistui se grillaaminen sielläkin, vaikkei varsinainen kesäjuhlasää ollutkaan. Toiset lauloivat, kitara soi ja pelattiin erilaisia pelejä. Tästäkin huolimatta nuoremmat vieraat tuntuivat aika ajoin tylsistyvän. Se netti- ja älypuhelinsukupolvi. ;)
Kaikista oli varmasti mukava nähdä toisiaan, mutta tärkeintä yhteen kokoontuminen taisi olla vanhalle isäntäparille. Emäntä sai hääräillä ja tarjoilla tapansa mukaan, nyt vain kerralla isommalle joukolle. Mansikkakakkua pitää olla kaikissa kesäjuhlissa ja sitä sai täälläkin.
Huomasin, että tällaisissa (lähi)sukutapaamisissa oppii yllättävän paljon myös yksittäisistä henkilöistä. Jäin miettimään millaiselta itse näytän oman sukuni keskellä.

Mutta kuinkas teidän elokuu on lähtenyt käyntiin?

2 kommenttia:

  1. Viime viikonloppu oli nautinnollista mökkielämää, mustikoita, saunomista, nuotiotuli, puolikuunsilta, salamanäytös yöpilvien takaa, hyvää ruokaa, melomista vasten auringonsiltaa (päässä hyräili siinä loisteessa Katri-Helena). Toivottavasti sama jatkuu tulevana viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenkä: Kuulostaa juuri sellaiselta viikonlopulta, jollaisia toivoisi kesään useampia! Nuotiotuli ja melominen ovat sellaisia joita en itse harrasta kovin usein, mutta pitäisi. Ukkosesta en niin välitä, mutta saunaa ilman en voisi olla.

      Poista