torstai 1. lokakuuta 2015

Dekoilu on pop

Jälleen olisi mahdollisuus kokea museoelämyksiä ilta-aikaan ja vieläpä ilmaiseksi! Jyväskylän museoiden luotsaama Late Nights -tapahtuma järjestetään huomenna perjantaina 2.10.2015 Suomen käsityön museossa. Teemana on tällä kertaa dekoilu ja tarkempi ohjelma näyttää sisällöltään tältä:
"Late Nights -osuu yksiin Jyväskylän kaupungin Valon viikon kanssa ja teemaan sopivasti pajassa (klo 18 alkaen) tehdään illan aikana tuikkulyhty pieneksi pilkkeeksi pimenevään vuoteen. Sisustuskärpäsen tilavisualisti Heidi Lehto jakaa luennollaan (klo 18.30) onnistuneimpia sisustusideoitaan tee se itse-sisustajalle. Tarjolla ei ole pelkkää knoppitietoa vaan isoja ideoita vakaalla kouralla ja pienellä rahalla. Heidi Lehto aloitti uransa sisustusbloggaajana, mutta ennen pitkää blogista kehittyi kokonainen yritys. Lehto bloggaa edelleen ja erityisen lähellä sydäntä on kierrätysmateriaalit. 
Illan musiikillisesta puolesta vastaa Anne Martin duo (klo 20.30), joka tarjoilee laajan kattauksen niin suomalaista kuin ulkomaalaistakin musiikkia rock-, pop- ja bluesvivahtein. Tarjolla on myös pientä syötävää kahvila Kultavatkaimessa, hyvin kohtuullista korvausta vastaan." 
 
Ennustettua Valio-myrskyä voi siis paeta mukavampiin tunnelmiin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti