Kuhtumattomat vieraat

Siirrytään Temppelin tekijöistä ihan toisenlaisiin tunnelmiin. Kuopion kulttuurihistoriallisessa museossa avautui lokakuun lopussa musiikkipainotteinen näyttely, kun neljäs kerros annettiin savon murteella metallimusiikkia soittavalle Verjnuarmulle.

Näyttelyn on ideoinut ja toteuttanut kuvataiteilija Timo Kokko, joka on toiminut alusta alkaen myös bändin taiteellisena johtajana. Kokko on vastannut muun muassa Verjnuarmun visuaalisesta ulkoasusta ja albumitaiteesta. Lavarekvisiitta ja yhtyeen visuaalinen ilme ovat aina olleet merkittävässä roolissa. Timo Kokko kertoi alkaneensa suunnitella hahmojen ulkoasua yhtyeen kanssa ensimmäisen pitkäsoiton kynnyksellä. Kaikilla bändin jäsenillä oli nimi ja rooli, mutta Kokon piti keksiä miltä he näyttäisivät. Hän kertoo yhdistäneensä bändin keulakuvana kulkevaan Puijon Perkeleeseen laulaja King Diamondin ja animaatiohahmo Jack Skellingtonin.

Verjnuarmu perustettiin vuonna 2001 ja ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin vuonna 2006. Muanpiällinen Helevetti ylsi julkaisuviikollaan virallisella listalla sijalle 7. Kuopion museossa olevan näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös bändin neljäs studioalbumi 1808. 

Näyttelyssä on luonnollisesti annettu tilaa bändin visuaalisen ja musiikillisen historian esittelyyn ja matkan varrella on useampia pisteitä, joista voi kuunnella musiikkia. Kävijöitä virtasi näyttelyyn tasaista tahtia ja myönnän jälleen, että vähän salakuuntelin kävijöiden tunnelmia. Kaikki tuntuivat olleen iloisesti yllättyneitä, että museoon oli saatu jotain tällaista. Hieman huvittavaa oli tosin katsella, kuinka lapsiperheet kulkivat näyttelyssä. Pienemmille kävijöille näyttely oli jännittävä, toisille jopa pelottava. Noin 6-8-vuotias tyttö kieltäytyi tulemasta näyttelyyn, näytti pelokkaalta ja huuteli ovelta "Isi, joko mennään?", "Isi, mennään jo!". "Joo mennään, isi lukee äkkiä tämän tekstin....". :D Toisessa perheessä suunnilleen samanikäistä poikaa taisi myös jännittää, jolloin vanhemmat selittivät mielestäni hienosti lapselle tämän näkemäänsä. Olo taisi kierroksen aikana rohkaistua, sillä miekkojen ja pyssyn kohdalla kuulin pojan jo huudahtavan "Vau! Onko tämä ihan oikea ase!". 

En ihmettele, että pienempää väkeä pelotti, sillä onhan mustanpuhuva, pääkalloja ja maskeerauksia vilisevä näyttely jännittävä. Ovesta astuessa tilan perällä häämöttää jo ensinäkemältä veneessä istuva Kuoleman lautturi. Lautturi puhui jotain, mutta tässä vaiheessa jouduin antamaan pienen miinuksen, sillä puhe sekoittui miltei vieressä pyörivän musiikkivideon alle. Itse pidin eniten Timo Kokon työhuonetta visualisoivasta tilasta, joka oli täytetty kuvituksilla. Teokset on toteutettu Utön taiteilijaresidenssissä syyskuussa 2015.

Kokko kertoo kuvitusideoiden tulevan suoraan Verjnuarmun musiikista. Teksteistä ja melodioista syntyy kuhunkin albumiin sopiva visuaalinen ilme. Uusimman levyn myötä myös bändin visuaalinen ilme uudistui albumin teeman mukaiseksi. Uudistus on mielestäni erittäin onnistunut, sillä vaikka olen aina pitänyt Verjnuarmun ideasta, minua häiritsi aluksi se, että etenkin Puijon Perkele muistutti mustassa puvussaan, silinterissään ja valkomustassa maskissaan seinäjokelaisyhtye Kuolleita intiaaneja. Nyt bändissä on oikeanlaista twistiä historiallisella sotateemalla maustettuna.

1808 on teemalevy, joka kertoo kuvitteellisen tarinan ruotusotamiehen matkasta Savon prikaatin riveissä vuonna 1808. Vaikka kertomus on fiktiivinen, tapahtumapaikat ja tapahtumat ovat todellisia ja ne toimivat tarinan runkona aina Kalmanlahden taistelusta suureen loppuhuipennukseen, Koljonvirran taisteluun saakka. Levyn sanoituksissa kuvaillaan mm. taistelutapahtumia, vaatetusta, kenttäsairaalan toimintaa sekä inhimillisiä tunteita, joita vallitsevat olosuhteet kulloinkin ohjaavat.

Suomen sodan aikaiset aseet ovat Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmista.

Näyttelyn viimeisessä huoneessa pääsee katsomaan myös bändin keikkataltiointia. Vitriinissä olleista Verjnuarmu-mukeista en löytänyt tekijätietoja, mutta kädenjälki on niin selvää Kokkojen veljestä, että tekijästä ei voi erehtyä: Risto Kokko.

Bändi löi hynttyyt yhteen myös kuopiolaisen Iso-Kallan panimon kanssa, jonka seurauksena syntyi Verjnuarmu olut. Olut lanseerattiin niin ikään Kuopion museon näyttelyn avajaisissa.

Kuten muutkin näyttelykävijät, olin itsekin iloisesti yllättynyt kokonaisuudesta. Tämä oli loistava näyttelynosto kulttuurihistorialliselta museolta ja upea toteutus Timo Kokolta. Onneksi näyttely on esillä 3. syyskuuta 2016 saakka, joten toivon, että jokainen lähipitäjän historianopettaja (miksei muutkin) ehtii kiikuttaa nuorison tutustumaan Suomen historiaan uudella tavalla.

Puijon Perkeleen opastetuille kierroksille voi osallistua la 5.12. ja la 19.12. klo 13. 

Tervapirun kitaraklinikka avoinna la 19.12 klo 13. Museon pääsymaksu.

Kyllä suap olla ylypee!

Temppelin tekijät

Nyt hemmotellaan käsityötaidon ystäviä! Suomen käsityön museossa on esillä Temppelin tekijät niminen näyttely, joka valottaa japanilaisen puurakentamisen perinnettä. Puuseppämestarit, daikut, tekevät puunkäsittelystä taidetta aina puun kasvattamisesta sen veistämiseen, hiomiseen ja tuotteen viimeistelyyn saakka. Japanin vanhimmat puurakennukset ovat buddhalaisia temppeleitä ja šintolaisia pyhäkköjä, jotka on tehty ilman nauloja, ruuveja tai liimaa hyödyntämällä taidokkaita liitoksia. Puuliitoksia tehdessään daikut laskevat ja ottavat huomioon puun elämisen ja sen, kuinka puuliitos asettuu rakennuksessa paikoilleen sadan vuoden kuluttua.

Azebiki-noko. Pistosaha on kaksipuoleinen saha, jolla sahataan reikiä puuhun. Sahaterät ovat molemmilta puolilta lyhyet ja käyrät. Toinen on halkaisu- ja toinen on poikkileikkausterä.

Ari-jakuri-ganna. Pyrstöurahöylää käytetään kapeiden lohenpyrstöurien työstämiseen. Höylästä on olemassa naaras- ja urosversiot.

Näyttely on tuotettu yhteistyössä Suomen käsityön museon, Suomen arkkitehtuurimuseon, Lahden Pro Puu -gallerian, Koben Takenaka Carpentry Tools Museumin sekä Tokion Gallery A4:n ja Suomen Japanin instituutin kesken. Esillä on muun muassa työkaluja, erilaisia puuliitosmalleja ja valokuvia. Työkaluilta vaaditaan korkeaa laatua ja terävyyttä, sillä ne vaikuttavat suoraan tehtävän työn lopputulokseen. Näyttelyssä olevat työkalut esittelevät Kanto-alueen daikun perustyökaluja 1900-luvun alkupuolelta. Aikaa juuri ennen sähkötyökalujen ja teollisen tuotannon yleistymistä pidetään Japanissa puutyökalujen kultaisena kautena.

Joshiko-ganna. Viimeistely- ja silityshöylä.

Näyttelyssä on esillä myös amerikkalaisen valokuvaajan Everett Kennedy Brownin märkälevy-kollodium -menetelmällä kuvattuja valokuvia tämän päivän puuseppämestareiden työkaluista. Brown on asunut ja työskennellyt Japanissa vuodesta 1988 lähtien, ja hän haluaa valokuvillaan välittää eteenpäin käsityöläismestareiden hengen ja sielun auraa, Takumia.

Hirsiä eri työstövaiheissa. Mittakaava 1:1, japaninsetri

Puisia kaavaimia. Mittakaava 1:1.

Tensyo-jin buddhalainen temppeli. Pienoismalli, mittakaava 1:20.

Neljä yleisimmin käytettyä puulajia japanilaisessa puurakentamisessa ovat japaninsypressi, japaninsetri, japaninpunamänty ja idänselkova. Perinteisesti daikun työ merkittävissä rakennushankkeissa on alkanut kaadettavien puiden valinnalla ja niiden merkitsemisellä. Temppelien ja pyhäkköjen rakentamisessa käytetään yleisesti suurikokoista puumateriaalia. Mitä pidempää puutavara on, sitä suurempi on sen taipuisuus. Daikut pyrkivät hyödyntämään tätä ominaisuutta rakennusten suunnittelussa, jolloin puun luonnollinen taipuminen vahvistaa rakennetta.

Näyttely on vaikuttava jo itsessään, sillä työkalut, kaavaimet ja liitokset ovat visuaalisesti kauniita. Oma vierailuni huipentui japanilaisen puuseppämestarin Akinori Abon työnäytökseen. Suomen käsityön museo täyttyi kiinnostuneista katsojista, joista halukkaat saivat jopa itse kokeilla erilaisia höyliä. Oli herttaista katsella niitä lapsenomaisesti innostuneita miehiä ja toisaalta Aboa, joka opasti kädestä pitäen höyläämään silkkipaperin ohuita lastuja. Tästä videosta voi katsoa tunnelmia. Katsokaa niitä iloisia ja innostuneita kasvoja! Videosta näkee konkreettisesti silkkipaperin ohuen puulastun synnyn.

Daiku saa höylättyä puun pinnasta lähes seitinohutta harsoa.

Kaksi tärkeintä perinteisen puusepän työkalua ovat mustepullo ja suorakulma. Mustepullosta lähtevä lanka vedetään musteessa kastetun silkkipehmusteen läpi ja venytetään puukappaleen päästä päähän. Näin saadaan merkittyä suora linja helpottamaan myöhempää rakennustyötä. Punaisia mustepulloja käytetään viimeisteltyjen puupintojen merkitsemiseen, koska niissä käytetty punaokra (bengara) voidaan pestä pois myöhemmin. Daikun mustepullo on perinteisistä työkaluista ainutlaatuisin myös siksi, että se on tehty selkova-puusta ja usein koristeltu kaiverruksin. Kaiverretut ornamentit kertovat sekä mustepullon omistajasta että osoittavat mittaamisen seremoniallista ja puoliuskonnollista roolia japanilaisessa puusepäntyössä.

Akinori Abon mustepullo ja suorakulma.

Näyttelyssä on videoita, joissa kerrotaan daikujen työvaiheista.

Akinori Abon talttoja.

Koshikake-aritsugi. Porrastettu lohenpyrstöliitos.

Näyttelyssä on esillä erilaisia puuliitoksia ja osaa on mahdollista kasata myös itse. Satuin kokoamispisteelle, jossa nainen oli pitkän tovin yrittänyt yhdistää osia toisiinsa. Hän oli pyytänyt jopa ohi kulkenutta miestä avuksi. Tämä kertonee liitosten taidokkuudesta. Jos valmiiden liitosten yhdistämiseen tarvitaan teräviä hoksottimia, voitte kuvitella mitä niiden valmistaminen vaatii. Osaa joutui liu'uttamaan melko ovelasti ennen kuin sai liitoksen kohdilleen. Otemonin portin pilariliitos näytti lähinnä älypeliltä.

Koshikake-kamatsugi. Porrastettu hanhenkaulaliitos.

Osakajo-otemon-tsugite. Osakan linna: Otemonin portin pilariliitos.

Olin aivan innoissani näyttelykokonaisuudesta! Toisaalta todella eksoottista, mutta samalla jotain hyvin tuttua, sillä suomalaisessakin kulttuurissa puusepänperinne elää voimakkaasti teollistuneesta tuotannosta huolimatta. Olisin halunnut esitellä näyttelyn kaikille enoilleni, joiden kädet ovat aina olleet enemmän tai vähemmän puupölyssä.

Temppelin tekijät -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa vielä ensi viikon, 

lauantaihin 5. joulukuuta 2015 saakka.

Arjesta poimittua

Kiirettä on, kiirettä on. Mutta hyvällä tavalla. Jonossa odottaa pari näyttelypostausta ja töistäkin olisi kiva höpötellä, kunhan saisi irrotettua niille tapeeksi aikaa. Tässä kuitenkin vähän sekametelisoppaa arjen ympäriltä.

• Välillä tuntuu, että asiat tapahtuvat sykleissä. Niin kävi ainakin näiden muutamien kuvapyyntöjen kanssa. Ensin otti yhteyttä Aamun Koitto -lehti, joka tahtoi (Jyrki Poudan maalaaman) Kurskin Jumalanäidin ikonikuvan Jyrki Poudan artikkelin yhteyteen. Ei mennyt kovin montaa päivää, kun taiteilija David Muth pyysi ottamaani teoskuvaa omille nettisivuilleen. Viimeisimpänä lähetin yhden kuvan Lappeenrannan Lauritsalan koululle. Onhan se hienoa, jos kuvista on konkreettista hyötyä muillekkin. 

• Pengoin kirjahyllyistäni ja vanhoista matkalaukuista (kirjapiiloista) esiin sellaisia opuksia, jotka ovat käyneet itselleni tarpeettomiksi tai en vain muuten enää tarvitse niitä. Laitoin hyvän kiertämään ja raahasin kaksi kassillista kirjoja laitoksemme kirjankierrätyspisteeseen. Eivät kovin montaa tuntia ehtineet laatikossa lojua, kun olivat jo menneet. Toivottavasti saivat hyvät kodit. Minun on välillä äärimmäisen vaikea luopua taidekirjallisuudesta, sillä etenkin opiskelujen aiemmassa vaiheessa ajattelin tarvitsevani niitä jossain vaiheessa, ja tarvitsinkin! Nyt, kun tässä ollaan valmistumisen kynnyksellä, päätin rajata kirjallisuutta vähän tiukemmin siihen omaan tutkimusalueeseen. Joitain "ehkä"-kirjoja jouduin vielä säilömään. Mutta jos on esimerkiksi 3 Ilja Repinistä kertovaa teosta, järkevä puoli minussa sanoi, että säästä 1, kierrätä ne 2 muuta.

Entisen oppilaitoksen bussipysäkkimaisemat tulivat tutuiksi.

• Kävin pitkästä aikaa entisessä oppilaitoksessani, kun esittelin hieman sitä millaista taidehistorian opiskelu on Jyväskylän yliopistossa. Olipa mukavaa nähdä tuttuja opettajia! Omista aloistaan/ammateistaan olivat puhumassa mm. samaan aikaan opiskelleet Minttu Hynninen ja Akseli Muraja. Molemmat ovat ihan huippuja omilla aloillaan: Minttu tekee mm. kuvitustöitä pelimaailmaan Atlantin toiselle puolen ja Akselin kuvia voi bongata mm. erilaisista lehdistä. Fanitan salaa molempia. Oma esiintyminenkin meni ihan mukavasti. Opiskeluun liittyviä kuvia oli kiva etsiä esitystä varten ja samalla tuli muisteltua omaa opiskelutaivalta kokonaisuudessaan. 

Oppikirjaesimerkki siitä, mitä talvella ei kannattaisi tehdä. ;) Ei hätää, kieli tai huulet eivät jääneet kiinni.

• Kummipojan kanssa vietettiin yhteistä aikaa. Löysin kirpparilta dinosaurusdokumentin, joka piti katsoa kaksi kertaa peräkkäin. Sen jälkeen leikittiin sitten allosauruksia, kompastuttiin (tyynyyn) metsästäessä, taisteltiin brontosaurusten kanssa ja meinattiin pudota (sohvalta) rotkoon. Lopuksi muututtiin vielä luurangoiksi arkeologien löydettäviksi. Kun illalla pikkumiehen suusta kuulee "Minä rakastan sinua", sydän sulaa ja tekisi mieli rutistaa pieni ihminen ihan rusinaksi.

Näistä muistoista se arki rakentuu.

Kirkkotaidetta

Kirkkotaiteesta tulee varmasti monella ensimmäiseksi mieleen alttaritaulut ja ikonit. Laajassa mittakaavassa kirkkotaide pitää sisällään kaiken kirkossa olevan taiteen, kuten maalaukset, tekstiilit, ehtoollisvälineet ja arkkitehtoniset yksityiskohdat. Ajattelin tutustuttaa teidät hieman Petäjäveden kirkon (1879) maalaus- ja tekstiilitaiteeseen.

Alttaritaulun on maalannut Frans Hautala (1875-1952) vuonna 1928 ja se sijoitettiin samana vuonna alttarille Petäjäveden seurakunnan 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Sitä ennen taulun paikalla oli seinään maalattu risti.

Vuonna 1937 toteutetussa korjauksessa saarnatuolista poistettiin mm. peilikoristeet ja Antti Salmenlinna maalasi tilalle evankelistojen symbolit. Kyseinen taiteilija maalasi myös kattoon ja lehtereille koristemaalaukset.

Kirkon ristikeskuksen kattoon on kuvattu neljä enkeliä. Yhdellä on käsissään lyyra, toinen on ristinyt kätensä, kolmas pitää käsissään maljaa ja sulkakynää(?) ja neljäs kannattelee avointa kirjaa.

Pohjoislehterille on kuvattu lintu ja kolme poikasta. Kuva viittaa tarinaan, jonka mukaan ravinnon ollessa vähissä pelikaani ruokkii poikasiaan sydänverellään. Tämä liitetään kristinuskossa Kristukseen, joka vuodatti omaa vertaan ihmiskunnan tähden. Salmenlinna on kaunistanut pelikaanin leveää ja pitkää nokkaa. Lopputulos näyttää hieman joutsenen ja kyyhkysen sekoitukselta.

Sakastiin vievän oven vieressä on pieni Hellyyden Jumalanäidin ikoni. Kyllä, luterilaisessakin ympäristössä on tilaa Marialle.

Veikkaan, että nykyisin harvempi käy kirkossa niin usein, että näkisi kaikki tekstiilien liturgiset värit. Petäjäveden kirkossa on kaunis käsinkudottu ja -kirjottu sarja mm. antependiumeja (alttarivaatteita). Anne Sojakka-Riihonen on valmistanut seurakunnalle violetin, punaisen ja valkoisen sarjan, johon kuuluu alttarivaatteen lisäksi ehtoollispeite, saarnatuolin ja lukupulpetin kirjaliinat sekä messukasukka ja stola. 

Violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla.

Punainen on veren, tulen ja tunnustuksen väri. Sitä käytetään myös Pyhän Hengen ja Kristuksen tunnustamisen symbolina. Punaista käytetään muun muassa helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien (Stefanus, Henrik) päivinä.

Valkoinen kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaanenkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä kuten jouluyönä ja joulupäivänä, pääsiäisyönä ja pääsiäispäivinä sekä loppiaisena ja mikkelinpäivänä. Valkoisen rinnalla voidaan käyttää myös hopean ja kullan värejä.

Kirkossa kiertää myös Salmenlinnan suunnittelema kuusiosainen lasimaalaussarja, joka toteutettiin Salomo Wuorion tehtaassa. Keskelle on kuvattu Agnus Dei eli Jumalan Karitsa ja alapuolelle viinirypäleen oksia. Tämä liittyy Raamatun viinipuuvertaukseen: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää". Omaan tutkimukseeni liittyen, samaa teemaa on käytetty modernimmassa muodossa Helsingin Viikin kirkon (2005) alttarilla. Alttaritaideteoksen on toteuttanut taidegraafikko Antti Tanttu.

Toisessa kirkkosalin lasimaalauksessa on vertauskuva peurasta. Peura juomassa vesilähteen tai -lammikon ääressä symboloi ihmisen kaipuuta Jumalan luo, kruunu mm. ikuisen elämän lahjaa.

Yleisilmeeltään vaaleassa kirkossa on väriä maalauksissa ja ikkunalaseissa ja kirkkovuoden mukaan vaihdettavissa tekstiileissä. Tekstiileillä saa muutettua yleisilmettä todella paljon, tässäkin tapauksessa.