maanantai 2. toukokuuta 2016

Töissä

Terveisiä töistä! Nyt alkaa olla jo itsevarmuuttakin, vaikka jonkin verran oli tuttua jo entuudestaan. Uusia ja haasteellisiakin tilanteita tulee eteen lähes viikottain, joihin on vain hypättävä oppimisen ja kehittymisen kannalta. Se kai tässä onkin kiehtovaa, että pienessä työyhteisössä pääsee tekemään ihan kaikenlaista. Kuukausi sitten sain inventoitavakseni ensimmäisen "oman" kokoelman. Olihan se sellainen hetki, johon piti ihan pysähtyä. Ikonin taakse ensimmäisen numeron lisääminen ja diaarikirjassa käsialan vaihtuminen tarkoittivat minulle yhdenlaista vastuun ottamista.
Museoalaa tuntemattomille joutuu usein selittämään, että mitä se inventoiminen oikein tarkoittaa. Yksinkertaistettuna se on siis sitä, että kun museoon tulee uusi esine, se dokumentoidaan ja inventoidaan niin hyvin, että jos se vaikka yksi päivä katoaisi tai tuhoutuisi, siitä voisi tehdä toisinnon. Tällaista tuskin tullaan koskaan tekemään, mutta esine on valokuvattava, mitattava, kuvailtava, asiasanoitettava ja tutkittava niin hyvin kuin mahdollista, jotta esineestä saa parhaan mahdollisen hyödyn. Taustatiedoton esine on museolle hyödytön, sillä historia ja tarinat ovat ne mitkä merkitsevät. Niitä me säilytämme esineiden ohessa tuleville sukupolville. Niistä te saatte museoissa kuulla. On ihan eri asia säilyttää tavallista rautanaulaa kuin esimerkiksi sellaista käsin taottua naulaa, joka saattaa olla ainut muisto esimerkiksi tuhoutuneesta kirkosta. Tähän liittyen oli suoranainen ihme, että 1600-luvun messukasukka pelastui Ylivieskan kirkon tulipalosta! Eihän se toki enää ole entisensä, mutta ylipäänsä tekstiilin pelastuminen moisesta koettelemuksesta tuntuu aivan uskomattomalta. 
Kahvihuoneen ikkunasta voi aika ajoin seurata pupujen talviturkin vaihtoa.
Yksikään työpäivä ei ole ollut samanlainen ja aina ei voi ennustaa mitä päivä tuo tullessaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Järjestelmälliselle henkilölle oli melkoinen haaste hyväksyä se tosiasia, että kaikkea ei voi aina tehdä siinä järjestyksessä kuin se itsestä tuntuisi hyvältä. Yhden asian joutuu välillä keskeyttämään mikäli sen rinnalle tulee kiireellisempi tehtävä ja joskus on vain sanottava, että tänään en ehdi. Toki ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta opettelua se on vaatinut. 
Arjesta poikkeavia hetkiä: Tarja Halonen (Jukka Laaksonen) vierailulla RIISAssa.
Museon lisäksi rakennuksessa on useampia toimijoita ja palveluksia tehdään välillä puolin ja toisin. Saatan viedä kirkkoslaavinkielisen tekstin tulkittavaksi talon toiseen toimistosiipeen ja vastapalvelukseksi valokuvaan esimerkiksi toisen asiakkaalle jonkin arkistosivun. Näin ei ole vielä kertaakaan tullut sellaista tilannetta, jossa jotain asiaa ei olisi saanut hoidettua/selvitettyä. 
Ratsain museossa.
Tavallisen museotyön rinnalla olen pitänyt myös joitain opastuksia. Viimeisimpänä seuranani oli ihana "opiskelijaseurue", joka oli valmistunut opinahjostaan vuonna 1956. Siellä minä kiertelin yli 80-vuotiaiden herrasmiesten joukossa ja vastailin kysymyksiin. Toisenlaista, mutta yhtä vilpitöntä iloa oli havaittavissa, kun kaksi tyttöä ratsastivat näyttelitiloihin keppihevosillaan.  
Kristuksen Ylösnousemus, 1900-luvun alku, maalaus helmiäislevylle.
että tuntuu etuoikeutetulta olla osa kaikkea tätä. 
Kulttuuriperintöä.

12 kommenttia:

  1. Arvostan! Hienoa ja mielenkiintoista työtä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meku: Kiitos. :) Harvempi tulee kuitenkin miettineeksi sitä työtä mitä näyttelyiden ulkopuolella tehdään. Tässä pieni maistiainen.

      Poista
  2. Hienosti kuvattu, mitä se museotyö esimerkiksi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari: Yhteen kappaleeseen tuskin saisi mahdutettua työn koko kirjoa. ;)

      Poista
  3. Minulle työnkuvassa vaihtelevuus ja yllätykset on plussaa. Rutiinejakin tarvitaan, mutta mieli pysyy virkeänä, kun ei koskaan voi tietää millainen päivästä lopulta muodostuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar: Onhan se totta. Ei pääse kyllästymään kun päivät ovat niin erilaisia.

      Poista
  4. Museotyö on sydäntä lähellä, vaikka luinkin aikoinaan "aineettoman kulttuuriperinnön oppiaineita". Yhden kesän olen ollut talkoolaisoppaana pikkuisessa erään yhdistyksen ylläpitämässä työläiskotimuseossa. Siellä kävi harvoin ketään, mutta silloin kun joku pistäytyi, tykkäsin hurjasti opastaa. Ja pidin ihan vain siinä ympäristössä oleskelusta, vanhojen esineiden ja huonekalujen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii: Minullakin on kokemusta pienemmästä museosta, jossa sai nauttia sekä museosta että sen ympärillä avautuvasta maisemasta. Kesän etenemisenkin näki hienosti työn lomassa, kun sai olla ihan luonnon helmassa. :)

      Poista
  5. Minua kiinnostaa aivan valtavasti rakennusten, esineiden, taideteosten ja sukujen historialliset taustat. Joten en varmaan pystyisi toimimaan museotyössä sillä minulta ehkä puuttuu siihen tarvittava disipliini. Leviäisin joka paikkaan ja jäisin kiinni omiin ajatuksiini ja lisätiedon hakuun. Sinulla kuullostaa olevan sopiva luonne työhösi, ja hyvä ote. Hyvät jatkot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Sinulla on siis oivaa tutkijan luonnetta. Siinä pitää jaksaa olla kiinnostunut pienistäkin yksityiskohdista ja etsiä tietoa monesta paikasta.

      Poista
  6. Kuulostaa niin unelmatyöltä! Uskoisin itsekin viihtyväni museohommissa, ja itse asiassa hainkin aikoinaan opiskelemaan myös taidehistoriaa, mutta muualle sitten päädyin :D Maailmassa on niin huikeasti kaikkea kiinnostavaa, että aina välillä iskee kriisi oman ammatinvalinnan suhteen, vaikka sekin on toki erittäin mielekästä hommaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna: Ihan totta. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia ammatteja ja työtehtäviä. Opiskeluaikanakin jo mietin miten kiva oli kuunnella muiden tutkimusaiheita (ja mietin että onkohan se oma aihe sittenkään se mihin haluan keskittyä). Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kaikkea ei voi saada, joten jätetään jotain aiheita muillekin. ;) Voi olla iloinen ja ylpeä toisten puolesta heidän aiheistaan/tekemisistään.

      Poista