Nanna kirjoitti hurmioitumisen tunteesta Mielen maisemia blogissaan. Olen puhunut täällä blogini nimen syntyhistoriasta Anna Kortelaisen Hurmio-kirjan innoittamana, mutta Nanna onnistui tiivistämään tekstissään hurmioitumisen tunteen loistavasti:
"Hurmioitumisessa (tai haltioitumisessa, josta joskus saatan puhua) on
palasia ainakin ylitsevuotavasta ilosta, ihmetyksensekaisesta
kunnioituksesta sekä katoavaisuuden, hetkellisyyden haikeudesta.
Joinakin hetkinä se tuntuu hieman kuin pakahduttavalta rakkaudelta ilman
rajattua kohdetta. Sillä vaikka hurmioitumisen yleensä laukaisee jokin
ärsyke tai pikemminkin ärsykekokonaisuus ympäristössä, se ei
varsinaisesti kohdistu mihinkään: se on kokonaisvaltainen, suorastaan
maailmoja syleilevä tunne. Hurmioitumisen vallassa tuntuu siltä, kuin
tavoittaisi maailmasta tunnetasolla jotain aivan erityistä, mihin ei
normaalitilassa pääse käsiksi. Kyse ei ole mistään erityisen mystisestä
vaan pikemminkin selkeydestä, yhdistelmästä sattumanvaraisuuden ja
tarkoituksenmukaisuuden kauneutta."
Hurmioitumisen tunteita jakavat myös uusimmat blogilöytöni:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti