tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kulttuuriohjelmia

Jälleen hemmotellaan kulttuurinnälkäisiä! Yle Teema ja Yle Fem yhdistyivät, ja löytyvät nyt kanavapaikalta 5, Yle Teema Fem. Nimestä viis, Teema on edelleen pullollaan ihania ohjelmia.

Tänään tiistaina 25.4. klo 20 alkaa 10-osainen Taideteosten salaisuudet-sarja (Smart Secrets of Great Paintings), jossa pohditaan mitä kuuluisat taulut kertovat niiden syntyajasta tai taiteilijan omista asenteista. Ensimmäisessä jaksossa ollaan 1800-luvun Pariisissa, joka säkenöi huolettomuutta ja vaurautta, mutta pinnan alla kuohui. Gustave Courbet'n taideteos taiteilijan ateljeesta on täynnä poliittisia vihjeitä ja kritiikkiä Napoleon III:n kautta kohtaan. 
Tulee katsottavaksi Yle Areenaan (valitettavasti vain Suomessa).
Kuva: Medici Masters of Florence.
Huomenna keskiviikkona 26.4. klo 20.00 alkaa uusi 8-osainen sarja: Medicit, Firenzen valtiaat (Medici - the Masters of Florence). Historiallinen draamasarja renessanssiajan Italian mahtisuvusta. Medicin pankkiirisuku vaikutti 1400-luvulla syvästi yhteiskuntaan ja politiikkaan Firenzessä, Roomassa ja laajemminkin Toscanan maakunnassa. Sarja perustuu todellisuuteen, mutta ottaa juonellisia vapauksia, joiden avulla luodaan kiintoisa taustatarina Medicien vastoinkäymisille ja menestykselle. Pääosissa: Richard Madden, Annabel Scholey, Stuart Martin, Guido Caprino ja Dustin Hoffman.
Kaikki jaksot nähtävissä jo nyt Yle Areenassa.
Lastenvaunumuseo Mukelo: Silvercrossit rivissä. Kuva: Yle/Juha Suomalainen.
Keskiviikkona klo 21.00 alkaa myös kotimainen 10-osainen Salatut museot-sarja. Kussakin 15 minuutin jaksossa toimii oppaana kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi, museoiden ystävä. Katsoja pääsee kurkistamaan outoihinkin itse tehtyihin museoihin ja tapaamaan intohimoisia keräilijöitä niiden takana.
Kuva: Yle Areena.
Loppuun vielä vinkki, että mikäli joltain sattui menemään pääsiäispyhien aikaan ohi Tihvinän ihmeet -dokumentti, se on nähtävissä Yle Areenassa (valitettavasti vain Suomessa). Lisa Hovinheimon 2016 valmistunut dokumentti kertoo Tihvinän luostarin ihmeitätekevän Jumalanäidin ikonin tarinan. Perimätiedon mukaan ikonin maalasi 2 000 vuotta sitten apostoli Luukas Jerusalemissa, ja että ikoni itse lensi Tihvinään Bysantin Konstantinopolista 1300-luvun lopulla. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset veivät ikonin Latviaan, josta se päätyi Yhdysvaltojen Chicagoon ja viimein 2004 takaisin Tihvinään, 180 kilometriä Pietarista itään. 
Dokumentissa nähdään myös RIISAn kokoelmissa olevia Tihvinän Jumalanäidin ikoneja

Mitäs vielä? Mikäli olette bonganneet hyviä kulttuuriohjelmia, 
jotka minulta ovat menneet ohi, saa vinkata!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kohti Roomaa

Nyt kun passi on vihdoin hankittu, voidaan keskittyä itse matkakohteisiin. Vajaan kahden viikon opintomatkalla 2013 tuli käytyä ihan kaikissa paikoissa, jotka olivat olleet omalla haavelistallani (ja paljon enemmän). Tämän vuoksi ilmoitin matkakumppaneille jo hyvissä ajoin, että minulle riittää Pantheon (ja Santa Maria in Trastevere). Jokainen sai valita oman must see-kohteensa ja lista näyttää tältä:
  • Pantheon
  • Vatikaanin museo
  • Pietarinkirkko
  • Colosseum
  • Sant'Ignazio di Loyola -kirkko
Näiden lisäksi aion viedä retkueen Gianicolo-kukkulalle, mutta muuten toivon, että matka pysyisi suht rentona. Kävelyä, istumista, katselua, ruokaa, juomaa ja jäätelöä - tunnelmointia ilman suorittamista. Vatikaani vie kohteista eniten energiaa, ja se onkin buukattu matkan alkupäähän. Toivon myös, että saisin kaivettua muistini perukoilta muutaman sanan italiaa.
Hyvät kengät ovat oleellinen osa onnistunutta reissua, joten hankin Rooman kaduille pitkään haaveilemani appelsiinipuun väriset Kujeet Nook Kollektiivista.
Blogin päivitystahti on käytännön syistä hidastunut, 
mutta ajankohtaisia tunnelmia päivittyy tasaisesti Instagramin puolelle.

Muksu(t) museossa 2

Viime kerralla lainasin kummipoikaani Kuopion museon Eläinlapset-näyttelyyn, joka olikin mahtava kokemus. Tällä kertaa halusin esitellä pojalle oman työpaikkani, sillä hän kyllä tietää, että täti on töissä museossa. Uumoilin etukäteen, että mikään perinteinen museokierros ei tekisi vaikutusta, joten päätin viedä vieraat eläinsafarille. 
Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttelyyn astellaan nimensä mukaisesti portaita pitkin. Pienemmän museovieraan oli helpompi kömpiä portaat ylös. 
Eläinsafarissa etsitään siis museon esineistä, ikoneista ja tekstiileistä eläimiä. (Eläinsafari-peliä voi pyytää kuka tahansa museon kassalta. Peli on suomeksi, englanniksi ja venäjäksi). Lapset saavat listan eläimistä, jotka näyttelystä tulisi löytää, mutta mukana on myös ylimääräisiä eläimiä. Kristillistä taidetta miettessä ensimmäisenä tulee mieleen kenties evankelistojen attribuutit (Markus=leijona, Luukas=härkä, Johannes=kotka), mutta näyttelystä voi löytää mm. lampaan, hevosen, lohikäärmeen, kukon, riikinkukon, käärmeen, aasin ja kyyhkysen. Tarkkasilmäiset voivat löytää myös lumileopardin.
Yksityiskohta alusstikarista, käsinkirjottua kiinalaista atlassilkkiä 1700-luvulta. RIISA / Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.
Pyhittäjien Sergei ja Herman Valamolaisen muistoarkku eli kenotafi oli hieman pelottava.
Etsiminen meni ihan sujuvasti ensimmäiset 10-15 minuuttia, mutta sen jälkeen kummipoika ei meinannut jaksaa keskittyä esineiden tutkimiseen. Nuorempi muksu viipotti innoissaan kokolattiamatolla puolelta toiselle, kun kerrankin oli tilaa mennä "vapaasti".  Tämä innosti tietenkin vanhempaakin poikaa juoksentelemaan ympäriinsä. Kun meno näytti siltä, että nyt ollaan muksujen mielestä nähty kaikki, siirryttiin monitoimitila Mosaiikkiin, jonne olin valinnut pienen väritystehtävän. Väritystehtävä vaikutti kuitenkin tylsältä, kun kummipoika huomasi rintanappikoneen. Tiesin, että kaikenlaisista vempeleistä kiinnostunut poika ihastuisi myös tähän, ja teimme yhdessä Tyrannosaurux Rex-rintanapin. 
Karjalaisen rukoushuoneen eli tsasounan pienoismalli.
Kyselin kierroksen jälkeen, että oliko kivaa ja mistä poika tykkäsi eniten. Tyrannosaurus-rintanappi oli tietenkin dinofanille paras juttu, mutta yllättäen hän ihastui karjalaisen rukoushuoneen pienoismalliin. Tätä tuijoteltiin pitkään. Syy ihastukseen selvsi, kun hän kertoi, että "Rölli voi asua tuolla". Niinpä niin. :D Edellisen kerran Röllin asumuksia ihasteltiin Pöljällä. Hämärät näyttelytilat olivat paitsi kiehtovia (hyvä mahdollisuus kuulema piilosilla-leikkiin), mutta toisaalta myös hieman jännittäviä ja ehkä pelottaviakin. Eli hyvä mahdollisuus tulla uudelleen, sillä pienestä jännityksestä jää aina kutkuttava muistijälki.

Ps. Meillä ei tarvitse ottaa näyttelytiloissa kenkiä pois, mutta tässä tapauksessa se tuntui lasten kanssa rennommalta.

Pps. Nyt ikonitaidetta esittelevästä salista voi löytää myös työmaalta remontin yhteydessä löytyneen ikonin.

Hyvää pääsiäistä!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Voi poijaat!

Edellisellä Joensuun työmatkalla ehdin pistäytyä Onnissa katsomassa Oscar Parviaisen piirroksia Pohjois-Afrikasta (edelleen esillä!). Tällä kertaa käytin aikani hyödyksi tutustumalla Reetta Gröhn-Soinisen näyttelyyn Voi poijaat!. En muista että taiteilijan nimi olisi ollut entuudestaan tuttu, mutta näyttelytilaan astuessa tiesin nähneeni tämän pikku-Batmanin jonkin museon tai näyttelyn mainoksessa aiemmin:
Reetta Gröhn-Soininen: Mom, hurry!, 2013, koivu, lateksi- ja lakkamaali, pellavaöljy.
Reetta Gröhn-Soininen (s. 1969) on joensuulainen taiteilija, joka toteuttaa veistoksensa moottorisahalla, kirveellä ja puukolla. Hänen mukaansa työskentely on vuoropuhelua materiaalin kanssa. Puuveistosten teko vaatii aikansa, sillä Gröhn-Soininen kuivattaa ja työstää puupölkkyjä vuosien ajan. Omien sanojensa mukaan hän näkee edessään olevassa puupölkyssä jonkin hahmon, jota hän lähtee tavoittelemaan ottamalla pois ylimääräistä puuta. Sama taito oli myös veistotaiteen mestarilla Michelangelolla, joka perimätiedon mukaan näki marmorilohkareissa hahmon, jonka hän "vapautti" marmoria veistämällä. Työskentelynsä aikana Gröhn-Soininen keksii hahmoilleen tarinoita, jotka ohjaavat niiden väritystä - tai toisinpäin.
Reetta Gröhn-Soininen: vasemmalla Mom, it's not enough!, 2016, koivu, lateksimaali, lakka, pellavaöljy; oikealla Poika ajatuksissaan, 2016, koivu, lateksimaali, pellavaöljy;
Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta teoksista Mom, it's not enough! ja Poika ajatuksissaan.
Veistokset on jätetty hieman rujoiksi, sillä taiteilija työstää veistoksia sahalla niin pitkälle kuin mahdollista. Jokainen teos on ilmeikäs ja värikkäästi maalattu. Sahojen ja puukkojen jättämät jäljet tuovat veistoksiin uuden kerroksen, mikä muistuttaa grafiikan lino- tai puupiirroksia. Lopputulos on aika ajoin kuin kolmiulotteista grafiikkaa. Gröhn-Soininen kertookin ihastuneensa Turun piirustuskoulussa juuri kyseiseen tekniikkaan: "Aikoinaan tykkäsin opiskeluaikoina paljon puupiirroksesta. Olen löytänyt veistokseen viivan. Se toimii tekniikkana erityisesti koivussa." (Karjalainen 4.12.2016)
Reetta Gröhn-Soininen: vasemmalla Iskän hanskat, 2016, kuusi, lateksimaali, lyijykynä, lakka; oikealla Keltaisessa puvussa, 2016, koivu, lateksimaali, lakka.
Reetta Gröhn-Soininen: Osaanpas!, koivu, lateksimaali, lakka.
Näyttelyssä ei ollut ainuttakaan niin sanottua söpöä poikaa, vaan kaikki olivat tavalla tai toisella viikareita, itsepäisiä, ilveileviä, mahtailevia tai kujeilevia. Söpöys olisi ollut tässä näyttelyssä yhtä tylsää kuin jos veistokset olisivat olleet sileän sliipattuja. Rouheus, rohkeat värit ja kontrastit, liioitellut asennot ja muodot tekivät hahmoista reheviä, ilmeikkäitä ja eläviä. Reetta Gröhn-Soininen on saanut kaivettua puusta esiin jokaisen hahmon luonteen ja persoonan. Taiteilijan mukaan pojissa on hahmoina tyttöjä enemmän aitoutta ja vilpittömyyttä: "Pojissa minua kiehtoo kaiken helppous ja suorasukaisuus, vaikka poikia on vaikka kuinka monta niin aina kaikki mahtuvat mukaan." 
Reetta Gröhn-Soininen: Enkä!, 2016, koivu, lateksi- ja lakkamaali, pellavaöljy.
Henkilökohtaisesti minuun vetosivat eniten veistokset joissa oli surua. Siniseen paitaan sonnustautunut poika on työntänyt kätensä syvälle taskuihin, käsivarret tiukasti kiinni vartalossa kuin suojellakseen itseään. Pää on painunut ja venynyt alaspäin kohti rintaa, ja näyttää siltä kuin se olisi putoamaisillaan. Suru painaa maahan ja kääntää katseen sisäänpäin. Voimakas teos.
Reetta Gröhn-Soininen: Suru, 2016, hopeapaju, puunsuoja- ja lateksimaali, pellavaöljy.
Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta veistoksesta Suru.
Reetta Gröhn-Soininen: Tuo oli!, 2016, koivu, lateksimaali, lakka.
Toinen itselleni vetovoimainen teos oli kalpea ja rujokasvoinen Tuo oli!, joka paidattomana ja punaisissa housuissa osoittaa viereensä. Tarkempi katselu näyttää kasvojen yksityiskohdat. Toisesta silmästä valuu kyynel. Upea yksityiskohta.
Reetta Gröhn-Soininen: yksityiskohta veistoksesta
Yksi näyttelysali on sommiteltu hienosti, sillä katsoja pääsee erilaisten pojankoltiaisten keskelle peilaamaan tunteitaan. Kuinka vastata esimerkiksi tähän katseeseen ja kehonkieleen, joka huutaa: Nooh? Äänen voi välittömästi kuvitella mielessään. Ympyrämuodostelman keskellä on jälleen kuin koulun välitunnilla. Pojat ovat eri porukoiden ilmentymiä: nahistelevia, kinastelevia, pelaajia, uhmakkaita, ujoja, itsepäisiä, rohkeita. Kaikki muotokieleltään huvittavan herttaisia.
Reetta Gröhn-Soininen: Nooh?, 2016, koivu, lateksimaali.
Uudet taiteilijatuttavuudet ovat aina kivoja. Ja Reetta Gröhn-Soinisen kädenjäljen tunnistaa tämän jälkeen välittömästi.

Voi poijaat! esillä Joensuun taidemuseossa 30.4.2017 saakka.