sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sodan värit

Kuva: Kirjailija/luutnantti Olavi Paavolainen Aunuksessa elokuussa 1942 oopperalaulaja Kim Borgin kuvaamana. SA-kuva.
Kesälomareissulla tuli vierailtua myös Lappeenrannan museoissa. Etelä-Karjalan museossa esillä oleva Sodan värit -näyttely yllätti ja hätkähdytti. Näyttely on osa Suomi100-juhlavuotta ja esittelee värivalokuvia talvi- ja jatkosodasta. Valokuvat ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, yksityiskokoelmien, Punaisen ristin ja Sotamuseon Puolustusvoimien SA-kuva-arkistoista. Sodan värit -näyttely pohjautuu Mikko Pekarin ja Kalevi Keskisen vuonna 2010 ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan. 
Kuva: Onni Tossavainen / yksityiskokoelma. Venäläisten läpimurto Karjalan kannaksella. 17.6.1944 radiosta kuunnellaan uutisia suurhyökkäyksen etenemisestä. Tauno Borgman (vas.), alikersantti  Kalervo Kelo, kaksi tuntematonta, korpraali Erkki Tenovirta ja lääkärialikersantti Aarne Laiitinen.  
Kyseessä on siis aidoista sota-ajan värivalokuvista tehtyjä suurennoksia. Kuvat esittelevät sotavuosien elämän monia puolia. Talvisodan värivalokuvat löytyivät vasta vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen ja niiden kuvaajaksi osoittautui ruotsalainen Punaisen ristin sotalääkäri Carl-Erik Groth. Värivalokuvat unohtuivat vuosikymmeniksi käytännön syystä: sanomalehdissä ja muussa tiedotuksessa painettiin tuolloin vain mustavalkoisia kuvia. 
Kuvat: Ylh. Erik Blomberg: Karjalainen tsasouna, ortodoksinen kyläkappeli. SA-kuva. Alh. Carl Rosenqvist: Henkilöauto Pidman proomusillalla itäisellä Syvärillä 2.9.1942. Pioneeripataljoona 13:n miehet olivat rakentaneet 225 m pitkän sillan, joka purettiin seuraavana vuonna kenttäsillan tieltä. SA-kuva.
Suomen historia vaikuttaa kuvien kautta lähes kokonaan mustavalkoiselta 1960-luvulle ja väritelevision tuloon saakka. Värillistä kinofilmiä kokeiltiin satunnaisesti jo 1930-luvulla, jonka amerikkalaiset ja saksalaiset olivat kehittäneet elokuvateollisuuden käyttöön. Jatkosodan aikana 1941-1944 suomalaiset saivat sattumalta saksalaisilta sotilailta käsiinsä värillistä kinofilmiä, joita parikymmentä sotakuvaajaa kokeili kamerassaan ensimmäistä kertaa. Kuvia otettiin sodan aikana noin sadan rullan verran (noin 3000 ruutua).
Kuva: Carl-Erik Groth. Vaikeimmin haavoittuneet siirrettiin Karjalan eturintaman kenttäsairaaloista Punaisen ristin sotasairaalaan Savonlinnan lyseolle.
Puolustusministeriössä työskennellyt Kalevi Keskinen löysi kuvien väridiat Puolustusvoimien kuva-arkiston kellarista 1960-luvulla. Värikuvia käytettiin silloin tällöin joissain kirjoissa, mutta vuonna 1992 julkaistu Hans Wagnerin värikuvateos Kesä 1939 antoi kimmokkeen Kalevi Keskisen ja Mikko Pekarin Sodan värit -teokselle.
Kuvat: Hans Lindh: Aunuksen kylät palavat. Karjalan armeija hyökkää kohti Petroskoita kesällä 1941. SA-kuva.
Tuntuu tyhmältä sanoa, mutta värivalokuvien näkeminen sodasta teki minulle historiasta enemmän totta. Onhan sitä tuhoa ja kuolemaa nähnyt Suomen historiasta vaikka kuinka paljon, mutta tässä näyttelyssä värilliset otokset todella pysäyttivät. Vaikka näyttelyssä ei varsinaisesti ole suoria kuvia sotatapahtumista, vaan ne on otettu rintamalla taistelujen välillä ja joukkojen siirtymisissä, tunnelma oli välittömästi samaistuttavampi. Kun on syntynyt värivalokuvien aikaan, osaa sijoittaa itsensä kuvien tilanteisiin ihan toisella tavalla kuin mustavalkoisiin kuviin. Esimerkiksi palavat talot Aunuksessa pysäyttivät, kun hirsiä nuolevat liekit hehkuivat punaisina. 
Kuvat: Antti Hämäläinen. Ylh. Venäläisiä sotavankeja, pohjoinen rintama 1942. Alh. Venäläinen sotavanki saa hoitoa ja "vaneria" (näkkileipää) Kiestingin rintamalla. SKS/KRA.
Kuva: Carl Rosenqvist: Taivas Laatokan yllä ja ilmavalvontalotta Ellen Kiuru. SA-kuva.
Koskettavimpia olivat kuvat hymyistä ja onnen hetkistä. Tavallisia miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia, joille annettiin tehtäväksi jakaa vastuu selviytymisestä. Jokainen teki sen minkä pystyi. Toiset selvisivät sodan läpi, toisilla matka jäi kesken. Liian usein unohtuu, että sellaista elämä on edelleen - jossain päin maailmaa.
Kuva: Antti Hämäläinen: "Kesken sotaa ehdittiin viettää häitäkin aivan rintaman välittömässä läheisyydessä. Sallan esikunnassa Moutikaisen lammen itäpuolisella harjanteella tykkien kumean jylinän säestämänä vihittiin 3.8.1941 vänrikki, rakennusmestari Pentti Antero Hakulinen Pyhäjärveltä ja konttoristi Sylvi Tyyne Kyllikki Silfver Kymistä. Vihkimässä sotilaspastori Olavi Halme." (teksti Antti Hämäläinen) SKS/KRA
Siinto Kuivalaisen kenttäpostikortteja sodan ajalta kihlatulleen, myöhemmin vaimolleen, Irjalle. Posti kulki leimalla: Kenttäpostia. Monet kentältä lähetetyt kortit ja kirjeet alkoivat sanoin: "Terveiset täältä jostakin". Siinto ja Irja Kuivalaisen perikunta.
Siinto ja Irja Kuivalasen perikunta.
Toivo Pessin vaimolleen Kaiholle kirjoittamia kirjeitä. Etelä-Karjalan museo.
Etelä-Karjalan museo oli tuonut näyttelyyn pieniä otoksia henkilökohtaisista elämistä. Sota-aikana kirjeiden ja korttien merkitys yli suuri. Niillä pidettiin yhteyttä rakkaisiin ja toivottiin, että yhteys säilyisi vaikeiden aikojen läpi. Toisilla se onnistui, mutta toisilla yhteys katkesi miesten kaatuessa rintamalla. Siinto ja Irja Kuivalaisen viestit toisilleen kuvaavat onnea ja helpotusta, sillä molemmat selvisivät. He saivat yhteisen elämän. Kaiho Pessin tarina sai surullisemman käänteen. 

"Kaiho Sanelma Korte syntyi 22.12.1920 Kaukolassa. Hän avioitui samana vuonna samalla paikkakunnalla 4.6.1914 syntyneen Toivo Johannes Pessin kanssa. Toivo Pessi lähetti rintamalta kymmeniä kirjeitä puolisolleen loppusyksystä 1939 aina tammikuuhun 1944 asti. Viimeisen kirjeen Toivo oli kirjoittanut Kaiholleen 19.1.1944 Lempaalassa - samana päivänä Toivo Pessi kuoli rintamalla.
Kaiho Pessi ei koskaan avioitunut uudelleen. Hän muutti 1952 Kanadaan, eläen elämäänsä siellä. Kaiho Pessi menehtyi Montrealissa 4.9.2001, 91-vuotiaana. Kaiho oli säilyttänyt koko elämänsä ajan puolisonsa kuvaa ja Toivolta saamiaan kirjeitä. Muistokehyksessä olevan Toivon kuvan taakse Kaiho on kirjoittanut:
'Rakkaudella ja kaipauksella tulen Sinua aina muistamaan läpi lopun elämääni tapahtukoon elämässäni mitä tahansa. Kiitos Rakas mieheni lyhyistä onnen hetkistä ja täyttymättömistä unelmistamme. Ikuisesti aina Kaihosi '." (Lähde: Etelä-Karjalan museo)  
Toivo ja Kaiho Pessi.
Sotilaat hyödynsivät taisteluista vapautunutta aikaa muun muassa erilaisten käsitöiden tekemiseen. Puhdetöinä valmistettiin esimerkiksi lampunjalkoja, valokuvakehyksiä, rasioita, sormuksia, erilaisia koristeita ja tarvikkeita. 
Kirpputoreilla näkee usein myynnissä puhdetöinä tehtyjä käsitöitä. Osa on äärettömän taidokkaita, ja nyt noita historiamme kipeinä hetkinä tehtyjä muistoja myydään pilkkahinnalla, arvottomina. 
Kuvat: Antti Hämäläinen: ylh. Lotta Tellervo Hämäläinen komennuksella Inkerissä 1943. SKS/KRA. alh.Jäähyväiset kotoiselle viljapellolle Spankovassa. Inkeriläissyntyinen Antti Hämäläinen valokuvasi kansansa joukkosiirron Suomeen pois Saksan sotaretken tieltä kesällä 1943. SKS/KRA.
Sodan värit -näyttely ei ole suuren suuri, mutta sitäkin vaikuttavampi. Valokuvat on valittu huolella, jotta jokaisen kuvan edessä todella pysähtyy katsomaan sen sisältöä. Minä olisin voinut kokea tuon saman, jos olisin syntynyt isovanhempieni vuosikymmenellä. Se historia ei ole kaukana, eikä sitä pitäisi koskaan unohtaa.

Kiitos Etelä-Karjalan museo koskettavasta näyttelystä!
Sodan värit - värivalokuvia talvi- ja jatkosodasta on esillä 
Lappeenrannassa 5.11.2017 saakka. 

5 kommenttia:

  1. Huh, vaikuttavia! Ukkini otti sodassa paljon valokuvia, ne ovat ädillä tallessa. Ovat kyllä mustavalkokuvia. Ukki olisi halunnut hävittää ne, mutta äiti onneksi "pelasti". En ole nähnyt niitä kuvia nyt pariinkymmeneen vuoteen, mutta muistan rankat aiheet niistä, vainajia ym. Tallessa on myös mumman päiväkirja talvisodan ajalta. Luin sen salaa äidiltäni, siinä on ns. arveluttavaa sisältöä. ;) Aarteita, jotka me lapset joskus toivottavasti perimme ja talletamme (vai museoonko pitäisi antaa?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että ovat vielä tallessa ja turvassa! Varmasti osittain rajuakin katseltavaa mutta muistuttavat että ovat totta. Ja vielä merkittävämpää, että ovat osa sukusi historiaa. Eli pitäkää ihmeessä osana sukuanne ja omaa historiaanne. Mikäli tulee hetki, että kukaan ei niitä halua, siinä vaiheessa kannattaa tarjota niitä museoon. Tällöin olisi tärkeää, että kuvista tai niiden historiasta tietäisi jotain enemmän. Museot eivät tee kontekstitiedottomilla esineillä mitään. Joten kannattaisi kenties katsella kuvia lähihetkinä uudelleen, jos esimerkiksi äitisi pystyy muistamaan mitä ukkisi on kuvista kertonut tai tunnistaa paikkoja/aiheta.

      Poista
  2. Vaikuttavat kuvat. Värit tosiaan antaa niihin oman lisänsä. Tekee jotenkin todemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vain pieni raapaisu näyttelyn kuvista. Väri tekee ihmeitä.

      Poista