keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Ikoni & maalari

Arkkipiispa Leo avaa Ikoni & maalari -näyttelyn. Taustalla Helena Saaristo-Parovuoren maalamia ikoneita, 2016.
Valamon luostarissa, Kulttuurikeskuksessa, avautui jo syyskuussa Suomen ikonimaalarit ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely. Ikoni & maalari nimeä kantavassa  näyttelyssä kiinnitetään huomio ikonien ohella myös tekijöihin. Perinteisesti suomalaisessa ikonimaalauksessa on totuttu jättämään tekijä taka-alalle, anonyymiksi, sillä ikonit maalataan aina Jumalan kunniaksi. Tällöin ei korosteta tekijää, vaan arvo annetaan maalatulle pyhälle tai tapahtumalle.
Raija Kannisen ja Irene Dahlmanin maalaamat ikonit, 2017.
Ikonimaalauksessa noudatetaan aina kaanonia, kuvaustapojen ja ilmaisun sääntöjä, jonka vuoksi maalarin on tunnettava ja noudatettava traditiota. Jokaisella värillä ja yksityiskohdalla on perusteltu merkityksensä, eikä ikonimaalaus näin ollen ole taidetta perinteisessä mielessä.
Kaanonista huolimatta jokaisella ikonimaalarilla on aina oma persoonallinen kädenjälkensä. Tämä käy ilmi myös Ikoni & maalari -näyttelystä. Yli sadan ikonin kokonaisuus tuo esille nykyikonimaalausta 53:lta eri maalarilta eri puolelta Suomea. Toisaalta ikoneissa näkyy myös suomalaisen ikonimaalauksen kehityskaari 1970-luvulta tähän päivään. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Ikonimaalari-lehden pitkäaikainen, nyt jo entinen, päätoimittaja Liisa Heikkilä-Palo. 
Ikonimaalauksesta on tullut ekumeenista toimintaa - se yhdistää yli kirkkorajojen. Suomen ikonimaalarit ry:n puheenjohtaja Antti Narmala kuitenkin muistuttaa, että "Pyhän tai tapahtuman on aina oltava visuaalisesti hallitsevin komponentti ikonissa, eikä se saa koskaan hävitä toisarvoiselle dekoratiivisuudelle. Tässä meillä on tämän hetken suomalaisessa ikonimaalauksessa paljon parantamisen varaa." Dekoratiivisuudella Narmala viittaa painokuvaikonien välittämään, runsaaseen ja koristeltuun, jopa hieman "muoviseen" ikonikuvastoon, joka on siirtynyt Suomeen Sofrinon kirkkotehtaasta. Jälleen palataan siis perusasioiden äärelle - maalarin on tunnettava ortodoksinen ikonikaanon edustipa hän mitä maailmankatsomusta tahansa.
Ikoni & maalari -näyttelystä jokainen löytää varmasti omaan makuun sopivia pyhiä kuvia. Itse pidin lisäksi näyttelyn ripustuksesta - ikonit kulkivat mukavassa rytmissä seinältä toiselle. Taivaansiniset - Neitsyt Marian siniset - tehosteseinät olivat myös hyvä valinta. Taustaväri korosti ikonien yksityiskohtia. 
Helge Hedmanin (2017, 2014), Anu Koivuniemen (2015), Riitta Ali-Rekolan (2013) ja Raili Mäkisen (1990) maalaamia ikoneita.
Ikoni & maalari -näyttely on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa 28.2.2018 saakka.

Ps. Näyttelyssä ei saa valokuvata, mutta olen saanut luvan näiden yleiskuvien julkaisuun.
Tunnelmiaan näyttelystä kirjoitti myös Maalari maalasi taivaanrantaa-blogi.

4 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Ihan en ehdi nähdä tuota livenä – olen menossa Valamoon maaliskuun alussa kirjansidontakurssille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta! Saammeko nähdä kurssin tuloksia myös blogissa? Minäkin katselin, että Valamossa olisi paljon mielenkiintoisia kursseja.

      Poista
    2. Juu! Laitan blogiini sitten sidontatöistä kuvia. Tosi kiva päästä Valamoon pitkästä aikaa, vaikka tuntien pituinen bussimatka vähän hirvittääkin etukäteen. Mutta olen sen matkan ennenkin bussissa mennyt.

      Poista
    3. Hienoa! Matka on Helsingistä pitkä, mutta määränpää palkitsee. :)

      Poista