tiistai 1. toukokuuta 2018

Barry - kansallissankari

Bernin museokortti kannattaa hankkia, mikäli haluaa käydä taidemuseon lisäksi jossain toisessakin museossa. Vaihtoehtoina ovat 24 tunnin tai 48 tunnin kortit. 24 tunnin kortti maksoi 28 frangia (noin 24 euroa), kun sisäänpääsy pelkkään taidemuseoon kaikkine näyttelyineen olisi maksanut 24 frangia (noin 20 euroa). Museokortin innoittamana vierailimme mm. luonnontieteellisessä museossa. Paikka on tarkoitettu toiminallisuudessaan ehkä enemmänkin lapsille ja lapsiperheille, mutta oli siellä paljon nähtävää vähän vanhemmillekin kävijöille. Esimerkiksi Barry. Kultaisessa vitriinissä oli täytetty koira. 
Barry (1800-1814).
Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli se, että täytetty koira oli bernhardilainen. Ei se näyttänyt lainkaan sellaiselta bernhardilaiselta, jonka olin tottunut tuntemaan mm. Beethoven-elokuvissa. Tämä oli jälleen havahtuminen (koira)rotujen jalostukseen. 1800-luvulla eläneet bernhardilaiset olivat nykyiseen verrattuna kevyempirakenteisia, eikä niiden posket/huulet roikkuneet samoin kuin nyt. Nykybernhardilaiset ovatkin seurakoiria, sillä niitä ei voi käyttää pelastustehtävissä raskaan ruumiinrakenteensa vuoksi.
Tämä koira muistuttaa jo enemmän nykyisiä bernhardilaisia.
Bernhardinkoira on alkujaan sveitsiläinen vuoristokoira, jota on käytetty etsintä- ja pelastuskoirana. Rodun juuret ovat Pyhän Bernhardin luostarissa Länsi-Alpeilla, joka on ollut tärkeä kulkureitti Keski-Euroopan ja Italian välillä jo 1000-luvulta alkaen. Luostari sijaitsee miltei 2500 metriä vedenpinnan yläpuolella. Munkit käyttivät bernhardilaisia mm. vetokoirina ja avaamaan polkuja umpihankeen. Lyhytkarvainen bernhardilainen on alkuperäinen muunnos, mutta siitä jalostettiin myös pitkäkarvainen muunnos, sillä pitkän karvan uskottiin auttavan paremmin vuoriston kylmissä olosuhteissa. Pian kuitenkin huomattiin, että pitkä turkki keräsi itseensä lumipaakkuja. Tämän vuoksi luostarissa pidettiin lyhytkarvaiset pennut ja pitkäkarvaiset annettiin kuulema vuoristokylien lemmikeiksi.
Barryn merkittävyys Sveitsin kansallissankarina liittyy sen elämäntehtävään. Barry syntyi vuonna 1800 Pyhän Bernhardin luostarissa. Luostari on tarjonnut ruokaa ja suojaa kulkijoille yli tuhannen vuoden ajan ja koirat ovat pelastaneet vuoristossa yli 2000 henkeä. Korkeasta sijainnista johtuen vuoristossa on ympäri vuoden kylmää, sumua ja lunta. Barrysta kehittyi luostarin veljestölle väsymätön kumppani, joka pelasti elämänsä aikana yli 40 ihmistä paleltumiskuolemalta.
Barryn oma kuolema tarinallistettiin museossa traagiseksi vahingoksi. Sen kerrotaan lähestyneen haavoittunutta Napoleonin sotilasta, joka erehtyi luulemaan koiraa sudeksi ja pisti sitä miekallaan. Barryn pelastettava koituikin lopulta sen kohtaloksi. Barry kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Tämä on kuitenkin vain legenda.
Foundation Barry -sivuilla kerrotaan toisenlaista tarinaa. Barry siirrettiin vanhuudenpäivillään Berniin 1812, jossa se kuoli kahta vuotta myöhemmin 1814. Pyhän Bernhardin luostarin priori halusi Barryn säilyvän myös jälkipolville, ja täytätti sen Bernin ensimmäiseen luonnontieteelliseen museoon 1815. Tuohon aikaan eläinten täyttäminen oli haastavaa, sillä välineet olivat rajalliset. Barry oli rujo ilmestys alkuperäisestä, kunnes vuonna 1923 eläintentäyttäjä Georg Ruprecht sai tehtäväkseen muokata mallia uudelleen. Ruprecht rakensi koko koiran muotin uudelleen, johon ei enää tarvittu Barryn alkuperäistä kalloa. Se saatiin säilytettyä ehjänä ja se on nyt esillä täytetyn Barryn vieressä.
Bernhardinkoiria luostarissa 1913. Kuva täältä.
Bernhardinkoira on ollut Sveitsin kansalliskoira vuodesta 1887. Barry on ehdottomasti tunnetuin rotunsa edustaja maailmassa. Sen kuuluisin pelastustehtävä liittyi paleltuneeseen poikaan, jonka se löysi jääluolasta. Koira lämmitti poikaa kehollaan niin kauan, että sai viimein pojan selkäänsä ja kuljetettua hänet turvaan. Barrysta on tehty useita kirjoja ja elokuvia. Pyhän Bernhardin luostarissa on aina yksi koira, joka on nimeltään Barry.

2 kommenttia:

  1. Olipas koiralla tarina. Kelpasi tulla kerrotuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sai miettimään, että onko meillä Suomessa joku tunnettu eläintarina jonka kaikki tietävät? Ei tullut äkkiseltään mieleeni.

      Poista