Kokoelmaähky, nälänhätä ja reformaatio

Bernin historiallinen museo oli valtava ja täynnä kaikkea aina esihistoriasta nykypäivään saakka. Museo on yksi Sveitsin tärkeimmistä kulttuurihistoriallisista museoista, ja sen ymmärsi kokoelmia katsellessa hyvin pian. Itse rakennus on uusgoottilainen, André Lambertin suunnittelema ja valmistunut 1894.  

Tänne oli tuotu turvaan mm. alkuperäiset Berner Münsterin katedraalin veistokset. Esillepano oli galleriamaisessa tilassa upea, sillä veistoksia pääsi kiertämään ja katsomaan läheltä.

Kopio yhdeltä Bernin kuuluisimmista kaduista, Marktgasse 37. Alkuperäinen huone oli kaksi kertaa suurempi kuin tämä kopio, se oli rakennettu 1660-70-luvulla ja edusti myöhäisrenessanssia. Marktgasse 37 talo tuhoutui 1908.

Leipää vuodelta 1692.

Elintarvikkeet museossa ovat erittäin hankala osa-alue, sillä ne ovat otollisia mm. kaikenlaisille hyönteisille. Tinaisella lautasella olevat leivänkannikat näyttivät surullisilta ja laittoivat miettimään, että miksi tällaiset on museoitu. Kävi ilmi, että kyseiset leipäpalat olivat säilyneet 1692-94 katovuosilta. Koko Eurooppaa koetteli 1600-luvulla erilaiset kriisit kuten nälänhätä, sodat, kulkutaudit ja pieni jääkausi, sillä auringon aktiivisuus oli alhainen. Ilmastoon vaikuttivat myös useat suuret tulivuorenpurkaukset (Hekla Islannissa, Serua Indonesiassa ja Komaga-Take Japanissa), jotka vaikuttivat luonnollisesti myös maanviljelyyn ja sen epäonnistumisiin. Kesät olivat kylmiä ja vilja kasvoi hitaasti. Hallat tuhosivat viljan ennen kuin se ehti kypsyä.

Nämä leivät toivat mieleeni irlantilaisen tutkijan Andrew Newbyn, joka tekee tärkeää työtä kartoittaessaan Suomesta mm. suurten nälkävuosien (1866-68) muistomerkkejä. Yle uutisoi Newbyn tutkimuksesta vuosi sitten näin: "Irlantilainen tutkija halusi selvittää, miksi Suomi on pitkälti unohtanut suuren nälänhätänsä, kun Irlannissa vastaava määrittää koko kansakuntaa." Newbyn projektia voi seurata myös Instagramissa. Jotta emme unohtaisi. 

So Andrew, if you read these lines, thank you for your amazing work! And greetings from Bernisches Historiches Museum!

Museon kokoelmissa oli myös upea sarja Kuolemantanssi-aiheita. Nämä olivat kopioita alkuperäisistä dominikaaniluostarin seinämaalauksista, jotka maalasi Niklaus Manuel 1516-1520. Kopiot on maalannut Albrecht Kauw 1649. Seinämaalaukset tuhoutuivat 1660. Kuvissa osoitetaan, että kuolema on kaikille yhteinen. Se kohtaa samalla tavalla kerjäläisiä ja kuninkaita, miehiä ja naisia ammattikunnasta ja sosiaaliluokasta riippumatta.  

Vaikuttavin ja samalla surullisin näyttelykokemus oli arkeologisista löydöistä ja reformaatiosta kertova osuus. Kuvakiistan jälkeen Bern omaksui uskonpuhdistuksen 1528 ja katolisia pyhäinkuvia tuhottiin. Kaupunginhallitus päätti poistaa Berner Münsterin katedraalista veistokset ja niitä käytettiin kivimurskana saman katedraalin terassin laajennukseen, joka oli käynnissä samoihin aikoihin. Tuhoutuneita veistoksia ja niiden palasia löydettiin uudelleen vasta 1986 tehdyissä korjaus- ja kunnostustöissä. 

Lattialla makasivat hakattuina ja tuhottuina niin Neitsyt Maria, arkkienkeli Mikael kuin useat tunnistamattomaksi jääneet pyhät.

Neitsyt Maria ja lapsi, 1510/20, Peter Pfisterin työpaja(?). Tämä veistos ei ehtinyt olla montakaan vuotta valmiina ennen kuin se tuhottiin. Veistoksessa ei ole jälkiä maalipinnasta. Ontto selkäpuoli viittaisi siihen, että se on todennäköisesti ollut sijoitettuna pylvästä vasten.

Näiden näkeminen vaikutti tunteisiin todella voimakkaasti. Tietenkin olin tietoinen reformaation ja vastauskonpuhdistuksen historiasta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun oikein pysähdyin aiheen äärelle ja näin tuhot konkreettisesti. Viime vuonna vietettiin reformaation 500-vuotista merkkivuotta Suomessakin, mutta itse asiassa näistä historian ikävämmistä puolista oltiin melko hissukseen. Kuten esimerkiksi siitä, kuinka reformaatio vaikutti Suomessakin katolisen ja ortodoksisen väestön asemaan ja oloihin. "Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin", sillä "reformaatio on vaikuttanut Mikael Agricolasta lähtien kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin ja moneen muuhun asiaan." (Reformaatio2017)

Pietà, 1400/1410, Praha, Parlerin koulukunta.

Mutta. Kun katselin näitä pahoinpideltyjä veistoksia Bernissä tuli väistämättä mieleeni Isiksen tuhovoima mm. Mosulissa, jossa se hävitti kulttuurihistoriaa. Tulee muistaa, että uskontokunnasta riippumatta kaikki maailman kulttuuriomaisuus on loppujen lopuksi meidän kaikkien yhteistä kulttuuriomaisuutta ja -perintöämme. Ne kertovat ihmisyydestä, sen kehityksestä ja pahimmillaan sen tuhovoimasta. Tämä on yksi syy miksi rakastan museoita: jotta emme unohtaisi historiaamme, ja jotta voisimme muuttaa sen tulevaisuudessa paremmaksi.   

Samassa tilassa tuhottujen veistosten kanssa esiteltiin Berner Münsterin katedraalissa olleita pyhän Vincentin elämästä kertovia kuvakudoksia. Nämä on valmistettu Brysselissä 1515.

Vasemmalta oikealle: Pyhän Vincentin kaste, kouluaika ja diakoniksi vihkiminen.

Pyhän Vincentin ruumis, ruumiin laittaminen säkkiin ja upottaminen mereen sekä pyhän Vincentin hautaaminen.

Pyhän Vincentin jäännösten siirtäminen ja pyhän kunnioittaminen Bernissä.

Olen nähnyt kuvakudoksia monissa Euroopan museoissa, mutta täällä ne todella veivät huomion. Museokerroksia, huoneita ja varsinaisia esineitä oli kokonaisuudessaan paljon, mutta esillepano oli ihanan maltillinen. Suuret ja näyttävät, kauniisti värinsä säilyttäneet kuvakudokset olivat hämmästyttäviä.

Yksi museon helmistä on flaamilainen ns. Millefleurs tapestrie eli tuhannen kukan kuvakudos. Se on kuulunut aikoinaan Burgundin herttualle Kaarle Rohkealle (1433-1477). Seinän kokoinen tekstiili on ainut säilynyt kuvakudos vuonna 1466 valmistuneesta kahdeksan kuvakudoksen sarjasta. Se ryöstettiin Berniin Burgundin sotien (1474-77) myötä.

Bernin historiallisessa museossa sijaitsee myös Einstein Museum. Esittelin teille aiemmin Einsteinhausin, joka oli kuitenkin pieni pettymys. Täällä koko Einsteinin suvun historia oli kiedottu osaksi Sveitsin kulttuurihistoriaa, välillä mielestäni vähän pakotetusti. Lopputulos oli kuitenkin mielenkiintoisempi kuin pienessä kotimuseossa. 

Porraskäytävä oli muutettu yhdeksi peilien ja näyttöjen täyttämäksi installaatioksi, jossa vaihtui valokuvia Einteinin elämästä. Tämä oli upea oivallus ja tiivisti näyttelyn lauseen: "Einstein turned upside down the conception of the world of classical physics".

Aarau, 1896. Albert Einsteinin päättötodistus.

Aarau, 1896. Albert Einsteinin ranskan esseekoe päättövuodelta. Hän kirjoittaa, että haluaa opiskella fysiikkaa Zürichissä ja tulla teoreettisen fysiikan professoriksi. Molemmat tavoitteet kävivät toteen.

Näyttelyssä esiteltiin paitsi Albert Einsteinin uraa ja yksityiselämää, täällä kävi tutuksi myös Einsteinin ensimmäisen vaimon Milenan merkitys. Kuten Einsteinhausissa, olin täälläkin enemmän kiinnostunut Milevasta uraauurtavana naisena kuin Albertista. Mileva jäi kuitenkin valitettavasti miehensä varjoon, kuten niin monet muutkin aikansa naiset.

Oni, japanilaisen kansantaruston peto, puuta, Edo-aikakausi 1600-1700-luku.

Museossa olisi ollut voinut viettää toisenkin päivän, minkä vuoksi museoähky alkoi nostaa päätään. Osa kokoelmanäyttelystä meni siis ohi vähän kevyemmin. Vaikuttavuuden rinnalle nousi pieni epämukava olotila, kun saleissa esiteltiin muiden kulttuurien esineistöä. Aasia, Oseania, Australia ja Amerikan intiaanikulttuuri. Näiden esineiden kohdalla tuli sellainen olo, että esineiden tulisi olla jossain muualla kuin keskellä Eurooppaa. Kotonaan. Mutta niinhän se on, että maailman isoimmissa ja hienoimmissa museoissa on aina myös jotain mielipahaa aiheuttavaa. Sotasaaliita ja ryöstöjä. Lahjojakin. Toisaalta siinä on hyvätkin puolensa. Kun ihminen pahuudessaan tuhoaa kulttuureja alkuperäisillä sijoillaan, on jotain kulttuurista turvassa ympäri maailmaa. Ja kuten sanoin, maailman kulttuurit ovat meidän kaikkien yhteistä kulttuuriperintöämme. Bernin historiallinen museo nousi aika korkealle kulttuurihistoriallisten museokohteiden listallani.

Japanilaisen lääninherran (daimyō) haarniska, 1800-luku. Lahja valtionkansleri Tomomi Iwakuralta 1873.

Kuorisilmäinen seremoniallinen kummitustuoli, puuta, Sepik, Papua-Uusi-Guinea. Olkapäät muodostavat istuinosan.

Seuraavaksi poiketaan Sveitsin maaseudulle, ranskankieliselle alueelle,
Gruyèresin keskiaikaiseen kylään.