keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Marko Annala: Paasto

Marko Annala osaa yllättää. Tuskin kukaan osasi esikoisromaanin raadollisen kiusaamis- ja kasvutarinan jälkeen aavistaa, että metallimiehenä tunnetuksi tulleen kynäniekan seuraava kirja käsittelisi uskonkriisiä. Marko Annalan Paasto on jaettu lukuihin, jotka on ryhmitelty ortodoksisessa kirkossa pääsiäistä edeltävän Suuren paaston mukaan.
Paaston minä-kertojana toimii Matias, joka työskentelee tutkijana ortodoksisen kirkon kentällä. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös ortodoksisen kirkkomuseon RIISAn kanssa. Matiaksen elämä on vuosikymmeniä kietoutunut syvästi ortodoksisuuteen, työhön ja vaimoonsa Marikaan, kunnes hän eräänä aamuna tunnustaa, että "Minä en usko enää Jumalaan". 

Tästä alkaa Matiaksen mielensisäinen matka, jonka kuvaamisessa Annala onnistuu upeasti. Miltä tuntuu tunnustaa rakkaimmalleen jotain, jonka tietää loukkaavan syvästi, mutta joka samalla antaa itselleen vapauden ja helpotuksen tunteen? Vai antaako? Marko Annala kuljettaa lukijaa Matiaksen kotikaupungissa Tampereella sekä työtehtävissä Kuopiossa. Kaupunkikuvaukset ovat autenttisia, ja allekirjoittanut ei voinut olla hymyilemättä Annalan kuvaillessa työpaikkaani:
"Aurinko osuu pääovien oikealle puolelle sijoitettuun, eri kokoisista jumalanpalveluskelloista koostuvaan torniin. Ylimmät pronssiset kellot saavat auringon kilosta taivaallisen hohteen. Minua pelottaa nousta, mutta en voi jäädä autoonkaan istumaan.
Astelen viivytellen kohti pääovea, jonka yllä kohoava lehtikullalla päällystetty risti hohtaa vielä pronssiakin voimakkaammin. (---) Nykäisen raskaan parioven puoliskon auki, astun korkeaan aulaan, ja kuljen yläkerran näyttelytiloihin johtavien portaiden alle sijoitettujen naulakoiden luo."

Hyvä romaani punoo yhteen faktaa ja fiktiota. Annalan kuvaillessa museota löydän nopeasti faktan ja fiktion rajapinnan. Tarina kiehtoo ja vetää mukaansa, kun siinä on jotain johon samaistua, mutta lopputulos ei saa olla ennalta-arvattava. Marko Annala pyörittelee kirjassaan taidokkaasti ihmissuhdekuvioita. Salaperäinen ja sattumanvarainen kohtaaminen tarinan toisen päähenkilön kanssa saa Matiaksen ymmälleen. Henkilö tuntuu samaan aikaan sekä pelastukselta että kiusaukselta.

Jo Värityskirjan kohdalla kävi selväksi, että Annala hallitsee kuvailutaidon ja tunnelmien luomisen. Pienet arkiset yksityiskohdat antavat turvaa ja kerrontaan herkkyyttä. Toisaalta Annala on vuosia ehtinyt harjoittaa tunnelmien ja tarinoiden kertomista Mokoman sanoittajana, sillä muutaman minuutin kestävissä kappaleissa sanoilla ja niiden asettelulla on vielä suurempi merkitys. Itselleni Paaston parasta antia ovat juuri nuo lyhyet, herkät hetket. Kuinka Matias kiinnittää huomiota ystävänsä/työkaverinsa hiusten tuoksuun, vaimon ärsyttävään tapaan jättää keittiön kaapinovet auki, heidän tapaansa koskettaa toistensa käsiä, tai papin tapaan hymyillä silmillään, kun suu piiloutuu parran sisään. Nämä tekevät kokonaisuudesta elämänmakuisen.
Siinä missä Värityskirjan kansi oli lähes sysimusta, on Paasto saanut folioinnin ansiosta pintaansa kauniin hohteen. Se muodostaa kuin riisan kannen suojaksi.

Matias kertoo: "Riisa on ikonin suojavaippa. Metallinen suojakuori, joka kehystää ja monesti peittää kaiken muun paitsi hahmojen kasvot ja kädet. Riisan alla voi olla kokonainen maalaus tai sitten ikoni on maalattu niin, että riisan alla ei ole mitään. Rikkomatta riisaa ei voi olla varma mitä sen alta paljastuu. Riisa on oiva nimi kirkkomuseolle."
Tihvinän Jumalanäidin ikonin riisa, 1800-luvun alkupuoli, kullattua hopeaa. RIISAn kokoelmat.
Riisalla on symbolinen merkitys myös kirjan päähenkilölle, ja teema - suojakuori - kulkee mukana pitkin matkaa. Meillä kaikilla on sellainen, ja kirja laittaakin pohtimaan omaa suojakuorta. Mistä se muodostuu, miten se on syntynyt ja mikä merkitys sillä on? Marko Annala on onnistunut luomaan uskonkriisistä voimansa saavan selviytymistarinan, joka ei kuitenkaan paljasta kaikkea. Ortodoksisuus kulkee mukana läpi kirjan, mikä on maallistuneen yhteiskunnan keskellä romaanikirjallisuudessa mielestäni harvinaisuus. Se ei ole kuitenkaan mitään päälleliimattua uskonnollisuutta, vaan arkielämän tasoissa mukana kulkevaa todellisuutta. Se näkyy pienissä yksityiskohdissa: seinällä olevassa ikonissa, ristinmerkissä, siunauksen pyytämisessä, kirkkovuoden kulussa, paastossa.

Nämä asiat huomioiden on äärimmäisen mielenkiintoista odottaa ja kuulla sekä ortodoksisten lukijoiden että perinteisempien Mokoma-fanien kommentteja kirjasta. Saako se kenties jonkun ajattelemaan toisin kuin ennen? Kuului sitten kumpaan "lukijakuntaan" tahansa tiedän, että kokonaisuus ei ole sellainen kuin etukäteen odottaa. Jokainen luku johdatellaan omaan teemaansa eri ortodoksisten pyhien sanoilla:

"Murhe on sielun kultainen naula,
joka on riisuttu kaikesta aineellisesta
kiintymyksestä ja suhteesta
ja jonka pyhä suru on naulinnut
sydämen vartijaksi."

- pyhittäjä Johannes Siinailainen - 

(Miettikää miten kauniisti sanottu. Suru on ottanut murheen sydämen vartijaksi.)

"Mielessämme vaikuttaa kaksi vastakkaista voimaa:
enkelit ja demonit.
Molemmat vetävät omaan suuntaansa -
enkelit hyveisiin,
demonit paheisiin.
Mielellä on kuitenkin valta ja voima itse päättää,
kumpaa se tahtoo seurata
ja kumpaa vastustaa."

- pyhä Maksimos Tunnustaja -

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Marko Annala on tehnyt ortodoksiselle kirkolle kulttuuriteon. Kirja löytää aivan varmasti tiensä mitä moninaisimpien lukijoiden käsiin, jotka Paaston myötä saavat eräänlaisen läpileikkauksen paitsi ortodoksisuudesta myös itsestään. Sillä itseään ei voi olla peilaamatta kirjan tapahtumiin.  

Takakansi tiivistää kokonaisuuden näin: "Romaani uskosta, rehellisyydestä ja rakkauden kaipuusta." Itse lisäisin listaan vielä "unelmien toteuttamisesta". Rehellisyys itseään kohtaan on tärkeää ja se voi muuttaa ihmistä, mutta muuttuako itsensä vai rakkauden tähden? Paasto käsittelee monia asioita pintaa syvemmältä eikä kertalukaisu riitä tulkitsemaan kaikkia tasoja. Ensimmäinen lukukerta menee Matiaksen mielessä, toisella kerralla joutuu painimaan oman päänsä sisällä.

Marko Annala on astumassa vahvasti lyyrikon roolistaan myös romaanikirjailijoiden joukkoon. Tervetuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti