perjantai 12. lokakuuta 2018

Ruskaretkellä

Tämä vuodenaika on mitä parhainta aikaa ulkoiluun ja retkeilyyn. Tälläkin hetkellä, kun katson ulos ikkunasta, näen havupuiden ympärillä vain kullankeltaisia lehtipuita. Kaikkialla on joko vihreää tai keltaista. Halusin tallentaa vuodenajan myös kuviin, joten tein pienen päiväretken näihin maisemiin. Sää oli hieman sateinen, mutta sekin kuuluu syksyyn. Mitä sitä peittelemään. Se on asuvalintakysymys. Sateenpitävillä vaatteilla nautin pienestä tihkusateestakin.
Hiljaisuus oli rauhoittavaa. Ainoat äänet syntyivät luonnosta: heinien ja varpujen pyyhkiessä lahkeita, kenkien upotessa märkään maahan, muutamia lintuja, sateen ropistessa takkiin ja tuulen kahisuttaessa haavan lehtiä.

Levähdyspaikaksi valitsin järvimaiseman. Pienet aallot loiskuivat tasaisesti rantakallioon ja tekivät siitä musiikkia. Olin varannut mukaani luonnoslehtiön ja kynän, mutta tihkusade olisi kastellut paperin nopeasti. Niinpä vain istuin ja kuuntelin.


Liian harvoin tulee tehtyä retkiä luontoon, jossa tietoisesti keskittyy vain siihen ympärillä olevaan, luontoon ja rauhaan. Rauhoittumiseen. Ilman kelloa tai tarvetta suorittaa.
Ai missäkö retkeilin? 
Kotimatkalla näyttäytyi myös aurinko, joten kiersin nopean moottoritien sijasta hiljaisempaa maisemareittiä. Kyllä kannatti. Katsokaa noita värejä!
 Onko sielläkin nautittu syksyn väreistä?

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Syksyn värit ovat parhautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu. :) On aikamoinen etuoikeus, että meillä on kaikki neljä vuodenaikaa. Vaikka ne loskaiset välivaiheet ovat kyllä inhottavia, mutta pääasiassa osaan nauttia vuodenajasta kuin vuodenajasta. Ja sitten kun ottaa retkille mukaan kameran ja tallentaa tunnelmia, eri vaiheita on kiva katsella myös jälkikäteen.

      Poista