perjantai 20. syyskuuta 2019

Kaksi matkaa

Kuva: E. Ukkonen.
Joensuun taidemuseossa on esillä Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttely Blue and Red - Kaksi matkaa. Näyttelyn lähtökohtia  kuvaillaan näin: 
"Suomalainen ja kiinalainen kulttuuri kohtaavat Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttelyssä. Vuonna 2015 taiteilijat aloittivat Blue and Red -projektin, jonka tavoitteena oli syventää kulttuurienvälistä ymmärrystä. Kaksikko lähti yhteiselle matkalle Kiinan ja Suomen halki. Matka kuljetti heidät läpi kulttuurien, arvojen ja tunnetilojen, ja näitä kokemuksia he hyödynsivät taiteessaan."
Näyttely on ollut esillä ennen Joensuuta mm. Jyväskylän taidemuseossa. Joensuusta näyttely siirtyy Korundiin, Rovaniemen taidemuseoon. Kiinassa Blue and Red -näyttely ehti vierailla mm. Xianin taidemuseossa. 

Nanna Susi on ihastuttanut impressionistisella väripaletillaan ja ekspressiivisellä sivellintyöskentelyllään minua jo useampia vuosia. Canal Cheong Jagerroosin taiteesta en tiennyt etukäteen mitään. Ajatus kulttuurienvälisestä yhteistyöstä on hieno. Taiteilijat saavat tutustua toistensa kulttuureihin ja kenties ammentaa sitä kautta töihinsä jotain uutta. Näyttelyssä on esillä myös kaksi videota: taiteilijoiden yhteismatkasta Kiinassa ja Suomessa.
Nanna Susi: Hurmos, 2019, öljy kankaalle.
Suden teoksiin on helppo heittäytyä. Kaikissa maalauksissa on jokin esittävä elementti, joka vetää katsetta puoleensa. Suurin osa kankaasta on kuitenkin pyhitetty ekspressiiviselle väri-ilottelulle. Hurmos oli minulle italialainen maisema. Etualalla ohuena, mutta vahvana kasvava puu, ja taustalla vilisevä kaupunkimaisema. 
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Hurmos.
Esittävyydestä huolimatta katseeni hakeutuu Suden teoksissa aina yksityiskohtiin. Väreihin, jotka on levitetty kankaalle paikoin erittäin paksusti, paikoin miltei laveeraten. Värit tekevät maalauksista minulle vetovoimaisia jopa siinä määrin, että huomaan sykkeeni kohoavan ja vatsanpohjassa kipristelevän. Miten joku osaa sekoittaa kaikki sateenkaaren värit ja saada lopputuloksesta puhuttelevan? Värit herättävät tunteita ja olotiloja, joita on vaikea pukea sanoiksi. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että teokset eivät ole liian esittäviä. Tunne on esittävyyttä voimakkaampi, tärkeämpi.
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Hurmos.
Nanna Susi: Pumpulikukkia, 2019, öljy kankaalle.
Silloin tällöin olen kokenut Suden maalaukset liian makeiksi. Kuopiossa (2016) keijukaiset ylittivät makeuden rajan, vaikka näyttelyssä oli esillä myös rouheampia töitä. Joensuun taidemuseossa oli esillä muutama naiskuva pitkissä mekoissaan, mutta värimaailmalla oli onnistuttu luomaan sopivasti kutkuttava ristiriita.
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.
Nanna Suden teoksissa on usein käytetty runollisia, jopa romanttisia nimiä. Nämä tarinallistavat teoksia tiettyyn suuntaan. Pidän siitä, että Susi on aina puhunut avoimesti taiteestaan, teemoistaan ja tekemisestään. Verhoamatta niitä mihinkään taidekuplaan. Tätä olen itsekin kirjoituksillani toivonut: saada ja tehdä taiteesta helpommin lähestyttävää muuttamatta siitä kuitenkaan mitään.
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.
Pumpulikukkia teos oli näyttelyn toinen suosikkini Hurmoksen lisäksi. Vihertävänsiniseen usvaan on kadonnut pöytä, jonka päällä on pulleamahainen ruukku. Työssä voi aistia tuulen, joka puhaltaa pumpulikukat viimeisistä varsistaan lentoon. Pääasia ei ole pöytä tai ruukku, vaikka katse hakeutuu etenkin vahvaviivaiseen ruukkuun. Se seisoo tukevasti paikallaan, kun tuulen virrassa leijuvat pumpulipallot leijuvat eteenpäin.
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.
Liike ja tunnelma syntyvät nimenomaan okrankeltaisista pumpulipalloista. Ilman niitä maalaus olisi vain toteamus pöydällä olevasta ruukusta. Nyt maalaus on myös kuvaus ajasta, hetkestä ja sen kulumisesta. Sen ohikiitävyydestä. Kun pumpulipallot leijailevat maahan, hetki on ohi. 
Nanna Susi: From Eternity to Here (vasemmalla), 2017 ja Ribbons (oikealla), 2017. Molemmat: akryyli, hiili, sekatekniikka silkille ja kankaalle.
Kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta ja uudenlaisesta Nanna Sudesta kertoi silkille ja kankaille toteutettu teossarja. Ote oli edelleen tuttua Nanna Sutta, mutta materiaali toi lopputulokseen kerroksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Silkkihuivien kuviot ja läpikuultavuuden. Nämä teokset kertoivat parhaiten näyttelyn teemasta: kaksi matkaa.
Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta From Eternity to Here.
Canal Cheong Jagerroos: Määrittelemätön ekskluusio I, 2019, sekatekniikka kankaalle

Canal Cheong Jagerroosin töissä tunnelma oli Nanna Suden teoksia aggressiivisempi ja kantaaottavampi. Kertoneeko se jotain Suomen ja Kiinan taidemaailmojen ja kulttuurien eroista? Tunnelmaa vahvistivat voimakkaat värien kontrastit, kollaasimaisuus ja teosnimet. Taiteilijalla tuntui olevan vahvasti sanottavaa. Teosnimet kuten Määrittelemätön ekskluusio ja Lineaarinen toivo antoivat vihjeitä töiden sisällöstä, mutta tulkinta jäi arvailujen varaan. Länsimaisen taidehistorian omaksuneena on äärimmäisen vaarallista mennä tulkitsemaan kiinalaista nykytaidetta. Merkeistä en ymmärtänyt mitään, vaikka tekstit olisivat varmasti avanneet portin toiseen tarinalliseen tasoon. 

Näin ollen jouduin olemaan pelkästään teosnimien varassa. Ekskluusiolla tarkoitetaan ulosjoutumista tai syrjäytymistä yhteisöstä, tuotannosta, vallasta tai yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä. Koin tämän suorana kannanottona. Kiinassa on harjotettu voimakasta sensuuria esimerkiksi mielipiteiden ja taiteen saralla. Kun syrjäytymisestä tehdään määrittelemätöntä, se tarkoittaa mielestäni samaa kuin epämääräinen, rajaamaton ja vapaa. Voiko, tai pikemminkin saako, syrjäytyminen ja syrjäyttäminen olla rajaamatonta ja vapaata?
Canal Cheong Jagerroos: Luontainen todennäköisyys I, 2019, sekatekniikka kankaalle.
Canal Cheong Jagerroosin teoksia oli hankala tulkita, ja vaikka yleistunnelma oli painostava, löytyi joukosta valoakin. Tai näin tämä länsimaalainen taidehistoritoitsija olettaa. Luontainen todennäköisyys piti sisällään okranvärisen sian ja sydämen. Sydämen tulkitsin yleismaailmallisesti positiivisuuden ja rakkauden symboliksi, mutta sian symbolisia merkityksiä jouduin tarkistamaan.
Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.
Kiinalainen uusivuosi-sivustolla kerrotaan näin:
"Kiinassa sika on olennainen osa kulttuuria, tietenkin horoskoopin kannalta, mutta myös muilla osa-alueilla. Tästä kertoo esimerkiksi ”kotia” tarkoittava merkki 家 jia, jonka ylempi osa tarkoittaa kattoa ja alempi sikaa. Merkki symboloi, ettei koti varsinkaan maatiloilla ollut oikea koti ilman kasvatettavia sikoja. (---) Sika katon alla tuottaa siis onnea ja turvaa.

(---) Sian vuosi on perinteisen kiinalaisen käsityksen mukaan hyväntahdon vuosi. Sen uskotaan suosivan taloudellista, sosiaalista ja intellektuaalista kukoistusta. Sian vuosi liitetään myös ’hyvän elämän’ käsitteeseen: elämän uskotaan olevan runsaskätinen. Ilmapiirissä väreilee hyvinvointia, tyytyväisyyttä, nautiskelevaa otetta asioihin ja ilmiöihin. Myös suvaitsevaisuus kuuluu Sian vuoden tunnuspiirteisiin: avarakatseisuus ja toleranssi kaikkea erilaista kohtaan."

Luontainen todennäköisyys on siis kaikesta huolimatta hyvä elämä, onnellisuus?
Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.
Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.
Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.
Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttely oli tervetullut kulttuurienvälinen kohtaaminen, mutta huomasin kaipaavani lisätietoa etenkin Jagerroosin taiteesta ja sen lähtökohdista. Joensuun taidemuseossa Suden ja Jagerroosin teokset oli jaettu omiin huoneisiinsa (Jagerroosin töitä on sijoitettuna myös museon kolmanteen kerrokseen). Ilahduin Nanna Suden silkkikankaille ja huiveille maalatuista teoksista, joissa oli viittaus kiinalaiseen kulttuuriin. Olisin kaivannut esimerkiksi tähän saliin kommentiksi Jagerroosin töitä. Ymmärrän, että taiteilijoiden teoksissa tunnelmat ovat miltei päinvastaisia, mutta he ovat käyneet matkaa yhdessä. Mielestäni molempien voimakas ilmaisu olisi kestänyt ripustuksellisesti yhden yhteisen tilan. Tästä huolimatta näyttelykokemus oli onnistunut ja mielenkiintoinen.

Blue and Red - Kaksi matkaa: Nanna Susi & Canal Cheong Jagerroos
on sillä Joensuun taidemuseo Onnissa 27.10.2019 saakka.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Olohuone ennen ja jälkeen

Nurkassa näkyy vielä seinien väri ennen maalausta.
Olen päästänyt teidät kurkistamaan aiemmin keittiön ja eteisen muutoksiin. Tällä kertaa näette hieman olohuoneessa tapahtunutta muutosta. Kuten keittiössäkin, täälläkin oli käytetty seinissä suttuista maalaustekniikkaa. Väri ei ollut niin päällekäyvä kuin se keittiön migreenivihreä, mutta maalausjälki teki seinistä likaisen näköiset. Seinät maalattiin siis ensimmäiseksi valkoisiksi, jonka jälkeen alkoi vasta suunnitelmat seinien tulevasta sävystä.
Muistutettakoon vielä, että ennen varsinaista muuttoa teetetty lattioiden hionta ja valkolakkaus raikasti huoneiden ilmettä melkoisesti. Harvat ehtivät nähdä tätä tummunutta mäntylattiaa, mutta tämä oli ehdottomasti paras rahan sijoitus. Lopputulos ilahduttaa joka päivä. Ilman hiontaa ruskea lattia olisi vienyt huomiota tapetilta.
Alun perin eteisen Vildtuta-tapetti oli suunnitteilla olohuoneeseen ja tämä art nouveau/jugend-henkinen tapetti oli menossa eteiseen. Tapetit vaihtuivat kuitenkin päinvastoin ja lopputulos on mielestäni erittäin onnistunut. Tähän Boråstapeterin Siri-tapettiin sattui sointumaan myös erinomaisesti Häklin vihreä liinavaatekaappi ja mummolasta peritty räsymatto. 
En halunnut jättää muita seiniä täysin valkoisiksi ja jonkin aikaa meni arpoessa, että millä sävyllä muut seinät maalattaisiin. Vihreä, beige, vanha roosa? Vihreä oli pitkään vahvoilla, mutta päädyin lopulta kuitenkin neutraaliin beigeen, sillä seinille on tulossa vielä paljon tauluja enkä halunnut huoneesta liian ahtaan näköistä. Lopulta seiniin valikoitui Teknoksen sävykartasta T1669. Kermanvärinen sävy on lämmin ja luonteikkaampi kuin pelkkä valkoinen.
Kaapin päällä Timo Kokon veistos.
Vasemmalla T1669, oikealla valkoinen. Sävyero valkoiseen ei ole kovin voimakas, mutta tuo lämpöä.

Nurkassa ollut keinonahkainen nojatuoli siirtyi yläkertaan, ja tilalle vaihtui mummolasta peritty Parolan Rottingin Lumikenkä. Näitä on kaksi ja ne ovat toimittaneet vuosikymmenten aikana virkaansa olohuoneessa, parvekkeella ja eteisessä. Tilasin Parolan Rottingilta pehmusteet ja istumismukavuus parani, kun ei tarvitse enää kaikenmaailman vilttejä ja tyynyjä. En ole varsinaisesti koskaan ollut rottinkikalusteiden suurin ystävä, mutta tämä Lumikenkä on aina miellyttänyt muotoilullaan silmääni. Te, ketkä olette näissä joskus istuneet tiedätte, että ne ovat äärimmäisen mukavia istua.  
Nyt kun kodin käytetyimmät huoneet alkavat olla sellaiset kuin kodilta toivon, alkaa talo tuntua jo oikeasti kodilta.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Käytettyjä löytöjä

Nyt on taas pitkästä aikaa mukava kierrellä kirpputoreilla, sillä koti alkaa hahmottua tietynlaiseksi. Konkreettiseen sisustukseen on helpompi kerätä löytöjä kirppiksiltä kuin kerätä tavaroita ns. varastoon. Nyt asiat pääsevät suoraan paikoilleen ja käyttöön. Paitsi tuolit. Erilaisia tuoleja on kertynyt vähän huomaamatta sekä perittynä, sukulaisten lahjoituksina että omina kirppislöytöinä. Nyt on tuolien osto/hankkimiskielto, sillä jo olemassa olevat tuolit pitäisi saada käyttöön.... (Peiliä esittelevässä kuvassa näette kuinka olen kätevästi piilottanut yhden jakkaran pöydän alle.... :D ) Mutta nämä seuraavat ovat löytäneet paikkansa:
Puukori tuli lahjoituksena (sukulainen oli kiertänyt antiikkimarkkinoilla). Tällä hetkellä se toimittaa kartonkikierrätyspisteen virkaa, mutta sillä saa kuljetettua esimerkiksi myös tavaraa kellarista yläkertaan ja päinvastoin.
Lääkekaappi löytyi Kuopion peräkonttikirppikseltä. Hintapyyntö oli 10 euroa, mutta käteistä ei sattunut tuolloin olemaan kuin 8,50€, joten sain sen sillä. Lukko ei toimi eikä siihen ole enää avainta, mutta eipä tuo niin haittaa. Tähän voisi tietenkin tehdä sellaisen magneettikiinnityksen. Kun etsiskelin lääkekaappeja netistä huomasin, että hinnat liikkuvat noin 20-35 euron välissä. Joten nappasin tämän nopeasti mukaani kun se tuli vastaan. Nykyisin ei kuulema saisi lääkekaapeissa käyttää tätä punaista ristiä, kun se on varattu Punaisen Ristin käyttöön, mutta minusta tuo on lääkekaapissa juuri mainio symboli. 
Tämä Mäkisen Kuvastin -peili tuli lahjoituksena työkaverilta, joka tyhjentää kotiaan ja mökkiään ylimääräisestä tavarasta. Hän tietää mieltymykseni 1950-60-lukuihin, joten saan aika ajoin hyviä lahjoituksia. Pidän näistä puukehyksisistä peileistä enemmän kuin muovikehyksistä. Tämän peilin mukana sain myös tarinan sen historiasta. Peilin on ostanut työkaverni isöäiti Haapamäeltä 1967, josta se on myöhemmin kulkeutunut mm. Helsinkiin.
Tämä 50-luvun koivuhylly oli mielestäni huippulöytö. Maksoin tästä 10 euroa. Yleensä näitä vanhoja hyllyjä näkee niillä pyyhekoukuilla varustettuina, mutta tällaiset yksinkertaiset kirjahyllyt ovat olleet kiven alla. Näitä aion ostaa mukaani toistekin jos sattuu tulemaan vastaan.
Seinäkello ei mielestäni ollut löytö. Maksoin siitä 30 euroa ja kirppishinnaksi mielestäni vähän liikaa. Jätin sen ensimmäisellä kerralla ostamatta, mutta tulin illalla katumapäälle. Mietin, että se sopisi väritykseltään ja tyyliltään olohuoneeseen. Kävin seuraavana päivänä testaamassa tuuriani ja kyllä, kello oli siellä edelleen. Kellotaulun päällä on lasikupu ja kehys on lasitettua keramiikkaa.

Ne vanhat tuolit ovat kirppareilla heikko kohtani, samoin kuin räsymatot. Niitäkin on tällä hetkellä tarpeeksi, mutta jos tulee hyvän värinen eteen ja edullisesti, taitaa olla vaikea kieltäytyä.

Mistä löydöistä teidän on vaikea kieltäytyä?
Onko jotain mitä etsitte käytettynä?

lauantai 24. elokuuta 2019

Kesä puutarhassa

Syysleimu.
Edellinen kurkistus puutarhaan esitteli kevään myötä pihaan nousseita perennoja, ja ylipäänsä lumen alta paljastuneita kasveja. Kesän edetessä perennapenkin lajeja on tunnisteltu edelleen, ja vuodenajan kääntyessä syksyyn piha on antanut myös satoa.
Iiris / kurjenmiekka.
Ilahduin perennapenkin iiriksistä, mutta sain iiriksenmukuloita myös työkaveriltani. Tämä kaksivärinen keltainen on todella kaunis. Yllätyin, että se innostui kukkimaan jo istutusvuonna. Violetit kukkivat alkukesästä, mutta tämä keltainen on myöhäisempi lajike.
Ukontulikukka.
Tämä yllä oleva kukka oli pitkään mysteeri. Lehtien perusteella luulin sitä aluksi joksikin esikoksi, mutta sitten kukkavarsi vain kasvoi ja kasvoi pituutta... Lopulta kasvi tunnistettiin ukontulikukaksi, jota on entisaikoina käytetty rohtokasvina. En ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä kukkaa missään. Ystäväni bongasi kukan saaristosta ja ihmetteli kukkaa. Kerroin, että minun pihallani kasvaa samanlaisia ja toimitin hänelle kukan siemeniä. Ovat ilmeisen vähään tyytyväisiä, sillä kasvavat aurinkoisella, kuivalla rinteellä.
Kirkkaankeltaisen kevätpäivänliljan lisäksi perennapenkissä on myös myöhäiskesän lajike.
Rohtosuopayrtti / saippuakukka.
Heinäkuun puolivälissä perennapenkistä nousi taivaallisen ihana tuoksu. Tuoksu paikallistui rohtosuopayrttiin, joka tunnetaan myös nimellä saippuakukka. Tätäkin on aikoinaan käytetty rohtokasvina: juuresta valmistetun teen parannuskohteina olivat mm. maksa, ummetus ja itsepintainen yskä. Saippuakukka -nimitys viittaa kasvin juurten sisältämiin saponiineihin, jotka veteen sekoitettuina kuohuvat saippuan tavoin. Saponiineilla ei ole lipeämäistä vaikutusta, minkä vuoksi ne sopivat hyvin esimerkiksi silkin ja villan pesuun. Tuoksun vuoksi olen pitänyt näitä myös sisällä maljakossa.
Omenapuista olen erityisen ylpeä. Runsaasta leikkaamisesta huolimatta puut ovat tehneet runsaan sadon. Valitettavasti myös muumio-omenoita on paljon. Paljon menee siis suoraan roskiin. Omenapuun leikkaus antoi ohjeita myös tuleville luumupuun ja tyrnipuiden leikkaamisille. Nyt alkaa olla ymmärrys ja ote siihen, mistä ja miten oksia tulee leikata, jotta kasvua ohjataan oikeaan suuntaan.
Pihassa on kuusi mustaviinimarjapensasta, joista kaksi on sen verran suuria, että sato on minun tarpeisiini hyvä. Lahjoitin osan marjoista serkulleni. Punaisia viinimarjapensaita ei ole lainkaan. Mikä ei harmita, sillä en ole varsinaisesti punaisten viinimarjojen ystävä. 

Pääsin kosketuksiin luonnon ihmeellisyyden kanssa marjoja poimiessani. Tökkäsin kädelläni pehmeää "oksaa", joka osoittautuikin perhosen toukaksi. Ihan sataprosenttisen varma en ole tunnistuksestani, mutta veikkaan että kyseessä oli luumumittarin toukka.
Kyllä, tuo marjasta kiinnipitävä "oksa" on elävä toukka.
Tyrnisato näyttää myös hyvältä. Ongelmana on vain se, että en tiedä yhtään miten näitä pitäisi hyödyntää. Tiedän niiden superterveellisyyden ja sen vuoksi olen sadosta iloinen, mutta happamia marjoja ei syö kovin montaa ihan vain huvikseen. Toinen serkkuni vinkkasi, että pakastamalla ja jäisinä marjojen happamuus ei ole niin voimakas.  
Pihalla oleskellessa parasta on ehdottomasti se, että nyt lintuja ja muita eläimiä näkee paremmin. Kerrostaloasunnossa ja kaupungilla ollessa näkee kyllä lintuja, mutta nyt omalla pihalla niiden toimia ehtii tutkia ja tarkkailla. Kuten esimerkiksi tuo yllä olevassa kuvassa oleva jänis/rusakko. Se on viihtynyt pihassa keväästä saakka tasaisin väliajoin, tosin nyt viimeisimmän kuukauden aikana vähemmän. Yllättävää kyllä, perennapenkki ja muut kukat ovat saaneet olla rauhassa. (Kerran yllätin sen jyrsimästä kuvassa näkyvää matalaa keltaista kukkaa...) Minulla oli pihalla pitkän aikaa oma voikukankitkijä, kun pitkäkorva tuli aamuin illoin napostelemaan pihan voikukkia. 
Puoliksi syöty karviaismarja.
Lintujakin olen nähnyt paljon, tosin en ole kovin hyvä tunnistamaan niitä, kuten en kukkiakaan. Perinteiset sini-, tali- ja hömötiaiset tunnistan, mutta selvityksen alla on pieni "kolibrimaisesti" omenapuussani lentävä lintu. Linnut tuntuvat myös yllättävän rohkeilta. Istuvat parhaimmillaan metrin päässä lähipuussa samalla kun poimin marjoja.

Viimeisiä karviaismarjoja poimiessani tapasin kasvotusten myös pihassa viihtyneen oravan. Olen nähnyt ikkunasta sen (kenties sama yksilö?) kantavan naapurissa asuvan papan tontilta tälle puolelle jotain. Orava pomppii nurmikkoa pitkin tontilta toiselle ja kaivaa pihalle kuopan, jonka talsii sitten etukäpälillään nopeasti tiiviiksi. 

Olin siis poimimassa karviaismarjoja, kun huomasin oravan taas pomppivan pihalla. Se kävi syömässä maahan pudonneita omenoita eikä huomannut minua. Toisella pomppimiskerralla orava huomasi minut ja jähmettyi hetkeksi paikalleen. Jatkoin poimimista ja orava ilmeisesti huomasi ettei minusta ole vaaraa. Sen sijaan se kierteli hetken aikaa maassa ympärilläni, kunnes hyppäsi mongolianvaahteraan. Kaksi karviaismarjapensasta sijaitsee vaahteran alla. Orava kiipesi pääni yläpuolelle kaartuvaan oksaan, otti tiukan katsekontaktin, nosti häntänsä ja alkoi säksättää minulle. Minua alkoi naurattaa. Orava tuli kovistelemaan minua omalla pihallani! En hätistellyt sitä pois vaan siirryin metrin kauemmas, viereiseen karviaispensaaseen. Orava säksätti hetken, mutta luovutti kun huomasi ettei saa minua kokonaan katoamaan. Jatkoin marjojen keräämistä ja orava tuli siihen metrin päähän. Se kiipesi pensastukien päälle ja alkoi napostella karviaismarjoja viereisestä pensaasta. Tässä vaiheessa minulle selvisi miksi pensaassa oli ollut ihmeellisiä, puoliksi syötyjä marjoja. Orava tietysti suutuksissaan ajatteli, että nyt se ihminen vie kaikki hänen marjansa! Eiköhän me molemmat tuolle pihalle kuitenkin mahduta... :D
Osa kävijöistä on enemmän tai vähemmän vihjannut pihan suuresta koosta ja sen haasteellisuudesta (työllistävyydestä). Minun mielestäni ainut pakollinen asia on kesällä nurmikon leikkaaminen ja talvella lumen kolaaminen. Maailma ei kaadu vaikka kukkapenkkiä ei kitkisi tai pensaista ei kaikkia marjoja joka vuosi keräisi. Mutta rehellisyyden nimissä minä nautin tästä uudesta harrastuksesta(?). Yllä olevassa kuvassa näkyy rikkakasvien peittämä kukkapenkki eikä se minua ole haitannut. Kunnes sitten eräänä päivänä tuntui siltä, että olisi kiva puuhastella pihalla jotain. Joten rikkakasvien alta paljastui matala kivikkokasvien penkki, jonne mahtuisi näköjään istuttamaan vielä jotain...
Tämä seuraava kuuluu myös sarjaan "ei ole mikään pakko, mutta onpahan puuhasteltavaa". Naapurin tontilta leviää leppä todella tehokkaasti ja sen huomasin silloin, kun nurmikon leikkaamisten välillä oli tarpeeksi pitkä väli. Tontin rajalta luikertelee pienissä jonoissa lepän taimia. Nämä voisi aivan hyvin ajaa matalaksi ruohonleikkurilla, mutta juurineen kitkeminen pitää ne poissa pidempään. Juuret ovat onneksi melko pinnassa, joten koko pihaa ei tarvitse myllätä nurin. Ja voi sitä tunnetta, kun saa kerralla nostettua pitkän juuren!
Niin kuin kaikilla, arjessa on niitä hetkiä, kun olo on puuhakkaampi ja toisena hetkenä ei huvita tehdä yhtään mitään. Laiskoina päivinä köllötellään sohvalla. Sitä köllöttelyä voisi opetella vielä vähän enemmän. Lomallakin ajattelin, että lukisin enemmän kirjoja, mutta niin sitä vain tuli puuhasteltua enemmän sekä sisällä että ulkona. Arjen luksusta on ensimmäistä kertaa elämässä oleva oma pyykkikone. Ei tarvitse pelätä, että pyykkitupa on varattu ja kuivaushuone täysi. Pyykkiä voi pestä juuri silloin kun huvittaa. Ja kesällä yksi parhaista tuoksuista (sen saippuakukan lisäksi) on pihalla kuivuva pyykki.
Puutarhaan ja pihaan on tutustuttu kesän aikana enemmän, mutta en edelleenkään koe olevani puutarhuri. Pidän näiden asioiden opettelusta ja pihan tutkimisesta, mutta kaukana ollaan vielä niistä mummojeni marttavinkeistä. Minä taidan olla sellaista: "mitä ei osata, opetellaan Googlesta ja katsotaan YouTubesta" -sukupolvea. Ja hyvin on toistaiseksi mennyt.

Mukavaa kun kuljette mukana. Nautitaan loppukesästä.