tiistai 19. marraskuuta 2019

Kun koti on harrastus

Vuosi sitten lokakuussa kävimme katsomassa tulevaa kotia ensimmäisen kerran. Siitä alkoi jännittävät pari kuukautta: soittelut välittäjälle, sukulaisten asiantuntijuuden hyödyntäminen, pankkiasioiden hoitaminen ja suuri toive siitä, että tässä olisi tuleva koti. Kaikki jännitys huipentui kauppakirjojen allekirjoittamiseen ennen joulua. Tuosta hetkestä tuntuu samanaikaisesti olevan sekä hirvittävän lyhyt että pitkä aika. Vuosi tuntuu lyhyeltä, mutta kun miettii mitä kaikkea vuoden aikana on ehtinyt tapahtua, aika tiivistää sisälleen todella paljon. Paljon uuden opettelua: tapetointia, puulla lämmittämistä ja puiden hankkimista, sadonkorjuuta ja sen hyödyntämistä, kasvien tunnistusta, rännien puhdistusta jne.

Ylipäänsä se, että tietää mitä talossa ja pihalla pitää tehdä missäkin vaiheessa vuotta on konkretisoitunut paremmin. Myyjä oli kyllä todella mukava jättäessään vinkkilistan vanhan talon huoltotoimenpiteistä, mutta itse tekemällähän sitä lopulta oppii. Lopputalvesta - keväällä pihan hiekoitus oli tärkeää. Etenkin kulku kellariin on liukkailla suorastaan hengenvaarallinen. Tämä on to do-listalla. Alkukeväästä omenapuiden leikkaaminen pelotti, mutta onnistui omenasadosta päätellen hyvin. Kesällä nurmikkoa sai ajella kahden - kolmen viikon välein. Miettiminen ja kokeilu jyrkän rinnetontin leikkaamisesta on opettanut erkonomisen ja tehokkaan "reitin" pihan ajamiseen. Marjakausi on elokuussa. Omenoita on aivan turha keräillä vielä elokuussa (vaikka sitäkin tein), sillä tuntuvat olevan makeimmillaan vasta syyskuun puolella. Puukuorma lämmitystä varten on hyvä tilata hyvissä ajoin, ettei joudu odottelemaan kylmässä kodissa. Yksi työpäivän jälkeinen loppukesän ilta menikin kuntosalitreenistä, kun puita kannettiin pinoon.
Omakotitalossa asuminen on osoittautunut välineurheiluksi. Aluksi ajattelin, että kunhan nyt jotenkin saa asiat hoidettua. Mutta kyllä sillä on merkitystä millaisella haravalla lehtiä haravoi, tai millaisella (minkä painoisella) lumikolalla lunta työntää. Tapetointikin on sujunut hyvin, kun on kunnon välineet. 
Eläimiä on ollut mukava seurata. Alkuvuonna pihassa aktiivisesti viihtynyt jänis/rusakko katosi loppukesän myötä, mutta ensilumien myötä jäljet ovat paljastaneet, että joku pitkäkorva vierailee pihassa edelleen. Olin iloinen, kun löysin Joensuun kirppikseltä edullisesti (4,50e) lintulaudan. Muoto on mainio, sillä katto-osa on niin leveä, etteivät oravat yllä sen yli. Amatööri kiinnitti lintulaudan ohuella köydellä, ja lauta löytyi lopulta puun juurelta ja orava onnellisena jyväkeon päältä. Seuraavaksi kiinnitin lintulaudan sellaisella muovikuorisella metallilangalla, mutta sekään ei kestänyt kauan. Lopulta kiinnitin laudan metalliketjulla ja se on saanut olla paikallaan. Yhteiseloa oravien kanssa on pitänyt opetella, kuten loppukesällä kun jaoimme oravan kanssa karviaismarjat
Yhteiseloa tupsukorvien kanssa.
Omenoita tuli monta kymmentä litraa ja suurimman osan jaoin eteenpäin. Lajike paljastui punakaneliksi ja on ilmeisen hyvä yleislajike. Maku on mukavan pehmeä. Jätin omaan käyttöön vain sen mitä ajattelin saavani hyödynnettyä piirakoissa tai suoraan syötynä. En jaksanut opetella omenoiden mehustusta tai hilloamista. Sitä ehtii tulevinakin vuosina. 
Viimeiset omenat poimittiin paljaista oksista lokakuussa ja maku oli edelleen hyvä. Tilhet hyödynsivät ylimmille oksille jääneet omenat, jotka katosivat nopeasti.
Luumusato oli valtava, mutta sen kypsyminen näillä leveysasteilla ennen ensimmäisiä pakkasia huolestutti. Lokakuun ensimmäisellä viikolla tilanne oli jo onneksi hyvä, ja keräsin suurimman osan. Ensimmäiset pakkasyöt ehtivät tulla, mutta keräsin luumuja vielä senkin jälkeen. Viimeiset luumut kypsyivät huoneenlämmössä, mutta eivät tietenkään olleet niin makeita kuin ensimmäiset erät. Tässäkin huomasin hyvän vinkin: Mikäli luumut saa poimittua siten, että tuo oksaan kiinnittyvä tikku jää luumuun kiinni, se kypsyttää luumun paremmin. Luumu ei pilaannu sisältä niin nopeasti ja kypsyy tasaisemmin.
Vaikka en jaksanut opetella omenoiden säilömistä, halusin kokeilla sitä luumujen kanssa. Osa puun antamasta sadosta meni ystäville ja tuttaville, mutta niitä jäi sen verran, että luumuhilloa sai keitellä monta litraa.
Jonkun mielestä luumuhillon valmistaminen voi tuntua työläältä: halkaisu, kivien ja kuorien irrottaminen. Minusta tämä oli kuitenkin äärimmäisen terapeuttista! Kypsistä luumuista lähtee helposti kuori puristamalla hedelmäliha kattilaan. Hillon keittämisessä tuoksu on mahtava! Ainut miinuspuoli on purkkien kuumentaminen ja hillon purkittaminen. Onnistuin rikkomaan kaksi lasitölkkiä, mutta tekniikka hioutui yritysten myötä. Ensimmäiseen hilloerään jäi hieman kuoria, jotka antoivat hillolle punaisemman värin. Toisen erän jälkeen hillo pysyi kirkkaamman keltaisena. Aion ehdottomasti jatkaa luumuhillohommia tulevinakin vuosina.
Syksyn tullen ja pakkasten saapuessa talon lämmittäminen on tullut jälleen ajankohtaiseksi. Tämä talvi onkin varsinaisesti testitalvi sille, kuinka paljon puuta oikeasti kuluu ja miten usein taloa on hyvä lämmittää. Ensimmäiset tulet sytytettiin uuneihin tammi-helmikuun vaihteessa 2019, kun talo oli ollut koko syksyn/alkutalven sähkölämmityksen/peruslämmön varassa. Tehtävien jaksottaminen lämmityksen ja lumen kolaamisen kanssa tulee olemaan oma hommansa, kun molempiin saa kulumaan työpäivän jälkeen yllättävän paljon aikaa. Tämä lämmitysasia tuntuu jakavan monien mielipiteitä. Toiset haluavat helppoutta ja mukavuutta, toiset tunnelmaa. Minä kuulun jälkimmäisiin.

Puulla lämmittämisessä on enemmän työtä, mutta siinä on myös se aidon tulen lämpö, ääni ja tunnelma, mitä en vaihtaisi enää mihinkään. Vanhassa talossa pitää tottua siihen, että on vähän viileää. Tämän vuoksi eteisessä on villasukkakori myös vieraille, josta kyllä talvisaikaan nopeasti käydään hakemassa jaloille lämmikettä, jos ei kenkiä riisuessa muisteta sujauttaa sukkia saman tien jalkaan. 
Asikaine-blogissa oli hauska kirjoitus otsikolla: Millaista on asua kylmässä kodissa? Olen kiitollinen, että kylpyhuoneessa ja alakerran vessassa on lattialämmitys, mutta moneen asiaan pystyin samaistumaan:
  • "Aamuisin aistin jo makkarin seinästä, onko ulkona pakkanen kiristynyt."
  • "Toisin kuin ennen, nykyään myös nukun visusti peiton alla ja joskus saatan nukkua jopa sukat jalassa - ennen sain sukista öisin suunnilleen klaustrofobisen kohtauksen."
  • "Jos muutenkaan en ole aamuihminen, niin pakkaspäivinä, joina ei illalla olla muistettu tai jaksettu lämmittää yläkerran takkaa, niin voi helvetin helvetti! Lämpöisen peiton alta on todella rankka aamulla herätä todellisuuteen. Tosin jääkylmä portaikko virkistää kummasti ja rapun jälkeen onkin jo ihan hereillä ja käytävästä selvittyä alakerta tuntuukin jo mukavan lämpöiseltä, vaikka vähän vilakka olisikin."
  • "Yleensä kyläillessäni sisälämpötilaltaan normaaleissa kodeissa, olen aina t-paidassa. Muistan kuinka ennen Nekalaan muuttoamme nykyinen naapurin muija aina istui pippaloissa pienessä topissa muiden nykiessä villapaitojensa hihoja. Nykyisin meitä on porukassa kaksi karaistunutta, joille riittää lämmikkeeksi tilkka viiniä. Ja toimistolla muiden hytistessä, itselläni on yleensä ihan ok tai jopa mukavan lämmin."
Olen aina ollut lämminverinen, joten viileässä oleminen on minulle vilukissoja helpompaa. Mutta täytyy myöntää, että pakkasaamuina lämpimän peiton alta nouseminen tuntuu työläältä, vaikka olenkin aamuihminen. Tuollaisina aamuina tyynyn vierestä löytyy säären yli ulottuvat villasukat ja pehmoinen villatakki, joiden turvin kylmän portaikon virkistävän vaikutuksen ottaa hellemmin vastaan. :D Toistaalta ne viikonloppujen hitaat aamut ovat maailman ihanimpia, kun lataa pönttöuuniin puita ja jää kuuntelemaan ja katselemaan tulta peiton alle. Siinä lämpöä odotellessa on hyvä lukea kirjaa ja odottaa päivän valkeamista. 
Ferrarinpunainen Bialetti-pannu on tuliainen keväiseltä Firenzen matkalta.
Tämän puulla lämmittämisen myötä olen tutustunut lähemmin myös rikkalapion ja harjan toimintakulttuuriin. Aiemmin olin järkähtämättömästi sitä mieltä, että kyseiset kapistukset ovat turhia ja joutavia. Mutta puulla lämmittäminen tarkoittaa samalla myös puusta irtoavaa pikkuroskaa uunien edustoille. Jouduin pyörtämään mielipiteeni, sillä en tiedä nopeampaa keinoa roskien pyyhkäisyyn kuin uunin viereen asemoitu harja ja rikkalapio. Puuvartiset välineet ovat sitä paitsi kauniit.
Kodissa riittää puuhaa, mutta siitä on tullut harrastus samalla tavalla kuin taiteesta. Sen parissa pitää viihtyä jotta sitä jaksaa, ja jotta se tuottaa hyvinvointia arkeen. Blogissa tulee siis näkymään taiteen lisäksi myös kotijuttuja, sillä hurmioituminen lähtee parhaimmillaan läheltä.

Valoa teille kaikille tähän pimeimpään vuodenaikaan! 
Mistä saatte voimaa pimeyteen?

2 kommenttia:

  1. Hienoa että omakotitaloasuminen on ollut kivaa, ihan kaikille kun se ei taida sopia! Nyt annan vinkin viileässä talossa asuvalle : ) Sain hiljattain lahjaksi kuumavesipullon (!), joka tekee kylmään petiin menemisestä miellyttävämpää (ja onhan tämä tyylikkäämpi ratkaisu kuin aiemmin satunnaisesti käyttämäni kuumalla vedellä täytetyt vissy-pullot): https://www.lapuankankurit.fi/fi/eskimo-kuumavesipullo-0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Tämä onkin hyvä joululahjatoive! ;)
      https://www.lapuankankurit.fi/fi/eskimo-kuumavesipullo-0
      Pistaasi tai roosa olisivat väreinä kivoja. ^^

      Poista