sunnuntai 6. syyskuuta 2020

(Saatuja) löytöjä

Kirppiskierroksilla oli pitkään hiljaista (koronan vuoksi en kierrellytkään missään) ja paljon erilaisia liinoja tuli työkaverin tyhjentäessä kotiaan. Sitä kautta sain esimerkiksi tämän ihanan riikinkukko-ompelutyön, josta tein tyynynpäällisen. Ompelutyön historia on sellainen, että se oli tullut työkaverilleni keskeneräisenä. Se on jokin vanha ompelupaketti, jossa oli englanninkieliset mustavalkoiset(!) ohjeet ja kaikki askartelukankaat mukana. Työkaverini ilmoitti, että hänellä on sellainen "aika kamala ompelutyö, joka on kyllä värikäs. Että jos tykkäät, niin voin tehdä sen valmiiksi". Kun näin kuvion ja värit, ihastuin heti. Pyysin kuitenkin jättämään tyllikangaskoristeet pois, sillä ne näyttivät mielestäni kitschiltä.
Toinen työkaverilta saatu löytö on vanha puulelu, ilmeisesti 60-luvulta. Ankan muoto on niin söpö, että nostin sen olohuoneeseen esille. Taloudesta ei löydy Oiva Toikan lasilintuja, mutta tämän puisen huolin kotiini mielelläni. Kaikki osat ovat irrotettavissa nokka ja jalat mukaan lukien.
Oiva Toikasta puheen ollen, tämä pieni Krouvi-tuoppi on myös ilmainen löytö, jonka pelastin jätekeskukselta. Minusta on hienoa, että jäteasemillekin jätetään vielä sellainen "viimeinen käyttömahdollisuus" -kontti. 
Kirpparilta olen ostanut tämän värikkään kiinalaisen emalivadin, josta ajattelin tehdä ensi kesänä lintujen juoma-altaan. Hintaa oli 6 euroa.
Tämä matala Rörstrandin uunivuoka oli niin nätti ja edullinen (3,50€), että se oli pakko ottaa mukaan. Kuvion on suunnitellut todennäköisesti Hertha Bengtsson.
En ole varsinaisesti muovisten Sarvisten keräilijä, vaikka niitä muutamia kodista löytyykin. Sarvisten hinnat tuntuvat nousseen vuosien varrella. Tämän vuoksi riemuitsin, kun löysin isokokoisen muovilaatikon (53 x 37 x 23cm) edulliseen 8 euron hintaan. Kassalla riemuitsin vielä enemmän, sillä kyseisen pöydän tuotteet olivat -50% alennuksessa, joten maksoin tästä lopulta 4 euroa. Pinta oli kulunut ja pinttyneen likainen, mutta Universal Stonella sain puhdistettua tummumat.
Haaveilen tällä hetkellä löytäväni kirppareilt lisää vanhoja hyllyjä. Jotain sellaisia mikä näkyy tuossa puuankan alla. Nämä hyllyt ovat kevyitä ja tarpeisiini sopivia, ja jotain muuta kuin String-hylly. Fyysisillä kirppareilla näitä tuntuu kuitenkin liikkuvan vähän, ainakin täällä Kuopiossa. Mutta se odottaminen ja metsästäminen onkin kirppiskierrosten parasta puuhaa.

2 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä. Pidän erityisesti tuosta Rörstrandin uunivuoasta. Jokunen kesä sitten ajoimme autolla pikku hiekkatiellä, jonka varrella oli talo, jonka kaikki irtaimisto oli myynnissä. Sieltä löysin tarjoiluastioita. Olen arvostanut löytöäni paljon ja jos joskus vielä tarvitsen uusia, niin ehdottomasti toivon löytäväni astiatkin kierrätyksen kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tuollainen mahdollisuus irtaimiston hankkimiseen olisi kyllä hienoa. Minä en muista milloin olisin viimeksi ostanut astioita uutena. Klaus Haapaniemen Taika-sarjan astioita ostin aikoinaan, mutta niissäkin harmittaa, ettei ne ole valmistettu Suomessa, vaikka kotimaisena niitä markkinoidaankin. Pidän myös Rörstrandin astioista, mutta niitä ei tule ihan joka päivä vastaan. Ja aina pitää muutaman kerran miettiä, että tarvitsenko oikeasti. Astioitakin kun on kertynyt melkoisesti...

      Poista