sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Uspenie ja Lepäävä Buddha

Minulla on ollut pitkästä aikaa ikävä taidehistoriallista pohdintaa. Niinpä ajatelin nostaa esille pidempään mieltäni askarruttaneen aiheen, joka on jäänyt julkaisematta siksi, että tahtoisin tutkia aiheyhteyttä enemmän. Mutta aika tuntuu katoavan johonkin. Niinpä päätin jakaa pohdintani sen suuremmin miettimättä.

Taidehistoriassa minua ovat aina kiehtoneet eniten rinnastukset, esikuvat ja toisinnot. Tämän vuoksi kristillinen taide on kiehtovaa. Se on täynnä symboliikkaa ja vertauskuvia, joilla kerrotaan paljon enemmän mitä kuvassa varsinaisesti näkyy. Ortodoksinen kuvasto on töiden vuoksi jo melko tuttua, mutta yllätyin totaalisesti, kun löysin buddhalaisesta kuvastosta yhtymäkohtia ortodoksiseen ikoniin.

Lepäävä Buddha, 41 metriä, Nanzoin temppeli, Fukuoka, Japani. Kuvalähde.
Lepäävä Buddha (Reclining Buddha) on veistoksena tuttu aihe, mutta en ole ajatellut sen merkitystä, sillä buddhalainen kulttuuri on itselleni hyvin vieras. Enkä ole kiinnittänyt aiheeseen sen suurempaa huomiota, kunnes jossain yhteydessä törmäsin Lepäävän Buddhan kuvaan, jossa hänen ympärillään näkyi muita henkilöitä. Tämä oli sellainen "salama kirkkaalta taivaalta" -huomio. Aivan kuin Uspenien ikoni!
Lepäävä Buddha, 100-200 vuosisata. Wikipedia/Public Domain.
Lepäävä Buddha, osa sarjasta Neljä kohtausta Buddhan elämästä, Parinirvana, 100-200-vuosisata. Wikipedia/Public Domain
Uspenie eli Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen muistopäivä on ortodoksisen kirkkovuoden viimeinen suuri juhla, jota vietetään 15.8. Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonissa Jumalanäiti on kuvattu vuoteelle makaamaan, ikiuneen nukkuneena. Itse olen oppinut käyttämään ikonista verbiä "Jumalanäiti lepää vuoteella", joka hämmästytti vielä enemmän kun huomasin, että Reclining Buddha on suomennettu lepääväksi Buddhaksi. 
Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen, 1600-1650. Sinebrychoffin taidemuseo/Sara Hildénin säätiö. Kuva: Kansallisgalleria.
Raamattu ei kerro tai kuvaile Neitsyt Marian viimeisiä elämänvaiheita. Sen sijaan Apokryfikirjoissa mainitaan enkeli Gabrielin ilmoittaneen Neitsyt Marialle tämän kuolemasta kolme päivää etukäteen. Maria tahtoi nähdä Poikansa opetuslapset ennen kuolemaansa ja kutsui heidät luokseen. Kaikki saapuivat apostoli Tuomasta lukuun ottamatta. Kuolinpäivänä Kristus näyttäytyi äidilleen enkelijoukkojen ympäröimänä ja vei hänen sielunsa taivaaseen. Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonissa Neitsyt Marian sielu kuvataan Kristuksen olkapäällä istuvaksi pieneksi hahmoksi, jonka Kristus saattaa taivaaseen. Apostoli Tuomas saapui paikalle Neitsyt Marian hautajaisten jälkeen murheellisena myöhästymisestään. Hän pyysi, että hauta avattaisiin uudelleen, mutta se osoittautui kuitenkin tyhjäksi.
Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen, 1500-luku. Venäläisen taiteen museo, Pietari. Wikipedia/Public Domain.
Lepäävä Buddha. Kuva: Facebook/Lama Thanka Painting School.
Lepäävän Buddhan kuvissa ja Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikoneissa on paljon visuaalisia yhtymäkohtia. Mutta mistä Lepäävä Buddha kertoo? Buddhalaisen kulttuurin kuva esittää edesmennyttä Mestaria, jota ympärillä olevat seuraajat ovat tulleet suremaan. Viimeisellä matkallaan Buddha pysähtyi Kushinagaraan lepäämään intianmerantipuiden alle, joiden kerrotaan puhjenneen kukkaan sesongin ulkopuolella. Kyseisellä paikalla Buddha kävi rauhallisesti pitkälleen, jätti viimeiset jäähyväiset seuraajilleen ja astui nirvanaan.

Ortodoksisen ja buddhalaisen kulttuurin kuvauksilla on siis enemmän yhteyksiä toisiinsa kuin voisi etukäteen kuvitella:  keskellä makaava - lepäävä - hahmo, jonka ympärille on kerääntynyt joukko ihmisiä muistamaan edesmennyttä. Kuolleesta puhutaan lepäävänä ja molemmat on kuvattu vuoteelle. Edesmennyt on asetettu kuvattavaksi siten, että hänen päänsä on vasemmalla ja jalat osoittavat oikealle. Pään ympärillä on sädekehä. Ympärillä olevat hahmot on kuvattu eri korkeuksille.

Tämä yhteys on vain yksi esimerkki maailman eri kulttuurien syvistä ja yhteneväisistä juurista. Tutkimalla kulttuureja voimme löytää niistä jotain tuttua johon samaistua, ja sitä kautta ymmärtää myös itselle vierasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti