tag:blogger.com,1999:blog-8625102950627676095.post3949830242587536266..comments2024-03-02T09:57:17.932+02:00Comments on Hurmioitunut: Arvosanat eivät kerro siitä kuka oikeasti oletHurmioitunuthttp://www.blogger.com/profile/09310408497597126988noreply@blogger.comBlogger2125tag:blogger.com,1999:blog-8625102950627676095.post-29357283643489689872021-06-04T21:40:16.682+03:002021-06-04T21:40:16.682+03:00Kiitos kommentistasi Esmeralda. Armollisuus itseä ...Kiitos kommentistasi Esmeralda. Armollisuus itseä kohtaan on hyvin sanottu. Olen sitä mieltä, että kyllä koululla ja koulutuksella on merkitystä elämässä, mutta on hyvä muistaa juuri nuo erilaiset tavat oppia ja opiskella. Antaa vähemmän menestyneille oppilaillekin kiitosta, sillä se into oppimiseen saattaa syntyä myös myöhemmällä iällä. Jos peruskoulu on mennyt jotain muuta kuin oppikirjoja lukien, myöhemmin voi olla vaikea nousta siitä mielikuvasta, että itsestä "enää olisi mihinkään". Vaikka koskaan ei ole liian myöhäistä oppia ja kouluttautua, mihin tahansa.Hurmioitunuthttps://www.blogger.com/profile/09310408497597126988noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8625102950627676095.post-52702434055284294172021-06-03T06:43:13.278+03:002021-06-03T06:43:13.278+03:00Erittäin hienot kirjoitukset! Luin myös tuon aiemm...Erittäin hienot kirjoitukset! Luin myös tuon aiemman. Olisi tärkeää, että mediassa nostettaisiin keskiöön myös muut kuin kuuden tai sadan ällän oppilaat. Elämänpolku voi olla kiehtova, merkityksellinen ja loistava riippumatta lainkaan koulumenestyksestä. <br /><br />Muistan, miten minua ahdisti kokeisiin valmistautuminen koulussa. Harjoiteltiin koevastauksia ja koko koitokseen kuin elämän suurimpaan kysymykseen. Kotona en jaksanut lukea juuri lainkaan ja tästä oli moni tietysti kauhuissaan, että lyön<br /> "elämän läskiksi". Minulla oli tuolloin parempaakin tekemistä kuin lukea koko piinaava lukio uudelleen. <br />Tällä hällä väliä -metodilla sain kuitenkin reaalista ja äidinkielestä ällät valmistautumatta, poistuen salista ensimmäisten joukossa. Opettajat kyttäsivät vielä tuossa vaiheessa tuomitsevasti, mutta turhaan. Muut aineet menivätkin huonommin, paitsi ruotsi, mutten ole koskaan ollut matemaattinen nero. Nyt kun alan tarkemmin miettiä asiaa kirjouituksesi pohjalta, tämä oli ensimmäisiä kertoja kun luotin vain kirjoitusflow'hun. Toki olin ollut hereillä tunneilla ja maailma kiinnosti minua. Jos olisin kuitenkin alkanut paineissani päntätä, veikkaan, että minulle olisi voinut käydä juuri noin, että lamaannun kysymysten edessä ja mietin vain jäljellä olevaa aikaa. <br />Tämän jälkeen pääsin lopullisesti eroon tyhjän paperin kammosta, myös yliopistossa. Ekalla yrittämällä en kyllä tarinoinut itseäni sisään :D<br /><br />Noh, tämän pitkän kommentin ajatuksena on siis nostaa keskiöön myös erilaiset oppimistavat. On kamalaa, miten valmistautumista kokeisiin tuijotetaan suoritteena, johon täytyy kuulua istuminen lukusalissa ja elämän pyhittäminen vain kokeisiin. Joillain tai kenties monillakin parasta on vain rento kuljeskelu pitkin elämän muita kiinnostavia polkuja. Kun mieli on vapaa, myös kynä luistaa.<br /><br />On hienoa, että käyt kouluissa kertomassa urastasi. Näitä tarinoita tarvitaan. Minä näen aina niissä sadan ällän uutisissa mahdollisen henkilön tulevaisuuden: järjettömät suoriutumispaineet ovat voineet viedä kohti lopullista mielenterveysongelmien tai syömishäiriöiden kehää. Ei tietenkään välttämättä, mutta usein pahasti sairastuneet ovat näitä kaikessa hyviä, tunnollisia koululaisia. Kun annetaan esimerkkejä, ettei elämän tarvitse olla täydellistä pänttämistä ja silti voi käydä hyvin, nuori voi oppia ajoissa armollisuutta itseään kohtaan. Ja toivottavasti myös vanhemmat lapsiaan kohtaan. Minäkin toivotan onnea kaikille valmistuneille, jotka tämän kommentin jaksoivat lukea :DEsmeraldan eetoshttps://www.blogger.com/profile/06160826721768107546noreply@blogger.com