9 vuotta sitten

Blogimaailmassa yksi jos toinen bloggaaja on muistellut valmistumispäiväänsä tänään juhliaan viettävien kunniaksi. Itse en kovin mielelläni muistele tuota yhdeksän vuoden takaista kevättä, sillä tunnelmat eivät olleet mitenkään juhlalliset. Pidin lukiossa opiskelusta (fysiikkaa, kemiaa ja matikkaa lukuun ottamatta), opettajista ja opiskelukavereista, mutta opiskelu tuntui ajoittain todella vaikealta. Se, että lukion päättötodistuksen keskiarvo oli kahdeksikon paremmalla puolella oli helpotus, mutta kirjoitukset menivät täydellisesti penkin alle. Korkein arvosana oli M, mutta muuten mentiin läpi lähes rimaa hipoen. Tuntui, etteivät kirjoitusten tuomat arvosanat kertoneet yhtään siitä mitä todellisuudessa tunsin osaavani. Olo oli todella pettynyt. Muistan tilanteen kuin eilisen, kun menin hakemaan reaalikokeen tuloksia historianopettajaltani. Hänkin sanoi suoraan ihmettelevänsä tulostani, kun kurssikokeet olivat menneet koko lukion ajan huomattavasti paremmin. Se lause lohdutti. Joku oikeasti tiesi, että pystyisin parempaan. Sen lauseen voimalla on jaksettu aika pitkälle. Kiitos Aira. Kiitoksia olen jakanut aiheesta myös aiemmin.

Parasta päivässä taisi olla tuo pikkusiskon ompelema ja suunnittelema mekko. ♥

Olen koko elämäni kärsinyt jonkinmoisesta koetilanne-pelosta. En ole koskaan inhonnut opiskelua, päinvastoin, mutta koetilanteet ovat aina tuottaneet vaikeuksia. Yläasteella muistan kauhistelleeni valtakunnallisia kokeita jo viikkoja etukäteen. Lukiossa koeviikot hieman helpottivat koepelkoa, kun yhdessä viikossa piti tehdä useampia kokeita. Ne muuttuivat rutiininomaisiksi tavaksi arkea vaikka tiesin, että mitä lähemmäs varsinaiset kirjoitukset tulisivat sitä enemmän ne ahdistivat. Tämän vuoksi kolmas lukiovuosi ei ole kovin kirkkaana muistissani.

Koetilanteisiin on ladattu ulkopuolelta ja oman pään sisällä niin paljon odotuksia, että kun minut lopulta istutetaan tilanteeseen, jossa tietyssä ajassa pitäisi näyttää osaamisensa, menen lukkoon. Osaamisen näyttäminen (mahdollisuus) muuttuu selviytymistaisteluksi, jotta tilanteesta pääsisi pois. Paperilla huutava kysymyslause on  kuin isku, jota vastaan taistella sen sijaan, että se olisi portti jonka läpi kulkea kohti edessä häämöttävää vastausta. 

Pronssiveistoksen hiomista.

Noh, kirjoitusten jälkeen hain opiskelemaan kuviksenopettajaksi. En päässyt. Ympärillä olevien ystävien siirtyessä opiskelemaan yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, tunsin jääneeni "yksin" lillumaan tyhjän päälle. Olo oli pettynyt ja epäonnistunut. Ensimmäistä kertaa putosin sen sosiaalisen elämän mukanaan kuljettamasta kelkasta ja "jäin yksin". Missään vaiheessa aikeena ei ollut kuitenkaan luovuttaa. Löysin vuoden mittaisen opintopolun, jossa opetettiin konkreettisesti erilaisia kuvataiteen aloja (piirustusta, maalausta, grafiikkaa, valokuvausta, pronssivalua). Vuosi ei tuonut mukanaan tutkintoa, mutta yhden ystävän ja stipendin "topakkuudesta, iloisuudesta ja positiivisesti opiskeluun suhtautumisesta. Suunnitelmallisella ja määrätietoisella työskentelyllä saa tulosta aikaan myös kuvataiteen opiskelussa." Vuoden kuvataiteen opiskelusta on ollut myöhemmin hyötyä taideteosten tulkinnassa.    

Tämän jälkeen hain edelleen kuviksenopettajaksi ja varasuunnitelma B:nä kuva-artesaanin koulutusohjelmaan. Kuviksenopettajaksi en edelleenkään päässyt, mutta tuo B-vaihtoehto on kuljettanut minut vuosien saatossa tähän pisteeseen missä olen tänään. Ja näin jälkiviisaana sanottakoon, että tämä on se tie jota oikeasti haluan kulkea. Kolmet yliopiston pääsykokeet jouduin tahkoamaan läpi, ja edelliseen viitaten, voitte kuvitella millaista taistelua se oli. Tiesin osaavani, mutta koetilanne oli yhtä tahtojen taistelua. Olin kuitenkin joka kevät asenteella (pahoittelen ilmaisua): PERKELE, täältä tullaan! Jos ei tänä vuonna, niin ensi kerralla ainakin! Ja täällä sitä nyt ollaan, viidennellä vuodella ja gradun parissa yhdeksän "matkailu"vuoden jälkeen.

En ole mielelläni muistellut noita lukion valmistumisaikoja, mutta koska blogimaailmassa on nostettu esiin enemmän tai vähemmän onnistuneita opintopolkuja ja kirjoitustuloksia, halusin kertoa oman näkökulmani. Haluan onnitella valkolakkinsa päähän painavia ja ammattiin valmistuvia, mutta välittää lämpimät ajatukset myös (ja etenkin!) heille, joiden kevät ei ole mennytkään siten kuin oli ajatellut. Ponnisteluista huolimatta (ja painostuksen alla) kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi, mutta se ei (kliseisesti sanottuna) ole este vaan hidaste, jos on halua ja tahtoa päästä eteenpäin. 

Tämä on omistettu kaikille teille, jotka ette kulje suorinta reittiä elämässänne. 

Välillä teitä arvostellaan tahtomattanne numeroin, 

mutta se ei kerro teidän todellisesta osaamisesta tai teistä ihmisenä. 

Osaamista on monenlaista. Uskokaa itseenne. 

Se on tärkein oppi, jonka voitte mukananne kantaa. 

Pidempää reittiä kulkeville osuu matkalle todennäköisesti myös enemmän sellaisia ihmisiä, jotka myös uskovat teihin. Niin kävi minullekin, 

enkä suoristaisi mutkaista tietä jälkikäteen metrilläkään.

Kukkien kevätsiivous

Olen luonteeltani sellainen, että mikäli jokin asia vaatii keskittymistä, tulee asunnon olla siisti. Liian helposti hairahtuu esimerkiksi tiskaamaan, imuroimaan, järjestelemään kirjahyllyjä tai vaatekaappeja (tai virkkaamaan) tms. jos ajatus lipsuu itse asiasta (gradusta). Tähän samaan kategoriaan menee kasvien hyvinvointi. Kasvien keväthuolto, toisin sanoen mullanvaihto, tuli tarpeeseen useimmille yksilöille.

Onnenbambu ja fiikus piti siirtää ikkunalaudalta lattialle, kun alkavat olla reippaasti yli metrin mittaisia.

Joulukaktuksen kohtalo harmittaa. Pilasin tämän juuri ennen kukkimisaikaa sillä, että nostin sen ikkunan eteen amppeliin. Tiedän, koskaan ikinä ei saisi liikuttaa joulukaktusta nuppuvaiheessa. Noh, tämä tragedia ei päättynyt siihen että nuput putosivat. Ilmeisesti ikkunan edessä oli sen verran vetoa, että lehdet alkoivat oirehtia käpertymällä. Kaiken huipuksi luulin, että lehtien käpertyminen johtui kuivuudesta ja kastelin poloista liikaa, jolloin juuret mätänivät. Katkaisin huonot juuret/lehdet pois ja kokeilin istuttaa terveet lehdet uuteen multaan. Palautin samalla kasvin samalle paikalle jossa se tykkäsi olla. Toivotaan että saan sen pelastettua. Osa oksista on alkanut saada takaisin vahapintaisuuttaan, mutta osa lerpattaa vielä surullisen näköisenä. Mitä tästä opimme: Jos löydät kasvillesi hyvän paikan, ÄLÄ SIIRRÄ SITÄ.

Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Kun joulukaktuksen amppeliin nostaminen epäonnistui täydellisesti (vaikka mummolla se kukoistaa amppelissa upeasti!), kuparilehden nostaminen amppeliin sen sijaan onnistui. Ikkunan ääressä mokoma on kukkinut jo kuukauden päivät eikä loppua nuppujen syntymiselle näy!

Melkoisia jännitysmomentteja elettiin myös orkideojen kanssa. Valkoinen ja fuksia-valkoinen yksilö olivat eläneet kaupan purkeissa kolme-neljä vuotta, joten oli jo aika vaihtaa kasvualustat. Valkoisen kasvin varteen oli ehtinyt kasvaa melko suurikokoinen keiki (orkidean alku), joten ajattelin vaihtaa ensin alustan fuksia-valkoiseen. Hyvä apuvideo hommaan löytyi täältä. Onneksi olin lukenut etukäteen kauhutarinoita sammalpoteista, sillä semmoinen möykky sieltä juurien seasta paljastui. Sillä selvisi syy muun muassa siihen, miksi fuksia-valkoinen oli alkanut kasvattaa ilmajuuria purkin ulkopuolelle. Puhdistuksen, huuhtomisen ja istutuksen jälkeen kasvi näytti asettuvan purkkiin hyvin. 

Vinkiksi muuten orkidean ostajille: taimivaiheessa joidenkin juuristoon jätetään tuollainen sammalmöykky, jolla ilmeisesti saadaan kasvi kukkimaan nopeammin/haluttuun aikaan? Kaupasta oston jälkeen suosittelen vaihtamaan kasvualustan välittömästi kukkimiskauden jälkeen, jotta mahdollisen sammalpotin voi poistaa ja kasvi pääsee kukkimaan terveellisesti omassa tahdissaan.

Kuten mainitsin, valkoisen orkidean varressa kasvoi jo melko suurikokoinen keiki, josta lähti vielä komea kukkavanakin. Ohjeissa sanotaan, ettei orkidean kasvualustaa saisi vaihtaa kasvin kukkimisvaiheessa. Tuon sammalpotti-episodin jälkeen ajattelin, että menkööt vaikka kukkavanan kustannuksella, mutta jos emokasvin juurten alta löytyy samanlainen yllätys kuin sen fuksia-valkoisen juuristosta niin pois se on saatava! Niinpä leikkasin keikin irralleen emokasvista, istutin sen omaan kasvualustaansa ja vaihdoin alustan myös isommalle orkidealle. Onneksi valkoisen juuristosta ei löytynyt mitään ylimääräistä ja kaikki sujui hyvin. Jopa niin hyvin, ettei keiki ollut moksiskaan istutuksesta, sillä nuput alkavat aueta. Nyt ikkunalla onkin sitten kaksi valkoista ja yksi fuksia-valkoinen perhoskämmekkä! ♥

Seuraavaksi olisi istutettava aloe vera uuteen ruukkuun, sillä mullan seasta pukkaa uutta versoa. Parvekekukat ovat toistaiseksi vielä miettimisasteella. Mutta melkoisen ylpeä olen noista kämmeköistä! Saa nähdä kuinka kauan menee, että nuo isommat yksilöt alkavat taas kukkia.

Retkellä

Pyöräiltiin eilen katselemaan Vaajakosken kanavan kuohuja ja rantoja, istuttiin kahville omena- ja vaahterapuiden alle. Suunniteltiin ystävän kanssa kesäretkeä myös viereiselle Kanavuorelle, mutta raskaskulkuiselle reissulle tulee varata kunnon eväät ja juomavedet. Jalkaisin on ehtinyt kävellä jo sielläkin, kiitos vinkeistä! Tällä kertaa vain tällainen maisemakierros Naissaaressa.

 

Valittiin todella hyvä päivä pyöräilyyn, sillä tänään on ollut sellainen myrskytuuli, 

ettei kyllä tee mieli lähteä pyörän kanssa tuulta vastaan painimaan. 

Mutta kesä, kyllä se on jo täälläkin!

Gradupolku

Elina Jokisen vetämä gradukurssi on nyt takana, mutta palataanpa hieman kartoittamaan tilannetta. Viime syksyn aiheen välttelystä ollaan tultu pitkälle. Kuten tuolloin sanoin, yksin ei oikeasti tarvitse pärjätä, ne ohjaajat ovat meitä varten. Oma-aloitteisesti on vain ymmärrettävä ottaa heihin yhteyttä, oli tilanne omasta mielestä kuinka "katastrofaalinen tai mitätön" tahansa. Tajusin ryhdistäytyä ja ilmoittauduin viime tipassa Elinan luotsaamalle tutkimusviestinnän kurssille. On sanottava suoraan, että ilman kyseistä kurssia tuskin olisin yhtä tyytyväisenä tässä pisteessä missä olen nyt. Kurssi on tuonut itseluottamusta, kun kirjoitustehtävien avulla on muun muassa karkotettu mörköjä.

Kurssilla pohdittiin millaiselta elämä näyttää gradun jälkeen, millaisen oven taakse kukin on astumassa. Valitsin vaaleanpunaisen, hieman piparkakkutalon tavoin koristellun oven.  Ovi näytti sellaiselta, joka voisi johtaa Liisan lailla Ihmemaahan. Siltä minusta tuntuu. Astua valmistumisen jälkeen tuntemattomaan, kun enää ei ole mukana sitä turvallista opiskelija-titteliä. Vaaleanpunainen ovi ei tässä tapauksessa tarkoita hattarapilvistä mielikuvaa työelämästä vaan toivoa positiivisesta tulevaisuudesta. Koristeellinen ovi on houkutteleva, sitä jaksaa katsoa ja sen kanssa haluaa elää.

Kun se tulevaisuuden ovi oli valittu, se asetettiin gradupolulle. Polulla oli paitsi kivikkoa, jäätikköä ja pysähtymiskehotuksia, myös kiihdytyskaistan päässä häämöttävä maaliviiva. Ovi tuli asettaa sinne mihin toivoisi pääsevänsä. Lattialle levitetyistä esineistä valittiin mieleinen ja sijoitettiin se siihen kohtaan, jossa polulla tunsi sillä hetkellä olevansa.

Sekalaisen seurakunnan esineistä valitsin metallisen karkkirasian. Tuolloin tiesin, että varsinaiset kivikot oli jo selätetty, mutta vielä oli matkaa kiihdytyskaistan alkuun. Rasia kuvasi hyvin gradun myötä kuljettua matkaa. Reissuun oli lähdetty iloisen värisellä karkkirasialla, jonka metallinen kuori suojasi pahimmilta kolhuilta matkan aikana. Värikäs ulkomuoto (aihe) jaksaa edelleen miellyttää ja kun rasian lailla heittäytyy kyljelleen, se vierii kohti maaliviivaa kuin itsestään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tiedän mitä olen tekemässä ja mitä kohti olen menossa. Käytännössä se ei ole enää kuin kaasuttamista kiihdytyskaistalle ja kirjoittamista. Vaatii tosin istumalihaksia ja houkutusten välttelyä, joka on helpommin sanottu kuin tehty.

Hippo luisumassa jäätiköltä kivikkoon? Kuva: Sinikka Myyrä.

Vertaistuen näkökulmasta kurssi on ollut ihan korvaamaton. Muiden tarinoiden ja tekstien kuuleminen on auttanut vaikeina hetkinä. On äärimmäisen helpottavaa kuulla, jos jollain toisella on/on ollut samanlaisia ongelmia tai haasteita. Toisaalta, toisilta on saanut myös ideoita ja ajatuksia oman tekstin kehittämiseen, sen rakenteeseen tai ulkomuotoon.

Yllä olevassa kuvassa opiskelukaverini valitsema virtahepo uhkaa suistua jäätiköltä kohti kivikkoa. Hymyilyttää edelleen tuo herttainen hippo. Ja hei, paksunahkainen otushan selviää kovastakin kivikosta ja pelastusrenkaan kanssa kellutaan tilanteesta toiseen kohti maaliviivaa! Tiedän ettei hipolla ole oikeasti hätää.

Matkalla kohti maalia, mörköjenkin keskellä, on muistettava voimasanat ja etsittävä ne positiiviset näkökulmat.

Tämä oli ensimmäinen kurssi laatuaan ja toivon, että gradujen kanssa painiskelevat taikulaiset ymmärtävät ottaa vinkistä vaarin taas vuodenvaihteessa. Kurssista saa ehdottomasti eniten irti silloin, jos graduaihe on jo hahmotettuna, ettei aikaa mene "hukkaan" aiheen muodostusvaiheessa. Kurssin aikana käydään läpi käytännön asioita gradusta, työstetään omaa tekstiä ja lukkoon lyödyt tekstien palautuspäivät ja kommentointikerrat potkivat eteenpäin, kun on vastuussa muillekin kuin vain itselleen. 

Nasta laudassa kohti kiihdytyskaistaa, tsau!

Yläkaupungin Yö

Viime lauantaina Jyväskylässä vietettiin suurta ilmaistapahtumaa, kaupunkifestivaalia Yläkaupungin Yötä. Ohjelmaa oli tarjolla lapsista ikäihmisiin: musiikkia (DJ:t, pop, etno, folk, iskelmä, rap, rock, käsikello, klassinen, kuoro, ukulele- ja mandoliiniorkesteri.....), musiikkivideoita, lyhytelokuvia, taistelulajiesityksiä, tanssia, taidetta, myyntikojuja, työpajoja, keskustelu/puheohjelmia, graffitia, teatteria, runoutta, näyttelyitä, kasvomaalausta, katupiirtämistä, opastettuja kävely- ja pyöräilykierroksia, kaverikoiria, lelunvaihtotori jne.jne.

Jim Bachor.

Itselleni odotetuin tapahtuma oli amerikkalaisen mosaiikkitaiteilijan, Jim Bachorin, teosten paljastustilaisuus. Bachor on toteuttanut Jyväskylän katukuvaan kuusi mosaiikkiteosta, joista kolme on tilannut Jyväskylän kaupunki ja kolme Äkkigalleria, jonka katustipenditaiteilijana Bachor oli.  Äkkigalleriassa syntyneet teokset kuuluvat Tasa-arvo -sarjaan ja kolme muuta jatkavat Bachorin ympäri maailmaa asfalttiin upotettujen Treats in the Streets -sarjaa. Herkkuja löytyy mm. Serbiasta, Ranskasta, Brasiliasta ja nyt myös Jyväskylästä! Huikeaa!

Jim Bachor: Tasa-arvo: Angry Bird = lintu.

Kaupunkikertoimen pulusissi mainostamassa heinäkuussa alkavaa Reaktio-festivaalia.

Jim Bachor: Treats in the Streets - Jäätelötötterö.

Jim Bachor: Tasa-arvo: tammi = tammenterho.

Jim Bachor: Treats in the Streets - Amppari-mehujää.

Jim Bachor: Treats in the Streets - Mansikka-puffet.

Viisi kuudesta teoksesta ehdin illan aikana kiertää, kunnes tuli kylmä ja päätin jättää viimeisen myöhemmälle. Toisaalta, fiksu olisi ottanut tuon arvoituksellisen kartan kaveriksi oikean kartan vaikka taidemuseon infopisteestä, eikä lähtenyt etsimään teoksia pelkän kuvan perusteella ja mututuntumalla. Tuo tammi = tammenterho -teos oli etsimisen takana ja piti jo soitella apukoordinaatteja. Katutasosta kun ei ihan samalla tavalla hahmota noiden kortteleiden muotoa kuin kartasta.... Mutta kyllä kannatti etsiä!

Osa muistaa viime keväänä Jyväskylään maalatun räsymaton, joka hymyilytti kulkijoita kesän ajan. Jim Bachorin mosaiikit ilahduttavat katukuvassa huomattavasti räsymattoa pidempään, joten tervetuloa Jyväskylään etsimään herkkuja ja tasa-arvoa. ;)