Tutkimusmatka väreihin

Henri Hagman: Musiikin sisältö; Leikkisää pelailua; Goethe was here; Kandisney; Kaksi suhdetta.

Marraskuun harmaa sää ja musta asfaltti unohtuivat hetkeksi, kun Taidekeskus Mältinrannassa oli esillä rovaniemeläisen Henri Hagmanin (s.1974) taidetta. Näyttely päättyi jo 12.11.2024, mutta tämä jäi kutkuttelemaan mieltä sen verran, että halusin käsitellä sisältöä myös blogissa.

En muista nähneeni Hagmanin taidetta aiemmin, mutta jo ensivilkaisulta tässä oli taidehistorioitsijalle paljon viitteitä väriteorioihin ja abstraktin taiteen historiaan, mutta uudella ja raikkaalla tavalla. Hagman on sisällyttänyt teoksiinsa huumoria ja leikkisyyttä, paitsi teosten muotoihin myös nimeällä maalauksiaan esimerkiksi "Goethe was here" ja "Kandisney".

Henri Hagman: Goethe was here, 2013-2024, öljy, alkydi ja epoksi mdf-levylle ja puulle.

Henri Hagman: Kandisney, 2019-2024, öljy, akryyli, lasimaali ja epoksihartsi puulle ja kovalevylle.

Muistan edelleen, että ennen taidehistorian opintoja ne abstraktit maalaukset tuntuivat todella vaikeilta. Mikä tässä on taidetta? Mitä tässä pitäisi nähdä? Miksi tämä on maalattu? Kun taidehistorian myötä ymmärsin, että uusilla taidesuuntauksilla ja tyyleillä haluttiin rikkoa vanhoja perinteitä ja kaavoja, löytää jotain uutta ja ennennäkemätöntä, aloin nähdä abstraktit teokset uudella tavalla. Jos taiteen ei ole tarkoituskaan esittää mitään, on siitä turha etsiä esittävyyttä. Tämän asian tiedostaminen ja omaksuminen järkiyhteiskunnassa oli vaikeaa. Älä yritä ymmärtää. Päästä irti ymmärtämisestä ja keskity siihen tunnelmaan, minkä teos antaa.

Henri Hagman: Maalaus vs. Katsoja, 2019, öljy puulle.

Värimaalarin katse

Henri Hagmanin teokset ovat äärimmäisen hyviä askelia abstraktin taiteen maailmaan. Taiteilija kehotti näyttelytekstissä itsekin: "Maalauksista ei tarvitse etsiä merkkejä ja merkityksiä." Ilman näyttelytekstin lukemistakin huomasin, että taiteilija on perehtynyt vahvasti abstraktin taiteen historiaan, sisältöihin ja väriteorioihin. Lopussa kävikin ilmi, että Hagman on taiteilijan lisäksi myös taidepedagogi, joka opettaa kuvataidetta Lapin yliopistossa ja Lapin AMK:n kuvataiteen koulutusohjelmassa. Hän on julkaissut Lapin yliopistoon valmistelemaansa väitöskirjaan liittyen kirjan, joka käsittelee abstraktin maalaustaiteen kokemista ja vastaanottamista sekä taiteellista prosessia.

"Värimaalauksen huipulle - 18 askelta puhtaampaan näkemiseen" -kirjassa Hagman esittelee paitsi värienkäytön perusteet myös uudenlaisen tavan katsoa maailmaa. "Kirjan katsomis- ja maalausharjoitukset opettavat kahdeksassatoista askeleessa, kuinka värimaalari näkee ja ajattelee." Hagman on hyvä kirjoittamaan käytännönläheisesti turhia hienostelematta. Akateemisesta taustasta huolimatta teksti on helposti luettavaa ja viihdyttävääkin. Ensikertalainen ei todennäköisesti lukaise teosta yhdeltä istumalta, sillä muun muassa värilämpötilan, -kylläisyyden, vaaleusasteen ja simultaanikontrastin kanssa on paljon pureskeltavaa. 

Väriteorioihin perehtyneille kirjassa on paljon tuttua, eikä Hagman väitä niitä kumoavansa:

"Väriteorioiden traditioon kuuluu se, että uusi kirja uhoaa kumoavansa edelliset. Minä en tietenkään pyri sitä tekemään, sillä kaikessa kuivuudessaankin menneisyyden väriopit ovat varsin käyttökelpoisia, kun niitä luetaan mielikuvituksella niistä iloiten, lomamielellä pilke silmkulmassa irrotellen. (---) Väriteoriat ovat legopalikoita, niitä voi rakennella moneen suuntaan ja leekailla niin kuin haluaa."

Pidin lattiaa hauskana "osana teosta". Henri Hagman: Air, 2019-2023, akryyli ja öljy kankaalle.

Kauempaa katsottuna teos näytti yksiväriseltä, mutta lähempää tarkasteltuna maalauksesta löytyi paljon sinisen sävyjä. Henri Hagman: Air, 2019-2023.

Aistimellisuus

Merkitysten etsimisen sijaan Hagman kannustaa tutkimaan abstraktissa taiteessa aistimellisuutta.

"Suhtaudumme mitään esittämättömään maalaukseen kuin mustetahratestiin, arvoitukseen, jonka haluamme ratkaista. Ja johtuen tästa patologisesta katsomistavastamme, voidaan sanoa, että abstraktia taidetta ei ole olemassakaan. On vain esittävää taidetta - väriläiskiä ja muotoja, joita katsoessamme näemme omia mielleyhtymiämme.

(---) Abstraktiin taiteeseen tavallaan siis liittyy pyrkimys tehdä katseesta abstrakti, tai tarkemmin sanottuna aistimellinen. (---) Abstraktin taiteen vaatima aistimellinen katse on sellaisen mielentilan katse, joka ei yritä ymmärtää. (---) Se ainoastaan nauttii siitä, mitä se näkee. (---) Kyseessä on oikeastaan kaikesta irrallaan olevan lomailijan katse (---). Mitä maalaustaiteessa nyt tulee katsoa, kun kuva-aihe käy yhdentekeväksi? Väriä tietenkin."

Kirja auttaa esimerkkien avulla poisoppimaan pakonomaisesta tavasta nähdä teoksia älyllisesti.

Henri Hagman: Stonehenge, 2019-2021, öljy, alkydi, akryyli, epoksi ja lasimaali puulle ja pleksille.

Henri Hagman: yksityiskohta teoksesta Stonehenge.

Aisteja aktivoiva

Monet tuntuvat edelleen ajattelevan, ettei abstraktissa taiteessa "ole mitään katsottavaa". Ettei se ole taidetta ollenkaan. Että se on "vain värejä maalipinnalla". Totta kai on helpompaa katsella teoksia, joissa on jotain tuttua ja tunnistettavaa katseltavaksi. Samalla väitän, että taidehistorian esittäviä klassikkoteoksia katsellessa on joissain tapauksissa paljon kuormittuneempi kaikesta siitä merkityssisällöstä, jota "tulisi tietää, tulisi etsiä ja löytää" kuin siitä vapaudesta minkä abstrakti taide parhaimmillaan antaa.

Taidemuseoissa ja niiden taidehistoriallisten merkkiteosten keskellä tulee jossain vaiheessa väistämättä ähky. Mieli ei enää jaksa ottaa vastaan kaikkea näkemäänsä. Abstraktin taiteen äärellä tulee hyväksyä se vaikea tunne, että ei tarvitse ymmärtää. Ei tarvitse etsiä ja löytää merkityksiä. Kun on kerran päässyt sen vaikean tunteen ylitse, että en ymmärrä, mutta haluan aistia, on seuraava kokemus abstraktin taiteen äärellä jo edellistä kertaa helpompi.

Tämän vuoksi Henri Hagmanin näyttely oli itselleni todella vapauttava kokemus. Tämä oli puhdasta abstraktia taidetta ilman taidehistoriallista kuormaa. Vaikka nautin aina siitä, että löydän nykytaiteesta viitteitä taidehistoriaan, tässä tapauksessa se jäi lopulta taustalle. Taidehistorian abstrakteissa klassikkoteoksissa (Kandinsky, Malevits, Picasso, Miró, Pollock, Rothko jne.) sisällytän teoksiin aina jollain tasolla yhteiskunnallisen ajankohdan, taiteilijan elämäkerran tai muun varsinaiseen taiteen aistimiseen kuulumattoman "kuorman".

Nykytaiteessakin heijastuvat aina yhteiskunnalliset vaikuttimet, mutta abstrakteissa teoksissa niitä on helpompi olla ajattelematta. Hagmanin teoksissa ihastutti se, että tunnistin taidehistoriallisia viitteitä, mutta ne eivät olleet teosten pääsanoma. Teokset olivat itsenäisiä teoksia. Näyttelykokonaisuus oli värikkyydessään hyväntuulinen ja aisteja aktivoiva. Näennäisesti mustavalkoiselta vaikuttava teoskin hehkui reunoiltaan seinälle värikkäät heijastukset.

Henri Hagman: Vangin maalaus, 2019-2024, akryyli, öljy, kaseiini, alkydi ja epoksi kovalevylle ja puulle.

Henri Hagman: Vangin maalaus, 2019-2024, akryyli, öljy, kaseiini, alkydi ja epoksi kovalevylle ja puulle.

Henri Hagman: yksityiskohta teoksesta Vangin maalaus.

Tutkimusmatka väreihin

Näyttelyn näennäisen kevyeen tunnelmaan vaikutti myös se, että olin ennen Mältinrantaa vieraillut naapurissa, Milavidassa, katsomassa historiallisten pukujen näyttelyn, johon olin käyttänyt ison osan näyttelyn keskittymisenergiasta. Mältinrantaan saavuin sattumalta ystäväni ehdotuksesta, jolloin en tiennyt yhtään mitä odottaa. Aivojen "älyllinen tulkintakapasiteetti" oli jo valmiiksi puoliteholla, joten puhtaaseen värien ja materiaalin tuottamaan iloon oli helppo heittäytyä.

Henri Hagman: Musiikin sisältö, 2019-2024, öljy, alkydi, akryyli, epoksi ja lasimaali puulle.

Tutkimusmatka väreihin ja siihen kuinka värit käyttäytyvät erilaisilla pinnoilla, miten värit muuttuvat ohuina ja paksuina pintoina, läpikuultavina ja heijastettuina. Näyttely oli löytämisen iloa. Itse asiassa häkellyin näyttelykokonaisuudesta jo ensimmäisen teoksen kohdalla, sillä ihastuin sen materiaalisuuteen. Musiikin sisältö -teos oli maalattu paksulle puulaudalle, jossa oli paikoin niin paksusti värikerroksia, että ne valuivat reunojen ylitse.

Henri Hagman: Musiikin sisältö, 2019-2024, öljy, alkydi, akryyli, epoksi ja lasimaali puulle.

Henri Hagman: yksityiskohta teoksesta Musiikin sisältö.

Maalin alta näkyi kuitenkin puhdas puulaudan pohja, josta erottui myös oksien kohdat. Väriä oli levitetty pinnalle paljon, mutta osa näytti nuppineulanohuilta raidoilta. Teos tuntui kevyeltä ja raskaalta samaan aikaan. Tuntui kuin elävästä puupinnasta kasvaisi jotain, kuin se kuplisi väriä pintaansa. Tämän teoksen ääreen palasin useamman kerran näyttelyn aikana.

Hagman kannusti näyttelyssä vierailijoita aistimaan teoksiaan esimerkiksi näin:

• Millaiselta musiikilta maalaus kuulostaa?
• Millaisilta liikkeiltä se vaikuttaa?
• Millaisia lämpötiloja siinä on?
• Onko niissä turvallisuutta vai vaaraa?

Henri Hagman: Itseensä viittaava Vesuvius, 2019-2022, öljy, alkydi, epoksi ja lasimaali pellille.

Henri Hagman: yksityiskohta teoksesta Itseensä viittaava Vesuvius.

Näyttelyn ripustus oli monipuolinen, mutta maltillinen. Teoksia oli asetettu esille yhteensä 21 kappaletta, vaikka Hagman on maalannut tutkimusprosessissaan teoksia yhteensä noin 250 kappaletta vuosina 2019-2024. Tämä oli hyvä läpileikkaus taiteilijan lähivuosien tuotantoon ja tutkimusmateriaaliin. Näyttelyä ja työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. 

Pidin siitä, että perinteisen suorakaiteen muotoisen maalauksen muotoa oli paikoin rikottu. Tämän lisäksi kerroksellisuus oli monimuotoista: konkreettisia värikerroksia, läpinäkyviä kerroksia ja maalin kiiltoasteiden mukana tulleita heijastumia maalipintoihin. Monet teoksista olivat myös hyvin reliefimäisiä, jolloin maalaus venytti rajojaan jopa veistoksen puolelle.

Mältinrannan näyttely oli yllättävä kohtaaminen, mutta lisäsi jälleen yhden taiteilijan seurattavien listalleni. Samoissa tiloissa toimiva Tampereen Taiteilijaseuran taidelainaamo näytti myös sisältävän houkuttelevia teoksia.

*Tekstilainaukset ovat teoksesta Henri Hagman: Värimaalauksen huipulle - 18 askelta puhtaampaan näkemiseen (Kustannus Oy Taide, 2023).

Hyvän vastaanottamisesta

Tämä kuva tiivistää tunnelmani niistä kaikista ihanista viesteistä ja kohtaamisista, joita olen saanut osakseni.

Sydämellinen kiitos jokaiselle YT-tilanteeseeni reagoineelle. Olen saanut osakseni pakahduttavan paljon empatiaa, rakkautta ja myötätuntoa sekä kasvotusten, somessa, sähköpostitse ja muilla viesteillä. Halaukset ovat tuntuneet aiempaa tärkeämmiltä.

Postaus on yksi henkilökohtaisimmasta, jonka olen julkaissut. Se pelotti, mutta samalla tuntui, että en voisi jatkaa kirjoittamista, jos joutuisin piilottelemaan asiaa, joka muuttaa perusturvallisuuden tunnettani melkoisesti. Haluan nyt sanoa teille kaikille, että minulla ei ole hätää. Kuten eräässä minulle lähetetyssä viestissä sanottiin: "Ajattele, jos et osaisi kirjoittaa. Kaaos kuitenkin jäsentyy. Katso nyt rauhassa ja pidä ovet auki. Aivan varmasti tulee hyvää."

Olen nimenomaan jäsennellyt mielensisäistä kaaosta paitsi kirjoittamalla myös kaikkien teidän kanssanne, joiden kanssa olen saanut tilanteestani keskustella. Asiasta puhuminen on helpompaa, kun kuulen, että toinen osapuoli on lukenut blogitekstini. Näin minun ei tarvitse kertoa kaikkea alusta alkaen, vaikka en pysty myöskään valehtelemaan henkilöille, jotka vilpittömästi ja tietämättään kysyvät "Mitä sinulle kuuluu?"

Hyvän vastaanottamisesta

Olen elänyt elämääni siten, että haluan selviytyä monella tasolla itsenäisesti, etten olisi velkaa kenellekään. Olen tehnyt töitä sen eteen, että elämäni on sellaista kuin olen joskus sen toivonut olevan. Että viihdyn elämässäni ja etenkin, että pidän työstäni. Koen, että määrätietoisella asenteella olen saanut tukea ja kannustusta myös ympärilläni olevilta ihmisiltä. Määrätietoisuudesta huolimatta en ole koskaan halunnut mitään muiden kustannuksella, vaan päinvastoin, olen halunnut tukea ja auttaa muita samalla tavalla, mitä itse koen saaneeni. Sellainen anna hyvän kiertää -elämänasenne.

Kirjoitin tammikuussa 2024 uuden vuoden "lupauksena", että "Itse toivon, että tärkein saavutukseni olisi se, että ihmiset ympärilläni ajattelisivat, että olen huomannut heidät ja kohdellut heitä oikein. Sillä tavoitteli tässä maailmassa mitä tahansa, harva meistä lopulta saa mitään puhtaasti yksikseen tekemällä. En minä ainakaan."

Enpä arvannut, kuinka konkreettisesti olen YT-tilanteen julkistamisen jälkeen saanut kokea ympärilläni olevien - tuntemattomienkin - ihmisten hyvyyden. Ylitseni on vyörynyt sellainen hyvien asioiden hyökyaalto, että vetää sanattomaksi. Siinäkin on ollut mielensisäistä työtä, että hyväksyy kaiken ja ottaa sen vastaan. Ettei ala perisuomalaiseen tapaan vähätellä toisen kädenojennusta. Nousta liukastuessaan äkkiä ylös ja pälyillä ympärilleen toivoen, ettei kukaan nähnyt. Esittää ylpeämpää kuin todellisuudessa onkaan. Myöntää ääneen, että sattuu ihan helvetisti, ja antaa sille kivulle aikansa. Että on ihan ok itkeä liikutuksesta ja sanoa vain kiitos. Kiitos, kun autat. Kiitos, kun kuuntelet. Kiitos, kun sanot nuo asiat ääneen. Kiitos, kun halaat minua juuri nyt.

Vertaistuki

Halusin julkisella blogitekstillä myös osoittaa, että olemme ihmisiä säästöjä hakevien päätösten ja vaikutusten alaisina, emme pelkkiä numeroita. Palasin uudelleen Johanna Lindforsin kirjoittaman Elämäni ranskattarena -kirjan pariin. Lindfors on taidehistorioitsija, työskennellyt taiteen asiantuntijana huutokauppamaailmassa ja museoalalla sekä ollut mukana erilaisten kokoelmien muodostamisessa. Nykyisin hän toimii Hagelstamin huutokaupassa markkinointipäällikkönä.

Pari vuotta sitten lukemani kirja pyöräytti sisuskaluni ympäri, sillä Johanna avasi oman ammatillisen pelkoni, mutta joutui kokemaan sen pahimman version, täydellisen irtisanomisen. Nyt kaikki tuntui miltei kuin lukisi omaelämäkerrallista tekstiä sillä erotuksella, että itse sain pitää edes sen 50% työstäni.

"(---) Olin löytänyt kutsumukseni taidemaailmasta ja ajelehtinut siellä vuosikausia. Teosten kanssa työskentely oli hauskaa, eikä yksikään päivä ollut täysin toisensa kaltainen. Mutta sähköpostikutsu, joka muuttaa kaiken, on aivan tavallinen. Minut irtisanotaan, koska se katsotaan parhaimmaksi taloudelliseksi ratkaisuksi.

(---) Minä rakastan tätä työtäni. Rakastan taidetta ja sen myymistä. Rakastan asiakkaita, rakastan keskusteluja siitä, mikä on kiinnostavaa taidetta ja miksi. Olen aina ajatellut, että työni taideasiantuntijana on oikeastaan kovin yksinkertaista. Minun tehtäväni on löytää oikea taideteos ja oikea ostaja ja yhyttää heidät. Nyt istun kuitenkin pienessä toimistohuoneessa ja koetan estää käsiäni vapisemasta."

Olin häkeltynyt, kuinka vahvasti Johanna osoitti julkisesti myötätuntoa osakseni myös omassa somessaan:

"Henna, nyt jo melkoinen uranuurtaja meidän alallamme, on yllättävien haasteiden edessä. Itsekin sellaisen kokeneena voin sanoa, että tämä säteilevä nainen (joka on myös fantastinen pukeutuja!) tulee pärjäämään jatkossakin. Sillä minä muistan ensi kohtaamiseltamme nuoren naisen, joka istui huikean hymyilevänä luentosalissa ja oikeasti kuunteli. Luulenpa, että hän vielä rakentaa kulttuurialalle jotain aivan uutta ja vaikuttavaa."

Kuvakaappaus Johanna Lindforsin Instagram-tarinasta.

Johanna vapautti kyynelkanavani myös yllä olevalla kuvalla, jonka hän jakoi Instagramissa, jossa hän ilmoitti lähtevänsä Ranskaan inspiroitumaan. En tiedä tiesikö tai muistiko Johanna, että hänen minulle osoittamansa teos oli sama, josta hurmioiduin Louvressa eniten omalla vierailullani. Samothraken Nike. Voiton jumalatar.

Kirjoitin veistoksen kohtaamisesta blogissa vuonna 2012:

"Ensimmäinen täydellinen hurmioituminen tapahtui suunnatessa pitkän käytävän halki kohti nousevien portaiden päässä odottavaa Voiton jumalatarta. Samothraken Nike oli sijoitettu loistavaan paikkaan. Vaikka sen ympärillä parveili massoittain turisteja kameroineen (itseni mukaan lukien), en muista sitä hälinää lainkaan. Tuntui kuin korvani olisivat menneet lukkoon ja vain tuijotin ja kiertelin veistosta."

Puhuin tämän jälkeen serkkuni kanssa puhelimessa, joka oli seurannut Johannan ja minun avointa viestittelyä Instagramissa. Hän sanoi herkistyneensä ja lisäsi, kuinka:

"Koskettavaa ja myötätuntoista tuollainen on. Niin lämmin Insta-postauskeskustelu, että tuli ihan itku. (---) Ihania juttuja haasteellisten asioiden keskellä. (---) Maailmassa on kyllä ihania ja sydämellisiä ihmisiä. (---) Ja että kulttuuripuolelta, sieltä samalta kentältä sinua tuetaan, eikä semmoisella ajatuksella mikä joskus tuntuu olevan, että 'nainen on naiselle susi'.  Vaan noin, että voi olla toisen tukena, vaikka jokaisella on oma työnsarkansa. "

En voisi olla enempää samaa mieltä. 

Omien työkavereiden lisäksi on tuntunut tärkeältä saada palautetta omasta työstä myös KYSin ja HVA:n muiden yksiköiden työntekijöiltä. Olen tiennyt, että oman tiimini työntekijät arvostavat työpanostani, mutta tässä tilanteessa sen kuuleminen myös muilta on ollut itsetuntoa vahvistavaa. Että en ole kuvitellut itsestäni liikoja, että työlläni on ollut oikeasti merkitystä. Ja että saan heiltä tukea ja apua milloin tahansa, kun vain pyydän. Työyhteisö on aina ollut minun supervoimani.

"Löydät varmasti jotain parempaa"

Kaikkien niiden myötätuntoisten viestien ja keskutelujen lomassa olen kuullut muutaman "Löydät varmasti jotain parempaa" -lausahduksen. Ymmärrän, että tälläkin halutaan rohkaista ja tukea minua, mutta samalla haluan sanoa, että en halua löytää parempaa. Koen työni merkityksellisenä ja näen tulevaisuuden visioissa paljon hyvää. Haluan toivoa, että saisin pitää tämän nykyisen päivätyöni, ja että työaika palautettaisiin jossain vaiheessa siihen, mitä se oli ennen leikkausta. Näin saisin tavoiteltua niitä visioita, joita olen työlleni luonut.

Olen sitoutunut 50%:n työaikaan, mutta kuten edellisessä postauksessani kerroin, minun tulee etsiä myös sivutöitä taloudellisen tasapainon säilyttämiseksi. En kuitenkaan lähtökohtaisesti tavoittele toista 50%:n työmäärää nykyisen rinnalle ainakaan pidempiaikaisesti, sillä tiedän, että se tulisi horjuttamaan omaa jaksamistani. He, jotka tuntevat minut työntekijänä, tietävät sitoutuneisuuteni tehdä työtä, oli se sitten millaista tahansa.

Olen liikuttunut jo monen monta kertaa, sillä olen saanut alustavia työtarjouksia, projekti-, keikka- ja pidempiluonteisia. Miten etuoikeutettua, että tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa kulttuurista leikataan kaikkialla, minulle tarjotaan mahdollisuuksia työskennellä! Toivottavasti jokainen, joka on ollut minuun näissä asioissa yhteydessä tiedostaa, miten arvokkaana pidän yhteydenottojanne. Se ei todellakaan ole itsestäänselvää. Näiden yhteydenottojen vuoksi uskallan sanoa, että minulla ei ole mitään hätää.

Kortin takana on lainaukset: "Onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua." -Charles Kingsley- ja "Kukapa ei tarvitsisi toisten iloa elääksensä." -J.L. Runeberg-

4-vuotiaan uhmakkuudella

Minulle tuli joulukuun alkupuolella täyteen 4 vuotta taideasiantuntijan tehtävässäni. Tämä on vuosittain myös hetki, jolloin haluan muistaa työkavereitani. Pitkälle on tultu ensimmäisistä epävarmoista ajatuksista ( Taideasiantuntijan ensiaskeleet ). On mukavaa lukea vanhoja tekstejä ja huomata itsessään ammatillista kasvua. Yllättävän hyvin olen uutena työntekijänä osannut sanoittaa ajatuksiani, joista osan allekirjoitan edelleen:

"(---) Täytyy sanoa, että asiantuntijuus on tuntunut toistaiseksi olevan vielä kaukana. Huomaan, että itseäni vaivaa viikoittain, että en ole sillä tasolla tietämykseni kanssa, millä toivoisin jo olevani. (---) En malttaisi odottaa sitä hetkeä, että asioiden äärellä tuntuu (edes pikkuisen) itsevarmalta.

(---) Nyt minulla ei olisi mukanani sitä turvaverkkoa, johon olin aiemmin voinut ammattitaitoineni tukeutua. Kukaan ei todennäköisesti  tiennyt minusta [kiinteistöhallinnossa, sote-kentällä] etukäteen mitään, ei museo-Hennasta, ei Hurmioituneesta. Nyt oli pärjättävä itse, oman alani ammattilaisena. Tunne oli toisaalta myös vapauttava. Voin aloittaa puhtaalta pöydältä: luomaan luottamusta ja ammattitaitoa uudella tavalla.

(---) Kukaan ei oleta, että osaisin tässä ajassa jo kaiken. Työkaverit ovat sanoneet sen useampaan kertaan. Eikä minun tarvitse insinööriksi ryhtyä, eihän minua siihen tehtävään palkattukaan. (---) Minun tehtäväni on lisätä tiloihin viihtyisyyttä, vaikka koen, että taiteen tehtävä sairaalaympäristössä on paljon merkityksellisempi kuin kyseinen sana antaa ymmärtää. Kiinteistöhallinnossa ymmärretään myös tämä näkökulma. Olen saanut tukea kaikilta työkavereiltani näille ensiaskelille. Minulla on isompia haaveita ja visioita taiteen suhteen, joiden saavuttamiseksi mietin askelia, jotka nivoutuvat sekä sairaalan että kiinteistöhallinnon visioihin. Alan hiljalleen kasvaa osaksi tiimiä, jonka monialaisesta ammattitaidosta pääsen nauttimaan." 

Visioita minulla on edelleen taiteen edistämiseksi sote-kentällä, mutta ne ovat kokeneet nyt YT-leikkauksen myötä takaiskun. Taistelutahtoa kuitenkin löytyy ja luulen, että tällä positiivisella "4-vuotiaan uhmakkuudella" on hyvä edetä tulevaa vuotta ja sen luomia haasteita kohti! Ja tuosta neljän vuoden takaisesta tilanteesta on kasvettu myös siten, että ammatilliset verkostoni ovat laajemmat ja vahvemmat kuin koskaan aiemmin. 

Pilatus-vuorella Sveitsissä 2018.

En tiedä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja se pelottaa. Mutta pelon takana on mahdollisuus nähdä ja kokea myös jotain sellaista, mitä en kenties muuten tulisi kokeneeksi. Epämukavuusalueelle siirtyminen on aina vaikeaa, etenkin, jos sen joutuu tekemään pakotettuna eikä oma-aloitteisesti. Silti tunnen, että minua kannatellaan tapahtui mitä tahansa. Te kannattelette minua.

Kiittäen,

Henna

YT-menettelyn vaikutus taideasiantuntijalle

Tämän postauksen julkaisu tuntuu vaikealta ja pelottavalta. Marras-joulukuu 2024 on ollut minulle henkisesti raskain ajanjakso nykyisessä työssäni. Olen joutunut jäsentelemään ajatuksiani uudelleen samalla, kun mieli on käynyt läpi koko tunne-elämän kirjon. Tilanne tuntuu vaikealta myös siksi, että HUSin taidekokoelmia esittelevä näyttely Taidehallissa osoittaa aiheen olevan tärkeä ja ajankohtainen. Että kulttuurilla ja taiteella on merkitystä. Olen ollut blogin alusta alkaen avoin opiskelu- ja työtehtäviini liittyen, koska tämä kaikki on osa minua, ja haluan olla rehellinen jatkossakin.

"Hyvinvointialue on iso tontti yhden ihmisen hallittavaksi."

Pohjois-Savon hyvinvointialueen YT-menettelyjen myötä taideasiantuntijan tehtävästäni leikataan työaika 50%:iin. Kerrottakoon sekin, että en ole koskaan tehnyt taideasiantuntijana 100%:n työaikaa. Olin aiemmin tyytyväinen työ- ja vapaa-ajan suhteen tasapainoon, mutta leikkaus 50%:iin ei tule olemaan minulle taloudellisesti kannattava. En myöskään tule selviytymään kaikista niistä tehtävistä, joita olen aiemmalla työni tuntimäärällä saanut tehdä. Eikä tätä minulta odotetakaan, mutta sen määritteleminen, että mitä jätetään tekemättä, tuntuu todella vaikealta. 

Ymmärrän hyvinvointialueen äärimmäisen vaikean taloustilanteen vaikutukset myös taideasiantuntijan tehtäviin. Ymmärrän, että leikkauksia ja muita toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi on pakko tehdä. Hyvinvointialue on ilmottanut 77:n henkilön irtisanomisista, joten täytyy olla kiitollinen, että sain ylipäätään pitää työni. Silti mieli täyttyi alkusokissa epäilyksistä, että olinko epäonnistunut työssäni? Olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Olisinko voinut osoittaa olevani tuloksellisempi työntekijä, tuoda julki taiteen ja kulttuurin merkitystä sote-kentällä kuuluvammin?  

Suru

Tämän jälkeen silmät täyttyivät kyynelistä, sillä ymmärsin, etten olisi voinut tehdä mitään enemmän. Ennen kuin pystyin puhumaan tästä työkavereilleni, he olivat lukeneet uutiset jo kasvoiltani. Selkäni takana vellonut empatia vain kasvatti palan tunnetta kurkussa. "Mitä on tapahtunut?! Henna itkee." Tiedän, että olen hoitanut työni hyvin. Tiedän, että olen hyvä työntekijä ja työkaveri. Niin pahalta kuin se tuntuukin, millään tällä ei ole lopulta merkitystä, sillä työtehtäväni ei ole sairaalan ydintehtävien kannalta oleellisin. Jostain on pakko leikata, ja se osui nyt minuun.

Minulla on silti oikeus olla eri mieltä. Minä olen nähnyt ja kokenut sairaalataiteen ja erilaisten taideprojektien hyvää tuottavan ja kasvavan ilmiön sote-kentällä. Tämä on sitä vaikeasti mitattavissa olevaa henkistä hyvää, jota olen saanut tuoda Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Koen myös jatkuvaa valtakunnallista painetta taideasioiden lisäksi myös kulttuurihyvinvoinnin edistämiseen liittyviin asioihin, sillä näitä mitataan ja tutkitaan koko ajan enemmän ja enemmän. 

Minulla on hyvät verkostot muun muassa taiteen tekijöihin ja museokentälle valtakunnallisesti, Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon maakuntaliiton kulttuuritoimijoihin, sote-kentän kulttuurikollegoihin valtakunnallisesti, Taikusydän-kulttuurihyvinvointiverkostoon ja Taiteen edistämiskeskukseen. Kaikki ovat odottaneet sitä, että taide- ja kulttuuriasiat saadaan koordinoitua eri toimijoiden rakenteisiin, jotta hedelmällinen yhteistyö voitaisiin aloittaa. Rakenteisiin vietävää toimintaa edesauttaa esimerkiksi Pohjois-Savon kulttuuristrategia, jossa on jo määritelty selvää yhdyspintatoimintaa myös hyvinvointialueelle. Tavoitteena on saada Pohjois-Savoon monella tasolla terveempi ja hyvinvoivempi asukaskunta nykyisen Suomen sairastavimman alueen taittamiseksi.

Turhautuminen

Työajan leikkausuutinen aiheutti täydellisen pysähtymisen. Mitä merkitystä työlläni enää olisi? Turhautumisen tunne syntyi siitä, että en saa enää tehdä rakastamaani työtä niin hyvin kuin osaisin ja haluaisin. En pysty kehittämään työtäni ja viemään sitä niihin tavoitteisiin, jotka olen sille asettanut.

Siitä lähtien, kun tiesin, että haluan opiskelemaan taidehistoriaa ja raivasin tieni vaikeuksien jälkeen yliopistoon, olen halunnut tehdä parhaani. Olen halunnut osoittaa itselleni ja muille, että olen valmis tekemään kaikkeni, että pääsen tavoitteisiini ja työllistyn kulttuurialalle. Sote-kenttä ei varsinaisesti ole kulttuurikenttää, mutta kuten aiemmin kirjoitin, koen taiteen ja kulttuurin merkityksellisyyden täällä vahvemmin kuin missään muualla. Terveydenhoidon rinnalla.

En ole valmis tekemään töitäni kädenlämpöisesti, sillä tavoitteellisuus on aina ollut minulle tärkeää. Aiempaa tärkeämpää se on nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä nyt, kun taiteesta ja kulttuurista leikataan kaikkialla. Unohdetaan, että taide ja kulttuuri ovat juuret, joita vaalimalla suomalainen yhteiskunta on ylipäänsä olemassa. Mitä säilytettävää meillä on, jos kadotamme ympäriltämme taiteen, musiikin, kirjallisuuden, teatterin ja museot? Voiko inhimillistä elämää olla ilman kulttuuria? Kokeileppa miettiä elämääsi, jossa nuo kaikki poistetaan elämästäsi.

Viha

Turhautumisen jälkeen viha syntyi aaltomaisena kuohuna. Viha jotain näkymätöntä kohtaan, jolle en itse voinut tehdä mitään. En voi muuttaa hyvinvointialueen taloudellista tilannetta paremmaksi. En voi tehdä mitään. Tiukka taloudellinen tilanne on vaikuttanut työhöni koko työssäoloni ajan (2020-), mutta tässä ei ole sinänsä mitään uutta. Aiemmin museokentällä työskennelleenä, siellä ei ole koskaan ollut ylimääräistä rahaa. Minut on kulttuurialan ammattilaisena koulutettu olemaan taloudellinen, eikä minua voi syyttää, että olisin tuhlaillut hyvinvointialueen rahoja, sillä osa taideasioista on rahoitettu jopa lahjoitusvaroin! 

Miltei kaikki lahjoitusvaroin toteutetut taideasiat olen koordinoinut muiden töiden ohessa. Olen halunnut ottaa ne tehtävälistalle, koska koen asiat tärkeinä. En voi määritellä etukäteen niiden laajuutta ja työllistävyyttä, sillä ne tulevat usein yllättävinä yhteydenottoina. Kerrottakoon, että olen koordinoinut erilaisia taideprojekteja lahjoitusvaroista 500-35 000 euron arvosta. Isossa mittakaavassa pieniä rahoja, mutta nämä ovat olleet hyvinvointialueelle ns. ilmaista rahaa. Sitäkin enemmän projekteilla on saavutettu merkityksellisyyttä tiloihin ja niiden toimintoihin liittyen. Esimerkiksi tämä Lasten ja nuorten osastolle toteutettu Kamala Luonto-kokonaisuus olisi jäänyt tekemättä, ainakin siinä mittakaavassa missä se toteutettiin, jos en olisi ollut asioita hoitamassa.

Työkaverini ovat nähneet iloisen puoleni, joka kuplii esiin sitä mukaa, kun iloa ilmaantuu. Minun ei tarvitse pidätellä iloisuuttani, eikä se ole myöskään vähentänyt ammatillisuuttani ja asiantuntijuuttani työkavereiden silmissä. Tästä olen kiitollinen, vaikka Kiinteistöhallinto ei miehisen alansa ja aihepiirinsä vuoksi ole mikään tunteiden näyttämö.

Minulle oli vaikeaa pidätellä vihaa sen painaessa rintaa, sillä olisin tarvinnut samanlaista vihan purkamista kuin teen ilonkin kanssa. Päästää tunne valloilleen silloin, kun se syntyy. Mutta ei ollut ketään ketä syyttää. Kukaan työkavereistani, edes esihenkilöt, eivät olleet syyllisiä tilanteeseen, vaan tekivät kuten heidät oli ylemmältä tasolta ohjeistettu tekemään. YT:n yleisistä tuloksista tiedottaminen ei onnistunut hyvinvointialueella lainkaan. Se ei onnistunut myöskään henkilökohtaisella tasolla, mutta asiat menivät siten kuin menivät. Minulle olisi ollut puhdistavaa, jos olisin saanut oksentaa kaiken sen pahan olon työkavereihini, jos he olisivat kohdelleet minua huonosti. Olisin saanut huutaa, että Te ette ansaitse minua!!, ja lähteä ovet paukkuen. Mutta ei ollut ketään ketä syyttää.

Empatia

Sen sijaan sain kaikilta työkavereiltani osakseni pelkkää empatiaa ja rakkautta niin paljon, että sen tunnekuorman käsittely tuntui jopa vaikeammalta kuin vihan hallinta. Jokainen kyllä näki, että minuun sattui henkisesti todella paljon. Jokainen näki, kuinka leikkausuutinen muutti minua. Nyt heidän ei tarvitse enää kysyä, että miten voin aina olla niin iloinen? Kukaan tuskin toivoi tällaista koulutushetkeä.

Asian käsittely puhumalla työkavereiden kanssa on ollut parasta lääkettä. He sanovat asioita suoraan ja rehellisesti. Tarvitsen sitä edelleen. He tietävät mitä olen tehnyt ja miten olen työtäni tehnyt. Leikkausuutinen tuli yllätyksenä varmasti monille. Eniten sain huolestuneita kommentteja siitä, kuinka täydellinen irtisanomiseni olisi vaikuttanut työyhteisöömme. 

Tunne on molemminpuolinen: koen tuovani paljon hyvää meidän työyhteisöön, mutta Kiinteistöhallinnon työkaverini eivät välttämättä ymmärrä, kuinka iso vaikutus heillä ja heidän tuellaan on ollut siinä, että olen tehnyt työtäni iloisena ja määrätietoisena. Kertaakaan ei ole ollut päivää, ettenkö olisi halunnut lähteä töihin. Olen kyllä pyrkinyt osoittamaan sen heille sanoin ja teoin. Minua ei ole missään vaiheessa jätetty yksin, olen aina saanut apua ja tukea oli asia sitten millainen tahansa, ja olen saanut olla juuri sellainen kuin olen. 

Yksi koskettavimmista työkaverilta saamistani kommenteista olikin tokaisu: "Ymmärräthän sinä, miten paljon olet muuttanut meidän työyhteisöä parempaan suuntaan sillä, että olet juuri tuollainen kuin olet?"

Kuva: Svetlana Larina.

Taistelutahto

Kaiken sen työkavereilta saadun empatian ja tuen määrä kääntyi lopulta sisälläni valtavaksi taistelutahdoksi. Minua ei kohdella näin! En aio väljähtyä ammatillisesti tai henkisesti tähän tilaan, vaan aion taistella työnkuvani puolesta. Tiedän, että vaikein haaste tulee olemaan työtehtävien sovittaminen uuteen työaikaan ja siinä pitäytyminen. Mutta niin on vain tehtävä. Leikkausten tulee näkyä ja ne tulee tehdä näkyviksi, muutenhan niillä ei olisi mitään vaikutusta.

Kaikki kulttuurikentällä työskentelevät tietävät, että me teemme asioita rakkaudesta työhön, jolloin useimmat meistä tekevät asioita enemmän kuin työsopimuksessa lukee. Niin minäkin olen tehnyt. Raja työn ja vapaa-ajan välillä saattaa hämärtyä vain siksi, että rakastaa sitä mitä tekee.

Uusi työaika ei ole minulle taloudellisesti kannattava ja joudun kehittelemään päätyön rinnalle muita projekteja. Mutta tämäkään ei ole kulttuurityöläisille mitenkään uusi asia. Pitää olla itse kiitollinen, että olen saanut tehdä taloudellisesti turvattua työtä neljän vuoden ajan. Nyt edessä on uudenlainen arki ja se vaatii uudenlaista asennoitumista työhön.  

Koen omaavani hyvän resilienssin kaiken aiemmin kokemani perusteella. Näiden myötä hankin itselleni muutama vuosi sitten samannimisen Antti Immosen veistoksen muistuttamaan sisäisestä vahvuudesta. Minulla on myös luotto siihen, että vuosien myötä kartuttamani ammatillinen verkosto tuo jotain hyvää elämääni. 

Yksi isoimmista asioista minulle on ollut, että pääsin Mediuutisten 100 terveysalan vaikuttajaa -listalle vuonna 2023, kategoriaan "Arjen parantajat". Tämä osoittaa, että olen tehnyt asioita hyvin myös valtakunnallisesti:

"Henna [XXX]. Taideasiantuntija, Pohjois-Savon hyvinvointialue. Henna vastaa koko hyvinvointialueen sairaaloiden ja muiden sote-kiinteistöjen taiteesta. Hän on pitänyt sairaalataiteesta luentoja ja puheenvuoroja ja tuonut taiteen ja taideasiantutijan työn merkitystä terveydenhuollossa esiin myös blogissaan."

"Olettakaamme, että käy hyvin"

Nyt, kun katsoin kaikkia noita lehtijuttuja ja puhujakuvia jälkikäteen ymmärrän, etten olisi voinut tehdä mitään toisin. Tein parhaani, ja ehkä se säästi minut täydelliseltä irtisanomiselta. Haluaisin toivoa, että 50%:n työaika ei ole loppuelämän näkymä, sillä olen sitoutunut tehtävääni ja koen sen edelleen merkityksellisenä. Pahin pelkoni on, että uteliaisuus ja ilo tehdä työtä sammuvat, ja silloin en ole enää oma itseni.

Eräs työkaveri sanoi leikkausuutisen kuullessaan, että on todella pahoillaan puolestani. Lause, joka sai minut murtumaan kuului: "Tuntuu kuin linnulta olisi katkaistu siipi..." Siltä minusta tosiaan tuntuu.

Albrecht Dürer: Sininärhen siipi, 1512, akvarelli, Albertina, Wien. Kuva: Wikipedia. 

Ystäväni sen sijaan muistutti presidentti Mauno Koiviston erinomaisista sanoista: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että käy hyvin." Tarvitsin noita sanoja juuri silloin ja tarvitsen niitä vieläkin.

Olettakaamme, että käy hyvin. 

Taide pidentää ikää

Taidehallissa on parhaillaan itselleni ammatillisesti äärimmäisen tärkeä näyttely. Toimin Pohjois-Savon hyvinvointialueen taideasiantuntijana, joten koin saavani lisää painoarvoa työlleni näyttelyn myötä. HUS (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) on tuonut esille  yli 200 teosta omasta (sairaala)taidekokoelmastaan. Otanta on lopulta pieni, sillä kokoelmaan kuuluu kaikkiaan yli 5700 taideteosta. "Taide pidentää ikää - Reseptejä HUSin taidekokoelmasta" ei ole vain taidenäyttely, vaan myös "voimakas puheenvuoro taiteen merkityksestä niissä olosuhteissa, joissa ihmisen terveys vaatii hoitoa ja huolenpitoa". Näyttelyn on kuratoinut taidehistorioitsija Markku Valkonen.

HUSin taidekokoelma. Etualalla Alvar Gullichsen: Posankka, ajoittamaton, puu, lasi, Psykiatriakeskus, taiteilijan lahjoitus.

Tavoitteena monipuolisuuden ilmentäminen

Näyttelyyn on koottu teoksia kokoelmasta, joka on tavallisesti sijoitettuna ympäri Uuttamaata. Kokonaisuus ei ole teemallinen, vaan sen on tarkoitus osoittaa, kuinka monipuolista taidetta sairaaloissa on esillä: esittävää ja abstraktia, ekspressiivistä ja pelkistettyä, modernistista ja rosoisen maalauksellista.

HUSin taidekokoelmaa vaalii ja kartuttaa vuonna 2013 perustettu HUSin taidetoimikunta. "Sen toiminta perustuu HUSin linjaukseen, jonka mukaan potilaiden hoitoympäristöä kehitetään terveyttä edistäväksi ja potilaan voimavaroja tukevaksi." (Taide pidentää ikää, s.19) Teoksia otetaan kokoelmaan tapauskohtaisesti myös lahjoituksina, jolloin ne valitaan "aihepiirin, taiteellisen laadun ja uudelleen sijoitettavuuden perusteella. Aggressiivisia, synkkiä tai liian melankolisia aiheita vältetään, jotta niistä ei aiheutuisi lisästressiä. Sen sijaan esteettinen ja miellyttävä ympäristö rauhoittaa ja antaa henkisiä voimia." (Lähde: HUS sai taidelahjoituksen Kevalta)

Erno Peltonen: Someday we rule the world, 2020, öljy kankaalle. Psykiatriakeskus. HUSin taidekokoelma. 

Outi Heiskanen & Janne Laine: Metsän hengetär, 2016, sekatekniikka. Peijaksen sairaala. HUSin taidekokoelma.

Hannu Hyrske: Hyvän ilman lintu, 2019, akvatinta, viivasyövytys. Naistenklinikka. HUSin taidekokoelma.

Taidehallin näyttelyn yhteydessä on julkaistu näyttelyn nimeä kantava kirja, joka osoittaa samanlaiset tavoitteet ja päämäärät sairaaloissa oleville teoksille kuin meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueellakin:

"(---) Ripustamisessa joudutaan huomioimaan myös sairaalatekniikka ja -logistiikka. Sairaala ei kuitenkaan ole museo eikä galleria. Vaikka sairaaloissa onkin näyttelytiloja, kyseessä on eri yksiköistä koostuva yhteenliittymä, jonka jokaisella osalla on oma tilansa ja luonteensa. (---) Sairaalaan sijoitetun taiteen on hyvä olla kuitenkin erilaista, kuten ihmisetkin ovat erilaisia. (---) Tärkein hankintakriteeri on kuitenkin teosten laatu, sairaalaympäristöön liittyviä hygieniavaatimuksia unohtamatta." (s.22)

Meillä ei ole tällä hetkellä virallista taidetoimikuntaa, vaan kaikki tavalla tai toisella taiteeseen ja kulttuuriin liittyvät asiat koordinoidaan minun kauttani. Meillä ei myöskään ole vuosittaista taidebudjettia taiteen ostamiseen, vaan teoksia on hankittu pääsääntöisesti uudisrakennus- tai peruskorjaushankkeisiin sisältyvinä prosenttitaidehankintoina. Lahjoituksia otetaan vastaan tapauskohtaisesti, laatu- ja sairaalaympäristöön sopivuus huomioiden. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelmaan kuuluu noin 1350 taideteosta.

Toiminta on siis huomattavasti pienimuotoisempaa kuin HUSissa, mutta olen pyrkinyt omalla työlläni tuomaan kulttuuri- ja taideasioita näkyviksi, ja koen siinä myös onnistuneeni. HUSissa arvostamani kollega on Tilahallinnan alaisuudessa toimiva taideasiantuntija Kirsti Bergström, jonka kanssa olemme olleetkin silloin tällöin yhteydessä.

Pentti Sammallahti: Solovetski, Vienanmeri, Venäjä, 1992, pigmenttivedos. Pentti Sammallahti: Kalmukia, 1991, pigmenttivedos. Amanda Lindström: Sirkus, 2021, öljy kankaalle, Biomedicum. HUSin taidekokoelma.

Alex Keyriläinen: I'm so happy I could die, 2023, öljy ja hiili kankaalle. Tikkurilan psykiatrinen poliklinikka. HUSin taidekokoelma.

Sirkka-Liisa Lonka: Tulvavesi, 2016, öljy, Naistenklinikka. Juhani Linnovaara: Kurkistelija, 1975, litografia, serigrafia, Porvoon sairaala. Tuomas Mäntynen: Hornamainen yö, 2019/2020, akryyli ja öljy kankaalle, Tornisairaala. HUSin taidekokoelma. 

Taiteen merkityksen osoittaminen sairaalaympäristössä

HUSin taidetoimikunta tekee teoshankintojen lisäksi myös kirjoja. Taidetoimikunta on toimittanut esimerkiksi itselleni eräänlaista "Raamattua" ilmentävän kirjan Taide vanhin voitehista - Kuvataidetta sairaaloissa (2020). Tässä kirjassa on esitelty monipuolisesti yliopistollisten ja keskussairaaloiden taidekokoelmia ja mukana on myös Kuopion yliopistollinen sairaala. Edeltäjäni on kirjoittanut julkaisuun erinomaisen artikkelin, jossa on täydellisin tiivistelmä sairaalataiteen merkityksestä, jonka olen tähän mennessä lukenut:

"Taiteella tiloihin luodaan lämpöä ja kodikkuutta sekä lievitetään asiakkaiden jännitys- ja stressitiloja. Tällaiset sairaalatilat ovat osoittautuneet tuottavuudeltaan paremmiksi kuin tilat, joiden suunnittelun keskiössä on ollut vain toiminnan tehokkuus. Taiteen parissa myös pitkät sairaalakäytävät voivat tuntua lyhyemmiltä, askeleet keveämmiltä ja ajatukset positiivisemmilta." (Maarit Hakkarainen, s. 106)

HUSin taidekokoelma.

Marjukka Paunila: Huone, 2022, tempera kankaalle, Lohjan sairaala. Kristian Krokfors: Pallo altaassa, 2019, akryyli levylle, Tornisairaala. HUSin taidekokoelma.

EGS: Never lose hope, 2019, serigrafia. Rubik. HUSin taidekokoelma.

Beep Nozdra: Antikythera 1, 2017, sekatekniikka. Suu- ja hammaskeskus, Haartmaninkatu 1. HUSin taidekokoelma. 

Jussi Niva: Matter Overleaf, 2019, öljy levylle, Tornisairaalan ja Siltasairaalan välinen yhdyskäytävä. Emmi Kallio: Lohduttaja, 2021, akryyli kankaalle, Hyvinkään sairaala. HUSin taidekokoelma.

Jorma Hautala: Soiva metsä II, 2005, akryyli kankaalle, Tornisairaala. Outi Ikkala: Hidasta liitelyä, 1988-89, akryyli kankaalle, Tornisairaala. HUSin taidekokoelma.

Tapio Kettunen: Yhä jaksaa, 2018, puu, pronssi, Tilakeskus, Fokus-talo, Paulon säätiön lahjoituskokoelma. Henna Paasonen: Sininen ääntenkuulija, 2023, akryyli, virkattu ja kierrätetty pitsi, Porvoon psykiatrinen poliklinikka. HUSin taidekokoelma.

Taide pidentää ikää

Taide pidentää ikää - Reseptejä HUSin kokoelmista -julkaisussa HUSin taidetoimikunnan jäsenet Seppo Seitsalo (johtava ylilääkäri, eläkkeellä) ja Ilkka Taipale (ylilääkäri, eläkkeellä) kirjoittavat taiteen terveysvaikutuksista:

"Yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime aikoina pyörinyt ajatus siitä, että taide on luksusta, tarpeeton ja kallis turhake. Harva käsitys menee yhtä raskaasti pieleen kuin tämä, sillä taiteen myönteisistä terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on kertynyt varsin runsasta ja vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. WHO:n vuonna 2019 julkaisema raportti sisälsi lähes tuhat alkuperäisjulkaisua tai katsausta, jossa kuvattiin taiteen ja laajemmin käsitettynä kulttuurin myönteisiä vaikutuksia.

(---) Vaikutuksen todettiin olevan jopa suurempi kuin hyötyliikunnan tai laihduttamisen, ja se oli yhtä suuri kuin tupakoimattomuudesta saatava hyöty. Kulttuurin - kuvataide, teatteri, musiikki, tanssi, kirjallisuus - harrastamisen vaikutus tarkoitti laskennallisesti jopa paria kolmea lisävuotta 'sohvaperunoihin' verrattuna. Taide siis todella pidentää ikää.

(---) HUSissa on kaikkiaan 27 500 työntekijää. He altistuvat taiteelle päivittäin - samoin kuin lähes 700 000 vuosittain hoidettua potilasta sekä heidän saattajansa ja vierailijansa. Nämä ovat suuria lukuja verrattuna suosituimpienkin taidemuseoiden kävijämääriin."

Jorma Puranen: Forest in rain, 2013, digitaalinen c-printti dipondille, Naistenklinikka. Diagnostiikkakeskuksen kokoelma.

Teemu: Sukkahousupöllö, 2024, akryyli paperille, Tikkurilan psykiatrinen poliklinikka. Essi Kuokkanen: A sad flower, 2020, öljy kankaalle, Iso Omena, Huslab. Diagnostiikkakeskuksen kokoelma.

Susanna Paasonen: Räjähdys, 2009, akryyli kankaalle, Kirurginen sairaala, Paulon säätiön lahjoituskokoelma.

Markku Rantala: Punaisen valo, 1980, öljy kankaalle, Siltasairaala. Tiitus Petäjäniemi: Torttu hangella. 2018, akryyli kankaalle, Psykiatriakeskus. HUSin taidekokoelma.

Liisa Lounila: Amy, ajoittamaton, öljy kovalevylle, Puistosairaala, Paulon säätiön lahjoituskokoelma. Jukka Peltosaari: Pohdiskelija, 2016, akryyli kankaalle, Nuorisopsykiatria, Ratapihantie 11. HUSin taidekokoelma.

Hanna Varis: Löytöretki, 2021, sekatekniikka kankaalle, Jorvin sairaala. Santeri Tuori: Karlotta, still#11, 2004, c-printti diasecille, Naistenklinikka, Paulon säätiön lahjoituskokoelma. Kuutti Lavonen: Ofelia, 1991, pastelli paperille, Paulon säätiön lahjoituskokoelma.

Taideähky on todennäköinen

Taidehallin näyttely tuntuu ajankohtaiselta ja tärkeältä myös yhteiskunnallisen Sakset seis! -kampanjan rinnalla. Taide kuuluu kaikkialle ja kaikille. Itse koen taideasiantuntijan työni tärkeänä juuri sairaala- ja sote-ympäristössä. En keksi, että missä muualla saisin luoda yhtä paljon mieleen positiivisesti vaikuttavia tiloja kuin taiteen avulla sote-kentällä.

Näyttely osoitti, että meillä on Pohjois-Savon hyvinvointialueella hyvin "kilpailukykyinen" taidekokoelma HUSin taidekokoelman rinnalla. Määrä on huomattavasti pienempi, mutta teoshankintoja on tehty ammattitaitoisesti ja harkiten aina 1950-luvulta alkaen. Mukana on paitsi alueellisten taiteilijoiden teoksia myös valtakunnallisesti ja taidehistoriallisesti merkittäviä töitä. Taidehallin näyttelystä löytyi samoja tuttuja taitelilijoita, joita huomaan olevan myös hoitamassani ja ylläpitämässäni PSHVA:n taidekokoelmassa.

Taide pidentää ikää -näyttelyssä on enemmän teoksia kuin Taidehallissa on kenties koskaan aiemmin ollut. Taideähky on todennäköinen, mutta tähän sanomaan toivon kaikkien kävijöiden hukkuvan. Upotkaa ja antautukaa taiteen merkityksellisyydelle, sillä tässä näyttelyssä ette pääse tunnetta pakoon.

Jaakko Tornberg: Golden Cloud, 2021, akryyli, Palvelukeskus. HUSin taidekokoelma.

Tuomo Rosenlund: Landscape Nr 2, 2008, öljy, hiekka ja akryyli kankaalle, Suu- ja hammaskeskus, Haartmaninkatu 1, Paulon säätiön lahjoituskokoelma. Tapani Kokko: Tanssija, 2004, sekatekniikka. HUSin taidekokoelma.

Markus Rissanen: Retropsykedeelista termodynamiikkaa, 2001, akryyli. Viggo Wallensköld: Asetelma [3 kpl], 2023, öljy. Pekka Nevalainen: Pirukas, 2009, öljy levylle. Anssi Kasitonni: Grand Safari, 2013-2014, lasikuitu. Samuli Heimonen: Sukellus, 2002, akryyli ja öljy kankaalle. Juhana Blomstedt: Cynthia, 2007, akryyli kankaalle. Matti Kujasalo: Pyöreä maalaus 16.8.2013, akryyli kankaalle. Susanne Gottberg: Kopio, 1993, öljy kankaalle. HUSin taidekokoelma.

Kari Cavén: Hurjajoukko (Ilon amme), 2021, sekatekniikka. HUSin taidekokoelma. 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen taideasiantuntija HUSin taidekokoelman äärellä.

"Taide pidentää ikää - Reseptejä HUSin taidekokoelmasta" on esillä Taidehallissa 5.1.2025 saakka.

Olen itse kirjoittanut sairaaloiden taidekokoelmista aiemmin esimerkiksi täällä:

• Lainesairaalan taideteokset (Pohjois-Savon hyvinvointialue)
• Antti Immonen: Valoaallokko (Pohjois-Savon hyvinvointialue)
• Kamala Luonto valtasi Lasten ja nuorten osaston (Pohjois-Savon hyvinvointialue)
• Taidetta Joensuun psykiatriatalossa (Pohjois-Karjalan hyvinvointialue)
• Sairaalataidetta Joensuussa (Pohjois-Karjalan hyvinvointialue)
• TAYSin taidetta (Pirkanmaan hyvinvointialue)