Musée du Louvre

 

Ensimmäisenä varsinaisena matkapäivänämme suuntasimme heti aamusta Louvreen. Sisäänpääsyjonon näkeminen kauhistutti, mutta se liikkuikin yllättävän nopeasti. En osannut odottaa laukkujen läpivalaisua ovella, mutta ymmärtäähän sen että tuollaisessa museossa pitää turvatoimien olla kohdillaan. Tässä vaihessa pitää muistaa mainita, että 12-25-vuotiaat Euroopan kansalaiset pääsevät henkilökorttia tms. näyttämällä museoon ilmaiseksi. Olipa siis erinomainen ajoitus viettää 25-vuotissynttäreitä juuri Pariisissa! Huomasimme viikon mittaan että monessa kulttuurikohteessa oli sama käytäntö, joten lampsimme ilmaiseksi sisään Louvren lisäksi Notre Damen torniin, Sainte Chapelleen, riemukaarelle ja Musée d'Orsayhin. Säästimme siis yhteensä melkoisen rahasumman sisäänpääsymaksuista.

Olin alunperin suunnitellut että laatisin listan kohteista joita haluan museossa nähdä. Hylkäsin ajatuksen viimeistään silloin kun pääsimme näyttelysaleihin. Mielestäni ei ollut mitään mahdollisuutta kiertää saleja vain sillä periaatteella että juoksisin salit läpi katsomassa vain jonkin tietyn kohteen. Totta kai minulla oli muutama "pakko nähdä" kohde, kuten Milon Venus ja Samothraken Nike, mutta muuten kiersimme rakennuksen mielenkiintoisten aiheiden mukaan (mm. antiikin veistokset, ranskalainen 1800-luvun maalaustaide, italialainen maalaustaide). Muuten kuljeskelimme saleissa vapaasti ja pysähdyimme vain mielenkiintoisimpien teosten äärelle.

Louvressa on niin paljon taidehistorian mestariteoksia, että tietynlaista priorisointia tapahtuu mielessä tahtomatta. Taidekirjan lehdille painetut upeat kuvat eivät enää paikan päällä tunnu samanlaiselta kun upeita teoksia on liikaa. "Vähemmän merkitykselliset" hukkuvat massaan. Ensimmäinen täydellinen hurmioituminen tapahtui suunnatessa pitkän käytävän halki kohti nousevien portaiden päässä odottavaa voiton jumalatarta. Samothraken Nike oli sijoitettu loistavaan paikkaan. Vaikka sen ympärillä parveili massoittain turisteja kameroineen (itseni mukaan lukien) en muista sitä hälinää lainkaan. Tuntui kuin korvani olisivat menneet lukkoon ja vain tuijotin ja kiertelin veistosta.

"Alun perin patsas sijoitettiin pohjoisen Egeanmeren saaren Samothraken sataman suulle luultavasti noin 190 eKr. merkiksi Rodoksen ja Pergamonin voitosta syyrialaisia vastaan. Se näkyi kauas merelle. Tuulessa voiton jumalatar lepattavine vaatteineen on varmasti näyttänyt uskomattoman vaikuttavalta. Vuonna 1863 löydetty, silloin pahasti vahingoittunut hahmo on sijoitettu korokkeelle suureen portaikkoon, jotta sille voitaisiin tehdä oikeutta. Siten siivekäs jumalatar, jolla ennen oli käsissään torvi, loistaa voitokkaana myös museossa."

Tässä hieman tunnelmaa Mona Lisan edustalta. Ihmisiä on rivissä jatkuvasti kamerat kohti maalausta. Vaikka minua aluksi ahdisti mielikuva ihmismäärästä maalauksen edessä ja aioin sen sivuuttaa, sai ystäväni minut käymään maalauksen luona. Ja kuten olin arvellutkin, se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tuntemuksia. Mona Lisa on liian loppuun kulutettu kuva. Sen sijaan vastakkaisen seinän valtaava Paolo Veronesen Kaanaan häät oli hätkähdyttävä suuruudessaan.

Giuseppe Archimboldon maalaussarja oli iloinen yllätys ja toi mieleen Ruotsin opintomatkavierailun Skoklosterin linnaan. Nämä hedelmä- ja vihannesmaalaukset saavat aina hyvälle tuulelle :)

Toinen odottamani veistos oli Milon Venus (noin 100 eKr.). Se oli hieman pienempi kuin olin mielessäni kuvitellut ja se ei ollut yhtä vaikuttavalla paikalla kuin Nike, ja tuli eteeni ehkä hieman yllättäen. Kaunis se oli siitä huolimatta, kauniimpi kuin olin kuvitellut vaikka tämänkin olen taidekirjoissa nähnyt useita kertoja. Mikähän näissä silvotuissa naishahmoissa kiehtoo?

"Ludvig XVIII nousi Ranskan valtaistuimelle vallankumouksen levottumuuksien ja Napoleonin vuoteen 1814 jatkuneen valtakauden jälkeen. Hän sai lahjaksi vuonna 1820 Kykladien saaristoon kuuluvalta Melokselta löydetyn myöhäishelleenosen patsaan, joka tuotiin Pariisiin jo löytövuonna. Siitä lähtien rakkauden jumalatar Afroditea esittävä puolialaston hahmo on kuulunut maailman tunnetuimpiin antiikin veistoksiin.
Vartalon täydellinen muoto, sopusuhtaiset kasvot ja ennen kaikkea hahmon klassinen kontraposto-asento ovat tehneet Milon Venuksesta malliesimerkin antiikin kuvanveiston täydellisyydestä. Luonnollista kokoa suurempana esitetyn hahmon lantioilla riippuvan vaatteen laskokset peittävät taitavasti kahden marmorikappaleen saumakohdan. Dynaamisena elementtinä vaate myös vähentää veistoksen jäykkyyttä."

Tämä karyatidisali oli myös mukava nähdä, sillä se on näyttänyt kuvissa hienolta.
"Henrik II:n hallituskaudella (1547-1559) karyatidisali sisustettiin edustavaksi juhla- ja oikeussaliksi. Arkkitehti Pierre Lescot teki yhteistyötä Jean Goujonin ja tämän kivityöpajan kanssa. Sali nimettiin Goujonin vuonna 1550 luomien hahmojen mukaan. Ne tukivat parveketta, jolla orkesteri soitti."

Hubert Robertin maalauksia.

Louvresta lähdettiin väsyneinä, mutta olin nähnyt kaiken minkä halusin ja ne mitä en ehtinyt nähdä eivät jääneet harmittamaan. Tyytyväisenä museosta lähteminen on aina ihanteellista.

Tekstilainat: Taide & arkkitehtuuri Pariisi s. 108, 106