torstai 29. syyskuuta 2016

Valon kaupunki 2016

Jyväskylässä pimenevien syysiltojen odotetuin tapahtuma on ollut vuodesta 2005 järjestetty Valon kaupunki. Minä olen osallistunut valon juhlintaan vuodesta 2010, ja joka vuosi on ollut yhtä jännittävää päästä näkemään erilaisia valoteoksia. Viime vuotta voi käydä kurkkaamassa vaikka täältä, mutta tapahtuman vaikuttavinta antia oli Maria Baric Companyn Ave Fenix-esitys. Tämä vuosi näytti mm. tältä:
Ukkometso. Toteuttajat: Suomen Jouluvalo Oy/Tomi Poikola ja taiteilija Jari Antila.
Yksityiskohta Kuusikko-valo-olotila -teoksesta. Taito Keski-Suomi ry, Taitokeskus Aivian opiskelijat ja Jyväskylän käsityökoulun oppilaat.
Yksityiskohta Pörriäiset ja Öttiäiset ympäristötaideteoksesta. Taito Keski-Suomi ry, Taitokeskus Aivian opiskelijat ja Jyväskylän käsityökoulun oppilaat.
Piruvie-valoteos. Teoksessa on käytetty kierrätysmateriaaleja, kuten vanhoja VHS-nauhoja. Toteutus: Sari Linna. Teos on saanut Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnalta apurahan materiaalikustannuksiin.
Tapahtuman ehdoton vetonaula oli tänä vuonna australialaisen Amanda Pererin Intrude-teoskokonaisuus. Kirkkopuiston valtasi viisi yli 7-metristä pupua. Niin suloisia ja häikäiseviä kuin pitkäkorvat olivatkin, teoksen taustalla on myös surullinen puolensa. Parerin Intrude (tunkeutua) herättää pohtimaan vieraslajien merkitystä alkuperäiselle luonnolle. Euroopasta siirtyi laivojen mukana Australiaan 1800-luvun puolivälissä kaniineja, jotka lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tämän seurauksena kanien tuhot ovat aiheuttaneet satojen miljoonien dollarien vuotuiset vahingot Australian maatalouselinkeinolle.
Amanda Parer: Intrude-valoteos.
Teoskokonaisuuden ei ole kuitenkaan tarkoitus olla liian vakava. Taiteilija haluaa, että katsojat voivat kokea itsensä kuin Liisaksi Ihmemaassa. Pieneksi pupujen rinnalla.
Mites siellä, kävittekö katsomassa pupuja itse tai bongasitteko näitä sosiaalisesta mediasta?

maanantai 26. syyskuuta 2016

Yayoi Kusama Yle Teemalla

Yle Teema näyttää tänään maanantaina 26.9. Yayoi Kusaman henkilökuvan Täplätaiteilija (Yayoi Kusama: The Polka Dot Princess, 2012). Joten jos haluat tutustua tähän Moderna Museetissa näkemääni taiteilijaan vähän tarkemmin, olkaahan tv-ruutujen ääressä klo 21.
Kuva täältä.
"Kusaman suuri retrospektiivi Lontoon Tate Modern -museossa vuonna 2012 oli museon ensimmäinen yhden aasialaistaiteilijan suurnäyttely. Kusaman suunnittelemiin kuoseihin perustuvia muotivaatteita ja asusteita myydään huippubrändien liikkeissä eri puolilla maailmaa.

Itsekin pilkkukuosiin pukeutuva Kusama vetää valokuvaajat puoleensa näyttäytyessään julkisuudessa, mutta 87-vuotiaan taiteilijan koti on vuosikymmenten ajan ollut rauhallinen psykiatrinen sairaala. Mielenterveyden ongelmista kauan kärsinyt taiteilija on pystynyt keskittymään työhönsä. Dokumentti tarjoaa harvinaisen kurkistuksen Kusaman elämään ja työskentelyyn."

Ohjelma on nähtävissä Areenassa 30 päivää.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Veden valossa

Kaspar Ruoff: Riite, Nilsiä, 2010; Pirstaleet, Kuopio, 2010; Aallokko, Petäjävesi, 2013.
Jos olisin valokuvataiteilija, haluaisin kenties olla Kaspar Ruoff. Galleria Ratamossa ollut Veden valossa sisälsi paljon sellaisia kuvia, joita itsekin tahtoisin ikuistaa.  Maalauksellisia, abstrakteja hetkiä luonnosta, joissa pääosaan nousevat väri ja heijastukset. Kuvissa ei ole mitään keinotekoista, sillä kuvat on luotu juuri oikeilla hetkillä, odottamisen ja etsimisen myötä tai pitkillä valotusajoilla.
Kaspar Ruoff: Riite, Nilsiä, 2010.
Kaspar Ruoff: yksityiskohta valokuvasta Riite.
Sveitsiläis-suomalaisen Kaspar Ruoffin (s.1974) näyttelyssä maailmaa katsotaan peilikuvien kautta veden pintaheijastumista. Hän asuu ja työskentelee Bruggissa, Sveitsissä, mutta viettää pidempiä aikoja myös Suomessa, jossa monet teoksista syntyvät. Esimerkiksi Nilsiä ja Petäjävesi ovat tulleet itsellenikin tutuiksi.
Kaspar Ruoff: Rantakivi, Kuopio, 2012; Järviruoko, Nilsiä, 2009.
Kaspar Ruoff: Iltapilvet, Petäjävesi, 2014.
Kuvista on rajattu pois rannat ja horisontit, joilloin katsetta ärsytetään. Abstraktin ja esittävän rajamailla kulkevat kuvat näyttävät jotain tuttua, mutta paljastamatta kuitenkaan kokonaisuutta. Parhainta antia olivat mielestäni kolmiulotteiset teokset, joissa oli elementtejä sekä veden pinnan yläpuolelta, veden pintaheijastumista että veden pinnan alapuolella olevista maailmoista. Ei rantoja tai horisontteja, mutta upean mystinen kolmiulotteisuus.
Kaspar Ruoff: Siniset aallot, Petäjävesi, 2013; Kahdeksasta kahdeksaan, Petäjävesi 2./3. elokuuta 2011.
Kaspar Ruoff: yksityiskohta valokuvasarjasta Kahdeksasta kahdeksaan.
Haastavin katseelle oli Kahdeksasta kahdeksaan. Vaikka teossarja oli värimaailmaltaan mitä kaunein, tämä näytti pikemminkin Goethen väriympyrältä kuin luonnolta. Veden pintaa niissä kuitenkin oli. Vuorokauden eri aikoina. Kahdeksasta kahdeksaan.

Rauhoittava galleriakierros. 
Näyttely ehti valitettavasti päättyä 18.9.

Tekstiililöytöjä ja Lomonosov

Yksi hankalimmista puolista tässä kahden kodin välillä reissaamisessa on se, että tavarat ovat levittäyneet ympäriinsä. Lähinnä ongelmia tulee vaatteiden kanssa, kun juuri tänään haluaisi käyttää jotakin tiettyä asua, mutta yläosa on Keski-Suomessa ja alaosa Pohjois-Savossa... Noh, ehkei tämä ole niitä maailman suurimpia ongelmia. Mutta tämän vuoksi on jäänyt postaamatta esimerkiksi kirpparilöydöistä. Haluaisin kuvata kaikki ostokset blogiin samanaikaisesti, mutta hommaa on hidastanut tuo yllä mainittu ongelma. Niinpä päätin, että esitellään löytöjä vaikka pienemmissä osissa.
Viimeisin huippulöytö. Tampellan täyspitkä Akileija-verho 4e!
Loppukesästä löysin syksyyn sopivan retroliinan, 8e.
Olen nähnyt tätä myös harmaana, mutta tämä oranssisävyinen sopii omaan makuuni paremmin.
Rusetit viehättävät kaikissa muodoissa, 8e. 
Valkoinen "pitsihame" (painettu sininen pitsikuvio) löytyi Tukholman kirpparikierrosten tuloksena. Maksoi vajaat 10e.
Nämä kupit ovat jo vanha löytö. Tilasin tori.fistä 12 kpl Lomonosovin kuppeja tasseineen meidän valmistujaisiin. Sittemmin sarja on täydentynyt kirpparilta 14-osaiseksi. Mielestäni niin nätti kuppi, että käytän aina yhtä ns. sunnuntaikuppina. :)
Löytyykö joukosta omaa suosikkia?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Töiden katveesta

Arkipäivät juoksevat sellaista vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä. Tämäkin viikko on ollut sellaista haipakkaa, että välillä on tuntunut ettei saa varsinaisesti mitään (konkreettisesti näkyvää) aikaiseksi. Puhelimet pirisevät, sähköpostiin kilahtelee viestejä, on asiakastapaamisia ja yhden iltatapahtuman järjestämistä. Mukavia juttuja, mutta kokoelmanhallinnalle, tilaustöille, oppilaan ohjaukselle ja museon omille projekteillekin tulisi etsiä aikaa. Tämän vuoksi rakastan maanantaita. Museo on kiinni, jolloin saa keskittyä pidempiä aikoja yhden tehtävän suorittamiseen.
Talossa sijaitsee museon lisäksi kirkollishallitus, keskusrekisteri, taloustoimisto, arkkipiispan kanslia ja IT-tuki. Ne ovat omia yksiköitään, mutta pidän silti kaikkia talossa työskenteleviä työkavereinani. Kaikki nähdään toisiamme vähintään kahvihuoneessa, mutta jokaisen työhuoneeseessa on helppo vierailla, mikäli tarvitsee apua tai neuvoa jossain asiassa. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, jos joku toinen on sen jo tehnyt.

RIISAlaisena olen päässyt näkemään ja kokemaan kaikkea kivaa. Vaikka asiakaskyselyjä esineistä kertyy välillä runsaasti, ne ovat kuitenkin yksi jännittävimmistä museotyön puolista. Koskaan ei voi tietää millainen esinetiedustelu sieltä tupsahtaa, vaikka metalli-ikonit ovat se yleisin esineryhmä. Toivoisin kuitenkin edelleen, että asiakkaat ottaisivat esinetiedusteluasioissa yhteyttä sähköpostitse. Puhelimessa on aika hankala kuvitella ja kommentoida esinettä, jota ei ole koskaan nähnyt... Tai asiakas ei välttämättä osaa kuvailla esinettä oikein. Minulle on esimerkiksi puhuttu puhelimessa metalli-ikonista, joka kuvan nähtyäni paljastui riisalliseksi painokuvaikoniksi. Useat ovat vain niin innoissaan löydöistään/esineistään, että haluavat kertoa siitä puhelimitse. Tällä hetkellä on meneillään myös selvitystyö eräästä maalauksesta, jonka puitteissa konsultoin mm. entistä taidehissan proffaani. Epäilyilleen on hyvä saada taustatukea. 
Työn puitteissa kesän kruunasi Asutusmuseolla järjestetty Karjalapäivä, jossa RIISAkin oli mukana. Sadonsiunaus, esitelmiä, muistoja, laulua, leikkiä, karjalaisia piiraita ja karjalankielinen museokierros. 
Kieli on ollut positiivisesti esillä, kun Karjalan kielen seura julkaisi arkkipiispa Leon kääntämän Johannes Krysostomoksen liturgian. Se on ortodoksisessa kirkossa useimmin käytetty Johannes Krysostomuksen liturgia. Toive karjalankielisestä liturgiasta on ollut olemassa koko Suomen ortodoksisen kirkon historian ajan.  Pühän tuatan Iivan Krisostoman, Kuldusuun, Jumalalline liturgii julkaistiin 26.8. Karjalan kielen seuran sihteeri Pertti Lampi sanoi, että liturgiaan osallistuminen omalla kielellään on yhtä tärkeää kuin se, että pystyy lukemaan Raamattua tai Kalevalaa äidinkielellään. Arkkipiispa Leon mukaan ihmisen identiteetin kannalta tärkeimpiä tekijöitä ovat kieli ja uskonto: "Kansalla, joka on tässä maassa asunut kautta aikojen, tulee olla liturgia omalla kielellään. Kirkossa jos missä pitää tukea ihmisen identiteetin esiintuloa."
Liturgia on visuaalisesti todella kaunis. Viininpunaiset kannet, jossa kullanvärinen teksti, kullanhohtoiset sivujen reunat ja sivujen välissä kapea kirjanmerkkinauha. Hienoa on myös se, että kirja on tehty Suomessa. Teos on kuvitettu paitsi RIISAn kokoelmissa olevilla teoksilla, myös Petros Sasakin ikonilla ja piirroksilla. Sain kunnian valokuvata liturgiaan tulevat teoskuvat ja tämä taitaa olla historiallisin kuvausprojektini.
Töissä pääsee siis osalliseksi monenlaiseen jännittävään ja uuteen haasteeseen. Tuo aiemmin mainittu oppilaiden ohjaus on uusin aluevaltaus. Katsotaan kuinka käy. Ainiin, "loppukevennyksenä" kerrottakoon, että minun kauttani haluttiin varata Uspenskin katedraalia ja vihkipappia. Ihan sellaiseen ei museolaisenkaan työnkuva ylety... ;P

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Lust for line

Palataan Tukholmasta takaisin kotimaahan. Jyväskylän taidemuseossa on vielä tämän viikon sunnuntaihin (18.9.) saakka esillä Heikkilän veljesten Räppänä ja alagalleriassa Sami Korkiakosken Lust for line - Viivan himo. Korkiakosken näyttely piti esitellä heti Räppänä-kierroksen jälkeen, mutta matkasuunnittelu ja pakkaaminen veivät ylimääräisen ajan. Mutta nytpä siis kurkistus Jyväskylään.

Sami Korkiakoski on vilahdellut blogissa aika ajoin yksittäisten töidensä tai muiden taiteilijoiden kautta. Muistan ensimmäisen kerran nähneeni Korkiakosken taidetta Kuopion taidemuseon Love-näyttelyssä 2012. Sanoin jo silloin, että taiteilija ei päästä katsojaansa helpolla. Teokset eivät kerro selvää tarinaa, eivät sitten millään. Jo pelkän ajatuksen syventäminen tuottaa hankaluuksia. Jonkin taiteen kohdalla sitä vain luovuttaa, ajattelee, ettei tämä ole minua varten. Edellä esiteltyjen ajatusten vuoksi tuntuu hieman ihmeelliseltä, kuinka olen jaksanut pysähtyä Korkiakosken teosten ääreen kerta toisensa jälkeen. Tässä lienee tapahtunut vuosien varrella huomaamatta sellaista hidasta suostuttelua. 

Korkiakoski on pelkistänyt tyyliään entisestään siinä määrin, että Lust for line -näyttelyssä on jäljellä enää viivoja. Siis viivoja?! (Vrt. Kusaman pilkut ja pallot) Olin nähnyt etukäteen joitain some-kuvia näyttelystä ja ajatellut (vääristyneesti jälleen kerran), että onkohan tuossa oikeasti mitään nähtävää. Innostuin kuitenkin Mikko Hallikaisen Korkiakoskelle omistetusta teoksesta siinä määrin, että päätin antaa kaksikon toisellekin osapuolelle mahdollisuuden.
Sami Korkiakoski: Raspberry Love, 2015, akryyli, spraymaali ja öljy kankaalle.
Astuin pari askelmaa alagalleriaan, kiersin näyttelyn, ja ainut teos jonka eteen pysähdyin oli Raspberry Love. Katseen pysäytti hempeä vaaleanpunainen yhdistettynä  lakritsinmustaan. Herkullinen väriyhdistelmä. (Vaaleanpunaisella saa tosin melko nopeasti vieteltyä huomioni.) Pidin myös mustan maalin reliefimäisestä pinnasta. Maalausten kolmiulotteisuus on Korkiakosken vahvuuksia.
Sami Korkiakoski: yksityiskohta teoksesta Raspberry Love.
Sami Korkiakoski: Lust for line, 2015, video 7:30. Leikkaus/kuvaus: Kimmo Koskinen; musiikki: Hannu Ikola, Black Ingrained Dust.
Sitten seurasin muutaman sekunnin portaiden viereen asetettua videota, kunnes astuin lähemmäs ja asetin videoon vaadittavat kuulokkeet korvilleni. Lumouduin. Korkiakoski seisoo puhtaanvalkoisen seinän edessä ja aloittaa. Seinään syntyy mustia viivoja, paksuja, ohuita, katkonaisia. Viiva muuttuu käden jatkeeksi. Video on leikattu melko nopeatempoiseksi ja pääosassa soi Hannu Ikolan sanaton musiikki. Musiikin rytmi tarttuu Korkiakosken piirtämistä katsellessa. Syke nousee, hengitys kiihtyy, kroppa alkaa elää musiikin rytmissä.
Musiikin mukana katsoja hukkuu viivan rytmiin. Video on näyttelyn parasta antia. Sen avulla viivan himo välittyy myös katsojalle. Videon jälkeen kiersin seinämän taakse uudelleen ja katselin viivainstallaatiota.
Sami Korkiakoski: Lust for line, 2016, maalaukset, kiristysnauhat, maalattu puu, akryyli ja spraymaali seinään.
Ensimmäisellä vilkaisukerralla katutaidetta muistuttava tila ei herättänyt kiinnostusta, sillä olen nähnyt parempiakin. Videon jälkeen tajusin, että tässä on kyse aivan jostain muusta kuin tarinasta, tekniikasta tai tyylistä. Tässä on tarve purkaa sisäistä paloa, tarve ilmaista sisäistä oloa viivan muodossa. Ja kun tarkemmin katseli, olihan siellä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Katse hakeutui mustavalkoisuuden keskellä väripilkkuihin.
Sami Korkiakoski: yksityiskohta installaatiosta Lust for line.
Sami Korkiakoski: yksityiskohta installaatiosta Lust for line.
Sami Korkiakoski: yksityiskohta installaatiosta Lust for line.
Luulen jälleen ymmärtäväni Korkiakosken taidetta hieman paremmin. Himo välittyi, kun antoi itselleen mahdollisuuden heittäytyä, nähdä viivojen taakse. Korkiakoskella himo purkautuu viivojen muodossa, minä yritän purkaa samaa oloa taiteen kautta kirjoittamalla siitä tänne. Molempia näkyy kuljettavan eteenpäin voimakas tunne, intohimo.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Yayoi Kusama

Minulle vaikuttavimmaksi Tukholman kokemukseksi taisi nousta Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely Moderna Museetissa. Olin nähnyt näyttelystä joitain kuvia etukäteen, mutta Kusamasta en tiennyt mitään. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en ollut aivan vakuuttunut saisiko pelkistä pilkuista vetoavaa näyttelyä aikaiseksi. Näyttely pilkuista ja palloista? Ei kuulosta välttämättä ihan sellaiselta, jota oikein odottamalla odottaisin näkeväni...
Yayoi Kusama: Dots Obsession, 2016, installaatio.
Moderna Museet kuitenkin tasapainotti näyttelyillään aiempia historiapainotteisia museokierroksia, kuten Aquariakin. Ja kun nyt kaupungissa oltiin, halusin joka tapauksessa nähdä Kusaman, kun siitä oli mediassa niin kohistu. Japanilainen Yayoi Kusama (s.1929) syntyi Matsumotossa, mutta asui vuosina 1958-1972 Yhdysvalloissa. Kusama tutustui nuorena taidekirjojen kautta Georgia O'Keeffen (1887-1986) taiteeseen ja uskaltautui kirjoittamaan tälle kirjeen. O'Keeffe rohkaisi häntä muuttamaan unelmiensa perässä New Yorkiin. Kusama päätyi keskelle 1960-luvun sykkivää taidekenttää. Hän esitti poliittisia performansseja ja orgioita, joissa maalasi alastomien osallistujien vartaloihin pilkkuja. New Yorkissa hän loi myös monet uransa tärkeimmistä teoksista. In Infinity on retrospektiivinen katsaus Kusaman vuosikymmeniin.
Normaalisti en kaipaa taiteilijan taustatietoja teosten tulkintaan, mutta tässä tapauksessa oli hyödyllistä lukea näyttelyesitteestä, että pakkomielle mm. pilkkuihin, palloihin ja kurpitsoihin kumpuaa Yayoi Kusaman hallusinaatioista. Hänellä on ollut hallusinaatioita lapsesta saakka, jotka saavat Kusaman tuntemaan olonsa siltä kuin hän palaisi äärettömyyteen (In Infinity), ikuiseen aikaan ja rajattomaan tilaan. Näissä hallusinaatiomaailmoissaan Kusama elää pilkkujen keskellä. Tämä asetti oman näkökulman oikeaan perspektiiviin. Nämä eivät ole vain pilkkuja, vaan Kusamalle täyttä totta.
Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.
Taiteilija on luonut uskomattoman vaikuttavia installaatioita pilkkuja ja palloja hyödyntäen. Näin Kusama avaa kokemansa maailmat myös katsojalle. Keltainen peilihuone oli vangitseva (jonkun mielestä myös pyörryttävä). Tila oli tapetoitu lattiasta kattoon pilkuilla ja huoneen keskelle oli asetettu suuri peilikuutio. Kuutio heijasti ja kertasi kaiken ympärillä näkyvän siten, että perspektiivit ja muodot katosivat ja vääristyivät.
Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.
Peilikuution takana on muutama peiliaskelma, joiden avulla pääsi kurkistamaan kuution sisään. Pilkkujen sijaan sisällä peileistä heijastuivat tuhannet ja taas tuhannet kurpitsat!  Uskomaton tunnelma! En ole koskaan aiemmin kokenut taiteen äärellä tällaista maailmaa. Olin riemuissani! Aloin tykätä pilkuista....
Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.
Yayoi Kusama: Traveling Life, 1964; Untitled 1962-63; High Chair, 1963; Suitcase, 1963; sekatekniikka.
Vaikka Kusaman taiteessa on kulkenut samat elementit vuosikymmenestä toiseen, hän on muokannut niitä aina uudelleen ja uudelleen, raikkaiksi ja ennennäkemättömiksi teoksiksi. 1960-luku näyttäytyi jälleen niin utopistisena aikakautena, että olisi ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kokemassa se taidemaailma itse. Yhdessä näyttelytilassa makaronein peitetylle tasolle oli nostettu valkoisia esineitä, joista kasvoi ja joita lävistivät kankaiset fallokset. Tämä kertoo ajasta, jolloin Kusaman ensimmäisessä peilihuone-installaatiossa falloksen lävistämät esineet jatkuivat äärettömyyteen. Taiteilija on aina ollut avoin hänen jännittyneestä suhteestaan seksuaalisuuteen. Kusama on sanonut: "People often assume that I must be mad about sex, because I make so many such objects, but that's a complete misunderstanding. It's quite the opposite - I make the objects because they horrify me."
Yayoi Kusama: yksityiskohta teoksesta Traveling Life, 1964, sekatekniikka.
Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.
Yksi viimeisimmistä teoksista on Hymn of Life installaatio, joka pohjautuu peilihuoneiden teemaan, joita hän on työstänyt vuodesta 1965 lähtien. Paksun verhon takaa astuttiin pimeään tilaan, kunnes tultiin peilihuoneen ovelle. Lattiassa kulki kapea polku, jonka molemmin puolin oli matalat vesialtaat. Vesi ja seiniä sekä kattoa peittävät peilipinnat toistivat pyöreitä paperilyhtyjä loputtomasti. Hiljalleen paperilyhdyt vaihtoivat väriä. Tämä oli silkkaa rakkautta ensikokemalla! ♥ Tunnelma ei ollut pörryttävä, ei ahdistava eikä pelottava, vaan kertakaikkisen kaunis! Tämän jälkeen tuli sellainen lapsenomainen uudestaan, uudestaan! Ja pitihän se kokea uudelleen. Ympäröivät rajat hämärtyivät ja kaikki tuntui kelluvan. Mielenrauhaa.
Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.
Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.
Narkissoksen puutarhan idea oli yksinkertainen. Huone täynnä ruostumattomasta teräksestä valmistettuja peilipalloja. Tässä oivaltavin elementti oli teoksen nimi ja se miten ihmiset kohtasivat teoksen. Jokainen, itseni mukaan lukien, alkoi välittömästi peilata ja kuvata itseään pallon pinnalta. Narkissoksen tarun kuuluisin kohtaus on se, missä kaunis nuorukainen rakastuu lammen pinnalta heijastuvaan kuvajaiseensa. Narkissos ei suostu lähtemään kuvajaisensa ääreltä vaan kuihtuu lopulta kuoliaaksi.
Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.
Narkissoksen puutarha oli ensimmäistä kertaa esillä Venetsian Biennaalissa 1966. Installaation pystyttämisen jälkeen Kusama alkoi myydä kävijöille peilipalloja kahden dollarin kappalehintaan. Keskellä installaatiota oli kyltti, jossa luki: "Sinun narsismisi myynnissä". Laittoi ajattelemaan nykypäivän selfie-kulttuuria...
Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.
Yayoi Kusama oli hämmentävän erilainen, mutta voimakas kokemus. Ihmetyttää vieläkin kuinka vaikuttavan kokonaisuuden pilkuista ja palloista voi saada. Näyttely päättyi Moderna Museetissa viime sunnuntaina, mutta mikäli teitä jäi kutkuttelemaan Kusaman hallusinaatiot, näyttely saapuu lokakuussa Suomeen, HAMiin! Etenkin tämä on niitä näyttelyitä, joita ei voi sanoa nähneensä ennen kuin sen on kokenut itse.