Martta Wendelin

*Näyttelyssä valokuvaaminen on kielletty ilman erillislupaa

Martta Wendelin: (teokset vasemmalta oikealle) Kaivolla, 1927,öljy kankaalle, yksityiskokoelma; Suihkukaivo Pinciolla, 1927, öljy kankaalle, yksityiskokoelma; Maisema, 1919, öljy kankaalle, yksityiskokoelma. 

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) syntymästä tulee marraskuussa kuluneeksi 130 vuotta. Maaliskuussa 2023 avautunut Martta Wendelin - Kultahiekkaa ihmisten poluille -näyttely Valamon luostarin näyttelytilassa Heinävedellä on juhlavuoden päänäyttely.

Martta Wendelin Annivaarassa 1977. Kuva: Toivo Lumme/Tuusulan taidemuseo.

Itselleni Martta Wendelin on tutuin nimenomaan kuvittajana, mutta näyttely esittelee hänet myös taidemaalarina. Näyttely jakaantuu itsenäisiin teemoihin kuten Kukat, Valamo & Karjala, Maisemat, Muotokuvat ja Kuvitukset. Kukat ja puutarhanhoito tulivat vanhemmiten Wendelinille tärkeiksi, ja rakkaus kukkiin välittyy hänen maalauksistaan.

Martta Wendelin: Kukkia, 1930-40-luku, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Järnefeltin opissa

Wendelinin aloittaessa Helsingin yliopiston piirustussalissa ja Eero Järnefeltin (1863-1937) opissa hän oli vasta 16-vuotias. Järnefelt oli tuolloin jo tunnettu ja tunnustettu taiteilija. Hänen tunnuslauseensa oli "Vain tosi on pysyväistä", ja realistinen kuvaustapa näkyi myös hänen opetuksessaan. Järnefelt tuki oppilaitaan säilyttämään henkilökohtaisen ilmaisutapansa ja puhui piirustuksen merkityksestä kaiken taiteen pohjana. Vuoden 1910 paikkeilla taiteessa alkoi kuitenkin tapahtua voimakasta uudistumista. Uusien taidemuotojen myötä piirustus menetti merkitystään maalauksen runkona, kun väriä alettiin arvostaa itsenäisenä taiteen keinona.

Taideopiskelijat jakautuivat kahteen leiriin. Toiset halusivat vapauttaa taiteen kaikista kahleista. Toiset jatkoivat perinteisessä, tuolloin hieman vanhanaikaiselta tuntuvassa akateemisen taiteen perinteessä. Martta pysytteli akateemisen taiteen perinteessä ja ansaitsi piirustusstipendin samana vuonna, kun valmistui Helsingin yliopistosta 1914. Martan saavuttama piirustusstipendi oli erittäin arvostettu ja tavoiteltu tunnustus, jonka turvin hän saattoi jatkaa yliopistolla vielä kahden vuoden ajan.

Opiskeluaika yliopistolla alkoi kulua loppuun ja Eero Järnefelt tiedusteli Wendeliniltä tämän tulevaisuuden suunnitelmista. Martta oli kertonut aikovansa piirustuksen opettajaksi. Järnefelt oli pudistanut päätään ja vastannut, että "Ei". Järnefelt oli jo aiemmin varoittanut Marttaa lähtemästä Pariisiin opiskelemaan. Hän oli perustellut kantaansa sillä, että hän itse tunsi Pariisin, eikä pitänyt sitä Martalle sopivana paikkana. Järnefelt kehotti Wendeliniä suuntaamaan Kööpenhaminaan, jos mieli lähteä ulkomaille. Matka jäi tuolloin tekemättä.

Martta Wendelin: Punapukuinen nainen, 1932, öljy kankaalle, yksityiskokoelma; Seuroissa kävijä, 1955, öljy kankaalle, Tuusulan taidemuseo.

Järnefeltin kanta piirustuksenopettajan ammattia kohtaan sai Martan ajattelemaan taiteilijuutta uudella tavalla. Wendelin ei koskaan ollut ajatellut ryhtyä taiteilijaksi: "Minusta taide oli vakavasti otettava asia, enkä olisi suonut taiteilijan nimeä muille kuin ansioituneille mestareille. Se oli arvonimi, ei ammattinimitys. (---) Mielestäni taiteilijalle oli tärkeää vapaus, vapaus olla oma itsensä, vapaus olla erilainen. Siihen aikaan halveksittiin piirustusta, muotokuvista puhumattakaan. Ei todellakaan haluttanut taiteilijaksi...", Wendelin kuvaili.

Martta yhdisti voimansa veljensä Oiva Wendelinin (1892-1919) kanssa, joka opiskeli yliopistossa kieliä. Heillä syntyi ajatus yhteisestä lastenkirjasta, jossa Martta toimisi kuvittajana. WSOY vastasi kirjaluonnokseen myöntävästi ja kutsui Martan vakituiseksi kuvittajaksi. Luonnoksena lähetetty kirja ilmestyi vuonna 1921 nimellä Kultaisilta päiviltä. Piirrokset on signeerattu vuosina 1917-1918. Kirjan kuvat ovat syntyneet aikana, jolloin maailma oli sotien myötä täynnä hätää ja kärsimystä. Kuvitukset ovat kuitenkin ammentaneet tunnelmansa Wendelinin lapsuuden maisemista: lehdoista, purjeveneistä, puutarhan hoidosta ja pihapiirin toimista.

Martta Wendelin: Maisema, 1919, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Työ auttaa suruun

Kuolema vei Wendelinien perheestä lyhyen ajan sisällä monta perheenjäsentä. Keväällä 1919 Martan kaksi veljeä (Oiva 1892-1919; Eino 1903-1919) sairastuivat Suomessa riehuneeseen espanjantautiin ja kuolivat lyhyen sairauden jälkeen. Irma-sisko oli kuollut jo 1915 kurkkumätään, isä vuonna 1918. Merimiehenä toiminut Yrjö-veli (1891-1918) oli sairastunut ulkomailla ja menehtyi 1918. Vain vanhin veli Axel (1888-1971) jäi Martan lisäksi eloon ja perusti myöhemmin perheen. Perheeseen jäi enää Martta ja Ida-äiti, joka muutti tyttärensä luo Porvooseen.

Työpaikalla suuressa kirjankustannusliikkeessä riitti Martalle työtehtäviä. Hän huomasi pian, että piirtäjän tuli omaksua nopea mukautumiskyky, sillä tehtävät vaihtelivat aiheiltaan ja tekniikoiltaan. Yhteistyö eri ammattialojen edustajien kanssa oli tärkeää. Hän oppi ottamaan huomioon toisten näkökohdat ja toisten vaatimukset.

Wendelin oli saavuttanut työssään varmuutta ja tottumusta. WSOY:n taiteelliseksi johtajaksi 1921 palkattu Akseli Gallen-Kallela (1865-1931) arvosti Wendelinin työtä ja oli korottanut hänen palkkaansa. Korostus oli tuntuva, sillä silloinen kuukausipalkka kaksinkertaistettiin. Kuvittajan työ ei kuitenkaan antanut hänelle kaikkea mitä hän nuorena taiteilijana olisi halunnut tehdä. Hänessä eli kaksi taiteilijaa: piirtäjä, joka teki päivätyötä kuvittajana kustantajan antamissa rajoissa sekä taiteilija, joka pyrki esiin omissa maalauksissa.

Kotilieden kansikuvat

WSOY päätti vuoden 1922 lopulla perustaa uudenlaisen perhelehden, josta syntyi Kotiliesi. Lehti saavutti muutamassa vuodessa eniten levinneen aikakausjulkaisun menekin. Sen pyrkimys oli saada lehdelle hyvän sisällön edellyttämä edustava ulkonäkö. Kotilieden kansikuvat olivat aluksi ulkomailta ostettuja tai tunnettujen taideteosten väripainojäljennöksiä. Martta Wendelin kuvitti ensimmäisen Kotilieden kannen vuoden 1924 toukokuun vappunumeroon. Vähitellen hänen piirtämänsä kansikuvat yleistyivät.

Wendelin suunnitteli jokaisen piirroksensa nimenomaista lehden numeroa varten. Hän otti huomioon vuodenajan ja elämän erilaiset tilanteet. Kuvamaailmaan vaikutti vahvasti myös tilaajan eli lehden arvomaailma: kodin, perheen ja maaseudun työtehtävien korostaminen. Kun kuvat suunniteltiin suoraan kansikuviksi, ei niihin tarvinnut tehdä jälkikäteen vääristeleviä koon muutoksia. Kuvien taiteellinen taso on korkea ja niissä näkyy taiteilijan vahva piirustustaito sekä hyvä värisilmä. Värit ovat puhtaita ja ilmavia, mikä johtuu akvarelli- ja guassitekniikasta.

Kukaan tuskin tuolloin aavisti, että Wendelinin kuvitukset sata vuotta myöhemmin ovat saavuttaneet oman keräilyarvonsa. Kotilieden kuvitukset kertovat usein kodinhoidon tai maatalouden töistä. Ihminen ja työ muodostavat luonnollisen yhteyden, jossa koneellistunut maatalous oli vielä tuntemattomassa tulevaisuudessa. Perinteiset perhearvot näkyvät vahvana samoin kuin kolmen sukupolven yhteys. Nainen on kuvattu päähenkilönä, terveenä ja voimakkaana, josta kauneus syntyy.

Wendelinin kuvituksissa tai muussakaan taiteessa sota ei näy. Kotiliesi oli tuolloin vahvasti perhelehti. Sen levikkipiiriin kuuluivat lähinnä kodit ja kotirintama, kuten silloin sanottiin. Kotirintamalla oli tarkoituksenmukaistakin pitää yllä elämäntoivoa ja uskoa siihen, että elämä palaa rauhallisiin uomiinsa. Sotavuosien kansikuvissa Wendelin kuvasi aiempaa useammin naisen miehen tehtävissä tai niissä rakennettiin uutta kotia.

Siirtyminen taiteilijaksi

Martta Wendelin irtisanoutui WSOY:n palveluksesta 1925, jotta sai aikaa vapaaseen maalaamiseen. Hän teki edelleen kuvitustöitä useammalle toimijalle, mutta pystyi nyt itse määrittelemään, milloin piirsi ja milloin maalasi. Kuvitustöitä jatkui vuoteen 1960 saakka, jolloin hän antautui kokonaan maalaustyölle.

Martta Wendelin: Suojelusenkeli, 1959, öljy kankaalle, Martta Wendelin Seura/Tuusulan taidemuseo.

Koti merkitsi Martalle turvallista elämän keskipistettä ja sen sisältöä. Häntä ei houkutellut sellainen taiteilijan vapaus, joka pakotti kokemaan ja kuvaamaan ihmisen henkistä ja fyysistä pimeää puolta. Hän kuvasi töissään elämäniloa, puhdasta luontoa ja perheiden tavallisia toimia. Wendelinin koti sijaitsi 1930-luvulla Helsingissä, josta oli hyötyä työasioiden hoitamisen kannalta. Samalla hän tunsi siitä myös haittaa, sillä kaupunkiympäristö tuntui Wendelinistä vieraalta. Hän kaipasi maaseudulle, peltomaisemien ja metsien tuntumaan.

Martta Wendelin: Luostarin pelto, 1934, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.

Yhteys Valamon luostariin

Martta vietti 1930-luvulla kolmena kesänä lomansa rauhallisessa Valamon luostarissa Laatokan saarella. Levottoman maailman vastapainona luostarisaarilla vietetty loma oli varmasti monille matkailijoille tärkeä kokemus. Martta on kertonut kerran olleensa Valamon luostarin pääkirkossa yksin piirtämässä, kun kirkkosali täyttyi kauniista laulusta. Luostarin poikakuoro harjoitteli jossain kirkkosalin alapuolella olevassa huoneessa. Heitä ei näkynyt, mutta laulu kantautui kirkkosaliin saakka.

Martta Wendelin: Laulajapoika Valamossa, 1935, lyijykynä paperille, yksityiskokoelma.

Valamon luostariin oli perustettu 1930-luvun alussa poikakoti, josta vähävaraisten perheiden pojilla oli mahdollisuus saada majoitus ja opetusta. Pojat saivat vartuttuaan ja ammatin opeteltuaan palata normaaliin elämään, mutta monet myös jäivät luostariin. Näistä pojista on muutamia luonnospiirroksia Martan lehtiöissä.

Martta Wendelinin Valamoa kuvaavat vesivärityöt ovat tulleet tutuiksi korttisarjana, joka syntyi alun perin kiitoksena luostarissa vietetyistä lomamatkoista. Korttisarjalla oli tarkoitus tukea luostarin kesäsiirtolaa ja koulukotitoimintaa. Kortit ehdittiin saada valmiiksi ja osa jo myytiin, kun toinen maailmansota ja talvisota syttyivät. Kortit jäivät Laatokan Valamoon, mutta originaalit alkuperäispiirustukset oli ehditty onneksi palauttaa taiteilijalle.

Kun Heinäveden Valamoon rakennettiin kirkkoa 1975-76, tehtiin Wendelinin korteista uudet painokset ja myynnistä saadut tulot tukivat kirkon rakennusrahastoa. Arkkipiispa Paavali vihki Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetyn kirkon käyttöön kesäkuussa 1977.

Martta Wendelin: Valamo, "Vesper", 1930-luku, öljy kankaalle, yksityiskokoelma. 

Rauhan ja lohdun kuvia

Valamon luostariin toteutetuilta matkoilta on säilynyt paljon Wendelinin piirustuksia. Niillä on nyt runsaasti dokumenttiarvoa, koska ne ovat autenttisia kuvauksia paikoista ja henkilöistä, joita ei enää ole. Näyttelyn avajaisissa pääsin näkemään, kuinka nykyinen Valamon luostarin veljestö katseli Wendelinin kuvia Laatokan Valamon luostarista. Näky sykähdytti. Tuntui kuin historia ja nykyhetki olisivat kietoutuneet konkreettisesti toisiinsa.

Martta Wendelinin kuvia Laatokan Valamon luostarista muun muassa postikorttisarjaa varten.

Vaikka Laatokan Valamon luostari fyysisenä paikkana toisen maailmansodan myötä menetettiin, se elää edelleen Heinävedellä Valamon luostarissa. Ortodoksinen kulttuuri elää samanlaisena kuin Martta Wendelin sitä ensimmäisen vierailunsa jälkeen vuonna 1934 kuvaili: ”Niin olen ollut Valamossa. Ja miten ihana oli olo Siellä. Olen vieläkin sen lumoissa, ja vaikea on taas tottua tähän länsimaiseen kulttuuriin (…) kaiken sen rauhan, hartauden, ihanan luonnon ja ihmisten yksinkertaisen ystävällisyyden jälkeen.”

Martta Wendelin: Jumalanpalvelus kirkossa, 1938, peiteväri, Valamo-korttisarja, Tuusulan taidemuseo. 

Martta Wendelinin maalaamissa ja piirtämissä kuvissa kaikki on häkellyttävän kaunista. Nykymaailmassa pelkän kauneuden ja autuuden kuvaaminen tuntuu paikoin utopialta. Mutta ehkä se on juuri se syy, miksi Wendelinin kuvat ovat niin rakastettuja vuosikymmen toisensa jälkeen? Kun maailmalla tai omassa elämässä myllertää niin, ettei tahdo löytää rauhaa, Wendelinin kuvat tuovat lohtua. Ne ovat muistutus siitä mikä on tärkeää: ihmiset, luonto ja välittäminen; luonnosta ja toisista ihmisistä. Onni löytyy yksinkertaisista ja pienistä asioista suuren mammonan ja maineen sijaan. Ja mikä olisi parempi paikka esitellä rauhan ja lohdun kuvia nykyisessä maailmantilanteessa kuin Valamon luostari.

Martta Wendelin: Madonna ja mantelinkukka, 1938, guassi, yksityiskokoelma.

Martta Wendelin - Kultahiekkaa ihmisten poluille -näyttely

on esillä Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa 7.4.2024 saakka.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Martta Wendelin Seuran, Valamon luostarin sekä Tuusulan taidemuseon kanssa.

Martta Wendelinin elämäkerta ilmestyy loppuvuodesta 2023 ja sitä on saatavilla ennakkoon Valamon luostarista. Kirjakauppoihin elämäkerta ilmestyy heti vuodenvaihteessa 2024.

Lähteet: Näyttelytekstit ja Jatta von Konowin teos: Martta Wendelin piirtäjä ja maalari, 1980, Kirjapaja.

Syksy

Tähän mennessä syksy on ollut todella upea. Ensin oli lämmintä pitkään ja nyt kuivaa ja aurinkoista. Maisemat ovat kannustaneet ulkoilemaan ja keräämään kaikki auringonsäteet talven varalle.

Sen verran alkava pimeys kuitenkin jo painaa, että aloitin aamuisen kirkasvalokauden. Meikkaan ja laitan hiukset kirkasvalolampun äärellä, joten valohoito tulee siinä samalla huomaamatta. Kokeilin kirkasvaloa aikoinaan ystävän suosituksesta. Muistan, että marras-joulukuun pimeydessä havahduin siihen, että olin alakuloinen, väsynyt ja iltaisin itkuinen, vaikkei sille ollut mitään varsinaista syytä. Jonkinlainen kaamosmasennus kai se oli. Aamuiset valohetket auttavat heräämisessä ja aktivoivat aivojani siten, että toiminnallisuus säilyy talven yli. Tiedän, että toisille kirkasvalolamput ovat höpöhöpö-juttuja. Minulle sillä ei ole niin väliä. Vaikka huijaisin aivojani uskomaan, että valo toimii, se riittää, jos saan sillä elettyä paremmin pimeän kauden läpi.

Aamuisin kaipaan lisävaloa, mutta iltaisin huomaan viehättyväni hämärästä. Kotona on kivempi sytytellä tunnelmallisia seinävalaisimia kuin kirkkaita kattovaloja. Samoin kynttilät astuvat mukaan jo tässä vaiheessa ja poltan niitä ahkerasti jouluun saakka. Vielä ei ole aloitettu kodin lämmityskautta, mutta uunien lämmityskin tuo tunnelmaa kotiin.

Huomaan, että etsin uudenlaisia energianlähteitä pimeän tullen, kun sitä ei saa enää auringosta. Tämän vuoksi pitää keksiä kivaa tekemistä, ettei jämähdä vain neljän seinän sisälle. Valoisa aika katoaa kohta lähes kokonaan, kun se menee ohi työpäivän aikana. Sen vuoksi olen varannut lyhyitä kulttuurimatkoja pitkin pimeää talvea, että on aina jotain mitä odottaa. Pidän talvesta, joten en ole koskaan kaivannut etelän aurinkoon keskellä kaamosta. Se pimeys ja loskavaihe on pahinta. Lumen tultua maisema on taas kaunis ja tuo iloa ulkoiluunkin.

Hämärässä on taas hyvää aikaa kirjallisuudelle. Pitkästä aikaa toivon, että saan lukea läpi talven, kun (toivottavasti) töissä jatkuu rauhallisempi työtahti. Viime vuonna aika lokakuusta 2022 maaliskuuhun 2023 olivat elämäni kiireisimmät ja stressaavimmat kuukaudet työelämässä. Toivottavasti sellaiseen ei tarvitse ihan heti palata. Tällä hetkellä on kesken työkaverilta lainattu Juha Hurmeen Niemi, joka on aihesisällöltään mielenkiintoinen, mutta puristettu täyteen niin paljon tietosisältöä, että lukukokemus on raskas. Tällä viikolla työkaveri kysyi: "Kuinka Niemi edistyy?", johon vastasin, että "Älä kysy, ei se oikein edisty". Mutta aion lukea sen. Edistyy hitaasti, mutta varmasti.

Huomaan myös, että syksyn tullen etsin levyhyllystäni tummempia sävyjä. Melankoliset metallilevyt käsittelevät pimeän tullen omaakin melankoliaa. On etuoikeus, että Suomessa on neljä vuodenaikaa, joista jokainen tuo arkeen ja elämään oman merkityksensä.

Näihin kuviin on ihana palata, kun maa on valkoinen ja pakkaset paukkuvat.

Iltatähti

*kaupallinen yhteistyö Varkauden Teatteri

Muistan lapsuudesta tilanteen, jolloin havahduin siihen huomioon, että aikuisillakin on omat persoonansa. He siis ovat muutakin kuin äitejä, isiä, enoja, setiä, tätejä, ukkeja ja mummoja. Löysimme serkkujen kanssa mummolan vintiltä enojen lapsuusaikaisia piirustuksia. Siellä oli huumorikuvien lisäksi muun muassa intiaaneja ja cowboy-hattuisia hahmoja. Piirustusten näkeminen havainnollisti konkreettisesti lapsen mieleeni sen, että hekin ovat olleet joskus lapsia. Hekin ovat piirtäneet paperille kiinnostuksen kohteitaan, iloa, surua ja unelmia. Tuon kokemuksen jälkeen olen yrittänyt muistaa aikuisenakin nähdä ”titteleiden” taakse. Äitiys, isyys, veljeys, sisaruus, ammatti- tai arvonimi eivät koskaan kerro siitä kuka oikeasti olet. Niiden taakse on helppo verhoutua, ettei tarvitse välttämättä paljastaa omaa persoonaansa. Kuka minä oikeasti olen?

Iltatähti. Ville-Veikko Valtanen, Marja Sundgrén, Mimmi Rantala, Tiina Ruutiainen ja Saara Saastamoinen. Kuva: Petteri Aartolahti.

Varkauden Teatterissa pyörii parhaillaan musiikkikomedia Iltatähti. Siinä kolme Iltatähti-nimisessä vanhainkodissa olevaa naista: Olga (Saara Saastamoinen), Eeva (Mimmi Rantala) ja Hertta (Marja Sundgrén) elävät samassa huoneessa. Elämä liikkuu lähinnä sängyn, vessan ja ruokataukojen välissä. Vanhainkoti. Sinne joko päästään tai joudutaan, mutta yleisessä keskustelussa tuntuu hyvin usein unohtuvan se, että jokainen vanhainkodin asukas on persoona. Inhimillinen ja elävä olento. Persoonat ja yksilöt katoavat vanhainkoti-sanan alle hieman samalla tavoin kuin vanhemmuudessa. Yleinen keskustelu määrittelee lukemattomia ja tiukkoja normeja sille, millainen on hyvä vanhempi ja hänen tehtävänkuvansa kasvattajana. Vaikka vanhemmuus olisi se kaikkein toivotuin asia elämässä, se ei lopulta kuitenkaan ole se persoona, kuka sinä oikeasti olet.

Useat meistä saavat kokea pitkän elämän. Pitkä elämä tuo eteen vanhuuden mukanaan tuomia haasteita esimerkiksi terveydessä. Iltatähti-näytelmässä Olga ja Eeva kärsivät jonkinasteisesta dementiasta tai lääkityksen sivuvaikutuksista, mutta Hertalla muisti pelaa. Kolmikon henkilökemiat ovat hauskaa seurattavaa. Olga kuvittelee pääsevänsä tsaarin tanssiaisiin, Eeva ihastuu tuon tuosta ja kokee pakottavaa tarvetta riisuutua, kun Hertta joutuu soljumaan huonetovereidensa vanavedessä.

Tarinan sivurooleissa ovat Iltatähdessä sivarina työskentelevä Jokke (Pietari Pentikäinen), Amerikasta lähtöisin oleva lääkäri (Jukka-Pekka Löhönen) sekä seurakunnan pastori (Ville-Veikko Valtanen) ja askarteluohjaaja Sirpa (Tiina Ruutiainen). Vähissä ovat ulkopuoliset sosiaaliset kontaktit, joita Olgalle, Hertalle ja Eevalle mahdollistuu. Sen sijaan naiset järjestävät päiviinsä (sekä toivottua että vahingossa tapahtuvaa) toimintaa ja säpinää omasta takaa.

Katsojalle ei ole aluksi aivan selvää mikä on totta ja mikä tarua. Musiikkiosiot kuljettavat katsojat Olgan, Eevan ja Hertan muistoihin sekä haavekuviin. Onko Olga todella tanssinut tsaarin tanssiaisissa, onko Eevalla ollut niin paljon intohimoisia suhteita kuin hän väittää, ja mikä on menneisyydestään vaikenevan Hertan salaisuus? Musiikkikohtaukset livebändin säestämänä ovat esityksen parasta antia. Etenkin vierailevana näyttelijänä toimivan Mimmi Rantalan (Eeva) ääni on niin tavattoman upea, että käsivarsissa kulkee esityksen aikana useasti kylmiä väreitä.

Iltatähti. Etualalla Jukka-Pekka Löhönen ja Mimmi Rantala. Kuva: Petteri Aartolahti.

Tarinassa vaikuttavimmat roolisuoritukset tekevät eroottisesti latautunut Eeva (Mimmi Rantala) ja vahvan persoonan omaava Hertta (Marja Sundgrén). Ville-Veikko Valtanen tanssittaa puolestaan lavalle niin oudon ja kammottavan yhdistelmän Dannysta ja Kekkosesta, että samaan aikaan naurattaa todella paljon ja näyttää niin pahalta, että on vaikea katsella. Näyttelijöillä on kyllä hämmästyttävä taito luoda henkilöhahmot eläviksi.

Musiikkikappaleet kuljettavat tarinaa hienosti ja saavat kyllä katsojankin jalan heilumaan. Mukana ovat muun muassa kappaleet: Sata kesää, tuhat yötä, Me tulemme taas, Eeva, America (musikaalista West Side Story), Lemmenloruja (Somethin’ stupid), Tuuliviiri ja Bohemian Rhapsody.

Etualalla Pietari Pentikäinen. Taustalla Ville-Veikko Valtanen, Mimmi Rantala, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén ja Jukka-Pekka Löhönen. Kuva: Petteri Aartolahti.

Iltatähti saa katsojat nauramaan, mutta pidin siitä, että se ei ollut pelkkää huumoria. Kohtausten sisään on käsikirjoitettu elämän nurjaa puolta, asioita, joihin ei välttämättä voi itse vaikuttaa. Näytelmässä joku kysyykin, että voiko dementia olla joskus, jossain tilanteessa myös hyvä asia? Kuinka käsitellä niitä kipeitä muistoja? Olgan, Eevan ja Hertan persoonat tulevat katsojille tutuiksi ja Iltatähdessä he ovat mitä ja keitä haluavat. Heihin ei yllä aika tai painovoima, ja samalla katsojana toivon, että saisin säilyttää oman persoonani läpi elämän. Että sen olemassaoloa ei kukaan missään vaiheessa unohtaisi.

Iltatähti. Jukka-Pekka Löhönen, Tiina Ruutiainen, Mimmi Rantala, Ville-Veikko Valtanen, Saara Saastamoinen ja Marja Sundgrén. Kuva: Petteri Aartolahti.

”Raila Leppäkosken musiikkinäytelmän on Varkauteen sovittanut esityksen ohjaaja Sarianne Tursas ja kyseessä on tuuletettu versio Ryhmäteatterin 90-luvulla tunnetuksi tekemästä hittinäytelmästä. Tämä riemukas ja kabareemainen musiikkikomedia sisältää häpeilemätöntä kasariestetiikkaa sekä parikymmentä musikaaleista, elokuvista ja radiosta tuttua kappaletta menneiltä vuosikymmeniltä. ”

Iltatähti -näytelmän esityskalenterin löydät täältä.

Tunnelmia kiinteistöhallinnosta

Partanen & Lamusuo Oy: Evoluutio, 2014, digiprintattu lasi, koko noin 1500m2.

Nykyisin tuntuu, että tunnen työkaverini jo sen verran hyvin, että varsinaisia yllätyksiä pääsee harvemmin syntymään. Erilaiset persoonat, töiden tehtävänkuvat ja ammattitaustat eivät nouse enää niin usein ihmetykseni aiheeksi kuin aiemmin. Kunnes satuin käymään sairaalan ulkopuolella lounaalla työkaverini kanssa.

Istuimme pöytään syömään ja työkaverini kommentoi:

"Kerrankin tässä [kivennäisvedessä] on tarpeeksi kuplia."

Minä: Niin ja jännää, että se kuplavesi tuli suoraan hanasta, ja on vielä näin kylmää.

Tässä vaiheessa huomasin työkaverini hieman innostuneemman äänensävyn kun hän jatkoi:

"No tämä vesi ei voi tulla suoraan vesijohtovetenä, vaan se menee johonkin säiliöön, joka on jäähdytetty, koska se on näin kylmää, eikä tässä vedessä maistu myöskään kloori (---)"

Hänen juttunsa jatkui, mutta hän lopetti puheensa, kun huomasi ilmeisesti, että poskeni nykivät, kun yritin estää itseäni nauramasta.

Työkaveri: No mitä?

Minä: Ei kun alkoi naurattaa, kun aloin tässä kuunnellessani miettiä, että minä en voisi koskaan omien kavereideni kanssa edes päätyä tällaiseen keskusteluun, missä nyt olen. Että päädytään puhumaan vesijohtovedestä, kuplavedestä, ja lopulta ollaan miettimässä sen veden kulkua säiliöstä hanaan ja millainen se säiliö siellä tiskin alla on. Otit vielä tuollaisen innostuneen luentoäänensävyn. Minun kavereiden kesken puhe olisi loppunut siihen, että toinen sanoo: "Onpa hyvä, kun on tarpeeksi kuplia" ja minä vastaisin, että "Ja vesi on tarpeeksi kylmää". That's it.

Naurettiin molemmat ääneen, koska työkaverikin huomasi oman innostuneisuutensa äänensävyssään.

Tuntemani insinöörit ovat pääsääntöisesti luonteeltaan melko tasaisia, mutta näitä innostuneita äänensävyjä on monella. Harvoin, mutta joskus, kun he pääsevät jakamaan omaa osaamistaan ja asiantuntemustaan sitä saattaa ilmetä. (Ja silloin heidän pitäisi antaa näyttää se "innostuneisuus".) Kerroin tämän kuplavesitilanteen yhteydessä, kuinka eräs toinen työkaveri aloitti puheensa samanlaisella innostuneella "luentoäänensävyllä" kun kysyin, että mitä lyhenne VS3 pohjakuvassa tarkoittaa.

Työkaveri: VS3? Väliseinä. Ja se kolmonen siinä perässä tarkoittaa (--- ) [Hän jatkoi puhetta, mutta lopetin kuuntelemisen]

Minä: Ei, ei, ei, älä jatka. Minulle riittää se tieto, että se on väliseinä.

Huomasin, että hän oli hieman pettynyt, kun keskeytin hänen puheensa. Ei hän loukkaantunut, mutta huomasin, että katkaisin hänen innostuneen äänensävynsä. Nykyisin pystyn ottamaan vähän enemmän rakennus- ja kiinteistöalan "nippelitietoa" vastaan, sillä minulla alkaa olla jo vahvempi sanasto hallussa. Ei tule niin nopeasti tietoähkyä.

Kiinteistöhallinnon sanakirja

Osa teistä muistaakin, että aloin pitämään sanakirjaa itselleni vieraista lyhenteistä kun tulin taloon. En silloin aluksi varsinaisesti tarvinnut niitä mihinkään, mutta tuntui että ryhmäydyin joukkoon paremmin, kun edes ymmärsin, että mistä he puhuvat. Tälle sanakirjalle on hyväntahtoisesti naureskeltu koko sen ajan, kun olen kiinteistöhallinnossa ollut. Mutta voitte itse testata, tietäisittekö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat:

• TMK = työmaakokous
• AJR = allianssin johtoryhmä
• APR = allianssin projektiryhmä
• LTO = lämmöntalteenotto
• IPI= instrumenttipaineilma
• IPT = integroitu projektitoteutus
• PT = päätoteuttaja [Tavallisille ihmisille tämä on kyllä personal trainer...]
• URPA = urakoitsijapalaveri
• KVR = kokonaisvastuurakentaminen
• "Puikkari" = puitesopimus [Minulle lyhenne on tarkoittanut aiemmin vain Puijonsarvea (night club)]
• PU = putkiurakka
• SU = sähköurakka
• PUSU = putki- ja sähköurakka. Tai niin he väittävät. Suhtautukaa tähän varauksella, sillä välillä he yrittävät huijata minua. En ainakaan itse uskaltaisi lähteä lyhentämään kyseisiä urakoita pusuina rakennusmiesten kuullen....
• IU = ilmanvaihtourakka
• RKI = rakennuskustannusindeksi
• SVTK = sadeveden tarkastuskaivo
• MV = maanvarainen [Minulle lyhenne on aina tarkoittanut mustavalkoista valokuvaa tai Museovirastoa]

Vaikka tälle sanakirjalleni on naureskeltu, on siitä alkanut olla hyötyä uusimpina tulleille työkavereille, jotka eivät myöskään ole rakennusalan ammattilaisia. Sitten kun itse kuvittelee vähän omahyväisesti hallitsevansa sanaston jo hyvin, niin joku työkaveri käyttää sanaa rampamuhvi. Rampamuhvi?!

Taidehistorioitsijana ymmärrän sanan muhvi ja se näyttää tältä:

Margarethe Ludendorff ja turkismuhvi. Kuva: Wikipedia.

Muhvi on siis käsipuuhka. Voitte kuvitella, että mielikuvat rampamuhvista ovat tämän tiedon valossa vähän erilaisia kuin mitä sana todellisuudessa tarkoittaa. Rampamuhvi on ilmeisesti jokin kierrettävä kiinnike.

Kokoushuoneen seinältä löydetty kaavio. Allekirjoitan kaavion rakenteineen kaikkineen.

Työhyvinvointia työkavereista

Olen kaikilla elämän osa-alueilla sellainen, että voin itse sitä paremmin mitä paremmin muut ihmiset ympärilläni voivat. Tämä pätee myös työkavereihin. Minulle on tärkeää henkilökemioiden toimiminen ja yhteistyökyky. (Lienee ihan yleisinhimillinen toive.) Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koskaan saisi tulla ristiriitoja. Saa tulla, ja tuleekin, mutta ne tilanteet pitää puhua läpi ja selvittää, eikä haudata pahaa oloa pinnan alle.

Henkilökemioiden toimivuudella on myös se kääntöpuoli, että minun on todella vaikea henkisesti hyväksyä muutoksia työkavereiden suhteen. Nyt esimerkiksi tiedän, että eräs työkaveri lähtee jossain vaiheessa eläkkeelle. Sanoinkin eräässä viikkopalaverissa ääneen, että en pidä tästä. Mukava ja omalla tavallaan minulle tärkeä henkilö poistuu työyhteisöstä. Tietenkin ymmärrän luonnollisen työelämästä poistumisen, mutta en minä silti siitä pidä.

Samaisessa aamupalaverissa eräs toinen työkaveri tokaisi: "Henna, kun ei me jakseta sinun kanssa enää 30 vuotta." Johon kolmas työkaveri jatkoi: "Ja ei se olis kovin hyvä vetovoimatekijä meidän työyksikön kannalta, että täältä ei pääse pois, kun Henna ei päästä edes eläkkeelle."

Iloa arkeen on tuonut esimerkiksi tämä Rafael Wardin näyttelystä ostettu sateenvarjo.

Kun ilo ja innostus pitää purkaa

Alkuaikojen epävarmuuskamppailujeni jälkeen olen saanut olla täysin oma itseni, ja uskallan olla omassa yksikössäni juuri sellainen kuin oikeasti olen. Tämä aiheuttaa muissa edelleen välillä hilpeyttä ja ehkä vähän hämmästelyä. Mutta tunne on itse asiassa molemminpuolinen. Minulla on tarve purkaa ilo "pois kehosta", mikä näkyy nauruna tai innostuneisuutena. Tämän vuoksi en voi ymmärtää niitä työkavereita, jotka pystyvät olemaan tasaisen rauhallisia tilanteessa kuin tilanteessa.

Kysyinkin parilta työkaverilta, että eikö maailmassa ole mitään hetkeä tai tilannetta, että sisällä olisi sellainen ilo tai riemu, että se pitäisi purkaa ulos? Ei kuulema ollut. Molemmat kyllä sanoivat tuntevansa iloa ja riemua (sitä en epäile), mutta ei kuulema ole sellaista tilannetta, että sellainen tunteenpurkaus voisi tapahtua. En ymmärrä. Yritin vähän jopa lietsoa toista iloiseksi, mutten onnistunut siinäkään. "Paras" osoitus riemusta on tainnut olla tavalliseen äänensävyyn lausahdettu "Jee".

He kuitenkin tietävät minut ja tapani reagoida. Tämän vuoksi he osaavat jo odottaa tietynlaista reaktiota. Jälkikäteen ymmärsin, miksi eräs työkaveri toimi eräässä hetkessä niin kuin toimi:

Työkaverini kävi kuiskaamassa, että hänellä on minulle asiaa ja siirryimme ns. hiljaiseen tilaan.

Työkaveri: Et sitten ala kiljumaan tästä mitä nyt kerron....

Minä: Mitä? No ethän sinä nyt voi minulta tuollaista kieltää, kun en edes tiedä mistä on kysymys. [Aluksi tuntui, että tämä on "loukkaus" minun luonnollista reaktiota kohtaan.]

Hänellä oli iloisia uutisia, mitä muut eivät vielä tienneet (saivat kuulla seuraavalla viikolla), ja hän halusi pitää sen salassa. Ymmärsin asian kuultuani, että miksi hän oli pyytänyt minut hiljaiseen tilaan ja kielsi minua etukäteen kiljumasta, sillä vähän teki kyllä mieli...

Entäpä, löytyikö kiinteistöhallinnon sanakirjasta tuttuja lyhenteitä?

Kustaa Saksi: Rajamailla

Kustaa Saksi: (teokset etualalla) Alkumuna, 2015; Naarashirvi, 2021; Anansi, 2021; Proteus, 2021. (teokset takana) Vega, 2021; Gilgamesh, 2021; Sinbad, 2021. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Designmuseossa oli esillä yksi kesän ja syksyn kiehtovimmista näyttelyistä. Kustaa Saksin Rajamailla -näyttely päättyi tänään (15.10.). Näyttely esitteli laajan kokoonpanon Saksin suunnittelemia, jacquard-tekniikalla kudottuja tekstiiliteoksia vuosilta 2013–2023.

Kuvakudosten historia uudessa valossa

Saksin teokset jatkavat ja uudistavat vuosituhantista kuvakudostekniikan perinnettä. Kuvakudoksella tarkoitetaan kangaspuilla kudottua seinäverhoa tai muuta kuvitettua sisustuskudonnaista. Kuvakudokset ovat liittyneet läheisesti kangastapettien historiaan ennen paperitapettien keksimistä. Vanhimmat tunnetut kuvakudokset on löydetty Egyptistä ja ne ajoittuvat 1400-luvulle eaa. Valmistustaito oli kuitenkin jo ennen sitä olemassa itämaisten ja amerikkalaisten kansojen keskuudessa. Länsi-Euroopan vanhimmat kuvakudostyöt ajoittuvat 800-1200-luvuille. Ranska oli 1400-luvulla johtava maa kuvakudosten valmistuksessa. Tunnetuin valmistaja oli Les Gobelins, josta juontuu Suomessakin tunnettu gobeliini-termi. Keskiajalla tärkeimpiä kuvakudosten aiheita olivat Raamatun tapahtumat, pyhimyslegendat ja ritarirunous. 1500-luvulla tekniikan painopiste siirtyi Brysseliin.

Kustaa Saksi: Syvänne, 2016 (vasemmalla), sarjasta Woolgathering, yksityiskokoelma. Löysäillen, 2015 (oikealla), sarjasta Reveille, yksityiskokoelma. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Kustaa Saksin töissä uusi kohtaa vanhan. Nykyaikainen muotokieli ja kuviosuunnittelu yhdistyvät perinteiseen jacquard-kudontatekniikkaan. Luonnonmateriaalien lisäksi hän on hyödyntänyt teoksissaan muun muassa kumi-, metalli-, akryyli- ja fosforilankoja. Saksin tekstiiliteokset toteutetaan tietokoneohjatuilla jacquard-kangaspuilla yhteistyössä Alankomaalaisen Tilburgin TextielMuseumin TextielLabin kanssa.

Minulle tunnetuin kuvakudossarja sijaitsee Pariisissa (Musée de Cluny): Neito ja yksisarvinen, joka ajoittuu 1500-luvulle. Niissä kuvataan vertauskuvallisesti aisteja. Eräänlaisia aisteja, tai aistimuksia, on kuvannut töissään myös Kustaa Saksi. Näyttely tutkii muun muassa hetkiä todellisen ja epätoden välillä, hallusinaatiokokemuksia ja migreenistä aiheutuvia oireita.

Kustaa Saksi: Vega, 2021, sarjasta Mythology. Jacquard-kudonnainen, villa, mohair, akryyli, polyesteri.

Suurikokoiset työt tuntuvat aluksi psykedeeliseltä massalta, kunnes katse tottuu voimakkaisiin väreihin, väriyhdistelmiin ja rajuihin kuvioihin. Kun malttoi pysähtyä tutkimaan yksittäisiä teoksia, kuvakudosten yksityiskohdista alkoi nousta esiin tarinan aiheita.

Kustaa Saksi & IC-98: Odottava maailma, 2017, jacquard-kudonnainen, pellava, akryyli, puuvilla, viskoosi, polyesteri, kapseloidut siemenet. Tilausteos: Victoria and Albert Museum, Goethe Institut, Lontoo. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Maailma vuonna 4017

Suurimman vaikutuksen minuun teki yhden huoneen täyttävä Odottava maailma. Teos on tehty yhteistyössä taiteiljaryhmä IC-98:n kanssa. Metsänvihreältä seinältä valui lattialle valtavana mattona kuvakudos, joka oli täytetty erilaisilla kasveilla. Teos kuvaa maailmaa 2000 vuoden kuluttua. "Vuonna 4017 maapallon ilmasto on lämmennyt, merenpinta on noussut ja ihmiskunta on aikaa sitten kadonnut. Työ esittää Norjan Huippuvuorilla sijaitsevaa Tuomiopäivän holvia. Se on vuonna 2008 perustettu siemenpankki, joka toimii ihmiskunnan viljelykasvien varmuusvarastona."

Taiteilijat etsivät teosta varten kasveja, joiden uskotaan menestyvän tulevaisuuden huomattavasti lämpimämmissä ilmasto-oloissa. "Kuvakudoksessa eri puolilta maailmaa peräisin olevat siemenet ovat versoneet vehreiksi niityiksi. Teokseen on kudottu aitoja kasvien siemeniä, joiden kautta maapallon tulevat, vielä syntymättömät asukkaat ovat siinä läsnä."

Kustaa Saksi & IC-98: yksityiskohta kuvakudoksesta Odottava maailma, 2017.

Teoksessa on vahvasti viitteitä myöhäiskeskiaikaiseen millefleur (ransk. tuhat kukkaa)-tyyliin, jota käytettiin paljon eurooppalaisissa gobeliineissa myöhäiskeskiajalla ja varhaisrenessanssissa. Teos oli samaan aikaan surumielinen ja lohdullinen.

Teokseen kuvatut kasvit:

• Agrostis capillaris (nurmirölli)
• Angelica archangelica (väinönputki)
• Brassica rapa ssp. campestris (satokaali)
• Chamaenerion angustifolium (maitohorsma)
• Deschampsia flexuosa (metsälauha)
• Elymus mutabilis (villivehnät)
• Festuca rubra (punanata)
• Hordeum jubatum (partaohra)
• Phleum alpinum (pohjantähkiö)
• Poa pratensis (niittynurmikka)
• Polenomium boreale (karvasinilatva)
• Rheum rhabarbarum (raparperi)
• Rhodiola rosea (ruusujuuri)
• Ribes rubrum (punaherukka)
• Rubus chamaemorus (suomuurain)
• Solanum tuberosum (peruna)
• Taraxacum officinale (voikukka)
• Trifolium pratense ssp. pratense (puna-apila)
• Trifolium repens var. repens (valkoapila)
• Vaccinium vitis-idaea (puolukka)
• Vicia cracca (hiirenherne)
• Vicia sepium (aitovirna)

Kustaa Saksi: Alkumuna, 2015, sarjasta Reveille, jacquard-kudonnainen, mohair, villa, akryyli, polyesteri. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Fraktaalit ja myytit

Näyttelytekstit kertoivat Kustaa Saksin viehätyksen myytteihin ja fraktaaleihin. "Lukiessaan pojalleen satuja ja kansantaruja Saksi on pannut merkille, kuinka tietyt teemat toistuvat kautta aikojen eri kulttuurialueiden kirjallisuudessa. Fraktaatilla tarkoitetaan muotoa, jonka yksityiskohdat jatkuvat toisteisesti äärettömiin. Tällaisia muotoja ovat esimerkiksi saniaisten lehdet, puiden oksat ja lumihiutaleet. Myytit ovat tarinoita, joita on kerrottu toisteisesti jo tuhansia vuosia. Saksi näkee myyteissä ja fraktaaleissa samankaltaisuutta."

Kustaa Saksi: ykstyiskohta kuvakudoksesta Alkumuna, 2015.

Yksi tunnetuimmista myyteistä on tarina maailman luomisesta. Se on monissa kulttuureissa toistuva tarina. Kalevalassa maailma syntyi sotkan munasta:

"(---) Niin silloin ve'en emonen,

veen emonen, ilman impi,

nosti polvea merestä,

lapaluuta lainehesta

sotkalle pesän sijaksi,

asuinmaaksi armahaksi.

(---) Lentelevi, liitelevi,

päähän polve laskeuvi.

Siihen laativi pesänsä,

muni kultaiset munansa:

kuusi kultaista munoa,

rautamunan seitsemännen.

(---) Vavahutti polveansa,

järkytti jäseniänsä:

munat vierähti vetehen,

meren aaltohon ajaikse;

karskahti munat muruiksi,

katkieli kappaleiksi.

Ei munat mutahan joua,

siepalehet veen sekahan.

Muuttuvat murut hyviksi,

kappalehet kaunoisiksi:

munasen yläinen puoli

alaiseksi maaemäksi,

munasen yläinen puoli

yläiseksi taivahaksi;

yläpuoli ruskeaista

päivöseksi paistamahan,

yläpuoli valkeaista,

se kuuksi kumottamahan;

mi munassa kirjavaista,

ne tähiksi taivahalle,

mi munassa mustukaista,

nepä ilman pilviöiksi."

Myös Kustaa Saksi on kuvannut maailman synnyn teokseensa Alkumuna. Teoksessa on paitsi fraktaalimuotoja myös muun muassa tähtikuvioita ja tähtimerkkejä sekä egyptiläinen hautoja ja vainajia suojeleva Anubis-jumala.

Kustaa Saksi: ykstyiskohta kuvakudoksesta Alkumuna, 2015.

Kustaa Saksi: ykstyiskohta kuvakudoksesta Alkumuna, 2015.

Kustaa Saksi: Proteus, 2021, sarjasta Mythology, jacquard-kudonnainen, mohair, alpakan villa, akryyli, polyesteri. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

"Tarinat ovat usein kudottuja juonia. Ne sisältävät monimutkaisia juonenkäänteitä, jotka muistuttavat kudonnan kompleksisuutta ja tarkkuutta. Saksista on kiehtovaa, kuinka kansanperinne, luonto ja tekstiilit kietoutuvat yhteen. Esimerkiksi kudonta ja hämähäkit yhdistetään monissa kulttuureissa toisiinsa. Kuten lahjakas kutoja Arakhne, jonka Athena-jumala muutti hämähäkiksi, tai Anansi, hämähäkkihahmoinen kujeilija." Kustaa Saksi on suunnitellut useisiin teoksiin seittimäisiä kuvioita hämähäkkeineen.

Kustaa Saksi: Arakhnen seitti, 2013, sarjasta Hypnopompic, jacquard-kudonnainen, mohair, villa, akryyli, polyesteri. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Tekniikan merkitys

Kustaa Saksi aloitti jacquard-tekniikkakokeilut 12 vuotta sitten. Ideointivaiheen jälkeen Saksi luonnostelee ideansa kynällä, siveltimellä ja tietokoneella. Luonnos esitellään TextielLabin kudontatiimilleja prosessi käynnistyy tuotekehittäjä Stef Mieron kanssa. Tämän jälkeen jokainen luonnoksessa oleva kuvio ja väri muunnetaan tietokoneen avulla digitaaliseen muotoon. Lopuksi työpajassa alkaa kudontavaihe, johon taiteilija osallistuu useiden päivien ajan. Jacquard-tekniikassa kuvio kudotaan langalla osaksi kangasta, kirjailemisen tai painamisen sijaan.

Kustaa Saksi: yksityiskohta jacquard-kudonnaisesta Käkkärä, 2022, mohair, alpakan villa, akryyli, polyesteri. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Saksille on tärkeää väri- ja materiaalivalintojen tuottamaan tunnelmaan. Saksin mukaan kuvakudokset sisältävät aistinvaraista tietoa, jonka voi havaita vain koskettamalla. Lankojen materiaalit ja kudoksen rakenne välittävät viestejä: metalli kylmyyttä, mohair pehmeyttä ja silkki sileyttä.

Migreenin muodonmuutos

Migreenistä kärsineenä jännitin etukäteen, että miltä teokset tuntuisivat. Uutisissa oli kirjoitettu, kuinka Kustaa Saksin "migreeni voi näyttää kauniilta", mutta kaikki sairaudesta kärsivät tietävät, että kohtaus on todella epämiellyttävä, jopa lamauttava. Migreenistä alkunsa saaneet teokset oli onneksi sijoitettu omaan huoneeseen, jolloin tilasta saattoi poistua, mikäli teokset altistivat kohtaukselle.

Saksi on kärsinyt migreenistä seitsemänvuotiaasta lähtien. Muutama vuosi sitten hän päätti käyttää migreenikohtauksiaan teostensa lähdemateriaalina. Hän halusi voittaa sairauteen liittyviä pelkoja ja yrittää löytää asiasta jotain kaunista.

Kustaa Saksi: (teokset vasemmalta oikealle) Verso, Arkkityyppejä, Hyökkäys, 2018. Kaikki teokset ovat sarjasta First Symptoms. Jacquard-kudonnaiset. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Huoneessa oli samaan aikaan kanssani kolme vanhempaa naista, joista kaksi kertoi kärsivänsä migreenistä. Toisella oireet ovat olleet niin pahoja, että hän huomasi altistuvansa tilassa migreenikuvia katsellessaan. Hän tunnisti kuvakudoksista samanlaisia kuvioita, joita itse kokee migreenin auraoireena.

"Migreeni on osin periytyvä neurologinen sairaus, joka aiheuttaa voimakkaita, toistuvia päänsärkyjä ja saattaa johtaa myös toimintakyvyn osittaiseen menetykseen. Noin kolmasosa migreenipotilaista saa näköhäiriöitä eli auraoireita. Visuaaliset auraoireet saattavat olla välkkyviä sahalaitamaisia kuvioita, sokeita kohtia näkökentässä tai näköhavaintojen vääristymiä. Niiden uskotaan johtuvan aktiviteetista aivojen visuaalista tietoa käsittelevässä osassa."

Kustaa Saksi: (teokset vasemmalta oikealle): Hyökkäys, Aura, Täydessä kukassa, 2018. Kaikki teokset ovat sarjasta First Symptoms. Jacquard-kudonnaiset. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Minä en ole itse onnekseni kärsinyt auraoireista, joten pystyin löytämään teoksista sitä kauneutta, mitä Saksi oli kenties toivonut. Hän on kuvannut teoksissaan migreenin eri vaiheita. Tosin viimeinen teos Täydessä kukassa oli niin voimakas, etten pystynyt katsomaan sitä yhtä rennosti kuin huoneen muita teoksia. Huomasin jännittäväni purentalihaksia vahvasti yhteen, joten jonkinlaisen ärsykkeen teos synnytti. Kyseinen teos kuuluu EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelmiin.

Kustaa Saksi: Täydellinen putous, 2023, jacquard-kudonnainen, mohair, viskoosi, akryyli, heijastava polyesteri, kumi. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Haavekuvia luonnosta

Odottava maailma -teoksen lisäksi häkellyin katosta lattiaan kurkottelevista kuvakudoksista, joihin oli yhdistetty rauhoittava äänimaailma. Ideal Fall / Täydellinen putous ja Metsän poika -teokset toivat mieleen aasialaiset kuvakääröt, jotka jatkuvat ja jatkuvat. Täydellinen putous -teokseen oli yhdistetty Marko Nybergin äänimaailma. Teosta varten Saksi ohjeisti tekoälyä luomaan ehdotuksen ihanteellisesta maailmasta. Osa ehdotuksista muistuttivat unenomaista metsää, toisissa näkyi tyypillistä paratiisikuvastoa: vehreää kasvillisuutta ja japanilaista puutarhaa. Ehdotusten joukossa oli yllättävän usein mukana vesiputous. Kustaa Saksi valitsi tekoälyn luomista ehdotuksista sopivimmat Täydelliseen putoukseensa.

Kustaa Saksi: Metsän poika, 2023, jacquard-kudonnainen, mohair, viskoosi, akryyli, polyesteri, kupari. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Huoneen teoksista pidin enemmän vihreäsävyisestä Metsän pojasta. "Teoksessa oleva hahmo on saanut inspiraationsa tunteesta, jonka Aleksis Kiven kirjoittama Metsämiehen laulu Kustaa Saksissa synnyttää. Kivi kirjoitti runon Seitsemän veljestä -romaaninsa hahmolle, joka lauloi yhteydestään metsään. Riemukkaan runon ovat myöhemmin säveltäneet lauluksi muun muassa Yrjö Kilpinen, Jean Sibelius ja Kaj Chydenius. Saksin lapsuudenmaisemat, suomalaiset metsät, ovat taiteilijan voiman ja hyvinvoinnin lähde. Metsä on paikka, jota hän kaipaa eniten nykyisessä, täysin rakennetussa asuinympäristössään [Amsterdamissa]."   

"Terve metsä, terve vuori,

terve metsän ruhtinas!

Täs on poikas uljas nuori,

esiin käy hän voimaa täys

kuin tuima tunturin tuuli.

Metsän poika tahdon olla,

sankar jylhän kuusiston

Tapiolan vainiolla

karhun kanssa painii lyön,

ja maailma Unholaan jääköön.

Ihana on täällä rauha,

urhea on taistelo.

Myrsky käy ja metsä pauhaa,

tulta iskee pitkäinen,

ja kuusi ryskyen kaatuu.

Viherjäisell lattialla,

mis ei seinät hämmennä,

tähtiteltin korkeen alla

käyskelen ja laulelen,

ja kaiku ympäri kiirii.

Kenen ääni kiirii siellä,

metsän immen lempeän.

Liehtarina miehen tiellä

hienohelma hyppelee,

ja kultakiharat liehuu.

Metsän poika tahdon olla,

sankar jylhän kuusiston

Tapiolan vainiolla

karhun kanssa painii lyön,

ja maailma unholaan jääköön."

-Aleksis Kivi: Metsämiehen laulu-

Kustaa Saksi: Elämän puu, 2013, sarjasta Hypnopompic, jacquard-kudonnainen, mohair, akryyli. Valmistaja: TextielMuseum / TextielLab, Tilburg.

Tekstiilitaiteen tulevaisuuden mahdollisuudet?

Näyttelyssä vaeltelu tuntui hyvältä. Kävijöitä oli paljon, mutta kaikki antoivat toisilleen tilaa teosten äärellä. Designmuseon näyttelytilat olivat sopivan kokoiset näyttelyä varten. Teoksia oli näyttelyssä nytkin runsaasti, mutta eri tiloihin jaetut kokonaisuudet olivat maltillisia. Vielä isommassa mittakaavassa näyttely olisi todennäköisesti tuonut itselleni väsymyksen, tai päänsärkyä.

Pidän tekstiilitaiteesta (vaikka se ei kuulu vahvuuksiini) ja luulen, että tähän samaan on herännyt moni muukin, etenkin kasvaneen ryijyinnostuksen vuoksi. Tekstiiliteokset eivät ole menettäneet merkitystään alkuperäisestä, vaikka muotokieli on muuttunut; ne tuovat tiloihin lämpöä, parantavat akustiikkaa ja näyttävät kauniilta. Kustaa Saksin kuvakudokset kulkevat taidehistoriassa muun muassa Väinö Blomstedtin (1871-1947), Hugo Simbergin (1873-1917), Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931), Eva Anttilan (1894-1993), Dora Jungin (1906-1980) ja Kirsti Rantasen (1930-2020) jalanjäljissä. Saksi on kuitenkin uskaltautunut ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan isommin ja räikeämmin kuin edeltäjänsä. Mielenkiintoista nähdä mihin uudet teknologiat tekstiiliperinteen voivatkaan viedä.

Kustaa Saksin Rajamailla -näyttely oli esillä Designmuseossa 5.5.-15.10.2023.

*Tekstilainaukset ovat Designmuseon näyttelyteksteistä.